Jälkiklassinen kausi on yksi viidestä esikolumbiaanisen Amerikan kulttuurisesta kehitysvaiheesta. Se kattaa suunnilleen vuodesta 900 jaa. espanjalaisvalloitukseen 1500-luvulla ulottuvan ajanjakson. Merkittävimpiä jälkiklassisia kulttuureja olivat tolteekit, asteekit ja inkat. Käsitteen esittelivät Gordon R. Willey ja Philip Phillips teoksessaan Method and Theory in American Archaeology (1958).Willey & Phillips 1958, s. 23.
Nimensä mukaisesti jälkiklassinen kausi seuraa klassista kautta. Kaudelle ominaista oli sotilaalliseen voimaan perustuvien imperiumien synty. Määritelmän täyttäviä valtioita oli ainoastaan Mesoamerikassa sekä Etelä-Amerikan länsi- ja luoteisrannikolla. Willey ja Phillips pitivät klassista kautta Mesoamerikan älyllisen, taiteellisen ja hengellisen kehityksen huipentumana. Jälkiklassisen kauden he näkivät väkivaltaisena, maallistuneena ja dekadenttina. He vertasivat klassisen kauden mayoja antiikin Kreikkaan, kun taas Asteekkivaltakunnan valloitussodille ja ihmisuhreille he löysivät vertailukohdan antiikin Roomasta. Todellisuudessa jälkiklassiset yhteiskunnat olivat esikolumbiaanisen Amerikan kehittyneimpiä. Valtiot olivat entistä yhtenäisempiä ja tehokkaammin hallittuja, kaupankäynti laajaa ja väestönkasvu voimakasta. Kehittynyt metallurgia levisi toisen vuosituhannen alkupuoliskolla ensin Andeilla ja sieltä Mesoamerikkaan.
Katso myös Mesoamerikan jälkiklassinen kausi Andien myöhäinen horisontti
Lähteet
Viitteet