Ülo Uluots (4. helmikuuta 1930 Jõhvi, Itä-Virumaa - 18. heinäkuuta 1997, Tallinna) oli virolainen insinööri, poliitikko ja sotahistorioitsija. Hän oli Viron ensimmäinen puolustusministeri itsenäisyyden palauttamisen jälkeen 1992.
Ülo Uluots oli syntyisin tunnetusta virolaisesta perheestä. Hänen isänsä Oskar Uluots (1904–1991) oli Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajan upseeri. Hänen veljensä Jüri Uluots (1890–1945) oli viimeinen pääministeri ennen Neuvostoliiton miehitystä Virossa kesällä 1940.
Ülo Uluots valmistui koulusta Haapsalussa Länsi-Virossa vuonna 1949. Vuonna 1955 hän valmistui kaivosinsinööriksi Tallinnan polyteknisestä instituutista.
Vuosina 1955–1978 Uluots työskenteli Eesti Põlevkivi-öljyliuskeyhtiön palveluksessa. Vuonna 1966 hänelle myönnettiin tästä työstä Neuvosto-Viron ansioituneen insinöörin arvonimi. Vuosina 1978–1990 hän toimi rakennusmateriaalitehtaan johtajana Läänemaan Paliveressa.
Ülo Uluots aktivoitui 1980-lopulla käynnistyneen Laulavan vallankumouksen aikaan. Hän kuului keväällä 1990 valittuun viimeiseen Neuvosto-Viron aikana valittuun Korkeimpaan Neuvostoon, joka istui vuosina 1990–1992. Korkeimmasta neuvostosta tuli sen istuntokauden aikana Viron tasavallan korkein neuvosto. Valitussa Korkeimmassa Neuvostossa Uluots kuului Viron kommunistipuolueesta eronneeseen Vapaa Viro-ryhmään, joka toimi parlamentissa Itsenäisten Demokraattien ryhmänimellä Ülo Uluotsin ollessa ryhmän puheenjohtaja. Uluots oli mukana julistamassa Viroa itsenäiseksi 20. elokuuta 1991.
Itsenäisyyden jälkeen luotiin perustuslakikokous laatimaan maalle uutta perustuslaki. Uluots toimi sen varapuheenjohtajana. Itsenäistyneessä Virossa Ülo Uluots toimi kesäkuusta lokakuuhun 1992 Viron puolustusministerinä Tiit Vähin ensimmäisessä hallituksessa. Vähin hallitus muodostettiin jo vuoden 1992 tammikuussa, mutta puolustusministeriö luotiin vasta puoli vuotta myöhemmin. Uluotsia pidetään yhtenä Viron puolustusministeriön perustajista Viron itsenäisyyden palauttamisen jälkeen, joka aloitettiin 22. heinäkuuta 1992. Uluotsin vajaan puolisen vuoden ministeriyden aikana luotiin tiiviitä yhteyksiä Nato-maiden kanssa.
Vuoden 1992 Riigikogu-vaaleissa Uluotsin ei onnistunut päästä itsenäisenä ehdokkaana parlamenttiin. Vajaa kolme vuotta myöhemmin seuraavissa Riigikogu-vaaleissa hän nousi parlamenttiin kokoomuspuolueen ja kansanliiton KMÜ-ryhmittymässä.
Uluots harrasti nuoruudessaan ammuntaa isänsä ohjauksessa ja osallistui 1950-luvulla metsästysammuntakilpailuihin. Hän oli Neuvosto-Viron ampumaliiton varapuheenjohtaja vuosina 1968-1990. Myöhemmin uuden itsenäisyyden alkuvaiheessa Ülo Uluots julkaisi teoksen virolaisista toisen maailmansodan upseereista.
Ülo Uluots kuoli syöpään Tallinnassa vuonna 1997 67-vuotiaana. Hänet on haudattu Kirblaan Pärnumaalla, hänen perheensä kotikaupunkiin.
Julkaisut
Lähteet
Luokka:Viron puolustusministerit Luokka:Riigikogun jäsenet Luokka:Virolaiset insinöörit Luokka:Virolaiset ampujat Luokka:Virolaiset historioitsijat Luokka:Vuonna 1930 syntyneet Luokka:Vuonna 1997 kuolleet