Mesoamerikan esikeraaminen kausi on arkeologinen ajanjakso, joka alkaa Mesoamerikan asuttamisesta – vuotta sitten ja päättyy keramiikan käyttöönottoon noin vuonna 2300 eaa.
Amerikan ensiasuttajat olivat Koillis-Aasiasta maitse ja rannikkoa myöden saapuneita metsästäjä-keräilijöitä, jotka elivät pienissä liikkuvissa ryhmissä ja hyödynsivät alueen vaihtelevia ekosysteemejä. Heidän saapumisensa tarkkaa ajankohtaa ei tunneta, mutta se tapahtui viime jääkaudella. Ilmasto oli nykyistä kuivempi ja kosteampi, ja nykyisen Meksikon alueella oli suuria ruohomaita ja metsiä. Ihmiset jakautuivat pieniin ryhmiin, jotka vaelsivat vuodenkierron mukaan ruokaa etsien. He valmistivat yksinkertaisia kivityökaluja ja metsästivät pleistoseenikauden suuria nisäkkäitä. Suurimman osan ravinnostaan he tosin saivat kalastamalla, pienriistaa pyytämällä ja luonnonvaraisia kasveja keräämällä. Mesoamerikan aineellinen kulttuuri ei suuresti eronnut Pohjois-Amerikan vastaavasta.
Pleistoseeni vaihtui holoseeniin noin 9000–7000 eaa. Ilmaston lämmetessä megafauna katosi, mikä johti elinkeinojen ja teknologian muutoksiin sekä vähitellen kehittyneempään kiventyöstöön ja uudenlaisten työkalujen syntyyn. Metsästäjä-keräilijät alkoivat tehdä kokeiluja maanviljelyn saralla. Aluksi viljelytalous yhdistyi vaeltavaan elämäntapaan, ja sillä oli ruokavaliota täydentävä rooli. Esikeraamisen kauden lopulla syntyi pysyviä asutuksia, kun ihmiset alkoivat viljellä päätoimisesti maata tai oppivat tehokkaasti hyödyntämään lajistoltaan rikkailla vesistöalueilla luonnostaan esiintyviä kasveja ja eläimiä.
Esikeraaminen kausi voidaan jakaa paleointiaanien kauteen (–9000/7000 eaa.) ja arkaaiseen kauteen (9000/7000–2300 eaa.). Arkaaisella kaudella tapahtui vähittäinen siirtymä viljelyyn ja pysyvään asutukseen. Meksikon esihistoria jaetaan myös arkeoliittiseen (– eaa.), kenoliittiseen (–5000 eaa.) ja protoneoliittiseen (5000–2500 eaa.) kauteen. Kenoliittisen kauden teoreettisia tunnuspiirre ovat aiempaa hienotekoisemmat kivityökalut. Protoneoliittisella kaudella luotiin pohja Mesoamerikan ensimmäisten korkeakulttuurien synnylle.
Ajanjaksot ja niiden määritelmät
Esikeraaminen kausi on Mesoamerikan arkeologisen aikajaon ensimmäinen vaihe. Anatomisesti moderni ihminen levittäytyi alueelle yli vuotta sitten. Ensiasuttajat elättivät itsensä metsästyksellä, kalastuksella ja keräilyllä. Työkalut valmistettiin kivestä ja eloperäisistä materiaaleista. Väestöntiheys oli alhainen ja ihmisryhmät pieniä. Niiden kulttuureissa ei ollut suuria eroja, mutta niiden väliset kohtaamiset olivat harvinaisia. Maissia alettiin viljellä noin 5000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Maanviljelyä edeltäneestä ajasta tiedetään hyvin vähän. Gordon R. Willeyn ja Philip Phillipsin vuonna 1958 esittelemässä esikolumbiaanisen Amerikan periodisoinnissa se vastaa liittistä kautta. Nykyään liittisen kauden käsitettä pidetään vanhentuneena, ja se on tutkimuskirjallisuudessa pitkälti korvautunut täsmällisemmin määritellyillä paikalliskulttuureilla, joita ovat esimerkiksi paleointiaanit ja paleoarktiset kulttuurit.
Esikeraaminen kausi jakautuu paleointiaanien kauteen ja arkaaiseen kauteen. Paleointiaanien kausi alkaa Amerikan asuttamisesta ja päättyy ilmaston lämpenemiseen vuosien 9000–7000 eaa. välillä, jolloin pleistoseeni vaihtui holoseeniin. Perinteisen käsityksen mukaan paleointiaanit metsästivät lähinnä suurriistaa. Pleistoseenin megafaunan katoaminen pakotti hankkimaan ravintoa monipuolisella pienriistan pyynnillä ja villikasvien keräilyllä, joita pidetään arkaaisen kauden tunnuspiirteinä. Arkaaisella kaudella domestikoitiin useita viljelykasveja, ja kauden lopulla siirryttiin joillakin Mesoamerikan alueilla päätoimiseen maanviljelyyn, mikä mahdollisti pysyvän kyläasutuksen.
Paleointiaanien kausi voidaan edelleen jakaa varhais- (– eaa.) ja myöhäisvaiheisiin (–9000 eaa.). Vuosien 9000–7000 eaa. välinen aika edustaa siirtymää paleointiaanien ja arkaaisten kausien välillä. Pohjois-Amerikan arkaaisen kauden määritellään alkavan vuodesta 7000 eaa., jolloin hevonen hävisi Amerikasta. Mesoamerikassa pleistoseenin lopulle ominaiset kasvillisuuden ja eläimistön muutokset voidaan kuitenkin radiohiiliajoittaa vuoteen 8750 eaa. Tuolloin ihmiset hyödynsivät jo holoseenin lajeja, jotka eivät olennaisesti poikenneet nykyajan vastineistaan. Osa arkeologeista suosii silti edelleen perinteistä ajoitusta. Mesoamerikan varhaisin keramiikka on noin vuodelta 2300 eaa. Osa tutkijoista katsoo arkaaisen kauden päättyneen vasta 1500 eaa., jolloin siirtymä pysyvään asutukseen ja maatalouteen oli täydellinen.
José Luis Lorenzo jakaa Meksikon liittisen kauden kahteen alajaksoon, joita hän nimittää arkeoliittiseksi (– eaa.) ja kenoliittiseksi (–5000 eaa.) horisontiksi. Arkeoliittinen kausi ajoittuu pleistoseenikauden loppuun. José Luis Lorenzon ja Lorena Mirambellin mukaan Mesoamerikan asukkaat ottivat kiventyöstössä merkittäviä edistysaskelia noin eaa. Kehittyneemmän teknologian Lorenzo ja Mirambell määrittelevät kenoliittisen kauden tunnuspiirteeksi. Kenoliittinen kausi jakautuu edelleen alempaan (–7000 eaa.) ja ylempään (7000–5000 eaa.) vaiheeseen. Kenoliittista kautta seuraa protoneoliittinen kausi noin vuosina 5000–2500 eaa. Tuolloin syntyivät ensimmäiset maanviljelyä harjoittaneet pysyvät asutukset, ja metsästykseen ja keräilyyn perustunut paleointiaanien elämäntapa päättyi. Muutos oli vähittäinen ja tapahtui Mesoamerikan eri osissa vaihtelevalla tahdilla.
Richard MacNeish on esittänyt vaihtoehtoisen periodisoinnin, joka perustuu Etelä-Meksikossa sijaitsevan Tehuacánin laakson arkeologiaan. Sen ensimmäinen vaihe on Ajuereado noin 9500–7000 eaa., toinen vaihe El Riego (7000–5000 eaa.), kolmas vaihe Coxcatlán (5000–3400 eaa.) ja neljäs vaihe Abejas (4300–3000 eaa.). Ajuereado-kaudella Mesoamerikkaa asuttivat suurriistaa metsästäneet paleointiaanit, joiden elämäntapa oli liikkuva. Kauden lopulla suurriista katosi ja ruokavalio monipuolistui. El Riego -kaudella ihmiset kerääntyivät sadekauden ajaksi suuriin leireihin, jotka sijaitsivat hedelmällisissä jokilaaksoissa. Kuivalla kaudella hajannuttiin pienempiin leireihin. Ravinto hankittiin mestästämällä, ansastamalla ja kasvien keräilyllä. Coxcatlán-kaudella alkoi maissinviljely ja pienimuotoinen puutarhaviljely. Abejas-kaudella syntyi puolipysyviä kyliä, rakennettiin ensimmäiset talot ja domestikoitiin uusia viljelykasveja.
Esikeraaminen kausi
Mesoamerikan asuttaminen
Amerikan asuttamisen varhaisvaiheita ei kunnolla tunneta, ja varhaisimpien löytöjen ajoitukset ovat epävarmoja. Perinteisen käsityksen mukaan ensiasuttajat saapuivat Koillis-Siperiasta Alaskaan Beringian maasiltaa myöden viime jääkauden lopulla. Mesoamerikan paleointiaanien kausi on perinteisesti ajoitettu noin vuosiin 9500–7000 eaa. 1900-luvun jälkipuoliskolla tehdyt muinaislöydöt ja radiometrisen ajoituksen kaltaiset uudet menetelmät ovat kuitenkin osoittaneen Amerikan asutushistorian huomattavasti luultua vanhemmaksi ja monivaiheisemmaksi. Todennäköisesti Koillis-Aasiasta saapui väestöä useissa aalloissa erilaisia maa- ja merireittejä. Konservatiivisimmat arviot Amerikan asuttamisen ajankohdasta ajoittuvat vuoden eaa. tienoille ja varhaisimmat yli vuoden takaiseen menneisyyteen.
Tlapacoyasta Ciudad de Méxicon eteläpuolelta löydettiin vuonna 1967 korkeatasoinen obsidiaaniveitsi, joka ympäröivien kerrostumien perusteella radiohiiliajoitettiin noin vuoteen eaa. El Cedralin paikkakunnalta Rancho La Amapolan arkeologisesta kohteesta on vuodesta 1977 alkaen löydetty vieläkin vanhempia tulisijoja ja palaneita saaliseläinten luita. Tulisijat on radiohiiliajoitettu noin vuosiin – eaa. Lisäksi on löydetty yksittäinen kaavinta muistuttava kiviesine, jonka iäksi on ajoitettu noin vuotta. El Cedral oli todennäköisesti vain lyhytaikaiseen oleiluun käytetty paikka, jossa oli saatavilla makeaa vettä ja jossa kypsennettiin ruokaa. Tlapacoyan runsaat kiviesinelöydöt viittaavat vakituiseen leiriytymiseen. Muualta Meksikosta on sittemmin löydetty lisää arkeologisia kohteita, jotka viittaavat ihmisten toimineen Mesoamerikassa ja valmistaneen kiviesineitä tuhansia tai kymmeniätuhansia vuosia ennen pleistoseenikauden loppua. Hueyatlacosta ja El Hornosta löydetyt kiviesineet ovat jopa vuotta vanhoja.
Osa tutkijoista katsoo Amerikan asuttamisen tapahtuneen huomattavasti myöhemmin, eivätkä he pidä vanhimpia löytöjä uskottavina. Lyhyen kronologian kannattajat katsovat tulien syttyneen luonnollisista syistä ja selittävät syvimmistä kerrostumista tehdyt kiviesinelöydöt kontaminaatiolla. Ajoitukset ovat epävarmoja, ja osa esineistä saattaa olla väärennöksiä. Noin vuodesta eaa. alkaen Amerikasta tunnetaan runsaasti arkeologisia löytöjä, joiden ajoitus ja inhimillinen alkuperä on yleisesti tunnustettu. Lyhyttä kronologiaa on perusteltu myös vanhojen ihmisfossiilien vähäisyydellä. Amerikasta tunnetaan hyvin vähän yli vuotta vanhoja ihmisfossiileja, joiden ajoitus olisi tiedeyhteisön yleisesti hyväksymä. Mesoamerikan maya-alueelta löydetty ”Naia” (HN5/48) on radiohiiliajoituksen perusteella lähes vuotta vanha ja siten eräs vanhimmista tunnetuista Amerikan muinaisten asukkaiden luurangoista. ”Naharonin Eeva” (Naharon I) oli mahdollisesti vieläkin varhaisempi: radiohiiliajoituksen perusteella noin vuotta vanha, mutta uraani–torium-ajoituksen perusteella vain – vuotta vanha.
Cynthia Irwin-Williams löysi Pueblan osavaltion Hueyatlacosta kiviesineitä, joiden päällä olleen vulkaanisen hohkakiven hän ajoitti vuotta vanhaksi. Samoista kerrostumista löytämiensä pleistoseenikauden eläinten luut hän ajoitti radiometrisin menetelmin uraanin hajoamisen perusteella noin vuotta vanhoiksi. Irwin-Williamsin ajoitukset viittaavat Mesoamerikan asuttamiseen ennen Wisconsin-jääkautta. Varhaisimpiin ajoituksiin liittyy kuitenkin useita metodologisia ongelmia. Uskottavampi ajoitus Irwin-Williamsin löydöille on noin – ennen nykyhetkeä, joka asettuu Amerikan asuttamisen nykyisin hyväksyttyyn aikaikkunaan ja saa tukea Pohjois- ja Etelä-Amerikasta tehdyistä tuoreista löydöistä. Vain harvat tutkijat ovat vakuuttuneet Irwin-Williamsin näkemyksistä.
Guatemalassa vanhimmat todisteet ihmisen läsnäolosta on löydetty ylämailta, ja ne on ajoitettu vuosiin – ennen ajanlaskun alkua. El Quichén laaksossa on toistasataa arkeologista kohdetta, jotka ajoittuvat paleointiaanien kaudelle. Niistä on löydetty suuri määrä työkaluja, mutta vain muutamassa paikassa on yksiselitteisiä todisteita ihmisen toiminnasta. Paikkojen oletetaan olleen kiventyöstöasemia, työpajoja tai tukileirejä. Muista arkeologisista kohteista on löydetty esimerkiksi megafaunan jäänteitä.
Arkeoliittinen kausi (– eaa.)
Arkeoliittisen Mesoamerikan ilmasto oli nykyistä kylmempi ja kosteampi. Suuri osa Pohjois-Amerikasta oli mannerjään peitossa, mutta Mesoamerikassa jäätiköitä oli vain vuoristossa, eivätkä ne sielläkään olleet pitkäikäisiä. Sateita esiintyi nyttemmin aavikoituneilla alueilla. Järvet olivat suurempia ja syvempiä, ja ruohomaiden poikki virtasi jokia. Eläimistöön kuului hevosten, norsujen, kamelien ja biisonien kaltaista megafaunaa.
Ihmisillä ei ollut erikoistuneita työkaluja. Kivityökalut tehtiin iskemällä luonnonkiviä yhteen muutamia kertoja, jolloin syntyi veitsimäinen terä tai terävä kulma. Näin valmistetut esineet olivat kömpelöitä ja painavia, mutta niitä voitiin käyttää monenlaisiin tarkoituksiin, kuten kaapimiseen, raapimiseen, leikkaamiseen, hienontamiseen ja iskemiseen. Luultavasti arkeoliittiset ihmiset valmistivat esineitä myös puusta, luusta ja nahasta, mutta eloperäiset materiaalit eivät ole säilyneet nykypäivään. Arkeologit ovat perinteisesti tulkinneet paleointiaanien metsästäneen varsinkin jääkauden suurriistaa, mutta todennäköisesti heidän ruokavalionsa koostui valtaosin pienistä eläimistä ja villikasveista. Jälkimmäisistä on kuitenkin vaikeampi löytää arkeologista todistusaineistoa.