Jäkälän käyttö ja keruu Suomessa perustuu laajoihin jäkäläkankaisiin, jotka syntyivät jääkauden jälkeen. Tässä artikkelissa tarkastellaan jäkälän ominaisuuksia monikäyttöisenä luonnonmateriaalina, jota esiintyy paljon varsinkin Pohjois-Suomessa. pienoiskuva|Palleroporonjäkälä, Cladonia stellaris kasvaa hiekkaisilla harjuilla ja kuivissa havumetsissä muiden jäkälälajien ja varpujen kanssa. Monikäyttöisin jäkälälaji on ollut palleroporonjäkälä (Cladonia stellaris). Sitä on käytetty ravintona, porojen rehuna, rakennusten tiivisteenä ja erityisesti koristekäytössä, sekä vientituotteena. 1900-luvulla jäkälän keruu oli merkittävä elinkeino etenkin Hailuodossa ja Kainuussa. Nykyisin jäkälää hyödynnetään muotoilussa, sisustuksessa ja taiteessa ekologisena ja esteettisenä luonnonmateriaalina, jonka keruu perustuu kestävän käytön periaatteisiin.
Jäkälän lisääntyminen Laajoja jäkäläkankaita alkoi muodostua Pohjois-Suomeen viimeisen jääkauden jälkeen noin 10 000 vuotta sitten hiekkaisille harjuille ja särkille, joissa oli jäkälälle suotuisa ohut humuskerros.
Jäkälät ovat omavaraisia eliöitä, jonka sekovarsi muodostuu sienen ja levän (tai syanobakteerin) symbioosista. Leväosakas yhteyttää ja tuottaa orgaanista ainesta, kun taas sieniosakas ottaa maaperästä vettä ja ravinteita sekä muokkaa sekovarrelle kaikki sen elämiseen tarvittavat aineet.
Jäkälät lisääntyvät tehokkaimmin jäkälämurujen avulla. Sekovarteen kasvaa pieniä pallomaisia rakenteita, jotka sisältävät sekä sieni- että leväosakkaan. Näitä kutsutaan jäkälämuruiksi, ja ne voivat kasvaa uusiksi yksilöiksi sopivissa olosuhteissa. Lisäksi jäkälä leviää sieniosakkaan tuottamien itiöiden avulla. Itiöiden täytyy löytää sopiva leväkumppani uudessa ympäristössä, mikä tekee tästä leviämistavasta epävarmemman.
Jäkälä voi myös levitä sekovarren palojen avulla. Kuivana jäkälä on hyvin haurasta, ja esimerkiksi ihmisen kulkiessa jäkäläkankaalla voi syntyä satoja jäkälämuruja, jotka voivat toimia uusien yksilöiden lähtökohtina. Jäkälä irrottaa myös aktiivisesti sekovarren palasia, mikä edistää sen leviämistä.
Monikäyttöinen palleroporonjäkälä pienoiskuva|Palleroporonjäkälä, Cladonia Stellaris Suomessa kaupalliseen ja koristekäyttöön nostettava jäkälä on pääasiassa palleroporonjäkälää, joka muodostaa merkittävän osan pohjakerroksesta erityisesti Skandinavian tuntureilla. Laji kasvaa koko Suomessa ja on yleinen erityisesti kuivilla ja valoisilla kangasmailla.
Palleroporonjäkälä on ollut tärkeä talviruoka lappilaisten pyydystämille metsäpeuroille. Sitä on käytetty myös porojen rehuna ja katovuosina leivän jatkeena pettua muistuttavalla tavalla. Katovuosina 1800-luvulla jäkäläleipä saattoi aiheuttaa ruoansulatusongelmia ja jopa kuolemantapauksia, jos sitä ei valmistettu huolellisesti. Jäkälän sisältämät jäkälähapot voivat olla myrkyllisiä ihmisille. Jäkälän käytön suositukset ravinnoksi vaihtelivat, mutta sitä kannustettiin kuitenkin ottamaan ravinnoksi nälänhätäkriisin aikana vuonna 1917.
Nykyisin jäkälän käyttö ravintona on lähinnä kulinaristista kokeilua, eikä sillä ole merkittävää ravitsemuksellista arvoa.
Palleroporonjäkälää on hyödynnetty hirsirakennusten ja ikkunoiden tiivisteenä, lämmöneristeenä ja kosteuden poistajana. Kuiva jäkäläpaakku voi imeä jopa kaksi kertaa painonsa verran vettä, mikä piti ikkunat kirkkaina. Jäkälää on käytetty myös yöastian pohjalla vaimentamaan ääntä.Hailuodon kunta, Hailuodon kotiseutumuseo Kniivilä, Meren Sylissä -pysyväisnäyttely. pienoiskuva|Palleroporonjäkälä kasvaa kuivassa maastossa laajoina mattoina. Hailuoto. Pääasiassa palleroporonjäkälästä koostuva jäkälänkeruu on ollut Suomessa maa- ja metsätalouden liitännäiselinkeino, jota on harjoitettu erityisesti Oulun läänin alueella. Palleroporonjäkälää on viety ulkomaille pääasiassa hautausmaafloristiikassa käytettäväksi.
Hiekkaisilla harjuilla ja kuivilla kankailla kasvava Hailuodon jäkälä on ollut aina arvostettua sen rehevän latvuksen ja puhtauden vuoksi. Saaressa jäkälän myyntiin kerääminen on ollut merkittävä lisätienesti erityisesti naisille ja nuorille. Hyvä jäkälätienesti kesällä tiesi ansaittua lepoa talvella, niin sanottuja kiikkustuolikuukausia. Hailuodon jäkälää kutsuttiin Luovon hopiaksi.
Jäkälännosto lisätulona ja elinkeinona pienoiskuva|Jäkälää on kerätty Hailuodossa myyntiin jo 1920 luvulta alkaen. Saksassa kiinnostus palleroporonjäkälän koristekäyttöön alkoi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, mutta sodan vaikutukset viivästyttivät hankintaa. Ensimmäiset koenostot tehtiin Manamansalossa vuosina 1917–1918, ja varsinainen keruu alkoi 1920-luvun puolivälissä. Jäkälää kerättiin Hailuodossa 1920-luvulta alkaen syksyisin jopa 30–40 varvillista päivässä kerääjää kohden.
Vuonna 1931 säädettiin jäkälän maastavientilaki, jonka tarkoituksena oli edistää jäkälän vientiä virallisen tarkastuksen avulla. Jäkälänvienti pysähtyi sodan jälkeen viideksi vuodeksi, mutta jatkui vuonna 1949. Häiriöitä aiheuttivat muun muassa Ruotsin hintakilpailu ja Tšernobylin saastelaskeuma. pienoiskuva|Jäkälä kuljetettiin proomuilla Ouluun ja siitä eteenpäin Keski-Eurooppaan hautausmaafloristiikan tarpeisiin. Jäkälän vienti saavutti huippunsa 1970-luvulla, kun Keski-Euroopan hautausmaafloristiikkaan toimitettiin vuosittain yli 500 000 jäkäläkartonkia. Jäkäläkartonki on jäkälän kuljetuksessa käytettävä kannellinen pahvilaatikko. Jäkälä kerätään metsässä tiiviisti puulaatikkoon, niin sanottuun varviin. Kuivuessaan jäkälätupsut kiinnittyvät toisiinsa jäkälän haaraisen rakenteen ansiosta, helposti puulaatikosta irrotettavaksi jäkälälevyksi. Jäkälälevyt ovat jäkäläkartongissa kahdessa kerroksessa jäkälätupsut vastakkain. Eniten jäkälää tuotettiin Hailuodossa, Vaalassa, Utajärvellä, Haukiputaalla, Sotkamossa, Kalajoella ja Puolangalla.
1970-luvulla Hailuodon verotuloista kolmannes kertyi jäkälän myynnistä. 1990-luvulla Hailuodossa jäkälän viennin arvo oli noin 10–13 miljoonaa markkaa vuodessa. Jäkälän maastavientilaki kumottiin vuonna 1994.
2000-luvun alussa jäkäläkartonkien vienti Keski-Eurooppaan putosi alle 100 000 kappaleeseen, kun kuusihavu korvasi jäkälän yleisimpänä hautakoristeena. Muuttuneen jäkälänkäyttötavan lisäksi myyntiä hidasti viennin kilpailu. Vienan Karjala nousi Eurooppaan kuljetetun jäkälän kilpailijaksi 1990-luvulla. Vienan Karjalasta viedyn jäkälän osuus suhteessa Suomesta vietyyn jäkälään oli jopa 25 prosenttia.
Tutkimuksissa on todettu, että puuston rakenne vaikuttaa keruutulokseen ja koristejäkälän laatu kärsii herkästi muista metsänkäyttömuodoista. Ympäristömuutokset, kuten metsähakkuut, virkistyskäyttö ja porotalous ovat heikentäneet jäkäläkankaiden laatua.
Jäkäläkankaiden ainutlaatuisuus on huomioitu ympäristösuunnittelussa. Esimerkiksi Säräisniemen hautausmaan kaava on suunniteltu siten, että se säilyttää alueen jäkälämaiseman.
Nykyisin porojen omistajat ostavat aitaporolle jäkälää Muhokselta ja Hailuodosta, sillä Lapin jäkälävarat ovat vähentyneet porojen laidunnuksen seurauksena. Poronhoitoalueiden eteläpuolella esiintyy edelleen jäkälää. Hailuodossa jäkälän saanti on ennallaan, koska alueella ei ole porojen laidunnusta.
Jäkälännostomenetelmä Koristekäyttöön soveltuva jäkälä kasvaa parhaiten karuilla, hiekkapohjaisilla männikkökankailla. Palleroporonjäkälä kasvaa hitaasti, noin puoli senttiä vuodessa ja saavuttaa täyden mittansa 5–10 vuodessa. Samalla sen tyviosa lahoaa, joten jäkälämatto ei yleisesti kasva yli kymmenen sentin korkuiseksi. Oikein kerättynä keruu ei hävitä jäkälikköä, vaan se kasvaa ennalleen muutamassa vuodessa. pienoiskuva|Varviksi kutsutaan puista laatikkoa, johon jäkälä on asetettu tupsupää ylöspäin tiiviiksi pinnaksi säilytystä ja jatkokäsittelyä varten. Polarmoss Oy, Hailuoto. pienoiskuva|Valmiit jäkälävarvit pinossa jäkälännoston jälkeen. Polarmoss Oy, Hailuoto. Jäkälää nostettaessa jäkäliköstä poimitaan laatuvaatimukset täyttäviä pehmeäksi kasteltuja jäkälätupsuja, roskat ravistellaan pois ja jäkälä asetetaan kyynärtaipeeseen latvapuoli ylöspäin. Kun sylillinen jäkälää on kertynyt, se ladotaan yhtenäisenä pintana latvapuoli ylöspäin, 60–70 asteen kulmaan asetettuun varviin. Varvissa oleva jäkälä tasoitetaan ja täydennetään tarvittaessa. Aluksi varvit kuivattiin puuta vasten, mutta myöhemmin tietotaidon lisäännyttyä, tuulisilla aukeilla paikoilla pinoissa.
Jäkälä on kuivana hauras ja herkkä hajoamaan. Kosteana sienimäiseksi tunnultaan muuttuva jäkälä kestää hyvin keräämisen ja käsittelyn. Jäkälännosto oli mahdollista vain sateisena aikana ja aamukasteella. Kuivina aikoina jäkälä on täytynyt kastella ennen keruuta. Vedensaanti on ollut vaikeaa jäkälän nostoalueilla. 1960-luvulla käyttöön otettiin metsäojituksia ja traktorikaivureita, joilla kaivettiin kastelualtaita läheisiin harjunotkelmiin tai suonreunoille, jotta jäkälää voitiin kastella ennen keruuta.
Keinokuivatusta kokeiltiin katoksilla ja myöhemmin viljankuivaamoista kehitellyillä kuivureilla, joissa lämmitetty ilmavirta alensi suhteellista ilmankosteutta. Jäkälä kuljetettiin aluksi metsästä pois hevosilla. Myöhemmin kuljetusvälineinä toimivat pyörät, mopot ja kuorma-autot. Jäkälän matka markkinoille jatkui vesiteitse Hailuodosta Oulun kautta Turkuun. Kainuussa jäkälää kuljetettiin jokea pitkin proomuilla Ouluun ja Kajaanin kautta Turkuun.
Jäkälännostoa valvoi työnjohtaja, joka opasti nostajat, valvoi laatua sekä piti kirjaa kerätystä jäkälästä. Hän huolehti myös logistiikasta ja varastoinnista. Hänen esihenkilönään toimi niin sanottu jäkäläpomo tai isopomo, joka maksoi työntekijöiden palkat ja vastasi jäkälänkeruun kokonaiskuvasta.
Jäkälästä designia Hailuodossa ja muilla Pohjois-Suomen alueilla on harjoitettu jäkälän keruuta ja hyödyntämistä 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Jäkälännosto on ollut osa paikallista elinkeinoperinnettä, ja siihen liittyvää osaamista on siirtynyt sukupolvelta toiselle. 2000-luvulla jäkälää on alettu hyödyntää myös sisustuksessa ja muotoilussa koriste- ja rakennemateriaalina.
Hailuodossa toimiva Polarmoss Oy on perheyritys, joka jatkaa paikallista jäkälännostoperinnettä neljännessä sukupolvessa. Yritys harjoittaa koristejäkälän hankintaa ja jatkojalostusta, ja sen toimintaa on myös Viron Räpinassa. Jäkälän keruualueisiin kuuluvat muun muassa Hailuodon jäkäläkankaat sekä Oulujärven ympäristö Vaalassa ja Utajärvellä. Keruutoimintaa tehdään yhteistyössä maanomistajien kanssa, sillä Suomen jokaisenoikeus ei koske jäkälän keruuta.
Jäkälännosto perustuu alueelliseen kiertoon, jossa samaa keruualuetta hyödynnetään useiden vuosien välein. Keruu tapahtuu käsityönä, ja jäkälää voidaan tarvittaessa kastella ennen nostoa. Keruun jälkeen jäkälä kuivataan ulkona ilman koneellista ilmanvaihtoa ennen varastointia tai jatkokäsittelyä. vasen|pienoiskuva|Värjätystä jäkälästä toteutettu Polarmossin sisustustuote Sphere. pienoiskuva|Värjätystä jäkälästä toteutettu viherseinä Polarmossin Feel the Forest - konseptilla. Oulun Yliopisto.
Suomessa jäkälää on alettu käyttää 2010-luvulta lähtien yhä enemmän sisustuksessa ja tilasuunnittelussa. Värjättyä jäkälää hyödynnetään esimerkiksi seinäelementeissä ja muissa sisustusrakenteissa. Värjäysmenetelmissä käytetään myrkyttömiä aineita, ja jäkälän luonnolliset ominaisuudet, kuten kyky sitoa ja vapauttaa kosteutta, säilyvät käsittelyn jälkeen.
Jäkälä sisustusmateriaalina liittyy laajempaan luonnonmateriaalien käytön ja biofilian suuntaukseen, jossa pyritään vahvistamaan ihmisen luontosuhdetta rakennetussa ympäristössä. Luonnonmateriaalien käyttö tuo tiloihin orgaanista estetiikkaa ja visuaalista pehmeyttä, ja sitä hyödynnetään sekä julkisissa että yksityisissä tiloissa.
Jäkälä taiteessa