Karpmanin draamakolmio on sosiaalinen malli ihmisten vuorovaikutuksesta, jonka esitti sanfranciscolainen psykiatri Stephen B. Karpman vuonna 1968. Kolmio kuvaa eräänlaista tuhoisaa vuorovaikutusta, jota voi esiintyä ristiriitatilanteissa. Draamakolmio on psykoterapiassa käytettävä työkalu, erityisesti transaktioanalyysissa. Kolmion roolit ovat syyttäjä, uhri ja pelastaja.https://www.karpmandramatriangle.com/pdf/AwardSpeech.pdf

Karpman kuvaa, kuinka joissain tapauksissa näitä rooleja ei omaksuta aidosti tilanteen ratkaisemiseksi, vaan niitä käytetään joustavasti ja vaihdellaan toimijoiden välillä tiedostamattomien tavoitteiden ja agendojen saavuttamiseksi. Tällaisissa tilanteissa toimijat saattavat jäädä tuntemaan olonsa oikeutetuksi ja juuttuneeksi, mutta itse ongelmaan tulee vain vähän tai ei lainkaan muutosta, ja taustalla olevat, tilanteen synnyttäneet perusongelmat jäävät käsittelemättä.

Teoria

Karpman käytti kolmioita kuvaamaan ristiriitaisia tai dramaattisen intensiivisiä ihmissuhde­tilanteita. Karpmanin draamakolmio mallintaa yhteyden henkilökohtaisen vastuun ja vallan välillä konflikteissa sekä tuhoisat ja vaihtuvat roolit, joita ihmiset ottavat. Hän määritteli konfliktissa kolme roolia: syyttäjä, pelastaja (yläpositiossa) ja uhri (alapositiossa). Karpman sijoitti nämä kolme roolia ylösalaisin olevaan kolmioon.

Uhri

Mallin uhri ei kuvaa todellista uhria, vaan henkilöä, joka tuntee tai käyttäytyy kuin uhri. Uhri pyrkii vakuuttamaan itsensä ja muut siitä, ettei hän voi tehdä mitään: mikään ei auta, kaikki yritykset ovat turhia, vaikka hän “yrittää kovasti”. Tämän asenteen yksi hyöty on todellisen muutoksen ja omien tunteiden tunnustamisen välttäminen, koska ne voivat tuottaa ahdistusta ja riskejä samalla, kun henkilö kokee tekevänsä kaikkensa. Uhrina esiintyjän perusasenne on: ”Voi minua!”. Uhri tuntee olonsa vainotuksi, alistetuksi, avuttomaksi, toivottomaksi, voimattomaksi ja häpeälliseksi sekä vaikuttaa kyvyttömältä tekemään päätöksiä, ratkaisemaan ongelmia, nauttimaan elämästä tai saavuttamaan oivalluksia. Uhri pysyy syyttäjän kanssa tai – jos kukaan ei syytä häntä – asettaa jonkun toisen syyttäjän rooliin. Uhri hakee myös apua ja luo tilanteeseen yhden tai useampia pelastajia, jotka tosiasiassa vahvistavat uhrin negatiivisia tunteita ja pitävät tilanteen olennaisesti muuttumattomana.

Pelastaja

Pelastajan perusajatus on: ”Anna minä autan.” Pelastaja on tyypillinen mahdollistaja (enabler): hän tuntee syyllisyyttä, jos ei mene auttamaan, ja ajautuu lopulta suuttumaan (ja muuttuu syyttäjäksi), kun hänen apunsa ei johda muutokseen. Pelastamisen kielteinen vaikutus on se, että se pitää uhrin riippuvaisena eikä anna tälle lupaa epäonnistua ja kohdata omien valintojensa seurauksia. Pelastajan roolin hyötyjä ovat huomion siirtyminen pois hänestä itsestään, hyvä olo yrityksistä auttaa sekä oikeutus negatiivisille tunteille, kun apu ei onnistu. Toiseen keskittyminen helpottaa oman ahdistuksen ja ongelmien sivuuttamista. Ytimenä on usein omien ongelmien välttely, joka naamioidaan huoleksi uhrin tarpeista. Pelastajan motiivit ovat kolmion hämärimmät. Pelastajalla on sekoitettu tai peitelty motiivi ja hän hyötyy egoistisesti siitä, että on “auttaja”. Pelastajalla on näkyvä tavoite ratkaista ongelma ja hän näyttää yrittävän kovasti, mutta hänellä on myös piilotettu tavoite olla onnistumatta – tai onnistua tavalla, josta hän itse hyötyy. Pelastaja voi esimerkiksi saada itsetunnolleen kohennusta, saavuttaa arvostetun pelastajan aseman tai nauttia siitä, että joku on hänestä riippuvainen tai luottaa häneen. Näennäisesti hän auttaa, mutta syvemmällä tasolla käyttää uhria saadakseen oman palkkionsa.

Syyttäjä

Syyttäjä sanoo: ”Tämä on kokonaan sinun syytäsi.” Syyttäjä on kontrolloiva, syyttelevä, kriittinen, alistava, vihainen, autoritaarinen, joustamaton ja ylemmyydentuntoinen. Mutta jos häntä syytetään takaisin, hän voi siirtyä puolustuskannalle ja vaihtaa roolin uhriksi, jos pelastaja ja/tai uhri hyökkää häntä kohti. Tällöin myös uhri voi vaihtaa roolia ja muuttua syyttäjäksi.

Draamakolmion synty ja roolien vaihtelu

Draamakolmio syntyy yleensä, kun joku ottaa uhrin tai syyttäjän roolin ja tuntee tarvetta rekrytoida muita mukaan konfliktiin. Usein tilanteeseen houkutellaan pelastaja. Mukaan vedetyt toimijat ottavat omia, muuttuvia roolejaan, ja siksi tilanteeseen voi syntyä monenlaisia skenaarioita: uhri voi esimerkiksi kääntyä pelastajaa vastaan, jolloin pelastaja vaihtaa syyttäjän rooliin.

Tilanne jatkuu, koska jokainen osallistuja saa, usein tiedostamatta, psykologiset tarpeensa tai toiveensa täytetyiksi ilman, että heidän tarvitsee tunnustaa laajempaa ongelmaa tai kokonaisuudelle koituvaa haittaa. Jokainen toimii omien itsekkäiden tarpeidensa ohjaamana, ei aidosti vastuullisella tai altruistisella tavalla.

Tietyt persoonallisuuden piirteet, kuten narsismi, ja tietyt elämänkokemukset, kuten turvaton kiintymyssuhde, voivat tehdä henkilöstä alttiimman ajautumaan draamakolmion manipulatiivisiin toimintamalleihin. Erityisesti haavoittuvat narsistit käyttävät uhrin roolia manipulointikeinona.

Uhrin ja pelastajan suhde voi olla keskinäisriippuvainen: pelastaja pitää uhrin riippuvaisena vahvistamalla tämän uhriutta, ja uhri saa tarpeensa tyydytettyä tulemalla hoivatuksi.

Osallistujilla on usein ensisijainen tai tottumukseksi muodostunut rooli (uhri, pelastaja tai syyttäjä), jonka he ovat oppineet perheessään. Vaikka osallistujilla on rooli, johon he eniten samaistuvat, draamakolmioon astuttuaan he voivat kiertää kaikkien kolmen roolin kautta.

Jokaisella draamakolmion pelillä on omat hyötynsä sitä pelaaville. Draamakolmion antiteesi on löytää tapa riistää toimijoilta heidän saamansa hyöty. Kun ihminen ottaa vastuun itsestään ja sallii myös toisen ottaa vastuun itsestään, hän toimii tasavertaisesta asemasta, jossa kummankin vastuu tunnustetaan. Tämä perustuu rehellisyyteen, realismiin ja kunnioitukseen. Rajat, sopimukset, tilivelvollisuus ja vastuu ovat kaikki aktiivisesti läsnä.

Katso myös Psykologinen manipulointi Uhriutuminen Eric Berne

Lähteet

Luokka:Psykoterapia