Nurmeksen sankarihautausmaa eli Nurmeksen vanha hautausmaa on Nurmeksen seurakunnan hautausmaa Nurmeksen keskustaajamassa kirkkoharjulla, Pappilansuoran varrella. Sankarihautausmaalla on talvi- ja jatkosodan ja sisällissodan valkoisten sankarihaudat muistomerkkeineen, muita muistomerkkejä ja seurakunnan kolmannen kirkon kellotapuli. Nurmeksen neljästä aikaisemmasta kirkoista toinen ja kolmas kirkko ovat sijainneet hautausmaalla. Hautausmaan käyttö alkoi 1600-luvun puolivälissä ja jatkui 1860-luvulle saakka. Hautausmaalle perustettiin myöhemmin sankarihautausmaat.

Historia

Kirkot Nurmeksen ensimmäinen kirkko oli pystyssä vain muutaman vuoden. Se oli rakennettu 1651 harjun koillispuolella olevalle kirkkopellolle. Kirkko tuhoutui tulipalossa ruptuurisodassa 1656, myös pappila paloi.Saloheimo, 1953, s. 106 Toinen kirkko rakennettiin kirkkoharjulle, paikalle, jossa nykyään on vapaussodan muistomerkki. Kirkko oli ristikirkko, se valmistui 1661 ja siinä oli erillinen kellotapuli. Kirkko oli käytössä pitkään, se purettiin huonon kunnon takia 1764. Kolmas kirkko rakennettiin nykyisen Kolmen kirkon kiven paikalle. Rakennustöitä aloitettiin jo 1759, mutta kirkko saatiin viimeisteltyä vasta 1764, jolloin se otettiin käyttöön. Tämäkin oli ristikirkko, jonka sakaroista ei tullut niin pitkiä, mitä nurmeslaiset olivat suunnitelleet: Korpi-Jaakko eli Pielisjärven kirkkoherra Jakob Stenius vanhempi teki kirkkotyömaalle vierailun ja määräsi rakentamaan sakaroista lyhyemmät. Nurmeslaiset ilmeisesti olivat halunneet kirkolleen emäkirkon aseman ja halusivat rakentaa isomman ja komeamman kirkon. Steniuksen mielestä kappelikirkon tuli olla pienempi. Kun kirkko tuli viimeisteltyä valmiiksi, alkoi tapulin rakentaminen. Työn sai kirkonrakentaja Simon Jylkkä ja tapuli valmistui 1773.Saloheimo, 1953, s. 345–347 Vanha tapuli purettiin pois samana vuonna.

Kirkko vaati parannuksia ja korjauksia. Lehtereille tuli lisää valoa, kun tehtiin hirsiseinään aukot lisäikkunoille. Nurmeksen väestön lisääntyminen näkyi kirkossa ahtautena, jota korjattiin 1810–1811 yhdistämällä entinen sakaristo kirkkosaliin ja rakentamalla uusi sakaristo kirkkoon jatkeeksi.Saloheimo, 1953, s. 347 Laajentaminen auttoi ahtauteen aina vuoteen 1856 asti, jolloin kirkon käytöstä luovuttiin.

Hautausmaa Hautaaminen kirkkoharjulle alkoi kirkkojen lähettyville noin 1600-luvun puolivälissä Porokylän puoleisesta päästä alkaen. Kirkon lattian alle hautaaminen kiellettiin Nurmeksessa 1773Saloheimo, 1953, s. 336. Vanha hautausmaa ja sen lisäalue täyttyi 1860-luvulla suurten nälkävuosien uhrien joukkohaudoista. Esimerkiksi vuonna 1868 Nurmeksessa ja Valtimossa nälkään kuoli 1218 asukasta. Uutta hautausmaata, nykyistä Porokylän hautausmaata, varten hankittiin vaihtokaupalla maata 8 tynnyrinalaa, joka aidattiin 1871 hautausmaaksi.Saloheimo, 1953. s. 576 Vanhan hautausmaan käytöstä luopuminen oli vaikeaa, koska sinne haudattiin vielä pitkälti 1870-luvulle asti; seurakunnan kanttorikin haudattiin sinne 1878. Hautaaminen loppui 1880, jolloin esiin tuli maatumattomia ruumiita ja piirilääkärin huomautettua asiasta vanhalle hautausmaalle kiellettiin 11. huhtikuuta 1880 alkaen hautaamasta ketään ja millään perusteella. Hautausmaata käytettiin vasta 1918, jolloin sinne kaivettiin sankarihauta.Saloheimo, 1953, s. 577

Hautausmaan kiviaita on peräisin 1870-luvulta. Rivihautojen notkot ja kumpareet erottuvat edelleen Pappilansuoran puoleisella rinteellä. Vanhaa hautausmaata käytettiin uudestaan vasta sisällissodan ja talvi- ja jatkosodan sankarihautausmaana.

Kellotapuli

Simon Jylkän rakentama kellotapuli on Nurmeksen vanhin rakennus. Tapulissa on kaksi vuonna 1990 hankittua kelloa, joita soitetaan tilaisuuksien yhteydessä.

Kellotapuli oli aktiivikäytössä vuoteen 1889 saakka. Nurmeksen neljäs kirkko oli valmistunut 1856 lähelle nykyistä seurakuntakeskusta, Lapinsärkäksi kutsutulle paikalle. Uudessa kirkossa ei olut tapulia, joten kellojen soitto hoidettiin edelleen kirkkoharjun vanhasta tapulista. Sen todettiin 1870-luvulla lahonnen vaaralliseksi sekä kelloille että niiden soittajille. Uuden tapulin suunnittelu alkoi 1871. Kesti kuitenkin vielä 20 vuotta, ennen kuin uusi tapuli oli valmis. Viivästystä aiheutui rahoituksen hankkimisesta ja monet suunnitelmat hylättiin liian kalliina tai muutoin sopimattomina – suunnitelmia saatiin muun muassa lääninarkkitehti Öhmanilta 1885 ja arkkitehti Sebastian Gripenbergiltä 1888. Viivästystä toi myös Isopappilan tulipalo kesäkuussa 1888; uusi pappila valmistui seuraavana vuonna. Vanhan tapulin molemmat kellotkin piti uusia: kellonsoittaja oli yrittänyt soittaa molempia kelloja yhtä aikaa ja niistä toinen halkesi keväällä 1886 ja toinen kärsi liiasta rasituksesta ja halkesi tammikuussa 1887. Kellot lähetettiin uudelleen valettaviksi ja ne saatiin takaisin heinäkuun 1891 alussa ja ripustettiin uuteen tapuliin, joka odotti vastaanottotarkastusta. Tapuli oli tarkoitus ottaa palveluskäyttöön heinäkuun 1891 lopussa,Saloheimo, 1953, s. 567–569 mutta toisin kävi. Heinäkuun 20. päivä kello 15 maissa uusi kellotapuli syttyi tuleen, tuli levisi kirkkoon ja suureen osaan koko kylää polttaen 38 asuin- ja liikerannusta. Palon syynä oli todennäköisesti tapuliin jäänyt, pintakäsittelyssä käytetty pellavaöljyinen tappuratukko, joka syttyi helteessä itsestään tuleen.Saloheimo, 1953, s. 569 Uudelleenvaletut kirkonkellot sulivat, ja sulamisjäänteestä valettiin tulevaan viidenteen kirkkoon yksi kello.

Sankarihaudat ja -muistomerkit thumb|Ilmari Wirkkala: Vapaussodan sankaripatsas (1921). Vapaussodan 1918 valkoisten muistomerkki paljastettiin 27. elokuuta 1921 paikalla, jossa vuosina 1656–1759 oli seurakunnan toinen kirkko. Muistomerkin suunnitteli arkkitehti Ilmari Wirkkala. Sankaripatsaan luonnosta oli pyydetty ensin kuvanveistäjä Alpo Sailolta, jonka ehdotuksessa oli leijona-aiheinen patsas. Sailo ehdotti myös hautakummun kohottamista 80 senttimetrillä. Leijona-aihe ei tyydyttänyt kaikkia, joten käännyttiin Wirkkalan puoleen. Hänen ehdotuksensa oli korkean jalustan päällä oleva suojeluskuntalaista esittävä patsas ja sen juurella nimikilvet. Sailon ehdotus hautakummun kohottamisesta päätettiin toteuttaa. Kohotetulle kummulle johtavat portaat, joiden reunakivien päällä on kiviset maljat, Olli Tiaiselle omistettu kivilaatta on kummun takasivulla. Nousu sankaripatsaalle alhaalta kadulta on tehty leveänä porrastettuna käytävänä, jota koko matkalla reunustavat kiviset pylväät, joiden päässä on kiviset tykinkuulat. Muistomerkissä on 17 nimeä.

Muistomerkki tuli tavanomaista sankaripatsasta kalliimmaksi, koska patsaan lisäksi sen ympäristöön panostettiin tavanomaista enemmän. Paljastusjuhlassa esitettiin soittokunnan ja kuoron voimin Elis Palanderin tekemä juhlakantaatti ja Lauri Pohjanpään juhlaruno.

Talvi- ja jatkosodan sankarihaudat ovat vapaussodan valkoisten muistomerkin molemmin puolin. Haudoille on asetettu vuonna 1977 kiviristit. Molemmille sodille on oma muistomerkki, ne on sijoitettu vapaussodan sankarihaudan molemmin puolin. Muistomerkit suunnitteli Aaro Haapasalo ja niissä olevan tekstin mukaan ne on paljastettu 6. joulukuuta 1977. Sankarihautoja on yhteensä 217. Lisäksi Nurmeksen Höljäkän-Porosaaren hautausmaalle on haudattu seitsemän sankarivainajaa.

Muut muistomerkit

Olli Tiaisen muistomerkki Nurmeslaissyntyinen Suomen sodan sissipäällikkö ja rajakapteeni Olli Tiainen kuoli kotonaan Nurmeksessa lavantautiin vuonna 1833. Tiainen haudattiin Nurmeksen vanhalle hautausmaalle. Savo-Karjalainen osakunta pystytti 1870-luvulla hautamuistomerkin, johon muistotekstin runoili P. J. Hannikainen.

Tiaiselle on omistettu myös muistolaatta, joka on 1918-sankaripatsaan takana. Kivessä on teksti: ”Olli Tiaisen, vapauden urhoisan esitaistelijan muistoksi”.

Maaemon syli, nälkään kuolleiden muistomerkki Nälkävuosien uhrien muistomerkki paljastettiin vuonna 1965 lähelle joukkohautoja, kellotapulista hiukan länsiluoteeseen. Muistomerkki on Veikko Jalavan suunnittelema, nimeltään Maaemon syli. Sen pystyttivät Nurmeksen maalaiskunta ja kauppala, Valtimon kunta ja Nurmeksen ja Valtimon seurakunnat. Samoihin aikoihin nälänhädän uhrien muistoa kunnioitettiin myös Nurmeksen muistomerkkitoimikunnan julkaisemalla, Yrjö Juustilan toimittamalla 147-sivuisella teoksella ''Maaemon syli: 1860-luvun nälkävuosien nurmekselaisten uhrien muistolle.

Kolmen kirkon kivi Nurmeksen kolmen ensimmäisen kirkon yhteinen muistokivi on Ilmari Wirkkalan suunnittelema ja se paljastettiin vuonna 1938 paikalle, jossa kolmas kirkko oli sijainnut. Kirkkojen pystytys- ja purku- tai tuhoutumisvuodet on kirjattu muistomerkin sivuihin.

Aukusti Oravala -reliefi Herännäispappi ja kirjailija Aukusti Oravala tuli Nurmekseen kappalaiseksi vuonna 1910. Hän työskenteli siellä vuoteen 1928 saakka, jolloin hän siirtyi kirkkoherraksi Vihtiin. Papinviran ja ahkeran kirjoittamisen lisäksi Oravala muun muassa toimi opettajana Nurmeksen yhteiskoulussa ja osallistui kunnan kehittämiseen kuntakokouksen ja kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Oravala sai teologian kunniatohtorin arvon 1923. Kuvanveistäjä Pekka Kontion tekemä reliefi on kiinnitetty kellotapulin seinään ja se paljastettiin 4. syyskuuta 1966.Kokkonen, 2023, s. 380

Kuvia muista muistomerkeistä

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla

Hautausmaat Hautausmaat Luokka:Suomen hautausmaat