Vapauden Akateeminen Liitto (VAL) oli Helsingin yliopistossa vuosina 1950–1968 toiminut poliittinen opiskelijajärjestö, jolla oli varsinkin 1950-luvulla merkittävä ja vaikutusvaltainen asema ylioppilaskunnassa. VAL oli kansallismielinen ja kommunisminvastainen mutta ei puolueisiin sitoutunut. Sitä on pidetty vuonna 1944 välirauhansopimuksen nojalla lakkautetun Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) eräänlaisena seuraajana.
Perustaminen, aatemaailma ja yhteydet puolueisiin ja AKS:ään VAL:n perustamista valmistellut kokous pidettiin 30. lokakuuta 1950 ja varsinainen perustamiskokous 20. marraskuuta. Järjestön nimi oli alkuun Akateeminen Vapauden Liitto, ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin tohtori Samuli Suomela.Kolbe 1993, s. 336–341.
VAL oli puolueisiin sitoutumaton, mutta historioitsija Laura Kolben mukaan sillä oli aluksi ”selvä henkinen kytkentä Kokoomuspuolueen eräisiin keskeisiin vaikuttajiin”, kuten Jussi Saukkoseen ja Juha Rihtniemeen, ja sen perustamisesta oli neuvoteltu kokoomuksen kansanedustajan Jaakko Hakalan kanssa.Kolbe 1993, s. 340–342, 378, 684. VAL:llä oli yhteyksiä vuosina 1945–1946 toimineeseen Ylioppilasoikeistoon, mutta siihen kuului myös tannerilaisia sosiaalidemokraatteja.Jukka Kortti: Ylioppilaslehden vuosisata, s. 188–190, 222, 654. Gaudeamus, Helsinki 2013. Liiton taustalla vaikuttivat ylioppilaita vanhemmasta ikäpolvesta myös L. A. Puntila, Lauri Hyvämäki, Keijo Alho ja Jussi Kuoppala, jotka olivat kaikki entisiä AKS:läisiä. VAL:n maineen suojelemiseksi he eivät olleet mukana perustamisvaiheessa, mutta heidät hyväksyttiin myöhemmin jäseniksi. Varsinkin vasemmisto pitikin VAL:ää AKS:n jatkajana. VAL:n taustahenkilöistä tosin esimerkiksi Puntila oli kuulunut AKS:stä jo vuonna 1932 eronneeseen Kärki-ryhmään.Matti Virtanen: Fennomanian perilliset: Poliittiset traditiot ja sukupolvien dynamiikka, s. 221–223, 225. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 831. SKS, Helsinki 2002.
Kolben mukaan VAL:n ja AKS:n aatemaailmassa oli paljon yhtäläisyyksiä, mutta AKS:n heimo- ja Suur-Suomi-aate oli VAL:ssä korvautunut suomalaisen kulttuurin ja yhteiskuntajärjestelmän suojelemisella ja rodullinen ”ryssäviha” puolestaan kommunismiin kohdistuneella ”systeemivihalla”. VAL:llä ei myöskään ollut yhtä laajaa yhteiskunnallista ohjelmaa kuin AKS:llä. VAL:n tunnuksena käytetty kuusenhavu nähtiin viittauksena 1920- ja 1930-lukujen porvarillisen Suomen ideologiaan.Kolbe 1993, s. 433–436. VAL:n retoriikassa keskeisiä käsitteitä olivat kommunismin vastakohtana pidetty ”vapaus” sekä ”isänmaallisuus” ja ”kansallinen ajattelutapa”.Kolbe 1993, s. 341, 347–348, 434. Tutkija Matti Virtasen mukaan VAL oli AKS:n tapa mukautua osaksi demokratiaa, historioitsija Jukka Kortin mukaan sitä pidettiin kylmän sodan maailmaan päivitettynä versiona AKS:stä. VAL myös vetosi talvisodan henkeen siinä missä AKS:n perustajien avainkokemus oli ollut Suomen sisällissota. Puheenjohtajaksi vuonna 1953 tulleen Jaakko Nummisen aikana myös maaseutuhenkisyys korostui VAL:ssä.
VAL:n perustaminen liittyi kylmän sodan alkuun ja vuoden 1948 Tšekkoslovakian vallankaappauksen nostattamiin pelkoihin.Kolbe 1993, s. 340. Se oli ensimmäinen 1940-luvun ”vaaran vuosien” jälkeen perustetuista näkyvistä oikeistohenkisistä järjestöistä, ja sillä oli tiiviit suhteet vuonna 1952 perustettuun Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki (SYT) -säätiöön, joka rahoitti salaista kommunisminvastaista työtä.Vesikansa 2004, s. 12, 19, 21, 72, 74–75, 97. VAL:n ja SYT:n perustajissa oli samoja henkilöitä, kuten Keijo Alho ja Ukko Kivi-Koskinen, ja myös Puntila ja Hyvämäki olivat molempien taustavaikuttajia. Useat VAL:n puheenjohtajat toimivat SYT:ssä tai tekivät sille tilaustöitä. Molempia organisaatiota myös rahoittivat samat liike-elämän tahot. VAL sai tavaralahjoituksia suuryrityksiltä ja vuosittaisen rahalahjoituksen Kansallis-Osake-Pankilta.Vesikansa 2004, s. 139–140. Liiton tuloista 90 % perustui lahjoituksiin.
VAL joutui alusta alkaen vastakkain kansandemokraattien opiskelijajärjestön Akateemisen Sosialistiseuran (ASS) kanssa. ASS:n johtokunnan jäsenet Ele Alenius ja Veikko Hynynen ajettiin ulos VAL:n perustamiskokouksesta, johon he olivat soluttautuneet tarkkailijoina. Puntila kannusti myöhemmin VAL:n jäseniä liittymään eri puolueisiin, ja moni liittyikin, myös vasemmistopuolueisiin.Kolbe 1996, s. 40–41.
Kulta-aika 1950-luvulla VAL oli koko 1950-luvun Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan johtava yleisaatteellinen painostusryhmä,Kolbe 1993, s. 578–579. vaikka sillä ei ollutkaan enemmistöä ylioppilaskunnan päätöselimissä.Myllyniemi & Vesikansa 2010, s. 48. Sen jäseniksi liittyi myös muutamia Teknillisen korkeakoulun, Kauppakorkeakoulun ja Maasotakoulun opiskelijoita, mutta käytännössä toiminta keskittyi Helsingin yliopistoon, jossa jäseniä rekrytoitiin osakuntien kautta.Myllyniemi & Vesikansa 2010, s. 13–14, 77, 88, 140. VAL ei asettanut ylioppilaskunnan vaaleihin omia ehdokaslistojaan, mutta sen jäseniä valittiin osakuntien ehdokkaina. VAL:llä oli hyvät suhteet yliopiston rehtoriin Paavo Ravilaan.Kolbe 1993, s. 386, 389.
Helsingissä vuodesta 1951 joka itsenäisyyspäivänä järjestetty ylioppilaiden soihtukulkue oli alkujaan VAL:n piiristä ylioppilaskunnalle tuotu idea. Myös ajatus marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaan pystyttämisestä Helsinkiin oli VAL:n samana vuonna tekemä aloite, jota ylioppilaskunta ryhtyi ajamaan. VAL:n perustajajäsen Pekka Saine oli aktiivinen kummassakin asiassa.Kolbe 1993, s. 351–353. Mannerheimin muiston vaalimisen ohella VAL edisti 1950-luvun puolivälistä alkaen sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomittujen maineenpalautusta ja vastusti samalla Urho Kekkosta. Vuoden 1956 presidentinvaalien alla VAL teki ylioppilaskunnalle aloitteen Väinö Tannerin nimeä kantavan stipendirahaston perustamisesta, koska vaalien ”mustaksi hevoseksi” povattu Tanner haluttiin saada uuteen nousuun.Kolbe 1993, s. 515–517. Risto Rytin kuoltua samana vuonna VAL julkaisi L. A. Puntilan kirjasen Risto Rytin valtiomiehentyö.Kolbe 1993, s. 524.
VAL vastusti näkyvästi myös Ylioppilaslehdessä 1950-luvun alkupuolella julkaistuja kirjallista modernismia edustaneiden nuorten kulttuurikriitikoiden kirjoituksia. Modernistien ”aatteeton” individualismi isänmaanrakkauden sijaan nähtiin viitteenä ”kommunismista”, ja VAL sai vuonna 1952 ajettua heidät joksikin aikaa pois lehden sivuilta.Kolbe 1993, s. 360, 364, 366–371. Modernistien ja VAL:n kiista jatkui koko 1950-luvun.
VAL järjesti vuodesta 1951 kesäsiirtolatoimintaa rajaseudun lapsille, koska sen katsottiin ehkäisevän ”korpikommunismin” leviämistä.Kolbe 1993, s. 346. Vuonna 1956 VAL vaati ylioppilaskunnalta Unkarin kansannousun tukahduttamisen jyrkkää tuomitsemista, mutta ehdotus hävisi äänestyksessä maltillisemmalle muotoilulle.
Hiipuminen 1960-luvulla Antero Jyrängin puheenjohtajakaudella vuosina 1959–1960 VAL alkoi osoittaa aiempaa suurempaa kiinnostusta kansainvälisiin asioihin ja ehdotti ylioppilaskunnalle stipendin perustamista köyhille alikehittyneiden maiden opiskelijoille.Kolbe 1993, s. 576. VAL suunnitteli ennakolta vastatoimintaa kesän 1962 Helsingin kansainvälisille nuorisofestivaaleille, mutta syksyn 1961 noottikriisin seurauksena se siirtyi varovaisemmalle linjalle eikä osallistunut järjestönä festivaalien vastustukseen. Eräät sen aktiivit kuitenkin auttoivat amerikkalaisen vastafestivaalin järjestelyissä.Vesikansa 2004, s. 216–220.Kolbe 1996, s. 58. Noottikriisin jälkeen VAL muutti myös suhtautumistaan Kekkosen politiikkaan.Kolbe 1996, s. 55. VAL julkaisi vuosina 1959–1963 ja 1965–1967 VAL-jäsenlehteä.Myllyniemi & Vesikansa 2010, s. 98.
VAL:n ”suuruuden aika” päättyi eri arvioiden mukaan jo vuosina 1958–1959 tai viimeistään noottikriisin myötä, eikä se saanut enää entiseen tapaan uusia jäseniä osakunnista.Kolbe 1996, s. 43. Liitossa oli vuosina 1962–1963 sisäisiä kiistoja, joiden päätteeksi siitä erosi toiminnan uudistamista vaatineita jäseniä. Vielä 1960-luvun jälkipuoliskollakin monilla ylioppilasmaailman johtohenkilöillä oli VAL-tausta.
VAL:n toiminta lakkasi vuoden 1968 jälkeen, mutta yhdistyksenä sitä ei lakkautettu. Se julkaisi vielä vuonna 2010 oman historiikkinsa.
Jäsenet VAL:llä oli koko olemassaolonsa aikana noin 350 jäsentä.Myllyniemi & Vesikansa 2010, s. 11, 16–18. Jäseneksi pääsi vain kahden aiemman jäsenen suosituksesta ja puolen vuoden koeajan jälkeen. Jäseniksi hyväksyttiin lähes pelkästään miehiä, joskin alku- ja loppuaikoina myös muutama nainenkin. Liittoa onkin kutsuttu veljeskunnaksi, ja tutkija Jarkko Vesikansa on luonnehtinut sitä myös salaseuramaiseksi. Jäsenet kirjoittivat nimensä nimikirjaan eli valakirjaan, jonka alkusivun mukaan allekirjoittajat olivat tietoisia ”akateemisen nuorison poliittisen ja yhteiskunnallisen valveutuneisuuden merkityksestä isänmaan säilymiselle ja kansallisen valtiotahdon kehittymiselle” ja tahtoivat edistää ”siveellistä ryhtiä ja virkamieskuntoa sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta”. Esikuvana oli AKS:n lippuvala.Myllyniemi & Vesikansa 2010, s. 2, 20, 71, 144, 150.
Puheenjohtajat Samuli Suomela 1950–1951 Ukko Kivi-Koskinen 1952 Jaakko Numminen 1953–1957 Jussi Carpén 1958 Antero Jyränki 1959–1960 Lauri Vaara 1960 Seikko Eskola 1960–1961 Matti Keltikagas 1962–1963 Heikki Sipilä 1964–1965 Matti Kuula 1966–
Muita tunnettuja jäseniä olivat Heikki Haavisto, Kari Raivio, Pentti Hanski, Jouni Mykkänen, Pekka Korvenheimo, Markus Lyra, Tuomo Polvinen, Juha Sipilä, Jorma Cantell, Rauno Koski, Heikki Eskelinen, Seppo Myllyniemi, Kari Eskola, Timo Laatunen, Jaakko Elenius, Mauno Castrén, Osmo Hyytiä, Jorma Kalela, Pentti Virrankoski, Lauri Melander, Jyrki Vesikansa, Juhani Kivelä, Heikki Lang, Jouko Kankainen, Erkki Pihkala, Simo Talvitie, Olli-Pekka Vehviläinen, Juhani Lehtonen, Juhani Rinne ja Pekka Reinikka.Myllyniemi & Vesikansa 2010, s. 148–159.
Lähteet Laura Kolbe: Eliitti, traditio, murros: Helsingin yliopiston ylioppilaskunta 1960–1990. Otava, Helsinki 1996. Laura Kolbe: Sivistyneistön rooli: Helsingin yliopiston ylioppilaskunta 1944–1959. Otava, Helsinki 1993. Seppo Myllyniemi & Jyrki Vesikansa (toim.): Vapauden valli: Näkökulmia Vapauden Akateemisen Liiton vaiheisiin 1950–68. VAL:n julkaisu nro 8. Vapauden Akateeminen Liitto, Helsinki 2010. Jarkko Vesikansa: Salainen sisällissota: Työnantajien ja porvarien taistelu kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa. Otava, Helsinki 2004.
Viitteet
Luokka:Entiset suomalaiset poliittiset opiskelijajärjestöt Luokka:Helsingin yliopisto Luokka:Antikommunismi