Nikokleelle (, ) on Isokrateen kirjoittama kirjeen muotoinen puhe, joka on osoitettu Salamiin kuninkaalle Nikokleelle. Se antaa neuvoja kuninkaan tehtävän hoitoa varten. Puheen numero Isokrateen puheiden joukossa on 2.

Historia

Nikokles, jolle Isokrateen tämä puhe ja puhe Euagoras on osoitettu ja jolle puhe Nikokles on kirjoitettu, seurasi isäänsä Euagorasta Kyproksen Salamiin kuninkaana vuonna 374 eaa. Isokrates osoitti tämän puheen Nikokleelle todennäköisesti pian hänen valtaannousunsa jälkeen. Alkusanojen muodollisuus viittaa siihen, että kirjoittaja on vielä tässä vaiheessa joko täysin tai lähes vieras Nikokleelle; ja kirjeen yleinen sävy antaa ymmärtää, että Nikokles oli nuori sekä iältään että virassaan. Näin alkanut yhteys näyttää myöhemmin syventyneen läheiseksi, ja on jopa mahdollista, että Nikokles kuului Isokrateen oppilaisiin.

Sisältö

Puhuja aloittaa, että tavallisesti kuninkaille annetaan lahjoiksi vaatteita, kultaa tai pronssia — asioita, joissa kuningas on antajia rikkaampi; itse hän sanoo tarjoavansa neuvoja. Yksityiset miehet saavat kasvatuksensa elämän kamppailusta, laeista ja runoilijoilta; kuninkaille taas on tarjolla vain vähän kasvatusta. Tästä johtuvat ne lukuisat onnettomuudet, jotka jopa tavallisen käsityksen mukaan tasapainottavat kuninkaallisen aseman nautintoja. Ihmiset kuvittelevat, että kuninkaan virka, samoin kuin papin, voidaan ottaa vastaan ilman erityistä valmistautumista. Puhuja sanoo, että tietyissä kriiseissä vastaanottajalla on muiden neuvot, mutta että hänen neuvonsa ovat yleisluonteisia (kohdat 1–8).

Ensiksi puhuja muistuttaa kuninkaan tehtävistä: hillitä levottomuuksia, turvata hyvinvointi ja kohottaa valtakunnan suuruutta (9). Jotta Nikokles voisi suoriutua näistä tehtävistä hyvin, hänen tulee ennen kaikkea olla ymmärtäväinen. Keskustelemalla kyvykkäimpien miesten kanssa ja lukemalla hänen on tehtävä itsestään kykenevä ratkaisemaan pienet kysymykset ja tarttumaan suuriin (10–14).

Puhuja jatkaa kehottamalla Nikoklesta olemaan ystävällinen sekä valtakunnalleen että koko ihmiskunnalle (15). Hänen tulee estää kansaa yhtä lailla tekemästä vääryyttä kuin joutumasta sen uhriksi (16), ja säätää lakeja, jotka eivät ainoastaan ole oikeudenmukaisia ja johdonmukaisia, vaan jotka tähtäävät kiistojen sovittamiseen ennemmin kuin niiden synnyttämiseen (17). Valtiota on hallittava kuten omaa taloutta: avokätisesti mutta huolellisesti (19). Kuninkaan sanan tulee olla luotettavampi kuin muiden valan, ja hänen on kunnioitettava enemmän niitä muukalaisia, jotka ovat ansainneet lahjat, kuin niitä, jotka vain tuovat niitä mukanaan (22). Puhuja kehottaa Nikolesta olemaan kuninkaallinen, ei ankaruudessa, vaan viisaudessa; sotaisa tiedossa ja valmistautumisessa, mutta rauhanomainen pidättäytymisessä hyökkäyksestä (24). Hän kehottaa tätä myös valitsemaan seuransa huolella, tietäen että enemmistö arvioi hallitsijaa juuri hänen läheistensä perusteella (27), ja pitämään kaikkein kuninkaallisimpana sitä, ettei hän alistu millekään omista haluistaan (29).

Puhuja argumentoi, että hyvän hallinnon merkkinä on se, että alamaiset vaurastuvat ja tulevat paremmiksi (31). Puvun tulee olla loistelias, mutta elämän karaistu (32); hallitsijan nokkela ja samalla arvokas (34). Hänen on tarkkailtava sekä kuninkaiden että yksityisten ihmisten kohtaloita ja opittava ennustamaan tulevaa menneestä (35). Valtion ja oman turvallisuuden on oltava ensisijaisia, mutta jos vaara käy väistämättömäksi, on parempi valita jalo kuolema kuin häpeällinen elämä. Kaikessa on muistettava kuninkaallinen asema ja varottava tekemästä mitään sille sopimatonta (36–37). Koska ruumis on kuolevainen, on pyrittävä tekemään sielun muisto kuolemattomaksi (37). Jos käyttää jotain muuta esikuvanaan, on jäljiteltävä hänen tekojaan, ei pelkkää mainetta (38). Viisaina on pidettävä niitä, jotka osaavat puhua hyvin suurista kysymyksistä, ei niitä, jotka hiovat pikkuseikkoja; sekä niitä, joiden menestys todistaa heidän harkintakykynsä tai joiden tyyneys todistaa heidän filosofiansa (39).

Lopuksi puhuja pohtii käytännöllisen neuvon luonnetta yleisemmin. Se ei hänen mukaansa pyri uutuuteen eikä voi juuri toivoa huvittavansa (54–56). Hän muistuttaa, että Hesiodosta, Theognista ja Fokylidesta ylistetään, mutta heidän opetuksensa jäävät usein vaille huomiota, kun taas Homeros ja näytelmäkirjailijat ovat kansan suosimia runoilijoita (40–49). Nikokleen asema kuninkaana velvoittaa häntä kuitenkin suuntaamaan huomionsa ennen kaikkea siihen, mikä on hyödyllistä. Hyvä neuvonantaja on kuninkaallisista omaisuuksista kaikkein kuninkaallisin (40–53). Hallitsijan tulee rohkaista muita tuomaan hänelle juuri tällaisia lahjoja: neuvoja, jotka eivät kulu käytössä vaan tulevat sitä arvokkaammiksi, mitä enemmän niitä käytetään (54).

Arviointia

Isokrates kirjoitti sivistyneelle yleisölle. Hänen ajatuksensa sotaretkestä Vähään-Aasiaan, joka käy ilmi muun muassa hänen Juhlapuheestaan (Panēgyrikos), tarvitsi mahtavien tukea. Molemmista syistä oli luonnollista, että hän vaali ystävällisiä suhteita kreikkalaisiin kuninkaisiin ja tyranneihin — Nikokleehen Salamiissa ja Timotheokseen Herakleiassa yhtä lailla kuin Dionysiokseen Syrakusassa ja Filippokseen Makedoniassa.

Puheessa Antidosis, jossa Isokrates vastaa syytökseen liiallisesta monarkian suosimisesta, hän siteeraa puhetta Nikokleelle, jonka oli kirjoittanut monta vuotta aiemmin. Hän väittää puhuneensa siinä ”vapaasti ja kaupungille arvokkaasti”, puolustaneensa kansan asiaa ja ”nuhdelleensa monarkiaa” huomauttamalla, kuinka huonosti hallitsijat tavallisesti kasvatetaan tehtäviinsä. Väite on Richard C. Jebbin mukaan jonkin verran liioiteltu. Toisaalta Isokrates saattoi oikeutetusti lukea ansiokseen sen, että hän asetti Nikokleelle tavanomaista korkeamman mittapuun kuninkaan velvollisuuksille alamaisiaan kohtaan. Hänen ihannemonarkiansa on itsevaltainen, mutta älykkäästi ja rehellisesti isällinen.

Lähteet

Kirjallisuutta

Isocrates: To Nicocles. Teoksessa

Aiheesta muualla

Ισοκράτης: Προς Νικοκλέα. Wikiaineisto. Isocrates: To Nicocles. Perseus. Isocrates: To Nicocles. Perseus.

Luokka:Isokrateen puheet