Tetsurō Watsuji (和辻 哲郎, Watsuji Tetsurō; 1. maaliskuuta 1889 – 26. joulukuuta 1960) oli japanilainen filosofi, kulttuurihistorioitsija ja etiikan tutkija. Hän on yksi 1900-luvun merkittävimmistä japanilaisista ajattelijoista, jonka tuotanto kattaa fenomenologian, etiikan, taidehistorian, japanilaisen kulttuurin historian sekä vertailevan sivilisaatiotutkimuksen. Vaikutusvallaltaan, tutkimuksensa laajuudeltaan ja omaperäisyydeltään Watsuji rinnastetaan Kioton koulukunnan keskeisiin hahmoihin Nishida Kitarōhon, Tanabe Hajimeen ja Nishitani Keijiin.Robert E. Carter, "Watsuji Tetsurō", Stanford Encyclopedia of Philosophy, 2004, tarkistettu 2019. https://plato.stanford.edu/entries/watsuji-tetsuro/
Watsujin tunnetuin teos on Fūdo (風土, 1935; englanniksi A Climate), jossa hän kehittää omaperäisen filosofian ilmaston ja inhimillisen olemassaolon suhteesta. Hänen kolmiosaista etiikkateostaan Rinrigaku (倫理学, 1937–1949) on puolestaan pidetty japanilaisen etiikan pääteoksena.Tetsurō Watsuji, Rinrigaku: Ethics in Japan, käänt. Yamamoto Seisaku ja Robert E. Carter. Albany: State University of New York Press, 1996.
Elämä
Varhaisvuodet ja koulutus
Watsuji syntyi toisena poikana lääkäriperheeseen Himeji-kaupungissa Hyōgon prefektuurissa Japanissa. Jo nuorena hän kiinnostui ennen muuta länsimaisesta kirjallisuudesta, ja hänen kerrotaan haaveillensa Byronin kaltaisen runoilijan urasta.Furukawa Tetsushi, "Watsuji Tetsurō, the Man and His Work", teoksessa Watsuji Tetsuro, Climate and Culture: A Philosophical Study. Tokyo: Hokuseido Press / Ministry of Education, 1961, s. 209–235. Hän kirjoitti novelleja, näytelmiä ja kirjallisuuskritiikkiä, julkaisi kirjallista aikakauslehteä yhdessä mm. Tanizaki Junichirōn ja Osanai Kaorun kanssa sekä käänsi George Bernard Shaw'n Mrs. Warren's Profession -näytelmän japaniksi.
Watsuji hakeutui filosofian opintoihin Tokion keisarilliseen yliopistoon (Tokio Teikoku Daigaku), jonka hän suoritti vuonna 1912. Valmistuminen ei sujunut kitkatta: hänen alkuperäinen gradunsa Nietzsche-tutkimuksesta hylättiin tiedekunnan mielestä sopimattomana aiheena, ja hän joutui korvaamaan sen kiireessä laaditulla tutkielmalla Schopenhauerista.
Yksi tärkeimmistä vaikuttajista Watsujin intellektuaaliselle kehitykselle oli romaanikirjailija Natsume Sōseki, jota hän tapasi vuonna 1913 ja jonka kotona kokoontuvaan tutkimuspiiriin hän liittyi. Sōsekin kuoltua 1916 Watsuji kirjoitti pitkän muistelmaesseen, joka merkitsi hänen omaa käännettään länsimaisen individualismin ihailijasta länsimaisen modernin kulttuurin kriitikoiksi.
Akateeminen ura
Valmistuttuaan Watsuji toimi opettajana useissa tokiolaisissa korkeakouluissa ennen kuin Nishida Kitarō ja Hatano Seiichi kutsuivat hänet vuonna 1925 luennoitsijaksi Kioton keisarillisen yliopiston filosofian laitokselle, jossa hänen vastuualueekseen tuli etiikka. Tämä asetti hänet kehittyvän Kioton koulukunnan keskiöön. Kiotossa hän eteni professoriksi vuonna 1931. Vuodesta 1934 eläkkeellesiirtymiseensä (1949) saakka hän toimi Tokion keisarillisen yliopiston kirjallisuustiedekunnan moraalifilosofian professorina."Watsuji Tetsuro", Encyclopædia Britannica. https://www.britannica.com/biography/Watsuji-Tetsuro
Watsujin koottujen teosten laajuus on vaikuttava: alkuperäinen 19-niteinen Zenshū on hänen entisen oppilaansa Yuasa Yasuon toimesta laajennettu 27-niteiseksi.
Euroopan-matka ja Fūdon synty
Vuonna 1927 Watsuji lähetettiin Kioton yliopiston stipendiaattina kolmivuotiselle opintomatkalle Eurooppaan, mutta hän joutui isänsä kuoleman vuoksi palaamaan Japaniin jo 14 kuukauden kuluttua kesällä 1928. Hän asui pääasiassa Berliinissä mutta vieraili myös laajasti Italiassa.
Berliinissä hän luki Martin Heideggerin vasta ilmestynyttä pääteosta Sein und Zeit (1927), joka sai hänet pohtimaan, miksi Heidegger analysoi inhimillistä olemassaoloa yksinomaan ajan kautta ilman avaruuden ja paikan ulottuvuutta. Samanaikaisesti Italia-matkansa maisemahavainnot herättivät hänet huomaamaan, kuinka konkreettinen fyysinen ympäristö muovaa ihmistä ja kulttuuria. Näistä kokemuksista syntyi Fūdon filosofinen ydin. Teos perustuu Watsujin luentoihin vuosilta 1928–1929 ja julkaistiin lopullisessa muodossaan vuonna 1935.
Kuolema
Watsuji Tetsuro kuoli 26. joulukuuta 1960 Tokiossa 71-vuotiaana. Hänen kuoltuaan valmistunut englanninnos Fūdosta (A Climate: A Philosophical Study, kääntänyt Geoffrey Bownas) julkaistiin postuumisti UNESCO:n kulttuurivaihto-ohjelman puitteissa vuonna 1961."Watsuji Tetsurō, A Climate: A Philosophical Study, käänt. Geoffrey Bownas. Tokyo: Printing Bureau, Japanese Government / UNESCO, 1961.
Filosofia
Kritiikki Heideggeria kohtaan
Watsujin filosofinen projekti on olennaisesti vuoropuhelua eurooppalaisen fenomenologian, erityisesti Heideggerin eksistenssifilosofian kanssa. Heidegger analysoi Sein und Zeitissa inhimillisen olemassaolon (Dasein) rakennetta ajan avulla: ihminen on olento, jota luonnehtii "oleminen kohti kuolemaa" ja eksistenssin temporaalinen luonne.
Watsuji hyväksyi ajan keskeisyyden mutta katsoi Heideggerin jättäneen toisen yhtä perustavan dimension huomioimatta: avaruuden ja paikan. Watsuji väitti, että jos Heidegger olisi painottanut tilallisuutta yhtä paljon, se olisi sitonut hänet lujemmin inhimilliseen maailmaan, jossa ihmiset ovat keskinäisessä yhteydessä toisiinsa.Lisäksi Heideggerin Dasein on hänen mukaansa abstraktio, joka irrottaa ihmisen sosiaalisesta todellisuudesta: Heideggerin ihminen on yksilön Dasein, ei konkreettinen ihminen historiallisessa ja yhteisöllisessä olemassaolossaan.
Ningen – ihminen yksilönä ja yhteisönä
Watsujin filosofian keskeinen käsite on japaninkielinen sana ningen (人間), joka merkitsee kirjaimellisesti "ihmisten välistä". Toisin kuin länsimaiset termit homo, homme tai Mensch, jotka viittaavat yksilöön, ningen sisältää rakenteellisesti sekä yksilöllisen sosiaalisen ulottuvuuden.
Watsujin mukaan inhimillinen olemassaolo on perustavanlaatuisesti kaksoisluonteinen: ihminen on yhtä aikaa yksilö ja yhteisöllinen olento. Tätä kaksinaisuutta ei voida ohittaa tekemättä väkivaltaa ihmisen todelliselle luonteelle. Puhtaasti yksilöön keskittyvä antropologia ja puhtaasti kokonaisuuteen keskittyvä sosiologia molemmat tavoittavat vain puolikkaan totuuden.
Kun ihminen ymmärretään tästä kaksinaisuudesta käsin, aika ja tila kytkeytyvät yhteen: historiallinen olemassaolo (aika) ja ilmastollinen olemassaolo (tila) ovat erottamattomat.
Ex-sistere – itsensä löytäminen ilmastosta
Watsujin keskeinen fenomenologinen väite on, että ilmasto ei ole objektiivinen luonnonympäristö vaan subjektiivisen inhimillisen olemassaolon ilmentymä. Hän havainnollistaa tätä kylmyyden kokemuksella:
Kun sanomme "tunnen kylmyyttä", kyse ei ole siitä, että ulkopuolinen ärsyke vaikuttaa sisäiseen psyykeemme. Sen sijaan me olemme jo kylmyydessä – löydämme itsemme siitä. Tätä Watsuji kuvaa Heideggerin termillä ex-sistere (ulkona-oleminen). Keskeistä on lisäksi, että kylmyys koetaan aina yhteisesti ("meillä on kylmä"), ei yksinomaan yksityisesti. Tämä yhteisöllinen ulottuvuus on Watsujiille perustava.
Ilmaston fenomeenit – kylmyys, kosteus, tuuli, vuodenajat, myrskyt – ovat tapoja, joilla ihmisyhteisö löytää itsensä. Vaatteet, rakennustyylit, ruoka, taide, uskonto ja tavat ovat kaikki ilmaston kautta syntynyttä, sukupolvien yli kerrostunutta itseymmärrystä.
Ilmasto ja historia
Watsujille ilmasto on aina historiallista ilmastoa ja historia aina ilmastollista historiaa. Ilmasto yksinään tai historia yksinään ovat pelkkiä abstraktioita. Konkreettinen inhimillinen olemassaolo on aina molempia samanaikaisesti.
Tämä tarkoittaa, että kulttuuriset, eettiset ja taiteelliset erot kansojen välillä eivät ole mielivaltaisia eivätkä pelkästään historiallisten tekijöiden tuottamia. Ne ovat juurtuneita konkreettiseen ilmastohistorialliseen olemassaoloon, joka muovaa ihmistä yksilöllisesti ja yhteisöllisesti.Robert N. Bellah, , "Japan's Cultural Identity: Some Reflections on the Work of Watsuji Tetsuro", Journal of Asian Studies, 24(4), 1965, s. 573–594. https://doi.org/10.2307/2051106
Pääteos: Fūdo (1935)
Rakenne
Teos jakaantuu neljään lukuun:
Ilmaston perusperiaatteet: fenomenologinen analyysi ilmastosta inhimillisen olemassaolon rakenteena Kolme tyyppiä: kolmen perusilmastotyypin filosofinen kuvaus Monsuuni-ilmaston erityisluonne: Kiina ja Japani erikseen tarkasteltuna Ilmasto taiteessa: ilmaston ja taidetyylien suhde
Kolme ilmastotyyppiä
Watsuji erottaa kolme perustavaa ilmastotyyppiä, joista kukin synnyttää erilaisen tavan olla maailmassa:
Monsuuni (Intia, Kaakkois-Aasia, Japani, Kiina) Kosteuden ja lämmön yhteisvaikutus synnyttää luontosuhteen, joka on alistuva ja resignoituva. Luonto on yhtä aikaa äärimmäisen antelias ja äärimmäisen väkivaltainen. Koska tähän voimaan ei voi vastustaa, ihminen sopeutuu ja ottaa luonnon sellaisena kuin se on.
Aavikko (Arabia, Israel, islamilainen maailma) Kuivuus ja kuoleman jatkuva uhka synnyttävät taistelumielisen ja tahdonvoimaisen luontosuhteen. Heimoyhtenäisyys on eloonjäämisen elinehto; yksilö alistuu yhteisölle mutta on yhteisön nimissä aggressiivinen. Tästä nousevat monoteistiset uskonnot. Jumala ihmisen kuvana on autiomaaihmisen erityinen saavutus.
Niitty (Kreikka, läntinen Eurooppa) Kuiva kesä ja hallittavissa oleva luonto synnyttävät rationaalisen ja humanistisen luontosuhteen. Luonto ei uhkaa ylitsepääsemättömästi, vaan ihminen voi asettua sen hallitsijaksi. Tästä syntyvät kreikkalainen humanismi, rationaalinen filosofia ja lopulta eurooppalainen luonnontiede.
Japanin erityisluonne: "taifuuniluonto"
Watsuji analysoi Japanin asemaa monsuunivyöhykkeen sisällä erityisenä tapauksena. Japanin ilmasto yhdistää trooppisen ja arktisen, säännöllisen ja äkillisen tavalla, joka on ainutlaatuinen maailmassa. Tästä syntyy erityinen kansanluonne, jota Watsuji kutsuu "taifuuniluonnoksi":
Tunteiden osalta: rikas ja herkkä tunne-elämä, jonka alla piilee sitkeä jatkuvuus. Tunteet voivat purkautua taifuunin tavoin äkillisesti ja laantua yhtä nopeasti rauhalliseen alistumiseen. Asenteen osalta: resignaatio sisältää taistelumielialan, mutta myrskyn laannuttua luovutetaan täydellisesti ja välittömästi. Symbolina: kirsikankukka, joka kukkii räjähtävästi ja putoaa yhtä nopeasti ja välinpitämättömästi.
Ilmasto taiteessa
Neljäs luku soveltaa teoriaa taidehistoriaan. Watsuji vertaa eurooppalaista ja itäaasialaista taidetta ja arkkitehtuuria osoittaakseen, että tyylierot heijastavat ilmastoeroja. Euroopassa puiden luonnolliset muodot ovat symmetrisiä, mikä tekee rationaalisuudesta luonnollista. Japanissa taifuunit vääntelevät puiden runkoja epäsäännöllisiksi, minkä vuoksi epäsäännöllisyys on japanilaisille "luonnollista" ja rationaalisuus "keinotekoista".
Etiikka
Watsujin toinen pääalue on etiikka, jota hän tutki koko uransa ajan ja jonka hän systemaattisoi kolmiosaisessa teoksessa Rinrigaku (倫理学, 1937–1949). Steve Odin on luonnehtinut Rinrigaku modernin japanilaisen etiikan teorian merkittävimmäksi teokseksi.
Watsujin etiikka on sosiaalista etiikkaa: moraalilait eivät sääntele ensisijaisesti yksilön toimintaa vaan ihmisten välisiä suhteita yhteisöllisten rakenteiden sisällä – perheessä, heimossa, paikallisyhteisössä, kansallisvaltiossa. Hän erottaa oman "ihmistieteiden etiikkansa" modernin filosofian individualistisesta etiikasta: Kant tutki moraalilakia yksilön järjen rakenteena, Watsuji taas yhteisöllisen olemassaolon rakenteena.
Rinrigaku käännettiin englanniksi Yamamoto Seisaun ja Robert E. Carterin toimesta vuonna 1996.
Asema ja vaikutus
Suhde Kioton koulukuntaan
Watsujia ei tavallisesti lueta Kioton koulukunnan varsinaiseksi jäseneksi, vaikka hän toimi kollegana Nishida Kitarōn ja muiden koulukunnan keskeisten hahmojen kanssa ja hänen ajattelunsa on selvästi samanhenkistä. Siinä missä Kioton koulukunnan yleinen painopiste on epistemologiassa, metafysiikassa ja logiikassa, Watsujin ensisijainen kohde tuli olemaan etiikka.