Seim (, ) on Dnepriin laskevan Desnan vasen sivujoki, mikä virtaa Venäjän Kurskin ja Belgorodin ja Ukrainan Sumyn ja Tšernihivin alueilla.
Seim on Desnan suurin sivujoki. Paikkakunnista sen varrella sijaitsevat muun muassa Kursk, Lgov, Rylsk, Kurtšatov, Gluškovo, itärannalla Tjotkino, oikealla rannalla Putyvl ja vasemmalla Baturyn.
1500- ja 1600-luvuilla Seim toimi rajana Venäjän valtion ja nykyisen Ukrainan ja Venäjän alueella sijainneen historiallisen villin aromaan Dikoje poljen (, ) välillä. Toisen maailmansodan aikana neljä Neuvostoliiton aluetta, joiden läpi Seimjoki virtaa, olivat natsien miehittämiä ja täällä taisteli kuuluisa Sydir Kovpakin partisaaniprikaati. Vuodesta 1991 lähtien tämä vesistöalue on jaettuna Venäjän ja Ukrainan kesken. Uudella vuosisadalla osa joen rannoista on muutettu luonnonpuistoiksi ja suojelualueiksi. Vuonna 1995 Seimille perustettiin Ukrainan suurin alueellinen maisemapuisto, missä vuonna 2021 asui 60 villibiisonia. Konotopin kaupungin laitamilla joki läpäisee kansallispuiston, johon kuuluu suojelualueita kuten Mutynskin kasvitieteellinen luonnonsuojelualue ja luonnonmuistomerkki ”Novoslobodskye Duby”. Noin 150 kilometriä Kurskista Seimin oikealla rannalla sijaitsee alueen merkittävä luonnonmuistomerkki ”Gladiolus-niitty” («Гладиолусовые луга»).
Joen nimi Maantieteellisesti Seimjoki on vesistö, mikä muodostui kauan sitten yhdessä muun Itä-Euroopan tasangon kanssa ja sen laaksossa on asuttu kivikaudelta lähtien. Joidenkin lähteiden mukaan oletetaan joen saaneen ensimmäisen nimensä ”Saim” tai ”Saym” noin 500-luvulla eaa. Etelä-Venäjän, Ukrainan ja Unkarin aroille saapuneilta sarmaateilta tai skyyteiltä, jotka Herodotoksen ”Historiateoksessa” mainitaan nimellä melanklainit. ”Saimen" tai "Saiman" eli "Mustan" arvellaan johtuneen juuri tämänvärisissä vaatteissa taistelijaheimolle annetusta muinaiskreikankielisestä etnonyymistä, missä "melas" tarkoitti mustaa ja "khlaina" viittaa tai vaatetta. Myöhemmin avaarit käyttivät sanaa "seimen" ja se tarkoitti "rohkeaa soturia". Ensimmäinen jokseenkin selkeä kuvaus Seimjoesta on peräisin 1100-luvun itäslaavilaisista aikakirjoista, missä todetaan, että vesiväylä toimi rajana Severskin ja Tšernigovin ruhtinaskuntien välillä. Joidenkin lähteiden mukaan Semjoki mainitaan jo 1000-luvun lopulla munkki Nestorin kootussa kronikassa. Siinä kuuluisassa "Kertomuksessa menneistä ajoista” kerrotaan pohjoisten itäslaavien heimojen asettumisesta Desna-, Sem- ja Sula-jokien varsille. Teoksessa esitetyn joen nimen muunnos yhdistettiin avestakieliseen "syama" eli muinaisiranilaiseen sanaan "musta" ja kartalla oleva vesiväylä nimettiin nimellä "Sem", mitä pidettiin "saym"in tai "syama"n slaavinkielisenä käännöksenä.
Ensimmäinen melko täydellinen kuvaus joesta annettiin sen muinaisella nimellä "Sem", "Semj", "Sjmj" tai "Seitsemän" vuonna 1627 laaditussa vanhimmassa maantieteellisessä teoksessa "Suuren piirustuksen kirja" (). Siinä tämä vesistönimi yhdistettiin seitsemään sivujokeen, joiden yhtymäkohdassa muinaisen uskomuksen mukaan sai alkunsa iso Seimjoki. Seitsemää haaraa kutsuttiin "semitsyiksi" tai "sedmitsyiksi" ja joitakin niistä kutsutaan näin edelleen. Vuonna 1894 paikallistutkija Rostislav Markov "Kurskin läänin metsistä ja vesistä"-nimisessä kirjoituksessaan sivulla nro 8 nimeää niitä seuraavanlaisesti: Semitsa Koldunbajskaja, Semitsa Donetskaja, Semitsa Puzatskaja, Semitsa Verhnyaja, Semitsa Suhaja, Semitsa Prostoja ja Semitsa Blagovatnaja.
1600-luvun lopulta lähtien kirjoitusasu "Seim" alkoi vähitellen korvata vanhemman kirjoitusasun. Toisaalta nykyaikaisen nimen Seim arvellaan johtuneen puolan kielen vaikutuksesta 1600-luvulla, kun alue siirtyi Puola-Liettuan kuningas- ja suuriruhtinaskuntaan. Toisaalta nimen nykymuotoa pidetään tunnettuna 1700-luvulta lähtien. "Seim"-nimen voidaan laskea ilmestyneeksi kartoille todennäköisesti jonkun jäljentäjän virheen seurauksena. Kurskin murteissa jokea kutsutaan usein "Semiksi".
Navigointia joella Seimin valuma-alueen kokonaispinta-ala on 27 500 neliökilometriä. Entisaikaisten kuvausten mukaan joki oli vuolaana virtaava, leveä ja syvä. Jo muinaisina aikoina Seimjoki oli tärkeä matka- ja viestintäreitti. Kiovan Svjatoslav seurueineen seurasi tätä reittiä valloittaessaan Bulgarin kaupungin ja tuhotessaan Volgan ja Kaspianmeren rannat. Vuoden 1096 kronikassa mainitaan, että mitä ilmeisimmin tätä reittiä pitkin Vladimir Monomahin toinen poika, Kurskin ruhtinas Izjaslav Vladimirovitš saapui Muromiin, kuin myös Andrei Bogoljubski Kiovasta. Siihen aikaan purjehduskelpoinen Seim toimi myös kulkureittinä etelästä kaukaiseen Siverštšynaan sekä kreikkalaisille että kasaarikauppiaille, jotka olivat asettuneet Donin suulle. Vilkasta kauppaa käytiin niin Kiovan ja Bysantin välillä kuin Volgan bulgaarien kanssa.
Suurten muinaisten veneiden väitettiin joskus purjehtineen Dnepr-, Desna-, Seim- ja Svapajokia pitkin Samodurovin järvelle, mistä ne ilman yhtäkään kantamista saapuivat Okaalle ja sitten Volgalle. Svapan madaltuessa ja Samodurovin järven muuttuessa suoksi muinaisten kronikoiden mukaan Seim yhdessä 108 kilometrin pituisen Tuskar-nimisen sivujoen kanssa toimi tärkeänä osana vanhaa kauppavesitietä yhdistäessä Mustanmeren ja Kaspianmeren. Aluksi laivat kulkivat pitkin Dnepria, Desnaa, Seimia ja Tuskaria, sitten ne vedettiin Donin oikealle sivujoelle Snovalle ja sen jälkeen Volgan oikeapuoliselle sivujoelle Oka. Näin sieltä kauppiaat matkustivat Volgalle ja Kaspianmerelle saakka ja kukoistivat Kurskin, Rylskin, Putyvlin ja Tšernihivin kaupungit. Vuonna 1788 Kurskin kauppiaat varustivat kaksi proomua, jotka purjehtivat Desna- ja Dneprjokien kautta H’ersoniin. Näin liikennöitiin Seimiä pitkin Mustallemerelle vielä 1700- ja 1800-luvuille saakka.
Navigointi loppui vuonna 1968 Kurskin ydinvoimalan ja sen tekojärven rakentamisen alkamisen eli vedenpinnan jyrkän laskemisen myötä. Kurtšatovin kaupungin lähellä Seim virtaa pitkin ihmisen tekemää uomaa, mikä on luotu luonnollisesti uurretun väylän pohjoispuolelle. Seimin alajuoksulla laivaliikenne toimi 1980-luvun loppuun asti.
Joen alku ja laskupaikka Maantieteellisesti Seim toimii rajana Polesian alangon, Pultavan tasangon ja Keski-Venäjän ylängön välillä. Joki saa alkunsa viimeksimainitun etelärinteillä ja lähteen sijainnista riippuu myös joen pituus. Siihen on edelleen kaksi oletusta, minkä mukaan pituus on joko 717 tai 748 kilometriä. Venäjän tiedeakatemian maantieteen laitoksen tutkijat uskovat, että joki muodostuu kahden pienen joen, Seimitsa Puzatajan ja Seimitsa Kotlubanskajan yhtymäkohdasta lähellä Verhoseimskin kylää, Manturovon piirissä, Kurskin alueella. Toisen teorian mukaan sekä vanhassa Brockhausin ja Efronin tietosanakirjassa että monissa nykyaikaisissa kartoissa Seimin alkulähde sijaitsee Kalininin maaseudulla lähellä Morozovon kylää, Belgorodin alueen Gubkinskyn kaupunkipiirissä. Joen alkulähde sijaitsee 178 metriä merenpinnan yläpuolella, se on 0,5 metriä leveä ja sitä ympäröi tulvatasanko.
Seimjoen noin 67 metriä leveä suu tai yhtymäkohta Desnajokeen sijaitsee vastapäätä Maloje Ustjen kylää, Sosnytsjan, nyk. Korjukivkan piirissä Tšernihivin alueella, Ukrainassa.
Joen kuvaus Vuonna 1957 julkaistun Ukrainan jokikatalogin mukaan Seim on 717 kilometrin ja Ukrainan maantieteen tietosanakirjan mukaan 748 kilometrin pituinen joki. Ukrainassa sen pituus on noin 250 ja Kurskin alueella 490 kilometriä. Seimin valuma-alueen kokonaispinta-ala on 27 500 neliökilometriä ja siitä 20 350 neliökilometriä kuuluu Kurskin alueelle. Joen läpäisemien metsäaroalueiden yleinen kaltevuus on idästä länteen, joten virtausten suunta on pääasiassa senmukaista. Seimiä kuvataan toisaalta mutkittelevansa ensin pohjoiseen, sitten sen muuttavan suuntaansa luoteesta länteen ja lounaaseen. Toisaalta, että se virtaa ensin luoteeseen, sitten länteen ja yhtyessään Svapan kanssa kääntyy etelään. Ukrainan läpi Seim virtaa pääasiassa länteen ja Baturynista alkaen luoteeseen Dneprin alankoa pitkin Desnaan.
Seim on tasainen joki, mikä välillä kapenee ja välillä levenee, minkä uoman kaltevuus ja rannat ovat loivia, virtaus on hidas ja tyyni ja voimistuu vain koskissa, mutkat ovat suuria. Joen keskimääräinen syvyys on 4–5, leveys yläjuoksulla on 10–30 ja alajuoksun alangoilla 80–100 metriä. Joidenkin lähteiden mukaan joki levenee jopa 170 metriin. Tulvan aikana joen veden pinta nousee jopa 5,5 metriin, mutta veden syvyys ei ylitä 15 metriä edes syvimmissä kuopissakaan. Joissakin osissa joki on kahlattavissa ja sillä on epävakaa pohja, missä savimaa vuorottelee hiekan kanssa.
Jokivarret ovat vuorotellen hiekkadyynien ja välillä yrttien ja kukkatuoksuisten niittyjen peittämiä, välillä jyrkkiä ja välillä metsätiheikköjen ympäröimiä. Seimin oikealla rannalla hallitsevat harmaa maaperä ja pääasiassa lehtipuumetsät, maasto on mäkinen ja lukuisten rotkojen halkoma. Jääkauden jäätikön muokkaama Seimin jyrkkä oikea ranta on paikoin jopa 40 metriä korkea. Täällä on liitukivivuoria, muinaisten valtamerien pohjasta peräisin olevia hiekka- ja kalkkikivipaljastumia ja jäätikön tuomia graniittilohkareita. Vasemmalla rannalla esiintyy enimmäkseen niittyjä, harvoja metsiä ja mustamaaperää, missä rotkoja ei ole lainkaan. Vasen ranta on matalampi, tasaisempi ja koostuu pengerryksistä, joiden korkeus on noin 5–10 metriä. Seimin pääasiallinen veden lähde on talven aikana kertynyt lumi. Joki jäätyy yleensä marraskuun lopussa tai joulukuun alussa ja sulaa maaliskuun lopussa tai huhtikuun alussa. Muun muassa lähellä Lgovia Seimjoen uoma sijaitsee 144 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella. Tässä joki voi pysyä jään peittämänä 100–120 päivää ja keskimääräinen jään paksuus on 40–50 senttimetriä. Viime vuosina suuria tulvia ei ole havaittu ja kevättulvan jälkeinen vedenpinta laskee kokonaan toukokuun loppuun mennessä.
Jokilaakso on epäsymmetrinen ja jopa 4 kilometriä leveä. Tulvatasankoa esiintyy pääosin joen vasemmalla puolella ja sen leveys voi yltää yli 2 kilometrin. Alajuoksulla Seimin tulvatasanko on erittäin soinen. Laakson suoalueita on yli 8 % alajuoksun pinta-alasta ja siinä on lukuisia järviä, lampia, suuri määrä lahtia poukamineen ja suuria metsäisiä saaria. Joen valuma-alueella on yhteensä yli tuhat pientä lampea ja järveä, lukuisia lähteitä, teko- ja haarajärviä. Neljä suurinta järveä on 7,3 kilometriä pitkä Lezvina, 4,5 km pituinen Malyno, 4,1 km pitkä Makovje ja 3,4 km pituinen Fitiž. Kurtšatovin kaupungin lähellä joen vedet täyttävät 21,5 km²:n kokoisen tekojärven. Seimin uoma on haarautunut ja sillä on yli 900 tai 914 sivujokea. Niistä vain kolme on kukin yli 100 kilometriä pitkiä, ja noin 30 niitä, jotka yhdistivät tai yhdistävät Seimin muihin isoihin jokiin Dneprin valuma-alueella. Joen oikean rannan sivujoet ovat isompia, yhteensä 725 kilometriä pitkiä, kun taas vasemman rannan sivujoet ovat yhteensä 565 kilometrisiä. Suurimmat sivujoet ovat oikeapuoliset Svapa (197 km), Tuskar (108 km) ja vasenpuolinen Reut (88 km), merkittävimmät Kleven ja Vyr.
Joen molemmat puolet ovat tiheästi asuttuja, kynnettyjä ja täynnä lukuisia maanteitä. Tämänhetkinen Seim on madaltunut ja kasvanut umpeen. Suot ovat ojitetut. Seimin vesivarastoja täydentäneet lähteet ja purot ovat kuivuneet. Osaltaan tähän ovat vaikuttaneet tulvatasankojen niittyjen kyntö ja Kurtšatovin tekojärvi, mikä kerää tulvavettä. Seimin vettä käytetään kotitalouksien vesihuoltoon ja kasteluun. Vesiliikennettä pidetään mahdollisena vain joen alajuoksulla.
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Tšernihivin alue Luokka:Belgorodin alue Luokka:Ukrainan joet Luokka:Venäjän joet