Irakin ilmaiskut Iraniin 22. syyskuuta 1980 olivat Irakin ilmavoimien yritys lamauttaa Iranin ilmavoimat Irakin–Iranin sodan alussa 22. syyskuuta 1980. Iskut aiheuttivat lopulta vain vähäistä vahinkoa ja yritys lyödä Iranin ilmavoimat pois sodasta epäonnistui. Irak menetti kaksi lentokonetta ja vain muutamia Iranin lentokoneita oli tuhoutunut maassa sen tukikohtien kärsiessä lähinnä helposti ja nopeasti korjattavissa olevia vaurioita. Irakin maavoimat etenivät kuitenkin Iraniin seuraava päivän 23. syyskuuta aikana.
Tausta Irak alkoi suunnitella Iranin ilmavoimien lamauttamiseen tähtääviä Irakin ilmavoimien iskuja Iraniin salassa jo kauan ennen Irakin–Iranin sodan alkua. Suunnitelman mukaan hyökkäyksen ensimmäinen aalto kohdistuisi Iranin kiitoteihin, ilmavalvontaan ja johtoon, maassa oleviin lentokoneisiin ja niiden halleihin, sekä ilmapuolustusjärjestelmiin. Toisessa aallossa iskettäisiin ensimmäisen aallon tuloksista riippuen uudestaan samoihin kohteisiin, valittaisiin mahdollisia uusia kohteita ja toteutettaisiin ilmavalvontaa Irakissa mikäli jotkin Iranilaiset koneet pääsisivät ilmaan ja ne yrittäisivät iskeä takaisin. Koko tarkoituksena oli jäljitellä israelin ilmavoimien iskua arabimaita vastaan kuuden päivän sodan alussa vuonna 1967. Suunnitelmien laatimisen jälkeen niiden toteuttamisen valmistelusta vastasi Irakin ilmavoimien komentaja kenraaliluutnantti Muhammad Jasam Hanaš. Koska hyökkäksen yllätysetu oli oleellista, kaikki Irakin ilmavoimien tukikohdat suljettiin 20. syyskuuta 1980 ja niissä palvelevat sotilaat eivät saaneet lähteä asemistaan. Peitetarinana annettiin laaja sotaharjoitus, josta käytettiin operaationimeä Nusur-4.
Saddam Hussein oli itse hyväksynyt suunnitelman ja se esiteltiin 20. syyskuuta Irakin yleisesikunnalle, joka teki siihen joitakin muutoksia. 21. syyskuuta ilmavoimien esikunta antoi operaatiokäskyn, jonka ilmavoimien liikkeistä vastaava upseeri kävi jakamassa suljetussa kirjekuoressa suoraan suurimpien tukikohtien komentajille. Aluksi lentokoneiden miehistölle kerrottiin vain suunnitellusta harjoituksesta, mutta kun kirjeet avattiin illalla 21. syyskuuta niissä oli käsky hyökkäyssuunnitelman yksityiskohdat. Lopullisessa käskyssä oli tarkoitus käyttää 192 lentokonetta kymmentä Iranin ilmavoimien tukikohtaa ja laitosta vastaan.
Ilmaiskut Aamulla 22. syyskuuta Irakin ilmavoimien lentäjille annettiin ajankohtaiset tiedot sääolosuhteista ja vihollisen toiminnasta. Iskujen ensimmäisen aallon ajankohta oli kello 12.00 ja se iski kymmeneen Iranin ilmavoimien tukikohtaan Teheranissa, Širazissa, Bušehrissa, Dezfulissa, Hamadanissa, Isfahanissa, Tabrizissa, Aghjarissa, Kermanšahissa ja Ahvazissa. Lentokoneiden kohteet olivat jaettu niiden maantieteellisen sijoittelun mukaan siten, että Irakin pohjoisosista lähtevät koneet iskivät Pohjois-Iraniin ja niin edelleen. Hyökkäysreittejä suunnitellessa otettiin huomioon esimerkiksi Iranin tutkien vaikutusalueet. Toinen aalto iski osaan ensimmäisen aallon kohteista kello 15.00–18.00, mutta myös uusiin kohteisiin, joita olivat tutka-asemat Dehloranissa ja Naft-e-Šahissa. Hyökkäystä johdettiin operaatiohuoneesta, jossa sen toteutusta seurasivat paikan päällä Saddam Hussein ja Adnan Khairallah.
Iskujen ensimmäisessä aallossa oli 190 irakilaista lentokonetta ja toisessa 60. Lentokoneet lensivät Iraniin matalalla vain noin 50 metrin korkeudella ennen nousua lähellä iskupaikkoja. Lentokoneiden iskun ensimmäisen aallon aikana toteutettiin myös isku Scud-B ballistisilla ohjuksilla useisiin eri kohteisiin Iranissa.
Seuraukset thumb|Tuhoutunut Iranin ilmavoimien F-4 Phantom Teheranissa. Operaation aikana Irakin ilmavoimat menetti kaksi lentokonetta. Yksi lentokone putosi sen kärsittyä sirpalevahinkoja Irakin iskujen aikana itse pudottamasta pommista. Toinen pudonnut kone oli Tupolev-16 iskussa Khatemin lentotukikohtaa vastaan. Putoamisen syystä on kaksi eri tarinaa, ensimmäisen mukaan koneeseen osui iranilainen ilmatorjuntaohjus ja toisen mukaan kone törmäsi vuoreen sääolosuhteiden takia. Iranin kärsimät tappiot iskujen aikana jäivät myös vähäiseksi. Iskuja kohdistettiin etenkin kiitoteihin, jotka pystyttiin korjaamaan nopeasti. Vain muutamat lentokoneet tuhoutuivat maassa ja jotkin koneet kärsivät lievempiä vaurioita.
Irakin propagandassa syyskuun 22. päivän iskut esitettiin onnistumisena ja todisteena ilmavoimien kyvystä toteuttaa monimutkaisia operaatioita. Iskuissa onnistuttiinkin yllättämään iranilaiset ja matalalla lentäneitä irakilaisia lentokoneita ei havaittu tutkilla eikä niitä vastaan näin kyetty ohjaamaan iranin ilmavoimien koneita. Iranin ilmavoimien taistelutahto oli kärsinyt kolauksen ja se joutui tulevaisuudessa keskittämään voimavaransa omien tukikohtiensa suojeluun. Kun Irakin maavoimat aloitti etenemisen Iraniin 23. syyskuuta Iranin ilmavoimat eivät pystyneet tehokkaaseen toimintaan niitä vastaan.
Operaatio oli kuitenkin epäonnistunut tavoitteessa lyödä Iranin ilmavoimat kokonaan pois sodasta. Iranin ilmavoimat kykeni 23. syyskuuta tekemänä 160 lentokoneen vastaiskun Irakin ilmavoimien tukikohtia vastaan. Irak oli varautunut iranin vastaiskun mahdollisuuteen ja sen ilmatorjunta sanoi pudottaneensa 67 iranialista konetta. Todellinen pudotettujen koneiden määrä lienee ollut kuitenkin vain kolme ja iskussa tuhottiin noin 20 irakilaista konetta. Lisäksi Iranin ilmavoimat kykenivät jatkossakin laajoihin omiin iskuihinsa Irakia vastaan. Syitä epäonnistumiselle ja Iranin ilmavoimien toiminnan jatkumiselle iskujen jälkeen oli monia. Monet Iranin ilmavoimien tukikohdista sijaitsivat liian kaukana Irakin ilmavoimien tehokkaiden iskujen kannnalta. Niihin iskeäkseen Irakin lentokoneiden oli käytettävä enemmän polttoainetta ja näin samalla vähemmän ammuksia. Osa lentokoneiden ammuksista oli puolestaan tehottomia Iranin ilmavoimien tukikohtien vahvennettuja rakenteita vastaan. iranissa oli huomiotu vahvennettujen suojien tärkeäys oppina Israelin ilmavoimien iskujista vuonna 1967 ja vahvennuksia oli toteutettu ennen sotaa. Osa Irakin ilmavoimien lentokonetyypeistä, kuten Suhoi Su-7 ja Mikojan-Gurevitš MiG-21, olivat jo vanhentuneita eivätkä ne erityisesti soveltuneet operaation vaatimuksiin. Irakin asevoimilla oli vanhentunutta tietoa iskujen kohteista ja sen lentäjiä oli koulutettu puutteellisesti. Hyökkäyksen ajankohta iltapäivällä rajoitti jatkoiskujen tekemistä ennen pimeän tuloa.
Joitakin Irakin ilmavoimien lentäjiä syytettiin pelkuruudesta, Saddam Hussein antoi 30. syyskuuta puolustusministerilleen käskyn pelkuruutta osoittaneiden teloittamisesta. Puolustusministeri väitti samassa keskustelussa aloittaneensa teloitukset jo etukäteen.
Lähteet
Luokka:Irakin–Iranin sota Luokka:Ilmataistelut ja -operaatiot Luokka:1980