Kykladinen arkkitehtuuri

pienoiskuva|pysty=1.2|Oían kylä Santorínilla on tunnetuimpia esimerkkejä kykladisesta arkkitehtuurista. Kykladinen arkkitehtuuri viittaa Kreikan Kykladien saaristossa kehittyneeseen perinteiseen arkkitehtuuriin, jolle ovat tyypillisiä tiiviisti yhteen rakennetut talot, suorakulmaiset ja vähitellen kasvaneet rakennusmassat, muuratut kivirakenteet ja paikallisen kiven käyttö, kattoterassit tai lähes tasaiset katot, pienet ikkuna-aukot, maaston mukaan kulkevat kujat sekä nykyisin yleensä valkoisiksi kalkitut ulkopinnat.Tsianaka, E.: ”Evaluating the sophistication of vernacular architecture to adjust to the climate”. Teoksessa

Kykladisen arkkitehtuurin muodostumiseen ovat vaikuttaneet saarten ilmasto ja topografia sekä muun muassa rakennusmateriaalien saatavuus ja puolustautumistarpeet. Käsitettä käytetään usein erityisesti Mýkonoksen ja Santorínin kaltaisilta saarilta tunnetuista valkoisista, geometrisesti pelkistetyistä rakennuksista. Kykladien historiallinen rakennuskanta ei kuitenkaan muodosta täysin yhtenäistä tyyliä, ja siinä on huomattavia paikallisia eroja muun muassa saarten erilaisen maaperän, rakennusmateriaalien, pinnanmuotojen, veden saatavuuden, historiallisten yhteyksien ja elinkeinojen vuoksi.

Valkoiset kalkkipinnat ovat sekä käytännöllinen rakennusratkaisu että toisaalta myös osa Kreikan 1900-luvulla voimakkaasti yhdenmukaistettua kulttuurista ja matkailullista kuvastoa. Vanhemmissa rakennuksissa käytettiin valkoisen lisäksi myös muita värejä tai julkisivu jätettiin kokonaan rappaamatta. Nykyisin kykladisiin mielikuviin yhdistyvät valkoisten talojen lisäksi myös sinikupoliset kirkot.

Historia Asutusten kehitys

Nykyisin perinteisenä pidetyn kykladisen kylärakenteen pääpiirteet ovat kehittyneet myöhäiskeskiajalta 1900-luvun puoliväliin ulottuneen pitkän ajanjakson kuluessa. Sen alkua on ajoitettu myös 1600-luvulle osmanivallan aikaan. Kykladien saarten asutukset eivät tavallisesti ole syntyneet tai kehittyneet minkään ennalta laaditun suunnitelman perusteella, vaan rakennuskanta on kasvanut vähitellen, kun olemassa oleviin taloihin on lisätty uusia huoneita ja rakennusosia. Talot rakennettiin hyvin lähelle toisiaan, ja vierekkäiset rakennukset ovat saattaneet käyttää yhteisiä väliseiniä tai kattorakenteita. Tällainen rakennustapa on synnyttänyt solumaisesti kasvaneita kokonaisuuksia, joissa yksittäiset rakennukset liittyvät sekä visuaalisesti että rakenteellisesti ympäröivään kylään.

pienoiskuva|vasen|Santorínin Emporeíon kylää ja linna. pienoiskuva|vasen|Náxoksen linna ja vanhaakaupunkia. Asutusten sijoittamiseen vaikuttivat myös merirosvous ja saarille kohdistuneet hyökkäykset. Monet kylät rakennettiin rannikon sijasta sisämaahan, korkeille paikoille tai muuten vaikeasti havaittavissa ja helpommin puolustettavissa oleville paikoille. Monet kylät muodostivat tiiviitä linnoitusasutuksia, joissa uloimmat talot oli rakennettu siten, että niiden ulkoseinät muodostivat lähes yhtenäisen puolustuskehän.Theodoraki-Patsi, J.: ”Aegean Sea settlement design rules evolution”. Teoksessa

Kylärakenteen epäsäännöllisyydestä huolimatta rakentamista ovat silti ohjanneet paikalliset tavat ja säännöt, jotka koskivat muun muassa kulkuyhteyksiä, naapurin oikeuksia, yksityisyyttä ja näkymien säilyttämistä.

Valkoisen arkkitehtuurin muodostuminen

Keskiaikaisissa asutuksissa rakennusten ulkoseinät saatettiin jättää rappaamatta, jolloin paikallinen kivi sulautti rakennukset ympäröivään maastoon ja teki asutuksista vaikeammin havaittavia mereltä. Kalkitseminen tunnettiin Kykladeilla jo ennen 1900-lukua, mutta kalkitut rakennukset eivät muodostaneet vielä tuolloin yhtenäisiä valkoisia maisemia. 1800-luvun matkakuvaukset osoittavat, että saarilla oli jo tuolloin kalkittuja rakennuksia, mutta valkoisia taloja esiintyi hajanaisesti eivätkä ne vielä hallinneet koko saariston rakennuskuvaa. Vanhoista rappauskerroksista ja hylätyistä rakennuksista on löydetty valkoisen lisäksi muun muassa okran, punaisen, mustan, ultramariinin ja indigonsinisen sävyjä.

Valkoisen kalkin järjestelmällinen käyttö laajeni merkittävästi Ioánnis Metaxásin hallinnon aikana vuosina 1936–1941, jolloin saarten asukkaita määrättiin kalkitsemaan rakennuksia epidemioiden torjumiseksi, sillä kalkki on hyvä desinfiointiaine. Kalkitseminen on liitetty muun muassa koleran leviämisen ehkäisemiseen. Toisaalta kerrotaan, että ihmisiä olisi kehoitettu maalaamaan talot valkoisiksi ja sinisiksi symboloimaan Egeanmeren vaahtopäitä ja Kreikan taivaan sineä.

Myös Kreikan sotilasjuntta määräsi vuosina 1967–1974 Kykladien taloja maalattaviksi valkoisiksi ja antoi asiaa koskevia määräyksiä saariston paikallisviranomaisille. Samalla aikaisemmasta kalkitsemistavasta tuli keino luoda saaristolle yhdenmukainen matkailullinen ulkoasu.

Modernismi ja matkailukuva pienoiskuva|Mýkonoksen Chóraa.

Kykladien geometriset rakennusmassat herättivät 1900-luvun modernististen arkkitehtien kiinnostuksen. Ateenassa vuonna 1933 pidetyn neljännen CIAM-kongressin yhteydessä Sigfried Giedion ja muut kongressin osanottajat tutustuivat Egeanmeren saarten rakennusperinteeseen. Modernistit yhdistivät Kykladien valkoiset seinät, kuutiomaiset muodot, koristeiden vähäisyyden ja ihmisen mittakaavaan perustuvan rakentamisen oman arkkitehtuurinsa ihanteisiin. Esimerkiksi Le Corbusier, joka etsi arkkitehtuurin ”primitiivistä arkkityyppiä”, käsitteli Kykladien rakennuksia esimerkkeinä yksinkertaisesta, välimerellisestä ja ihmisen mittakaavaan sovitetusta arkkitehtuurista.

Kykladien valkoiset rakennukset alkoivat esiintyä Kreikan kansainvälisessä matkailukuvassa erityisesti 1930-luvulta lähtien, ja niiden merkitys kasvoi toisen maailmansodan jälkeen massaturismin syntyessä. Niin valkoisista taloista, sinisistä rakennusosista ja Egeanmerestä muodostui vähitellen yksi Kreikan helposti tunnistettavista matkailullisista tunnuskuvista.

Arkkitehtuuri Kylärakenne

Kykladiselle kylälle on tyypillistä tiivis ja yhtenäinen rakennuskudos, jossa talot sijaitsevat lähellä toisiaan ja liittyvät toisiinsa portaiden, pihojen, terassien ja kapeiden kujien välityksellä. Ulompien talojen muodostama tiivis reuna saattoi toimia alun perin puolustusrakenteena.

pienoiskuva|Folégandroksen Chóran Kástroa eli linnoitusta. Julkiset tilat ovat yleensä pienimuotoisia. Rakennusten väliset kulkureitit muodostavat epäsäännöllisiä kujaverkostoja, jotka seuraavat yleensä maaston muotoja ja luonnollisia korkeuseroja sen sijaan, että muodostaisivat suorakulmaisen ruutukaavan. Kulkureitit voivat kaventua, leventyä aukioiksi, muuttua portaiksi, jatkua rakennusten alle tehtyinä katettuina käytävinä tai johtaa toisinaan umpikujiin. Tiivis rakentaminen synnyttää varjoisia katu- ja oleskelutiloja. Kujien lisäksi holvit, tunnelimaiset käytävät ja rakennusten ulokkeet rajoittavat suoraa auringonpaistetta jalankulkualueilla.

Rakennustyypit Asuintalot

Kykladisten talojen arkkitehtuuri liittyy kulttuuriin, jossa elämä sijoittuu paljolti ulkotiloihin, ja sosiaalinen elämä tapahtuu aukioilla, kaduilla ja kirkoissa. Tämä vähensi yksityisasuntojen sisätilojen merkitystä.

Perinteinen kykladinen talo koostuu yleensä yhdestä tai useammasta suorakulmaisesta rakennusosasta. Talot ovat tavallisesti yksi- tai kaksikerroksisia. Huoneiden määrä, rakennuksen kerrosluku, pihan sijainti ja rakennusmassojen yhdistely vaihtelevat tontin, maaston ja alkuperäisten käyttäjien tarpeiden mukaan. Rakennusosia on voitu lisätä vähitellen perheen asumis-, työskentely- ja varastointitarpeiden muuttuessa.

Sisätiloihin saattaa kuulua oleskelu- ja makuutiloja, keittiö sekä toisinaan erillinen työhuone. Makuutila on usein hieman korkeammalla muusta lattiatasosta. Seinissä olevia syvennyksiä on käytetty säilytystiloina. Asuntoon liittyy usein pieni piha, sisäpiha tai kattoterassi. Suljettuja tai puoliksi suljettuja pihoja on käytetty yksityisyyden turvaamiseen.

Useampikerroksisissa taloissa eri kerroksilla saattoi olla eri omistajat. Siksi kerroksiin kuljetaan monesti ulkoportaikkojen välityksellä. Alemman kerroksen omistaja omisti tontin, mutta ylemmän kerroksen omistaja saattoi vaikuttaa suuresti siihen, miltä rakennus näyttää ulospäin.

pienoiskuva|vasen|Panagía Paraportianín kirkko Mýkonoksella. pienoiskuva|vasen|Chozoviótissan luostari Amorgóksella. Kirkot ja luostarit

Kykladisiin kirkkoihin yhdistetään julkisivun valkoiset seinät ja siniset tai valkoiset kupolit. Varsinainen kirkkoarkkitehtuuri perustuu jälkibysanttilaisiin kirkkotyyppeihin. Eräs tunnettu esimerkki kykladisesta kirkosta on Panagía Paraportianín kirkko Mýkonoksella. Esimerkkejä kykladisista luostareista ovat Chozoviótissan luostari Amorgóksella, Kechrovoúnin luostari Tínoksella ja Panagía Chrysopigín luostari Sífnoksella.

Muita rakennuksia

Eräs kykladeille luonteenomainen rakennustyyppi ovat perinteiset tuulimyllyt, joita käytettiin alun perin viljan jauhamiseen. Tunnettu esimerkki ovat Mýkonoksen Chóran tuulimyllyt.

Rakennepiirteitä Materiaalit ja katot

Perinteiset rakennukset muurattiin pääasiassa paikallisesta kivestä. Kivirakentamista on selitetty paitsi paikallisen materiaalin saatavuudella myös maanjäristysriskillä ja pyrkimyksellä rakentaa pitkäikäisiä rakennuksia.

Monilla saarilla tunnusomainen kattotyyppi on lähes tasainen maa- tai savikatto, josta käytetään kreikankielistä nimitystä dóma (δώμα). Kattoa voitiin käyttää maataloustuotteiden kuivaamiseen, oleskeluun ja kuumina kesäöinä nukkumiseen.

Esimerkiksi Santorínin vulkaanisessa ympäristössä esiintyy rinteeseen kaivettuja luolamaisia rakennuksia ja muita paikalliseen geologiaan perustuvia rakenneratkaisuja, jotka eivät ole sellaisinaan koko saaristolle ominaisia.

Ilmasto ja aukotus

Kykladien ilmastolle ovat tyypillisiä aurinkoiset, kuivat ja lämpimät kesät sekä leudot ja kosteammat talvet. Saaristoon vaikuttavat sekä etelästä puhaltavat kuumat ja kuivat tuulet että pohjoisesta puhaltavat kuivemmat ja viileämmät tuulet. Kesällä auringon säteilyvaikutus on huomattavan voimakas.

Perinteisten talojen massiiviset kiviseinät tasoittavat sisätilojen lämpötilan vaihteluita. Seinien paksuus voi olla 60−80 cm. Ikkunat ovat usein pieniä sekä auringon että tuulen vuoksi, ja osa julkisivuista voi olla kokonaan aukottomia. Makuutilojen ikkuna-aukot ovat tavallisesti pienempiä kuin runsaampaa valoa tarvitsevissa oleskelutiloissa. Joskut ikkunat levenevät sisäänpäin, mikä levittää aukosta tulevaa valoa huonetilaan ja vähentää häikäisyä. Kapeat kujat, katetut kulkureitit ja holvit puolestaan tuottavat varjoa rakennusten ulkopuolelle.

Kalkitut pinnat ja koristelut

Valkoiseksi kalkittu pinta yhdistää eri aikoina rakennetut ja epäsäännöllisesti toisiinsa liittyvät rakennukset visuaaliseksi kokonaisuudeksi. Se heijastaa auringonsäteilyä ja vähentää seinäpintojen lämpenemistä. Kalkittujen pintojen on katsottu myös kirkastavan kujia ja helpottavan niillä liikkumista pimeän aikaan. Alun perin kalkitsemisella oli myös puhtauteen ja tautien torjuntaan liittyviä tehtäviä. Valkoisen seinäpinnan ja syvien ikkuna-aukkojen, portaiden ja rakennusmassojen välille syntyy voimakkaita valon ja varjon vaihteluita.

Geometrisesta yksinkertaisuudesta huolimatta kykladisessa arkkitehtuurissa käytetään usein kuitenkin myös koristeluja; tätä edustavat muun muassa erilaiset pilasterit sekä koristeelliset kamanakivet. Paikallisesti koristelu on voinut saada historiallisista syistä esimerkiksi frankkilaisia tai venetsialaisia vaikutteita. Katupinnat on joskus koristeltu, ja katutiloissa voi olla esimerkiksi kukkaruukkuja, mikä tekee ulkotiloista olohuonemaisia.

Esimerkkejä Mýkonos pienoiskuva|pysty|Talo Mýkonoksen Chórassa.