Japanin rannikkovartiosto () on Japanin meripelastuksesta ja merenkulun turvallisuudesta vastaava viranomainen. Se ei ole sotilasyksikkö, vaan kuuluu Japanin liikenteestä, infrastruktuurista, kuljetuksesta ja turismista vastaavan ministeriön alaisuuteen.Ball & Tanter 2015, s. 99–101.Bowers & Collin Koh 2019, s. 41–43. Sen päämaja sijaitsee ministeriön tiloissa Kasumigasekissa Tokiossa.
Vuoden 2015 tietojen mukaan rannikkovartiostoon kuuluu noin henkilöä, mikä on noin neljännes meri-itsepuolustusvoimien henkilökunnasta. Sen käytössä on vuoden 2019 tietojen mukaan noin 457 alusta, 31 kiinteäsiipistä lentokonetta ja 52 helikopteria. Sen alukset ovat pienempiä ja kevyemmin aseistettuja kuin Kiinan rannikkovartiostolla.
Rannikkovartiosto oli vuoteen 2000 saakka englanninkieliseltä nimeltään Maritime Safety Agency ().
Historia
pienoiskuva|Japanin rannikkovartioston Ojika-luokan vartiolaiva Yahiko (palveluskäyttöön 1995) Keisarillisella Japanilla ei ollut rannikkovartiostoa, vaan sen tehtävät kuuluivat laivastolle. Toisen maailmansodan jälkeen miehitysvallat antoivat Japanille määräyksen merimiinojen raivaamisesta maan rannikolta. Miinoja raivasi noin merisotilasta kommodori Kyūzō Tamuran johdolla. Samaan aikaan sodan jälkeisenä aikana Japaniin pyrki koleraepidemian vuoksi Koreasta pakolaisia, jotka ryhtyivät laillisten tulonlähteiden puutteen takia usein salakuljettajiksi. Japanilaisia kalastajia myös häiriköivät merillä kiinalaiset, korealaiset ja venäläiset.Ishii 2021, s. 21–23.
Japanin viestintä- ja liikenneviraston virkailijan Takeo Ōkubon neuvonantajaksi lähetettiin maaliskuussa 1946 Yhdysvaltain rannikkovartioston upseeri Frank M. Meals. Meals suositteli Japanille rannikkovartiostoa, ja se perustettiin 1. toukokuuta 1948. Tamuran miinanraivaajajoukkojen vahvuutta pienennettiin ja ne siirrettiin rannikkovartioston alaisuuteen. Ōkubosta tuli rannikkovartioston ensimmäinen päällikkö. Kiina, Neuvostoliitto ja Britannia vastustivat rannikkovartioston perustamista, koska pitivät sitä Japanin vuonna 1947 ratifioidun perustuslain vastaisena.
Korean sodan alkaessa 1950 Yhdysvallat oli vetänyt suurimman osan miinanraivaajistaan pois Kaukoidästä. Yhdysvaltain laivaston Korean-operaatioiden johtaja Arleigh Burke pyysi Ōkuboa ja Japanin pääministeri Shigeru Yoshidaa lähettämään kokeneita miinanraivaajia Koreaan. Ōkubo ja Yoshida suostuivat vastahakoisesti, koska ehdotus rikkoi heistä Japanin perustuslakia. Tamuran johtama joukko miinanraivaajia palveli Wonsanin rannikolla lokakuu–joulukuussa 1950 yhdysvaltalaisten rinnalla. Osasto menetti kaksi miinanraivaajaa, yksi mies kuoli ja 15 loukkaantui.
Japanin meri-itsepuolustusvoimia edeltänyt joukko-osasto toimi huhti–elokuussa 1952 rannikkovartioston alaisuudessa. Rannikkovartiosto ja meri-itsepuolustusvoimat suunniteltiin yhdistettäväksi yksittäiseksi asehaaraksi, mutta rannikkovartiosto vastusti tätä kiivaasti. Rannikkovartiosto jäi näin liikenneministeriön alaisuuteen, kun itsepuolustusvoimat muodostettiin 1. heinäkuuta 1954.
Rannikkovartioston Wakkanain-yksikkö etsi syyskuussa 1983 alas ammutun Korean Airin lento 007:n jäänteitä mereltä.
Vuonna 2001 rannikkovartiosto osallistui Amami-Ōshiman taisteluun, jossa sen partioveneet upottivat epäillyn pohjoiskorealaisen vakoilualuksen.
Rannikkovartioston lentokone tuhoutui 2. tammikuuta 2024 yhteentörmäyksessä Japan Airlinesin matkustajalentokoneen kanssa. Onnettomuudessa kuoli viisi rannikkovartioston koneessa ollutta.
Toiminta pienoiskuva|Japanin rannikkovartioston piirit Japanin rannikkovartioston toiminta on jaettu 11 piiriin, joiden päämajojen sijainnit ovat:
Otaru, Hokkaidōn prefektuuri Shiogama, Miyagin prefektuuri Jokohama, Kanagawan prefektuuri Nagoya, Aichin prefektuuri Kōbe, Hyōgon prefektuuri Hiroshima, Hiroshiman prefektuuri Kita-Kyūshū, Fukuokan prefektuuri Maizuru, Kioton prefektuuri Niigata, Niigatan prefektuuri Kagoshima, Kagoshiman prefektuuri Naha, Okinawan prefektuuri
Rannikkovartiostolla on 66 toimistoa ja 54 rannikkovartioasemaa.
Rannikkovartiosto jakautuu kolmeen osastoon, jotka ovat valvonta- ja pelastusosasto, hydrografian ja meritieteen osasto sekä merenkulun hallinnoinnin osasto. Hydrografian ja meritieteen osastolla on käytössään 13 tutkimusalusta ja neljä valvontakeskusta. Se muun muassa julkaisee merikarttoja ja pitää yllä Japanin meritieteellisen datan keskusta.
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla