Tytärsaari (; ; ) on itäisen Suomenlahden ulkosaari, joka kuuluu nykyisin Venäjän Leningradin alueen Jaaman piiriin. Tytärsaari kuului aikanaan Suomen suuriruhtinaskuntaan ja sittemmin itsenäiseen Suomeen, mutta menetettiin Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa vuonna 1940. Tytärsaari oli erillinen Viipurin lääniin kuulunut Suomen kunta vuodesta 1899 alkaen, jolloin se erosi Suursaaren kunnasta. pienoiskuva|Tytärsaari (Tyterskär) ja Pien-Tytärsaari (Lilla Tyterskär) Suomenlahden keskiosassa Suursaaren (Hogland) eteläpuolella ruotsinkielisessä kartassa vuodelta 1926.
Saaren maantiede ja kallioperä Tytärsaari eli Suur-Tytärsaari on pyöreähkö saari Suomenlahden itäosassa, 75 kilometriä Kotkasta etelään ja noin 18 kilometriä Suursaaresta eteläkaakkoon. Saaren läpimitta on noin kolme kilometriä ja pinta-ala 8,3 neliökilometriä. Saari on suurimmaksi osaksi mäntyä kasvavaa hiekkakangasta. Saaren kosteikot ovat joko kuusta kasvavaa korpea tai puuttomiksi soistuneita. Rannoilla esiintyy leppämetsiköitä.Anttila 2008, s. 131 Saaren korkein kohta on Kaunismäki, jonka huippu kohoaa 50 metriin merenpinnastaHamari et al. 1996, s. 117–125 . Kymmenen kilometriä tytärsaaresta kaakkoon on Tiukrunnin matalikko. Sen ja Tytärsaaren välitse kulki Pietarin laivaväylä.Meienmaa 1/2010, s. 4–14 Porkanpäiväkirja
Tytärsaari, kuten muutkin Suomenlahden ulappasaaret, on jäänne noin 1 800–1 700 miljoonaa vuotta sitten syntyneestä Alppien kaltaisesta Svekofennidien poimuvuoristosta. Tämän vuoksi saarten kallioperä poikkeaa Viron ja Suomen rannikon kallioperästä.Metso & Röyhkä 2009, s. 19
Luonto Saaren itärannikolla, Kaunismäen, Teilonniemen, Tuomäenniemen ja Nuottakarin välisellä alueella on laaja dyynimuodostuma, joka leviää hitaasti länteen. Hiekkadyyni on ihmisten rantahakkuiden synnyttämä. Lentohiekka etenee noin metrin vuodessa sisämaahan päin. Aallokko kasaa suojaisille rannoille kasvismassaa eli hatrua, joka muodostuu pääasiassa rakkolevästä, mutta myös muista erilaisista levistä ja kasvisaineksesta. Hatru voi kasautua jopa metriseksi kerrostumaksi rannalla ja on hyvin typpipitoista.Hamari et al. 1996, s. 35–38
Tytärsaaren länsi- ja luoteisosassa on myös paljasta kalliota. Saaren korkein kohta on noin 50 metrin korkeudella merenpinnasta. Saaresta löytyy myös hiidenkirnuja ja pirunpeltoja.Hamari et al. 1996, s. 43–44
Suomesta oletettavasti hävinneellä tammihiirellä on pieni ja eristynyt, mutta elinvoimainen kanta nykyisin asumattomalla Tytärsaarella.Siilahti 2008, s. 34 Tytärsaarelaiset kutsuivat jyrsijää "mettärotaksi" ja tiesivät sen taitavaksi kiipeilijäksi. Tammihiiren vahva kanta Tytärsaaressa osaltaan estää muiden pikkujyrsijöiden kotoutumisen saarelle. Myös apolloperhoskanta on saarella säilynyt.Kannari 1997, s. 236–238 Hyönteisistä sinisiipisirkka esiintyi Tytärsaaressa, jossa on runsaasti rantahiekkadyynejä. s. 132–135
Pien-Tytärsaari eli Säyvö
Tytärsaaresta 15 kilometriä länsilounaaseen sijaitsee yksinäinen ja asumaton Pien-Tytärsaari eli Säyvö (), moreenisoran muodostama 2,5 kilometriä pitkä, kapea ja matala asumaton saari. Saaresta ulkonee noin 1,5 kilometrin mittainen, vain muutaman metrin levyinen hiekkasärkkä. Säyvöstä kerättiin merinätkelmää ja jopa jäkälää rehuksi Tytärsaaren talojen karjalle. Merinätkelmää pidettiin arvossa, koska se kasvoi lähes pelkällä hietikolla ja sitä jopa levitettiin tarkoituksella. Säyvössä kerrottiin kasvavan oma ruusulaji, Säyvön ruusu, saaristossa ja rannikoilla yleisten kurtturuusun ja okaruusun lisäksi, mutta siitä ei löydy mainintaa tieteellisistä kasvioista.
Historia Tytärsaaren solki pienoiskuva|321x321px|Tytärsaaren solki. Vuonna 1896 Tytärsaaren itäosan lentohiekka-alueelta Kaunismäeltä löytyi hopeinen kullattu solki (KM 3382:1). Löytäjä oli tytärsaarelainen kalastaja Emil Perheenmies. Solki on pituudeltaan 174 mm, ja sen on arvioitu olevan noin 500-luvulta jaa. Se on esillä Suomen kansallismuseossa. Kansallismuseon tutkijat kävivät löytöpaikalla ensimmäisen kerran vasta vuonna 1909. 75 metrin päästä soljen löytöpaikasta löydettiin kiviaineksinen kumpu, poltettuja luita ja hiiltä sekä poltettujen saviastioiden palasia. Tällöin pääteltiin, ettei solki ole irtolöydös, vaan lähtöisin todennäköisesti kalmistosta.Meienmaa, Erä-Esko 2010, s. 15–19 Paikalle palattiin uudestaan vuonna 1910, mutta löydökset olivat tällöin vaatimattomia, hiiltä ja saviastianpaloja. Kesävieras Greda Holmström löysi kuitenkin vuonna 1926 soljen löytöpaikan läheltä heloja, jotka olivat samaa tyyliä Perheenmiehen löytämän soljen kanssa. Vuonna 2000 löytöjä ryhdyttiin tutkimaan uudelleen, jolloin palaneesta luusta tehtiin osteologinen tutkimus Ruotsissa. Noin 75 prosenttia luusta tunnistettiin hylkeen, vuohen ja sian luiksi. Tutkimuksen perusteella löytöpaikalla ei ollut todennettavissa kalmistoa.
1970-luvun tutkimuksissa solki todettiin taiten valmistetuksi, mutta käytössä kuluneeksi ja kömpelösti korjatuksi. Soljessa esiintyy paljon kristillistä symboliikkaa muistuttavaa koristelua, ja se on kuluneisuudestaan päätellen kuulunut mahtihenkilön asustukseen pitkähkön ajan. Tytärsaaresta löytyneet viitteet polttokalmistosta taas viittaavat pakanalliseen hautaustapaan. Solki ajoittuu kansanvaellusaikaan 500-luvun alkupuolelle. Sen alkuperän epäillään olevan ruotsalainen ja sen germaaninen eläinornamentiikka on norlantilaista tyyliä. Pohjanmaan Vöyristä löydetyn Vöyrin Gulldyntin soljen arvellaan myös olevan samaa peruaHamari et al. 1996, s. 62–65 . FT Aarni Erä-Esko on kuitenkin osoittanut, että Skandinavian sijaan solki lieneekin peräisin Britanniasta ja sen koristelu on sekä tyylillisesti että tekniikaltaan yhdistettävissä Kentin alueen korkeatasoiseen kelttiläisen taidekäsityön traditioon Rooman vallan aikana.
Tytärsaaren keskiaika Keskiajalla saksalainen Kalparitaristo valloitti alaa Baltiassa. Tämä ajoi puolestaan tanskalaisia valloittamaan nykyisen Viron alueen, koska he pelästyivät saksalaisten menestystä ja halusivat siksi tukevoittaa valtaansa alueella. Suomenlahden saaret eivät kuitenkaan kiinnostaneet tanskalaisia eivätkä saksalaisiakaanHamari et al. 1996, s. 69–80 . Novgorodin voimat olivat tuolloin sidotut itäisen mongoliuhkan vuoksi, ja Ruotsi käytti tilaisuutta hyväkseen kasvattaakseen vaikutustaan Suomenlahdella ja riistääkseen sitä Novgorodilta. Pähkinäsaaren rauha vuonna 1323 tunnustikin Suomenlahden saaret Ruotsin valtapiiriin. Asumattomat ulkosaaret piti kuitenkin asuttaa, jotta Ruotsi saisi niistä pitävän otteenHamari et al. 1996, s. 69–80 .
Varhainen uusi aika Tytärsaarella Vaasa-aikana, 1500-luvun keskivaiheilla, saaren tilat hävitettiin ja itse saari autioitui. Uskonpuhdistus murensi kalparitariston vallan, ja syntynyttä valtatyhjiötä seurasivat epävakaat ja rauhattomat ajatHamari et al. 1996, s. 80–83 . Tallinnan porvarien palveluksessa ollut kaappari Peter Haapanen pakkoverotti Suomenlahden saarelaisia 1555–1557. Venäläiset taas tekivät vuosina 1570–1590 talvisin neljä hyökkäystä Kymenlaaksoon Suomenlahden yli käyttäen Suomenlahden saaria tukikohtinaan.. Suomenlahden saarten rakennukset venäläiset polttivat joka retken jälkeen Viroon palatessaan. Tiettävästi Tytärsaari mainitaan ensimmäisen kerran merikartoissa hollantilaisen Lucas Janszoon Waghenaerin vuonna 1592 painetussa Thresoor der Zeevaert-meriatlaksessaTaistelu Suomenlahden ulkosaarista, Uitto ja Geust. 2016, s. 12 . Tytärsaari pysyi asumattomana noin puoli vuosisataa, mutta 1600-luvun alussa se oli jo uudestaan asutettu Ruotsin vallan aikana (1638–1710) Ruotsi hallitsi sekä Suomenlahden etelä- ja pohjoispuolta, Baltiaa sekä Suomenlahden pohjukkaa, joten olosuhteet Suomenlahden saarilla rauhoittuivat olennaisesti
Isoviha muutoksen tuojana Henkikirjoista käy ilmi, että Tytärsaaren asukkaat ryhmittyivät ennen isovihaa 4–9 suurtalouteen. Kun tilastointi 1720-luvulla isovihan jälkeen jatkui, oli saaren asujaimisto jakautunut 26 perhekuntaan. Asutus ei Tytärsaaressa katkennut isonvihankaan aikana eikä saari siis autioitunut.Hamari et al. 1996, s. 97–116 Mahdollisesti saarelle oli tullut pakolaisia muista saarista, sillä vaikka saaren asukasluku oli isonvihan jälkeen suurin Suomenlahden saarista, se väheni 1730-luvulla. Saari oli kuitenkin karu ja kuiva, eivätkä niityt pitäneet yllä kuin kolmisenkymmentä lehmää, mikä on vain kaksi kolmasosaa Seiskarin vastaavasta karjasta 1500-luvulla.Hamari et al. 1996, s. 97–116
Perhekuntien määrän muutos TytärsaaressaHamari 1996 s.78-116 {| class="wikitable" style="text-align:center;" |- ! 1547 ! 1551 ! 1560 ! 1565 ! 1570 ! 1571 ! 1649 ! 1654 ! 1656-1658 ! 1662 ! 1673 ! 1690 ! 1700 ! 1705 ! 1713-1721 ! 1728 ! 1741 ! 1758 ! 1768 ! 1780 ! 1818 |- | 8 | 9 | 6 | 7 | 7 | 7 | 4 | 4 | Ruptuuri-sota | 7 | 7 | 6 | 4 | 4 | Iso-viha | 26 | 26 | 36 | 35 | 32 | 54 |} Henkikirjoitettu aikuisten määrän muutos Tytärsaaressa ennen isovihaaHamari 1996 s.78-116 {| class="wikitable" style="text-align:center;" |- ! 1656 ! 1662 ! 1673 ! 1680 ! 1690 ! 1700 ! 1702 ! 1705 |- | 13 | 29 | 31 | 35 | 46 | 42 | 43 | 43 |} Tytärsaarelta on viranomaisten rippikirjoissa mainittu seitsemän numerotilaaHamari 1996 s.78-116 Kiiski, ensi maininta 1802–1820.Tila jaettu isojaossa 1896 ja halottu Hamari 1996 s.78-116 1911 ja 1912 Terkki, ensi maininta 1802–1820.Tila jaettu isojaossa 1896 ja halottu 1908 Eskola, ensi maininta 1802–1820.Tila jaettu isojaossa 1896 ja halottu kahdesti 1912 ja 1913 Yrjänä, ensi maininta 1800-luvun alku. Nimi muuttunut Yrjöläksi 1910-luvulla. Tila jaettu isojaossa 1896 ja halottu 1913 Halli, ensi maininta 1800-luvun alku. Tila jaettu isojaossa 1896 ja kahdesti 1912 ja 1914 Kurki, ensi maininta 1778. Tila jaettu isojaossa 1896 ja halottu 1912 Kolari, ensi maininta 1802–1820.Tila jaettu isojaossa 1896 ja halottu kahdesti 1909 ja 1911–1912
Lisäksi tilat Kaja ja Mustasilmä mainittu ensimmäisen kerran 1778Hamari 1996 s.78-116
Henkikirjoitettu aikuisten määrän muutos Tytärsaaressa isonvihan jälkeenHamari et al. 1996, s. 355–356 {| class="wikitable" style="text-align:center;" |- ! 1728 ! 1731 ! 1741 ! 1747 ! 1750 ! 1757 ! 1758 ! 1764 ! 1766 ! 1768 ! 1770 ! 1776 ! 1778 ! 1780 |- | 61 | 60 | 59 | 61 | 79 | 71 | 73 | 83 | 81 | 75 | 75 | 79 | 80 | 91
1700- ja 1800-luku Tytärsaaren asutus lisääntyi 1700-luvun alussa, jolloin suuri Pohjan sota levitti rauhattomuutta Baltiaan, Viroon ja Suomeen. Silti olot Suomenlahden ulappasaarilla säilyvät tänä aikana rauhallisina.Kaukiainen 2006, s. 55 Pietari Suuri antoi Suursaaren, Tytärsaaren ja Lavansaaren läänitykseksi hovinarrilleen Johan (Jan) da Costalle jo vuonna 1718. Da Costa asui Lavansaarella rakennuttamassaan kartanossa ja verotti saarelaisia ankarasti. Läänitys oli ilmeisesti Pietari Suuren pila narrilleen.Hanski 2006, s. 47
Kun Suomi oli siirtynyt vuonna 1809 Suomen sodassa Ruotsin valtakunnasta Venäjän osaksi, Tytärsaari liitettiin muun Vanhan Suomen kanssa Suomen suuriruhtinaskuntaan ja vuonna 1812 muodostettuun Viipurin lääniin. Vuonna 1817 Tytärsaari liitettiin Kymin pitäjään. Kymin kirkon palon jälkeen vuonna 1837 Suursaaren ja Tytärsaaren asukkaat eivät halunneet osallistua Kymin uuden kirkon rakentamiseen, koska molemmissa saarissa oli jo oma kirkko.
Suursaari itsenäistyi Kymistä vuonna 1838 omaksi pitäjäkseen, johon myös Tytärsaari tuli kuulumaan. Tytärsaari itsenäistyi Suursaaresta 1899. Kunnalle on jälkikäteen (1991) suunniteltu vaakuna, joka esittää Tytärsaaren majakan yläosaa.
Tytärsaarelaiset perustivat vuonna 1908 saarelle osuuskaupan, johon käytännössä kaikki perheet liittyivät. Osuuskaupan tuottoja käytettiin esimerkiksi kalastusverkkojen liinojen, jotka aiemmin oli tehty itse, hankintaan muualta.Bonsdorff 1951, s. 9
Suomen sisällissota 1918