Sirkumfleksi (, , , ^) on diakriittinen merkki eli tarke, jota käytetään kirjainten päällä monissa latinalaisilla, kyrillisillä tai kreikkalaisilla aakkosilla kirjoitetuissa kielissä. Tarkkeen nimi johtuu latinan sanoista circumflexus ’ympärille taitettu’, joka on käännös sen kreikkalaisesta nimestä περισπωμένη (perispōménē). Latinalaisilla aakkosilla kirjoitetuissa kielissä sirkumfleksi tyypillisesti onkin ylöspäin osoittavan nuolenkärjen tai harjakaton muotoinen (^), mutta kreikassa se on tavallisesti kaareva, joko tilden (~) tai ylösalaisin käännetyn lyhyysmerkin muotoinen ( ̑ ). Suomenkielisessä tekstissä sirkumfleksi esiintyy vain joissakin vieraskielisissä nimissä, esimerkiksi Ranskan joen nimessä Rhône.
Sirkumfleksin kaltaista merkkiä käytetään useissa yhteyksissä myös matematiikassa, jolloin sitä sanotaan tavallisimmin hatuksi (). Englannin kielessä siitä käytetään myös nimityksiä roof ("katto") ja house ("talo"). Kuitenkin hattu ( ˇ ) on eri tarke kuin sirkumfleksi.
Käyttö kirjainten yhteydessä Foneettisena merkkinä Sävelkulun merkkinä pienoiskuva|120px|Sirkumfleksi alfan päällä.
Muinaiskreikassa korkomerkit otettiin muiden diakriittisten merkkien ohella käyttöön niin kutsuttuna polytonisena ortografiana Aleksanteri Suuren jälkeisenä aikana. Alun perin ne olivat sävelkulun merkkejä. Akuutti oli nousevan koron merkki, kun taas gravis osoitti matalampaa korkoa ja sirkumfleksi tarkoitti, että tavun alkuosassa ääni nousee mutta laskee jälleen sen lopussa. Samaan tapaan sirkumfleksia käytetään nykyisinkin kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa.
Sirkumfleksi voi muinaiskreikassa esiintyä vain pitkässä tavussa, joko pitkässä vokaalissa tai diftongin jälkimmäisessä vokaalissa. Se voi esiintyä jommallakummalla sanan kahdesta viimeisestä tavusta, mutta toiseksi viimeisellä tavulla vain, jos viimeinen tavu on lyhyt.
Sirkumfleksi on muodoltaan kuin yhdistelmä akuutista ja graviksesta, ja sitä käytettiinkin supistumatavuissa, joissa oli alun perin kaksi vokaalia, näistä ensimmäinen painollinen ja jälkimmäinen painoton. Kielihistoriallisesti tällaiset tavut usein syntyivät kahden alkujaan erillisen tavun yhteensulautumisesta seuraavaan tapaan:
νόος kontraktio →(synereesi) ν-'''´ō`'''-ς = νō͂ς = νοῦς nóos n-'''´ō`'''-s = nō̂s = noûs
Termillä sirkumfleksi voidaan tarkoittaa, paitsi kirjaimen päälle lisättyä tarketta, myös vastaavanlaista intonaatiota eli tavukorkoa, jossa sävelkulku ensin nousee ja sen jälkeen laskee. Tällainen intonaatio on yleinen myös latinassa ja sanskritissa. Sen sijaan nykykreikassa tällaista sävelkulkua ei esiinny, ja kirjoituksessakin sirkumfleksi on nykyisessä monotonisessa ortografiassa korvattu akuutilla.
Vokaalin pituuden merkkinä
Sirkumfleksia käytetään pitkän vokaalin merkkinä useiden kielten oikeinkirjoituksessa sekä vakiintuneesti myös joidenkin kielten translitteroinnissa.
Akkadin translitteroinnissa sirkumfleksilla merkitään lyhyt vokaali, joka syntyi alefin supistumisesta. Emilian kielessä â, î ja û merkitsevät pitkiä vokaaleja, jotka kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa merkitään [aː, iː, uː]. Myös ranskassa sirkumfleksi merkitsi alun perin pitkää vokaalia (tarkemmin jäljempänä kohdassa #Ranskan kieli). Myös friulin, liguurin ja jèrriais'n kielissä sirkumfleksi on pitkän vokaalin merkki. Joissakin japanin translitteraatiojärjestelmissä kuten Kunrei-shikissä ja Nihon-shikissä, toisinaan myös hepburnissa, sirkumfleksia käytetään vokaalin pituuden merkkinä macronin sijasta. Serbokroatiassakin sirkumfleksi on pitkän vokaalin merkki, mutta sitä käytetään lähinnä tapauksissa, joissa vokaalin pituus erottaa eri sanoja toisistaan. Sitä sanotaan myös "genetiivin merkiksi" ja "pituusmerkiksi". Se esiintyy esimerkiksi sanassa sâm ("yksin") erotukseksi sanasta sam ("olen") sekä sanassa dâ ("antaa") erotukseksi sanasta da ("kyllä"). Turkissa sirkumfleksia eli "korjausmerkkiä" ( pitäisi kielenhuollon (Türk Dil Kurumu, TDK) ohjeiden mukaan käyttää a:n, i:n ja u:n päällä, kun nämä vokaalit ääntyvät pitkinä, erotukseksi muutoin samoin kirjoitettavista sanoista, joissa nämä vokaalit ovat lyhyitä. Esimerkkeinä tästä ovat sanaparit ama ("mutta") ja âmâ "sokea" sekä şura ("se paikka", "siellä") ja şûra ("council"). Yleensä sirkumfleksi esiintyy vain arabialais- ja persialaisperäisissä lainasanoissa, sillä varhaisturkissa vokaalin pituus ei ollut fonemaattinen. Virallista ohjetta ei kuitenkaan ole koskaan täysin johdonmukaisesti noudatettu, ja 2000-luvun alussa monissa julkaisuissa lakattiin lähes tyystin käyttämästä sirkumfleksia. Kymrissä sirkumfleksista käytetään nimitystä hirnod ("pitkä merkki") tai acen grom ("kulmikas aksentti"), puhekielessä myös tô bach ("pieni katto"). Se on pitkän vokaalin merkki, mutta sitä käytetään pääasiassa sanoissa, jotka vain vokaalin pituus erottaa toisistaan. Sellaisia sanapareja ovat esimerkiksi tan ja tân, ffon ja ffôn, gem ja gêm, cyn ja cŷn, sekä gwn ja gŵn. Adûnaic, musta kieli ja khuzdul ovat kirjailija J. R. R. Tolkienin kehittämiä keinotekoisia kieliä. Niissä kaikki pitkät vokaalit merkitään sirkumfleksilla. Sindarissa taas pitkät vokaalit merkitään yksitavuisissa sanoissa sirkumfleksilla, pidemmissä sanoissa akuutilla.
Painon merkkinä thumb|Kaksikielinen juliste, joka osoittaa, kuinka sirkumfleksia käytetään kymrissä vokaalin pituuden ja painon merkkinä: parêd [paˈreːd] merkitsee paraatia, pared [ˈparɛd] väliseinää. Muutamissa kielissä sirkumfleksi osoittaa sanan painollisen vokaalin: portugalin kielessä â, ê ja ô ovat painollisia "suljettuja vokaaleja, jotka eroavat vastaavista avoimista vokaaleista á, é ja ó, kuten jäljempänä selitetään. Kuten edellä todettiin, kymrissä sirkumfleksi merkitsee pitkää vokaalia, kun vokaalin pituus erottaa eri sanoja toisistaan. Samalla se kuitenkin on myös painon merkki, sillä kymrissä painottamattomat vokaalit eivät yleensä ole pitkiä. Tavallisimmin, mutta ei aina, paino on kymrissä sanan toiseksi viimeisellä tavulla. Erityisen yleinen sirkumfleksi on a:han päättyvien sanojen monikkomuodossa: esimerkiksi sanojen camera, drama, opera ja sinema monikkomuodot ovat 'camerâu, dramâu, operâu ja sinemâu. Nominien yksikkömuodoissakin se esiintyy esimerkiksi sanassa arwyddocâd, samoin verbimuodoissa kuten esimerkiksi deffrônt ja cryffânt.
Vokaalin laadun merkkinä Afrikaansissa sirkumfleksia käytetään eräissä tapauksissa osoittamaan, että vokaali ääntyy tavallisesta poikkeavalla tavalla ja on tällöin useimmiten myös painollinen. Se esiintyy esimerkiksi sanoissa sê ("sanoa"), wêreld ("maailma"), môre ("huomenna") ja brûe "sillat". Bambaran kielessä sirkumfleksi merkitsee laskevaa toonia, kun taas háček osoittaa nousevaa toonia. Bretonissa sirkumfleksi esiintyy e:n päällä, jolloin se osoittaa, että e äännetään avoimena, ei suljettuna. Bulgarian kielen kirjoitusjärjestelmään sirkumfleksi ei kuulu, mutta ennen vuotta 1989 kyrillisellä kirjaimella ъ (er goljam) merkitty äänne translitteroitiin tavallisimmin â:lla. Tätä vokaalia sanotaan usein harhaanjohtavasti švaaksi, mutta oikeastaan kyseessä on keski- ja takavokaalien välimuodoksi katsottava pyöristämätön vokaali (. Toisin kun švaa-vokaali esimerkiksi englannissa ja ranskassa, mutta samoin kuin vastaava vokaali romaniassa ja afrikaansissa, se voi olla myös painollinen. Mandariinikiinan Pinyin-translitteraatiossa merkkiä ê käytetään osoittamaan vokaalia silloin, kun se yksinään muodostaa huudahduksen. Ranskassa ê lausutaan avoimena keskivokaalina, samoin kuin myös è. Keski- ja Pohjois-Ranskassa ô äännetään suljettuna o:n tapaisena vokaalina, sitä vastoin Etelä-Ranskassa ei avoimen ja suljetun o:n välillä ole eroa (tarkemmin jäljempänä kohdassa #Ranskan kielessä). Portugalissa â , ê ja ô ovat painollisia korkeitavokaaleja, kun taas á , é ja ó ovat painollisia matalia vokaaleja. Romanian kielessä sirkumfleksi esiintyy vokaaleissa â ja î, jotka molemmat merkitsevät samaa "keski-i:ksi" kutsuttua äännettä (). Kyseessä on sama äänne, joka venäjässä merkitään kirjaimella ы (jerj). Näiden sirkumfleksilla varustettujen kirjainten nimet ovat â din a ja î din i. Kirjain â esiintyy vain sanan sisällä, joten isona kirjainta sitä käytetään vain otsikoissa ja muissa vastaavissa yhteyksissä, joissa sana kirjoitetaan kokonaan isoilla kirjaimilla. Slovakian kielessä sirkumfleksi esiintyy vain o:n päällä, jolloin se (ô) lausutaan diftongina . Ruotsin tavanomaiseen oikeinkirjoitukseen sirkumfleksi ei kuulu, mutta murre- ja folklore-kirjallisuudessa sitä käytetään kolmen foneemin merkkinä: vokaalit ja merkitään â, vokaalit ja merkitään ô ja vokaali merkitään û niissä murteissa, joissa nämä eroavat vokaaleista (a), (ö) tai (o or å) ja (u). Ruotsin yleiskielessä ja sekä vastaavasti ja käsitetään samoiksi vokaaleiksi ja , jotka voivat esiintyä lyhyinä tai pitkinä. Muinaisruotsin lyhyt (ŏ) lausutaan nykyisin samoin mutta lyhyemmin kuin , joka on kehittynyt muinaisruotsin pitkästä vokaalista (ā, joka nykyisin kirjoitetaan å:lla). Joissakin murteissa se on kuitenkin muuttunut keskivokaaliksi tai etuvokaaliksi ja pysynyt täten eri foneemina (ô), joka murrekirjallisuudessa merkitään sirkumfleksilla. Vietnamin kielessä â (), ê () ja ô () ovat korkeampia vokaaleja kuin a (), e () ja o (). Sirkumfleksi voi liittyä myös samaan vokaaliin kuin toonin merkki, esimerkiksi sanassa Việt. Sirkumfleksilla varustetut vokaalit käsitetään eri kirjaimiksi kuin tavalliset vokaalit.
Muiden äänteellisten seikkojen merkkinä Emilian kielessä sirkumfleksi vokaaleissa ê ô [eː, oː] osoittaa sekä niiden pituutta että laatua. Lähisukuisessa romagnolin kielessä niillä merkitään diftongit /eə, oə/, joiden ääntämys vaihtelee murteittain, esimerkiksi sanassa sêl [seəl~seɛl~sæɛl~sɛɘl] ("suola"). Njandžan kielessä ŵ merkitsee soinnillista bilabiaalista frikatiivia , joka esiintyy myös maan nimessä Malaŵi. Nykyisin se kuitenkin lausutaan useimmiten samoin kuin tavallinen . Mandariinikiinan Pinyin-romanisaatiossa merkkejä ẑ, ĉ ja ŝ käytetään joskus, tosin harvoin, kirjainyhdistelmien zh (), ch (), and sh () sijasta. Esperantossa sirkumfleksi esiintyy konsonanttien päällä kirjaimissa ĉ (), ĝ (), ĥ (), ĵ (], ŝ (). Kaikki nämä merkitsevät eri äänteitä kuin vastaavat tarkkeettomat kirjaimet ja katsotaan aakkostettaessa eri kirjaimiksi. Kun näitä ei esiinny juuri missään muissa kielissä, ne on koettu teknisesti hankaliksi ja sirkumfleksi on usein korvattu merkitsemällä kirjaimen jälkeen h-kirjain. Nsengan kielessä, ŵ merkitsee labiodentaalista approksimanttia . Filippiiniläisissä kielissä sirkumfleksi (pakupyâ) osoittaa painon ja glottaaliklusiilin samanaikaista esiintymistä sanan viimeisellä vokaalilla. Muinaisessa tupin kielessä sirkumfleksi muutti vokaalin puolivokaaliksi: î , û ja ŷ . Turkissa sirkumfleksia a:n ja u:n päällä käytetään toisinaan arabialais- ja persialaisperäisissä lainasanoissa osoittamaan, että edeltävä konsonantti (k, g tai l) on äännettävä liudennettuna plosiivina: , (esimerkiksi sanoissa kâğıt, gâvur, mahkûm, Gülgûn). Sirkumfleksia i:n päällä käytetään arabialaisperäisissä nisba-johdannaisissa (millî, dinî). Real Academia Española otti 1700-luvulla sirkumfleksin käyttöön sen osoittamiseksi, että ch on äännettävä kuten [k] ja x kuten [ks], sen sijaan että tavallisimmin espanjassa ch äännetään [tʃ] ja x [h]:n tapaisena äänteenä ([x]). Sirkumfleksi esiintyi tämän mukaisesti esimerkiksi sanoissa châracteres ja exâcto jotka nykyisin kirjoitetaan caracteres ja exacto. Sirkumfleksi jäi kuitenkin jo samalla vuosisadalla pois käytöstä, ku RAE päätti käyttää ch:ta ainoastaan [tʃ]:n ja x: ainoastaan [ks]:n merkkinä.
Muita merkityksiä ja käyttötapoja eri kielissä
Englannin kielessä Brittienglannissa sirkumfleksia käytettiin 1700-luvulla yleisesti eräissä lyhennysmerkinnöissä, ennen kuin halpa Penny Post tuli käyttöön ja kun paperia verotettiin. Niinpä kirjainyhdistelmä ough lyhennettiin muotoon ô, kun gh:ta ei äännetä: esimerkiksi though lyhennettiin muotoon thô, 'thorouhg muotoon thorô ja brought muotoon brôt.
Ranskan kielessä