thumb|200px|Orjia Itä-Afrikassa Orjuus tarkoittaa henkilöön kohdistuvaa riistoa, jota tämä ei pysty torjumaan pakon käytön ja väkivallan takia. Ihmisiä voi olla myös orjuuden kaltaisissa olosuhteissa, jolloin palkka on lähes olematon, mutta vapaus valita on silti olemassa.
Orjuuden käsite ei nykyään ole rajoiltaan tarkka.Korpela 2014, s. 12–15 Toisin oli aikaisemmin, jolloin orjuus usein oli myös laissa määritelty henkilön yhteiskunnallinen asema. Tässä mielessä orjuutta ei nykyisin enää ole, sillä orjuus ei ole ollut laillista missään valtiossa vuoden 1981 jälkeen. Kansainvälisen työjärjestön (ILO) mukaan niin sanotussa nykyaikaisessa orjuudessa elää 40 miljoonaa ihmistä, ja tapauksia on Suomessakin.
Ennen orjiksi otettiin niin sotavankeja, rikollisia ja velkaantuneita kuin siviilejäkin, jotka pakotettiin työskentelemään omistajansa hyväksi. Orjuus tässä muodossa oli laajalti yleistä aina 1800-luvulle saakka. Toisen maailmansodan aikana natsi-Saksassa käytettiin paljon orjatyötä, samoin ennen sotaa ja sen jälkeen Neuvostoliiton GULAG-leireillä. Sodan jälkeen Yhdistyneet kansakunnat määritteli orjaksi kenet tahansa, joka ei voi vapaaehtoisesti poistua työstään. Nykyään orjuus on tuomittu monissa kansainvälisissä sopimuksissa samoin kuin myös YK:n Ihmisoikeuksien julistuksessa 1948.
Suurista maailmanuskonnoista islam hyväksyy orjuuden osana islamilaista lakia eli šariaa.Al-Misri 2017, s. 459 Orjuus ei silti nykyisin ole laillista missään muslimimaassakaan. Viimeisinä siitä luopuivat Etelä-Jemen 1967, Oman 1970Klein, 2014, s. xxiv sekä Mauritania 1981. Lyhytikäiseksi jäänyt fundamentalistinen ISIS-kalifaatti palautti orjuuden alueilleen vuosina 2015–2019.
Etymologia Orja tulee arjalaisten kielten miestä, ihmistä tai meikäläistä tarkoittavasta sanasta arya (arja).http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=687&vl=2006 Mahdollisesti joillakin suomalais-ugrilaisilla ryhmillä on ollut arjalaiskielisiä sotavankeja, orjia tai palvelijoita, joita on kutsuttu näiden omalla nimellä. Alkuperäinen latinankielinen orja-sana, servus, alkoi varhaiskeskiajalla tarkoittaa maaorjuutta ja germaanisten ja romaanisten kielten orjaa tarkoittavat sanat (, , , ) johdettiin slaaveista, jotka muodostivat keskiajan Euroopan orjien suurimman etnisen ryhmän. Sama koski arabiaa, jossa eurooppalaisista orjista käytettiin nimeä saqaliba (sanasta slaavi).Lewis, 1990, s. 11
Historia
Historiallisesti orjuuden on arveltu syntyneen, kun maanviljelyksen myötä tuli kannattavammaksi pakottaa sotavangit työhön kuin tappaa heidät. Mahdollisesti tämä tapahtui Mesopotamiassa noin 3000 eaa., missä sumerilaiset tarvitsivat orjia kastelujärjestelmien rakentamiseen.
Antropologien mukaan orjuus on ollut harvinaisempaa metsästäjä-keräilijä -kulttuureissa kuin maanviljelys- tai paimentolaiskulttuureissa. Murdochin maailmanotannan perusteella orjuutta esiintyi kolmessa prosentissa metsästäjä-keräilijäkulttuureista, 43 prosentissa maanviljelyskulttuureista ja 73 prosentissa paimentolaiskulttuureista. Kuitenkin varsinaiset ”orjayhteiskunnat”, joissa talous perustui laajamittaiseen orjien käyttöön, ovat olleet harvinaisia. Tämänkaltaisia yhteiskuntamalleja kehittyi antiikin Kreikassa ja Roomassa sekä myöhemmin uudella ajalla Länsi-Intian saaristossa, Pohjois-Amerikan brittiläisissä siirtokunnissa (myöhemmin Yhdysvaltain etelävaltioissa) sekä Brasiliassa.
Orjuuden historia Euroopassa Orjia ja orjakauppiaita oli kaikkialla Euroopassa vielä 900-luvulla, ja orjia vietiin myös Euroopasta muualle, esimerkiksi islamilaiseen maailmaan, josta saatiin tilalle kultaa, hopeaa ja ylellisyystuotteita. Koska esimerkiksi laajaa kaivosorjien ryhmää ei tarvittu, sodassa voitetut miehet usein teloitettiin. Sodan hävinneeltä osapuolelta tapettiin usein myös muut työhön kelpaamattomat, kuten sylilapset ja vanhukset. Naiset sopivat sen sijaan esimerkiksi kotiorjiksi ja samoin isommat lapset yleensä otettiin orjiksi. Sydänkeskiajalla tällaista alettiin kuitenkin pitää barbaarisena tapana. Kristilliset ajattelijat olivat paheksuneet orjuutta ja orjakauppaa jo vuosisatoja, ja tämä saattoi vaikuttaa asiaan. Lisäksi syynä muutokseen voi olla talouden muutos – Euroopan sydän- ja myöhäiskeskiaikaiset työmarkkinat toimivat hyvin myös ilman orjatyötä. Tahkokallio, Jaakko: Pimeä aika. Kymmenen myyttiä keskiajasta. Gaudeamus 2019, 259–262.
Orjuus päättyi läntisessä Euroopassa pääosin keskiajan aikana. Sen päättymisen syitä on tutkittu vain vähän. Jaakko Tahkokallion mukaan tämä saattaa johtua vanhasta stereotypiasta, jonka mukaan keskiaika on ollut "pimeää". Tähän kuvaan on ollut vaikea yhdistää niinkin suurta edistysaskelta ihmisten vapauden ja yksilön oikeuksien historiassa kuin orjuuden päättymistä. Vielä renessanssiajalla 1300–1500 pidettiin Välimeren piirissä joitakin ei-kristittyjä orjia, mutta muutos antiikkiin ja varhaiskeskiaikaan nähden on suuri.
Transatlanttinen orjuus Uudella ajalla laajamittaisin ja vaikutuksiltaan merkittävin orjuuden muoto oli eräille Amerikan alueille pakolla kuljetettujen afrikkalaisten ja heidän jälkeläistensä orjuus 1500-luvulta 1900-luvulle. Tämä transatlanttinen orjuus muokkasi Afrikkaa, Amerikkaa ja Eurooppaa ja synnytti merkittävän osan myöhemmän teollisuuskapitalismin tarvitsemista pääomista. Orjakauppa vaikutti kielteisesti Afrikan poliittiseen, taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen ja muokkasi eurooppalaisia asenteita muita kohtaan. Orjuutta onkin pidetty antisemitismin ohella toisena länsimaisen rasismin alkulähteistä.
Orjuus islamilaisissa maissa Transatlanttista orjakauppaa laajempi ilmiö oli islamilaisen maailman orjakauppa. Orjuus oli osa islaminuskoa ja sitä harjoitettiin muslimimaissa 1900-luvulle asti. Islamilaiseen maailmaan kuljetettiin orjiksi pelkästään afrikkalaisia yhtä paljon kuin länsimaiden siirtokuntiin Atlantin yli eli arviolta 14–18 miljoonaa. Slavery, Encyclopædia Britannica's Guide to Black History (accessed 2011-11-19) Näiden lisäksi tulivat muun muassa Euroopasta hankitut orjat. Islamilainen orjakauppa ei johtanut mustan väestön syntymiseen kohdemaissaan osittain sen takia, että miespuoliset orjat oli tapana kastroida.Lewis 1990, s. 10 1800-luvulla ensin Britannia ja myöhemmin muutkin länsimaat painostivat muslimimaita lopettamaan orjakaupan ja orjuuden. Myös turkkilaiset osmanihallitsijat pyrkivät tämän jälkeen lakkauttamaan orjuuden valtakunnassaan. Lakkauttamista vastustivat uskonoppineet, mikä hidasti sen katoamista.
Arabian niemimaan maista orjuus kiellettiin Qatarissa 1952, Jemenin arabitasavallassa 1962, Saudi-Arabiassa 1962, Arabiemiirikunnissa 1963, Etelä-Jemenissä 1967 ja Omanissa 1970.Klein, 2014, s. xxiv Viimeisenä sen kielsi Mauritania 1981.
Orjuuden laajuus eri alueilla Transatlanttinen orjuus oli vain yksi ilmiö orjuuden historiassa eikä edes laajin. Islamilaisen maailman orjiksi kuljetettiin yhtä suuri määrä tai enemmän afrikkalaisia kuin länsimaiden siirtokuntiin Atlantin yli 1500-luvulta alkaen eli arviolta 14–18 miljoonaa.
Isonvihan (1713-1721) aikana venäläiset veivät suomalaisia Venäjälle muun muassa maaorjiksi, seksiorjiksi ja rakennustöihin. Osalta oli ensin omaiset tapettu tai kidutettu heidän nähtensä. Pietarin rakennustöihin vietiin jopa yli 20 000 henkeä.Helsingin Sanomat Kuukausiliite 7/2009, s. 28–33 Suomesta ryöstettyjen kokonaismääräksi on arvioitu 20 000–30 000 henkeä. Orjatyöhön viedyistä palasi noin 2 000 henkeä, useimmat joidenkin vuosien, jotkut vasta vuosikymmenten kuluttua.
Monissa Afrikan maissa orjia oli puolet tai kolmannes väestöstä. Vielä 1930-luvulla Etiopiassa oli arviolta 2 miljoonaa orjaa.
Orjakaupan lopettaminen ja orjuuden lakkauttaminen thumb|200px|Benjamin Robert Haydon, Orjuudenvastaisen yhdistyksen kokous, 1840, 1841.
thumb|Orjuudesta muistuttava muistomerkki, Ile de Gorée, Senegal.
Maaorjien piti viljellä maapalstaa ja maksaa veroa, mutta heitä ei saanut kaupata kuten varsinaisia orjia. Kuninkaiden vallan kasvu johti siihen, että kuninkaat vapauttivat orjat maaorjiksi saadakseen verotuloja. Näin he olivat lakien eivätkä linnanherran oikkujen alaisina. Heidän piti pysyä maapalstallaan, viljellä sitä ja maksaa veroja, mutta heitä ei saanut kaupata kuten varsinaisia orjia. 1300-luvun mustan surman aiheuttama työvoimapula vapautti Länsi-Euroopan talonpoikia maaorjuudestakin. Idässä vahvaa kuninkuutta ei ollut ja orjuus jatkui pidempään.
5 000 vuotta jatkunut orjuus saavutti huippunsa teollisen vallankumouksen alkuvaiheessa, kun maataloustuotteiden kysyntä kasvoi. Orjia oli silloin ennen kaikkea Euroopan valtioiden siirtomaissa, varsinkin Amerikan mantereella ja Karibianmeren saarilla. Orjuuden huippuaikoina 1700-luvun lopulla sen vastainen siveellinen liike alkoi Britanniasta. Orjuuden vastaisen liikkeen taustalla olivat aluksi kveekarit, jotka päätyivät pitämään orjuutta epäkristillisenä, ja valistusaatteiden vaikuttamat maalliset ajattelijat. Orjuuden vastainen liike laajeni ja levisi Ranskaan ja muualle. Britannian taloudellinen vaikutusvalta yhdessä maiden omien orjuudenvastaisten liikkeiden kanssa sai Alankomaat, Tanskan, Ranskan ja useimmat Yhdysvaltain pohjoiset osavaltiot kieltämään orjuuden vuosina 1808–1830.
Yhdysvalloissa eräät orjuutta vastustaneet järjestöt vaativat myös, että vapautettaville orjille oli suotava mahdollisuus palata Afrikkaan, josta he tai heidän esivanhempansa oli aikoinaan pakolla tuotukin. Vain pieni osa orjista palasi Afrikkaan, mutta he yhdessä mainittujen järjestöjen kanssa onnistuivat perustamaan Afrikan länsirannikolle Liberian valtion. Sen vaakunassa onkin tunnuslause ”The love of liberty brought us here” ().
Orjuuden vastustus keskittyi kuitenkin teollistuneisiin alueisiin, jotka hyötyivät orjuudesta vain välillisesti. Plantaasitaloudesta riippuvaisilla alueilla, kuten Yhdysvaltain eteläosissa, orjuuden kieltämistä ei hyväksytty yhtä helposti. Orjuuskysymys aiheuttikin osaltaan Yhdysvaltain sisällissodan (1861–1865) pohjois- ja etelävaltioiden välille. Sisällissodan jälkeen säädettiin Yhdysvaltain perustuslain 13. lisäys, joka kielsi orjuuden Yhdysvaltojen alueella. Toisaalta orjaväestön kasvu oli tehnyt orjuudesta taloudellisesti tarpeetonta, sillä halpaa palkkatyövoimaa oli tarjolla. Sen vuoksi osa plantaasinomistajista myöntyi vapaaehtoisesti orjuuden lakkauttamiseen.
Eurooppalaiset painostivat Osmanien valtakuntaa, joka kielsi orjakaupan Afrikasta vuonna 1857 lukuun ottamatta Arabian niemimaan länsirannikkoa, jossa sen merkitys oli suuri. Saudi-Arabiassa orjuus jatkui vuoteen 1962. Venäjällä maaorjat vapautettiin 1861 järjestelmän menetettyä muun muassa valistusaatteiden leviämisen kautta lähes kaiken moraalisen kannatuksensa 1800-luvun aikana. Toisaalta väestönkasvu oli tehnyt maaorjuudesta tarpeetonta, ja maan teollistumista ja armeijan kehittämistä se jopa haittasi. Vapautetuksi tuli 50 miljoonaa henkeä, enemmän kuin muualla maailmassa yhteensä.
Kaakkois-Aasiassa orjuus lakkautettiin vuosina 1868–1926. Alueen itsenäisetkin valtiot, kuten Thaimaa, joutuivat eurooppalaisten painostuksesta luopumaan orjuudesta. Afrikassa ulospäin suuntautuvan orjakaupan kieltäminen johti paikallisen orjuuden kasvuun: orjien hinta putosi merentakaisen kysynnän lakattua, mikä teki orjuudesta taloudellisesti kannattavampaa. Siirtomaavallat, lähinnä Britannia ja Ranska, saivat orjakaupan lakkautettua, mutta alkaessaan 1800-luvun lopulla heikentyä ne eivät enää halunneet kamppailla itse orjuutta vastaan, koska tarvitsivat orjia käyttävien paikallisten hallitsijoiden liittolaisuutta. Orjakapinat kuitenkin johtivat laajamittaisen orjuuden spontaaniin romuttumiseen Afrikassa, ja 1900-luvulta siirtomaavallat vetivät tukensa orjuutta tukevilta hallitsijoilta ja kielsivät orjuuden. Orjuus jatkui siirtomaissa pienimuotoisena kieltämisen jälkeenkin, ja itsenäinen Mauritania kielsi orjuuden vasta vuonna 1980. Afrikassa on yhä 9 miljoonaa orjaa (2018).
Kansainväliset sopimukset ja julistukset