Pohjois-Pohjanmaa () on Suomen maakunta, joka sijaitsee Suomen keskiosassa Perämeren rannikolla ja toisaalta ulottuu Suomen itärajallekin. Maakunnan pinta-ala oli km², josta maa-alueita on km² ja sisävesiä km². Maakunnalla on lisäksi merialueita km². Pinta-alaltaan maakunta on Suomen toiseksi suurin. Maakunnan väkiluku oli henkeä, ja se on väkiluvultaan Suomen neljänneksi suurin. Pohjois-Pohjanmaa on Uudenmaan ja Pirkanmaan ohella väkiluvultaan nopeiten kasvava maakunta Suomessa, mikä selittyy osaltaan suurperheitä suosivien vanhoillislestadiolaisten suurella osuudella väestöstä. Väestötiheys on asukasta neliökilometrillä. Alueen pääkaupunki ja samalla asukasluvultaan suurin kaupunki on Oulu. Pohjois-Pohjanmaa rajoittuu pohjoisessa Lappiin, idässä Kainuuseen ja Venäjään, etelässä Pohjois-Savoon, Keski-Suomeen ja Keski-Pohjanmaahan sekä lännessä Pohjanlahteen.
Pohjois-Pohjanmaan maakunnallisia osa-alueita ovat Pyhäjoen, Siikajoen, Oulujoen ja Iijoen laaksot. Lisäksi Kalajokilaakso, Oulun Eteläinen, luetaan Pohjois-Pohjanmaahan lähinnä hallinnolliselta pohjalta, ja se muodostaakin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan välisen vaihettumisvyöhykkeen. Pohjois-Pohjanmaan koillisosan kunnat Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo muodostavat yhdessä Lapin maakuntaan kuuluvan Posion kanssa ns. Koillismaan.
Historia
Pohjois-Pohjanmaa on osa laajaa Pohjanmaan historiallista maakuntaa, jonka alue kattaa nykyisin kuusi erillistä nykymaakuntaa: Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lapin eteläosa (Peräpohjola). Pohjois-Pohjanmaan vanhimmat asutuslöydöt on ajoitettu Suomusjärven kulttuurikaudelle. Alueen ensimmäisiä suomalaisasukkaita olivat hämäläiset, jotka nousivat pohjoiseen merenrantaa pitkin. Hämäläisiä houkuttivat mm. turkikset ja Pohjanmaan jokilaaksojen hedelmälliset viljelymaat, ja he toivatkin maanviljelyn alueelle. Kiinteää suomalaisasutusta Pohjanlahden rannikolle syntyi 1300-luvulla, kun aluetta alettiin asuttamaan voimaperäisesti Pähkinäsaaren rauhan jälkeen. Näihin aikoihin myös kristinusko vakiintui alueelle. 1400- ja 1500-luvulla Ruotsi ja Venäjä kävivät sotia Perämeren rannikon omistuksesta, ja Pohjois-Pohjanmaalle kohdistui lukuisia venäläisten tekemiä ryöstö- ja hävitysretkiä. 1500-luvun lopulla Oulujoen suistoon rakennettiin Oulun linna. Tälle paikalle alkoi vähitellen kehittyä Oulun kaupunki, joka perustettiin 1605.
Pohjois-Pohjanmaan rannikon talouselämän perustan muodostivat pitkään laivanrakennus ja merenkulku; myöhemmin asutus levisi sisämaahan Pohjanmaan jokivarsia pitkin. Pohjanmaan joet osoittautuivat hyviksi kalastusalueiksi ja kuljetusväyliksi (tervan ja tukkien kuljetus), ja niiden varsille syntyi vähitellen erikokoisia kauppapaikkoja. Karjanhoito ja metsätalous (lähinnä tervanpoltto) yleistyivät. Maakuntaan syntyi 1800-luvulla laajamittaista teollisuutta, etenkin sahateollisuutta.
Luonto pienoiskuva|Kiiminkijoki Kiimingissä. Pohjois-Pohjanmaan luonnonmaisemia luonnehtivat Perämereen laskevien jokien halkoma tasainen rannikkoseutu, Suomenselän karu suomaa sekä Koillismaan jylhä ylänköalue.
Pinnanmuodot Koko maakuntaa tarkasteltaessa pinnanmuodot ovat varsin vaihtelevia. Maakunnan maankamara viettää idästä länteen vesistöjen virtaussuuntien mukaisesti. Ainoastaan osa Kuusamon seudusta kuuluu jo Vienanmereen suuntautuvaan alueeseen. Maasto kohoaa loivasti erityisesti Kalajoen, Siikajoen ja Oulujoen laaksoissa, missä sadan metrin korkeustaso saavutetaan vasta noin sadan kilometrin päässä rannikosta. Pyhäjoen ja Siikajoen välisellä seudulla , Vihannin alueella sadan metrin taso tulee vastaan kuitenkin jo parin peninkulman päässä Perämerestä.
pienoiskuva|Pohjois-Pohjanmaan lakeutta Limingassa. Suhteelliset korkeusvaihtelut poikkeavat erittäin suuresti maakunnan eri osissa. Tasaisinta on rannikkoalueella, joka on korkeussuhteiltaan lakeutta (korkeuserot 5–10 metriä), Oulujoen ympäristössä ja rannikon läheisyydessä jopa tasankoa (alle 5 m). Suomenselän vedenjakajalla sekä Oulujärven luoteis- ja pohjoispuolisilla seuduilla korkeussuhteet ovat pääasiallisesti kankaremaata (10–20 m) ja mäkimaata (20–50 m). Korkeimmat kohdat yltävät näillä alueilla lähes 200 metriin merenpinnan yläpuolelle (mm. Rokuanvaara 194 m).
Vuorimaata (50–200 m) ja paikoin jopa ylhiömaata (yli 200 m) olevan Koillismaan korkeimmat kohdat kohoavat Kuusamon vaaraseudulla puolestaan lähes 500 metrin korkeuteen merenpinnasta; Pohjois-Pohjanmaan korkein kohta on Rukatunturi (500 m). Muita Koillismaan jykevien vaarajonojen tunnettuja vaaroja ovat Iso-Syöte, Pyhitysvaara, Iivaara ja Valtavaara.
Kallioperä Iijoen eteläpuolinen jokimaa ja siihen idässä rajautuva Suomenselän suomaa kuuluvat kallioperältään Svekokarelideihin, joiden kivilajikoostumus on täällä varsin kirjava. Vallitsevina kivilajeina ovat graniitit, granodioriitit, fylliitti, kiilleliuskeet ja gneissit, joiden joukossa on muun muassa laajahkoja gabro-, periodiitti-, metabasaltti-, vihreäkivi- ja amfiboliittiesiintymiä.
Oulujokilaakson eteläpuolella olevan laajan graniittialueen ympäröimänä sijaitsee Suomen nuorimpiin kivilajeihin kuuluva sedimenttikivialue, niin sanottu Muhoksen muodostuma. Se ulottuu Muhokselta Oulujokisuun kautta Haukiputaan Virpiniemelle pohjoisessa ja Liminganlahden rannoilta Hailuodon kautta Perämerelle lännessä. Nämä väriltään yleensä punertavat tai ruskeat jotuniset savikerrostumat ovat syntyneet svekokarelidisen vuorijonopoimutuksen jälkeen noin 1 300 miljoonaa vuotta sitten. Herkästi kuluvina ne ovat voineet säilyä nykypäiviin vain peruskallion hautavajoamassa samaan tapaan kuin niiden kanssa samanikäiset hiekkakivikerrostumat Satakunnassa. Savikerrostumien vahvuus on Muhoksella ja Hailuodossa noin 500 m, Limingan Tupoksessa jopa 1 000 m.
pienoiskuva|Pyhäjärven Pyhäsalmen kaivos. Iijoelta Oulujärven länsipuolelle kaartuvalta linjalta pohjoisessa olevat alueet kuuluvat lähes kokonaisuudessaan ikivanhaan niin sanottuun presvekokarelidiseen pohjakompleksiin, jonka graniitit, gneissit ja pienehköt metabasaltti-, amfiboliitti-, sepentiniitti-, ja vuolukiviesiintymät syntyivät jo noin 2 700 miljoonaa vuotta sitten. Tätä Suomen alueen vanhimmista kivilajeista koostuvaa aluetta halkaisee Kainuusta Kuusamon pohjoisosiin kaartuva svekorarelidinen kvartsiittivyöhyke, joka kulutusta hyvin kestävänä näkyy maisemassa luisina vaaroina. Alueen kallioerän erikoisuuksiin kuluu Kuusamon Iivaaran alkalikiviesiintymä, jonka pääkivilajina on ijoliitti päämineraalinaan alumiinin raaka-aineeksi kelpaava nefeliini. Sitä pidetään Kuolan laajan nefeliinisyeniittialueen satelliittimassiivina.
Maakunnan kallioperän sisältämien malmivarojen turvin alueelle on perustettu neljä kaivosta, joista Taivalkosken Mustavaarasta on louhittu vanadiinia, Raahen Lampinsaaresta sinkkiä, Nivalan Hiturasta nikkeliä ja Pyhäjärven Pyhäsalmesta rikkikiisua, kuparia ja sinkkiä. Kaivoksista Lampinsaari ja Mustavaara on lopetettu toiminnan kannattamattomuuden vuoksi. Nykyään Pohjois-Pohjanmaalla on kaksi kaivosta: Hituran ja Pyhäsalmen kaivokset. Kanadalaisen kaivosyhtiö Inmet Mining Corporationin omistama Pyhäjärven kaivos on Euroopan syvin (1,4 km) sekä nykyaikaisin metallikaivos, josta louhitaan sinkkiä ja kuparia sisältävää malmia. Hituran kaivoksella käsitellään vuosittain noin 620 000 tonnia malmia, kaivoksen omistaa tällä hetkellä Belvedere Resources Ltd. Raahen Laivakankaalle on ruotsalainen Nordic Mines Ab perustamassa yhtä Euroopan suurimmista kultakaivoksista.
Maaperä pienoiskuva|Pitkäjärvi Rokuan kansallispuistossa. Vaihtelevan paksuinen pohjamoreenivaippa verhoaa kallioperää lähes kaikkialla. Laajimmat avokallioesiintymät sijaitsevat Kala- ja Pyhäjokien välisellä rannikkovyöhykkeellä lounaassa sekä Perämeren rannikolla Iin Kuivaniemellä. Jäätikön liikesuuntaa kuvastavia virtaviivaisia moreeniselänteitä, drumliineita, esiintyy erityisen paljon Kuusamossa, missä ne tekevät maisemasta itä–kaakkoissuuntaan hyvin juovaisen. Drumliineita esiintyy laajoina kenttinä myös lähempänä rannikkoa muun muassa Limingassa, Ylikiimingin–Utajärven seudulla ja Kalajoen vesistöalueella. Kalajoen alueella on myös laajoja kumpu- ja ablaatiomoreenikenttiä. Muualla kumpumoreeneita on erityisesti Raahen seuduilla. Maisemakuvaa elävöittävät lukuisat pitkittäisharjut, jotka suuntautuvat etelässä luoteesta kaakkoon, mutta pohjois- ja koillisosissa usein jo lännestä itään. Huomattavimpia Oulujokilaakson eteläpuolisia harjumuodostumia ovat Kalajoen–Reisjärven harju, Raahen harju ja Hailuodon–Rokuan harju, joka jatkuu Sotkamoon ja sieltä edelleen Salpausselille ja Pohjois-Karjalan reunamuodostumiin. Rokuan harjujakso laajenee Vaalan ja Utajärven rajalla mahtavaksi Rokuanvaaraksi. Rokuan koillispuolella ovat muun muassa Kuusamon harju, Haukiputaan–Paltamon harju sekä pohjoisessa jäätikkökielekkeiden äärelle syntynyt mittava Pudasjärven–Taivalkosken saumamuodostuma, joka ulottuu Suomussalmen Hossaan saakka.
pienoiskuva|Kalajoen Hiekkasärkkien rantadyynejä ja hiekkasärkkää meressä. Laajoja sora- ja hiekkaesiintymiä on lisäksi koillisosan laaksontäytteissä ja muissa jäätikön ulkopuolelle syntyneissä kerrostumissa. Nykyisen rannikon tuntumassa ja erityisesti Hailuodon–Rokuan harjun ympärillä taas levittäytyvät mittaavat rantakerrostumat, joiden loivasti viettävillä pinnoilla on runsaasti aallokon kasaamia rantavalleja. Hiekkakerrostumien yhteydessä esiintyy usein myös tuulen kerrostamia lentohiekkakenttiä, joista huomattavimpia ovat Kalajoen, Siikajoen, Hailuodon, Oulunsalon ja Rokuan dyynimuodostumat. Hienojakoisia savi- ja silttikerrostumia on laajemmalti Kala-, Pyhä- ja Siikajokilaaksoissa sekä Liminganlahden perukassa, missä maapeitteen vahvuus on yleisesti 60–70 m. Silttiainesta on myös useimpia jokia myötäilevissä jokikerrostumissa.
Turpeen osuus maapeitteestä on erityisen voimakas Pyhäjokilaaksosta aina maakunnan pohjoisrajalle ulottuvalla alueella, joka myötäilee Perämerta noin sadan kilometrin levyisenä vyöhykkeenä. Varsinkin vyöhykkeen sisäosissa soiden osuus pinta-alasta on huomattava.
Merialue ja vesistöt pienoiskuva|Uljuan tekojärvi Siikalatvan Pulkkilassa. Pohjois-Pohjanmaan matala ja maatunut rannikko on syntynyt jatkuvasta maankohoamisesta johtuvan rannansiirtymisen seurauksena. Meri syvenee erityisen hitaasti Oulun edustalla, missä 20 metrin syvyys saavutetaan vasta noin 50 km:n päässä rannikosta. Suomen aluevesirajan sisäpuolella on vedensyvyys lähes kaikkialla alle 20 m, ja meren keskiviivaa noudattavan kalastusvyöhykerajan sisäpuolella on vain pienehköjä yli 100 metrin syvänteitä. Laajojen merenrantaniittyjen ja jokisuistojen luonnehtima rantaviiva on ehjä, ja saaria sen edustalla on vähän. Oulun edustalla on kuitenkin yksi suuri saari, jäkälää kasvavista hiekkakankaistaan tunnettu Hailuoto. Tämän lisäksi maakunnan lounaisrajalla on pienehkö Rahjan saaristo sekä Iin ja Haukiputaan edustalla useita erillisiä saaria (mm. Maakrunni ja Ulkokrunni). Meren pintaveden keskimääräinen suolapitoisuus on 0,2–035 %, jokisuiden läheisyydessä vain runsaat 0,1 %. Vesi virtaa alueen rannikkoa myötäillen koilliseen. Ilmanpaine- ja tuuliolosuhteiden aiheuttama veden korkeusvaihtelu on Perämeren pohjukassa jopa lähes kolme metriä.