Buddhalaisuus on Intiassa noin 500 eaa. syntynyt uskonto ja filosofinen perinne, joka on levinnyt eri puolille Aasiaa. Sen perustajana pidetään Siddhartha Gautamaa, jonka sanotaan tulleen buddhaksi eli valaistuneeksi. Buddhalaisuus on maailman neljänneksi suurin uskonto. Buddhalaisia on arviolta 324 miljoonaa eli 4,1 prosenttia maailman väestöstä.
Buddhalaisuuden keskeiset opit ovat neljä jaloa totuutta eli totuudet kärsimyksestä, kärsimyksen syystä, kärsimyksen lakkaamisesta ja kärsimyksen loppumiseen johtavasta tiestä. Opin mukaan elämässä on kärsimystä, jonka syynä ovat janoaminen ja tietämättömyys. Kärsimys voidaan lopettaa pääsemällä irti sen syistä ja saavuttamalla valaistuminen. Valaistumisen voi saavuttaa kulkemalla jaloa kahdeksanosaista polkua. Se jakaantuu kolmeen osa-alueeseen: moraaliin, meditaatioon ja viisauteen. Buddhalaisuuteen kuuluu eettisiä periaatteita, jotka perustuvat vahingoittamattomuuteen. Meditaatiolla eli tarkkaavaisuusharjoituksella pyritään kehittämään mieltä. Valaistunut ymmärtää olemassaolon perimmäisen luonteen eikä siksi enää takerru maailmaan.
Buddhalaisuuden koulukunnat eroavat toisistaan vapautumisen polkujen tulkinnassa. Kaksi päähaaraa ovat theravada (”vanhimpien oppi, vanhimpien polku”) ja mahajana (”suuri vaunu, suuri polku”). Molempiin suuntauksiin sisältyy luostarilaitos. Theravada korostaa nirvanan (”sammuminen”) saavuttamista keinona ylittää käsitys pysyvästä minuudesta ja päättää jälleensyntymien kiertokulku. Mahajanalle on ominaista myötätunnon painottaminen. Sen ihanteena on bodhisattva, valaistumista tavoitteleva olento, joka jatkaa jälleensyntymien ketjussa elämistä ja polun opettamista kunnes jokainen olento on valaistunut. Vajrayana (”timanttipolku”) eli tantrinen buddhalaisuus on mahajanan haara tai kolmas itsenäinen pääsuuntaus. Vajrayana sisältää esoteerisia eli vain vihityille tarkoitettuja menetelmiä ja se yhdistetään etenkin Tiibetin buddhalaisuuteen.
Theravadaa harjoitetaan pääosin Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa. Se on Sri Lankan, Myanmarin, Kambodžan, Thaimaan ja Laosin valtauskonto. Mahajanaa harjoitetaan Itä- ja Keski-Aasiassa, mukaan lukien Tiibet, Bhutan, Mongolia, Vietnam, Kiina, Taiwan, Korea ja Japani. Buddhalaisia on myös Intiassa, Nepalissa, Indonesiassa, Malesiassa ja Venäjällä. Länsimaissa buddhalaisuus alkoi levitä 1900-luvulla. Suomessa on arviolta yli 20 000 buddhalaisuuden harjoittajaa.
Historia
pienois|pysty|Meditoivan Buddhan patsas, Kušan-valtakunta. Buddhalaisen perimätiedon mukaan Siddhartha Gautama syntyi Lumbinissa, nykyisessä Nepalissa, mahdollisesti 500-luvun eaa. puolivälissä. Hän kuului shakya-heimon ylhäisösukuun. Perimätiedon mukaan hänen isänsä oli shakyoiden hallitsija, mutta tästä ei ole historiallisia todisteita. Buddhalaisen legendan mukaan hänen isänsä oli yrittänyt varjella poikaansa näkemästä kaikkea maailman pahuutta. Täytettyään 29 vuotta ja kyllästyttyään ylellisyyksiin Gautama näki kävellessään palatsin ulkopuolella sairaan, vanhuksen, kuolleen ja askeetikon. Kokemuksen herättämänä tuleva Buddha luopui entisestä elämästään, puki ylleen okranvärisen kaavun ja lähti palatsistaan.
Seuraavan kuuden vuoden ajan Siddhartha eli askeetikkona. Hän opiskeli meditaatiota kuuluisien mestareiden alaisena, mutta kun ei saavuttanut tämän kautta valaistumista, päätti ryhtyä äärimmäisen ankaraan askeesiin ja lopetti syömisen käytännössä kokonaan. Lopulta hän huomasi, ettei tämäkään harjoitus johtanut valaistumiseen, ja luopui ankarasta askeesista.
Legendan mukaan Siddhartha päätti lopulta istua bodhipuun alle, vannoen, ettei nousisi, ennen kuin oli täysin valaistunut. Vielä samana yönä hän buddhalaisen perimätiedon mukaan näki todellisuuden luonteen, valaistui ja tuli Buddhaksi. Tämän jälkeen hän ryhtyi opettamaan muita, vaikka tiesi, ettei valaistumista itseään voitu ilmaista sanoin. Sen sijaan hän päätti opettaa tavan saavuttaa se itse. Ensimmäisen opetuspuheensa Gautama piti Sarnathin metsäkaurispuistossa viidelle entiselle askeetti-ystävälleen. Puheesta kirjoitettua sutraa kutsutaan nimellä ”Dharman pyörän liikkeelle laittaminen.”
pienois|Buddhalaisuuden leviäminen. Buddhalaisen perinteen mukaan Gautama kuoli noin 483 eaa. saavuttaen parinirvanan, lopullisen vapautumisen kärsimyksistä. Jälkeensä hän jätti oppinsa ja luostarilaitoksen, joka piti niitä suullisesti elossa vuosisatojen ajan. Maurya-valtakunnan kuningas Ašoka (273–232 eaa.) kääntyi buddhalaiseksi ja auttoi opetuksen leviämään laajemmalle. Hänen pilareihin kaiverruttamansa mietelauseet ovat varhaisimmat tunnetut buddhalaiset kirjoitukset. Myöhemmin buddhalaisuus jakautui opillisten erimielisyyksien seurauksena niin kutsuttuihin kahdeksaantoista koulukuntaan.
Intiassa buddhalaisuus alkoi hiipua 500-luvulta lähtien, mikä johtui mahdollisesti hindulaisuuden renessanssista. 1100-luvulla muun muassa muslimivalloitus hävitti buddhalaisuuden Intiasta käytännössä kokonaan. Tässä vaiheessa buddhalaisuus oli kuitenkin jo asettunut muualle Aasiaan.
Nykyisin buddhalaisuus on maailman neljänneksi suurin uskonto. Buddhalaisia on Pew Research Centerin vuoden 2025 arvion mukaan 324 miljoonaa ja he muodostavat 4,1 prosenttia maailman väestöstä.
Buddhalaisuuden koulukunnat
Jaottelu ja yhtäläisyydet
Buddhalaisuuden lukuisat suuntaukset jaotellaan usein niin harjoittajien kuin tutkijoiden osalta karkeasti kahteen, theravadaan ja mahajanaan.
Eroavaisuuksista huolimatta molemmille koulukunnille yhteistä on hyväksyä keskeiset buddhalaiset opetukset:
Molemmat hyväksyvät valaistuneen opettajan (Buddha), opin valaistumisesta (dharma) ja harjoittajien yhteisön (sangha). Molemmat hyväksyvät keskitien, ehdollistetun seurauksen, neljä jaloa totuutta, jalon kahdeksanosaisen polun ja kolme olemassaolon merkkiä. Molemmat mieltävät päämääräksi valaistumisen.
Theravada
pienois|Laosilaisia munkkeja temppelissä Buddhan patsaan edessä. Theravada-buddhalaisuus on vanhin nykypäiviin asti selvinnyt varhaisbuddhalainen koulukunta. Nimitys theravada tarkoittaakin ’vanhimpien tietä’. Siinä korostetaan harjoittajan omaa valaistumista ja vapautumista kärsimyksestä. Theravada-buddhalaisen opetuksen mukaan jokainen on itse vastuussa päätöksistään ja valaistumisestaan. Mahajanan seuraajien piirissä theravadaa kutsutaan joskus hinajanaksi (sanskritin ’pieni vaunu’), mutta nimitystä pidetään alentavana.
Theravadan tunnustama pyhien kirjoitusten kokoelma on paalinkielinen Tipitaka (sanskritin Tripitaka, ’kolme koria’), johon on koottu Buddhan opetuspuheita, allegorisia kertomuksia sekä runoutta. Perinteisesti theravadassa tunnustetaan myös vuosisatojen varrella Tipitakaa varten kirjoitetut selitysteokset.
Theravadaa harjoitetaan varsinkin Kaakkois-Aasian maissa, kuten Thaimaassa, Myanmarissa ja Sri Lankassa.
Mahajana
pienois|Ninna-ji, buddhalainen pyhäkkö Kiotossa. Mahajana-buddhalaisuus sisältää useita suuntauksia, kuten puhtaan maan buddhalaisuus, zen ja tiibetinbuddhalaisuus. Mahajanalle ominaista on myötätunnon erityinen korostus. Siinä missä theravadassa ihanteena on tulla arhatiksi (paalia), jälleensyntymien ketjusta (sanskritin samsara) vapautuneeksi valaistuneeksi olennoksi, mahajanassa ihanteeksi muodostui bodhisattva (vrt. sanskritin bodhi ’valaistuminen’). Bodhisattva vannoo pysyvänsä jälleensyntymien kierrossa ja jatkavansa muiden auttamista ja polun opettamista kunnes jokainen olento on valaistunut.
Theravada kritisoi mahajanaa siitä, että se hyväksyy osaksi opetustaan kirjoitukset, joiden alkuperänä eivät ole Buddhan opetukset. Mahajana ei hyväksy tätä kritiikkiä.
Nykyisin Mahajana-buddhalaisuutta tavataan erityisesti Kiinassa, Tiibetissä ja Japanissa.
Vajrayana
pienois|Buddhalaisuuden suuntausten levinneisyys Itä-Aasiassa. Theravadaa (punainen) harjoitetaan etenkin Kaakkois-Aasiassa, mahajanaa (keltainen) idässä ja vajrayanaa (tummansininen) Tiibetissä ja Mongoliassa. Vajrayana (’timanttipolku’) eli tantrinen buddhalaisuus on mahajanan alainen tai itsenäinen suuntaus, joka liittyy nykyisin erityisesti tiibetinbuddhalaisuuteen. Se on esoteerinen perinne, jossa erilaisten rituaalien ja mielikuvaharjoitusten kautta pyritään vapauttamaan alitajuisia voimia, jotka tukevat pyrkimystä valaistumiseen. Koska vajrayana-harjoitusten katsotaan olevan vaativia, ellei harjoittajan mieli ole hyvin kehittynyt, perinteen mukaan niitä tulee harjoittaa ainoastaan gurun eli laman ohjastamana, ja ne pidetään tarkoin salassa.
Navayana
Navayana (sanskritin ’uusi polku’) sai alkunsa 1950-luvulla Intiassa kastittomien hindujen ihmisoikeustaistelun tuloksena. Navayanan perustaja B. R. Ambedkar katsoi, että buddhalaiseksi kääntyminen oli tapa paeta kastijärjestelmän aiheuttamaa syrjintää. Suuntauksen ominaispiirteitä ovat vahva tasa-arvoisuuden korostaminen sekä käytännönläheisyys. Ambedkar muun muassa hylkäsi perinteisen jälleensyntymisuskon ja tulkitsi sen kehon atomien palaamisena luonnon kiertokulkuun.
Navayanaa harjoitetaan lähes yksinomaan Intiassa, Maharashtran osavaltiossa. Arvion mukaan Intian buddhalaisista 87 prosenttia harjoittaa navayanaa.
Buddhalaiset kirjoitukset
pienois|Puulevyille kirjoitettu korealainen Tipitaka 1200-luvulta. Buddhan arvioidaan käyttäneen opettaessaan Magadhan valtakunnan puhekieltä magadhi-prakritia. Perimätiedon mukaan pian Buddhan kuoleman jälkeen 500 seuraajaa kokoontui neuvonpitoon, jossa munkkien säännöt (vinaya) ja opetukset (dharma) kerrattiin ja jaettiin osiin munkkiryhmien muistettavaksi. Varhaiset buddhalaiset jakautuivat munkkien sääntöjen ja oppitulkintojen erojen vuoksi useisiin koulukuntiin noin keisari Ašokan valtakaudesta alkaen, ja jokainen koulukunta lisäsi teksteihin omia kommentaarejaan.
Srilankalaisen historiateoksen Mahavamsan mukaan keisari Ašoka lähetti noin vuonna 250 eaa. poikansa, buddhalaisen munkin Mahindan Sri Lankaan. Poika käänsi paikallisen kuninkaan, Devanampiya Tissan, buddhalaiseksi. 100-luvulla eaa., theravada-koulukunnan versio Tripitakasta, paalinkielinen kaanon, kirjoitettiin muistiin Sri Lankassa. Paali-kaanon on todennäköisesti buddhalaisuuden ensimmäinen laaja kirjallinen kaanon, joka on säilynyt.
Tripitaka on nimitys buddhalaisen kaanonin eri versioille. Tripitaka jakautuu perinteisesti kolmeen osaan, Vinayaan eli luostarisäännöstöön, Dharmaan eli opetuksiin ja Abhidharmaan eli ”korkeampiin opetuksiin”, jotka nykykäsityksen mukaan ovat myöhempiä filosofisia tekstejä. Vinaya-tekstit ovat eri kaanoneissa kaikkein samankaltaisimpia. Dharma-osio sisältää tiettyjä yhteisiä sutria, mutta Abhidharma on kaikissa Tripitakoissa erilainen.
Tripitakan eri versiot ovat erittäin laajoja. Esimerkiksi korealainen Tripitaka, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon, on kaiverrettu yli 80 000 puulaatalle.
Navayana-buddhalaisten tärkein yksittäinen pyhä kirja on Ambedkarin The Buddha and His Dhamma.
Buddhalaisia oppeja
Buddhalainen filosofia
Usein keskustellaan siitä, tulisiko buddhalaisuus luokitella uskonnoksi vai filosofiseksi perinteeksi. Tämä johtuu muun muassa siitä, että toisin kuin useimpien uskontojen perustajat, Buddha ei opettanut jumalten palvontaa eikä ylistänyt sokeaa uskoa. Buddhalaisissa kirjoituksissa Buddhan opetuksia ei kutsuta uskonnoksi, vaan maailmannäkemykseksi, opiksi (dharma). Buddha kehotti oppilaitaan ajattelemaan itse ja tutkimaan opetuksia kriittisesti niiden ymmärtämiseksi. Kalamasutrassa Buddha sanoo, ettei mitään tule uskoa ”vain siksi että niin on usein sanottu tai niin on tapana uskoa – – vain koska niin huhutaan tai niin sanotaan pyhissä teksteissä – – vain päättelyn tai olettamusten pohjalta – – tai sen ajatuksen perusteella, että ’tämä munkki on opettajamme.’”