Jan III Sobieski (17. elokuuta 1629 Oleskon linna, Olesko lähellä Lviviä – 17. kesäkuuta 1696 Wilanóvin palatsi, Varsova, Puola-Liettua) oli Puolan kuningas ja Liettuan suuriruhtinas vuosina 1674–1696.
Puolassa Juhana muistetaan etenkin turkkilaisista saavutetusta voitosta Wienin taistelussa vuonna 1683, mutta toisaalta Sobieski syyllistyi useisiin poliittisiin epäonnistumisiin. Muisto epäonnistumisista on kuitenkin hämärtynyt loistokkaamman sotamenestyksen varjossa, ja Sobieskin valtakausi tunnetaan viimeisenä Puola-Liettuan suuruuden hetkenä.
Suku ja koulutus left|pienoiskuva|Jan III Sobieski Wienin taistelussa 1683, Jerzy Siemiginowski-Eleuter n. 1686 Jan Sobieskin vanhemmat olivat Rutenian voivodi Jakub Sobieski (1588–1646) ja Zofia Teofila Daniltowicz (1607–1661). Sobieskin suku kuului alempaan aatelistoon, yksi Janin esi-isistä oli tunnettu sotilaskomentaja suurhetmanni Stanisław Żółkiewski. Janin isä Jakub oli kohonnut aateliston arvojärjestyksessä saaden viran hovista ja toimien elämänsä loppupuolella myös Krakovan linnanherrana ja Puolan senaatissa. Hänellä oli kuusi sisarusta, joista hän oli toiseksi vanhin. Vanhempi veli Marek oli Krasnystawin kyläpäällikkö. Hänen nuorempi sisarensa Katarzyna avioitui Władysław Dominik Zasławskin kanssa, ja tämän kuoltua Michał Kazimierz Radziwiłłin kanssa. Nuorin sisar Anna Rozalia ryhtyi nunnaksi Lvivin benediktiinluostariin.
Jan opiskeli ensin vuotta vanhemman veljensä kanssa Krakovan Nowodworskin kymnaasissa vuodesta 1643 lähtien ja vuonna 1646 Jagellon yliopistossa. Vuosina 1646–1648 hän matkusti veljensä Marekin kanssa Sebastian Gawreckin ohjaamina ympäri Eurooppaa vieraillen esimerkiksi Berliinissä, Wittenbergissä, Leipzigissa, Hallessa, Amsterdamissa, Antwerpenissä ja Pariisissa, jonne jäätiin yli vuodeksi. Sen jälkeen vuonna 1647 matkattiin Englantiin Lontooseen sekä Alankomaihin Leidenin yliopistoon ja Haagiin opiskelemaan matematiikkaa. Vanhempi veli, ratsuväen kapteeni Marek Sobieski kaatui vuonna 1652 Batohin taistelussa ja Janista tuli näin kolmen suuren puolalaisen suvun, Sobieskien, Zotkiewskien ja Daniltowiczien perijä.
Sotilasura Jan oli liittynyt armeijaan Euroopan matkansa jälkeen vuonna 1648, ja hän osallistui taisteluihin H’melnytskyin kansannousun ja Pohjan sodan aikana. Jan asettui Pohjan sodan aikana vuonna 1655 Puolaan hyökänneen Ruotsin kuningas Kaarle X Kustaan puolelle Puolan kuningas Jan II Kasimiria vastaan. Jo seuraavan vuoden puolella hän kääntyi kuitenkin ruotsalaisia vastaan. Kuningatar Maria Louisa (Ludwika) Gonzaguen tuella hän alkoi edetä sotilasurallaan nousten sotamarsalkaksi vuonna 1665 ja hetmaniksi vuonna 1666. Vuonna 1667 hän voitti tataarit ja kasakat Podhajcen taistelussa. Palatessaan Varsovaan seuraavan vuoden keväällä Jan sai ylennyksen suurhetmanniksi. pienoiskuva|H'otynin taistelu 1673, Andreas Stech / Ferdinand van Kessel 1674-1677 Kunnianhimoinen puoliso Marysienka yritti valituttaa miestään Puolan kuninkaaksi Jan II Kasimirin kuoltua vuonna 1668. Kuninkaaksi valittiin kuitenkin aateliston äänestämänä Michał Koybut Wiśniowiecki (1669–1673). Sobieski jatkoi sotilasuransa Michałin alaisuudessa ottaen voittoja kasakoista. Michałin valtakausi jäi lyhyeksi hänen kuollessaan 33-vuotiaana marraskuussa 1673, ja lähes samana päivänä Sobieski saavutti loistavan voiton turkkilaisista Hussein Paşan johtamista joukoista lähellä H'otynia. Vaikka tämä voitto ei muuttanutkaan vuonna 1672 solmitun Buczaczin rauhan katastrofaalisia ehtoja, jonka mukaan Puolan oli luovutettava alueita turkkilaisille ja maksettava huomattava korvaus, Jan Sobieskin maine sotilaana oli niin suuri, että toukokuussa 1674 hänet valittiin kuninkaaksi Habsburgien tukeman ehdokkaan sijaan.
Avioliitto ja jälkeläiset pienoiskuva|Jan III Sobieskin puoliso ja neljä lasta, Henri Gascar 1696 Jan Sobieski avioitui Neversistä, Burgundista kotoisin olevan ranskalaisen Marie-Casimire de la Grange d’Arquienin (1641–1716) kanssa vuonna 1665, joka oli d'Arquienin markiisi Henri de la Grangen ja tämän ensimmäisen puolison Francoise de la Chastren ainoa lapsi. Marie eli puolalaisittain Marysienka oli tullut vanhempiensa kanssa jo viisivuotiaana Puolaan ja ollut ranskalaissyntyisen kuningatar Maria Luisa Gonzagan hovineitona. Hän avioitui aatelismies Jan Zamoyskin (1627–1665) kanssa vuonna 1658, heille syntyi neljä pieninä kuollutta lasta. Jan Sobieski nai hänet miehen kuoltua vuonna 1665.
Avioparin suhde oli läheinen, ja he kävivät keskenään erossa ollessaan historioitsijoiden lähteenä käyttämää pitkää kirjeenvaihtoa. Marie-Casimire alkoi tehdä töitä saadakseen Ranskan kuningas Ludvig XIV:ltä tukea miehensä urakehitykseen. Koska he olivat usein erillään – mies rintamalla, vaimo matkoilla Ranskaan – Sobieski kirjoitti Marysieńkalle pitkiä kirjeitä, jotka ovat nykyään erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä historiallinen lähde. Marie-Casimiren kirjeitä ei ole säilynyt. pienoiskuva|Jan III Sobieski vanhimman poikansa Jakubin kanssa, Jan Tricius n. 1680 Heille syntyi 13 lasta, joista neljä eli aikuiseksi asti.
Jakub Ludwik Henryk Sobieski (2. marraskuuta 1667 Pariisi – 19. joulukuuta 1737), Oławan ruhtinas, avioitui Neuburgin kreivitär Hedwig Elisabethin kanssa, heidän lapsistaan Maria Klementyna Sobieska avoitui 1719 Englannin kruununtavoittelija James Stuartin kanssa; heille syntyi poika, kruuununtavoittelija Charles Edward Stuart nimettömät kaksostytöt (9. toukokuuta 1669), syntyivät kuolleina tai kuolivat pian syntymän jälkeen Teresa Teofila (lokakuu 1670), kuoli alle kuukauden ikäisenä Pariisin matkalla Adelajda Ludwika (15. lokakuuta 1672 – 10. helmikuuta 1677), "Barbelune", kuoli alle 5-vuotiaana Maria Teresa (18. lokakuuta 1673 – 7. joulukuuta 1675), "La Mannone", kuoli 2-vuotiaana nimetön tytär (lokakuu 1674), syntyi kuolleena tai kuoli pian syntymän jälkeen Teresa Kunegunda (4. maaliskuuta 1676 – 10. maaliskuuta 1730), avioitui Baijerin vaaliruhtinas Maximilian II Emanuelin kanssa 1694, heillä oli jälkeläisiä Aleksander Benedykt (6. syyskuuta 1677 – 19. marraskuuta 1714), kuoli naimattomana nimetön tytär (13. marraskuuta 1678), syntyi kuolleena tai kuoli pian syntymän jälkeen Konstanty Władysław (1. toukokuuta 1680 – 28. helmikuuta 1726), avioitui Maria Józefa Wesselin kanssa, ei jälkeläisiä Jan (4. kesäkuuta 1683 – 1. tammikuuta/12. huhtikuuta 1685), kuoli alle 2-vuotiaana nimetön tytär (20. joulukuuta 1684), syntyi kuolleena tai kuoli pian syntymän jälkeen
Kuningas Uusi kuningas Jan III Sobieski ei voinut viettää juurikaan aikaa Varsovassa, sillä Puola kävi sotaa Osmanien valtakuntaa vastaan. Sobieski oli ottanut voiton turkkilaisista hieman ennen kuninkaaksi valitsemistaan Chocimissa vuonna 1673, ja myöhemmin puolalaisten onnistui vapauttaa piiritetty Lviv. Vuoteen 1676 mennessä molemmat osapuolet olivat kuluttaneet voimansa loppuun. 24. syyskuuta turkkilaisten kanssa solmittiin aselepo. Hänet kruunattiin puolisonsa kanssa Wawelin katedraalissa Krakovassa 2. helmikuuta 1676. pienoiskuva|Jan III Sobieskin ja kuningatar Marie Kazimieryn kruunajaismitali 1676, Jan Höhn
Lokakuussa 1676 turkkilaisten kanssa solmitun Żórawnon sopimuksen ehdot eivät lopulta olleet juurikaan paremmat kuin vuonna 1672 solmitussa Buczaczin rauhassa, jossa Puola oli menettänyt alueitaan osmaneille. Sobieski oli pyrkinyt liittoutumaan Ranskan kanssa, ja hänellä oli läheiset suhteet hovin ranskalaismieliseen osaan vaimonsa kautta. Ranskalaisille Puola olisi puolestaan saattanut olla oiva liittolainen Habsburgeja vastaan. Ranskalaisten tuella Sobieskin oli tarkoitus sotia Brandenburg-Preussia vastaan, mihin tähtäsi myös Ruotsin kanssa Danzigissa solmittu sopimus vuonna 1677. Sobieskin politiikka epäonnistui lopulta useasta syystä. Moskovan Venäjä oli solminut rauhan turkkilaisten kanssa vuonna 1677, eikä Puola voinut sotia Preussia vastaan ottamatta riskiä Moskovan suunnalta tulevasta hyökkäyksestä maan selustaan. Ruotsalaiset kärsivät tappion preussilaisille Fehrbellinin taistelussa ja myöhemmin Kurfurstin taistelussa. Puolan sejm kieltäytyi lopulta hyväksymästä Jaworowin rauhansopimusta kesäkuulta 1675, jossa Sobieski lupasi taistella Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan (Habsburgien) keisaria vastaan rauhan solmimisen jälkeen turkkilaisten kanssa. Ranskan kuningas Ludvig XIV solmi rauhan Saksan keisarin ja Preussin kanssa. pienoiskuva|Jan III Sobieski suomuhaarniskassa Pyhän Hengen ritarikunnan ketju rinnallaan, Daniel Schultzin työpaja n. 1676
Sobieskin toiveet korvata turkkilaisille kaakossa kärsityt tappiot käyttämällä Ranskan ja Ruotsin tukea alueellisten voittojen tekemiseen luoteis-Preussilta epäonnistuivat myös. Lisäksi Ludvig XIV ei ollut valmis tunnustamaan puoliso Marysieńkan ranskalaisia sukulaisia kuningasperheen jäseniksi eikä halukas tukemaan Sobieskin poikaa Jakubia tämän seuraajaana Puolan valtaistuimelle. Suuraateliset, erityisesti Liettuan aateliset, vastustivat Ranskan liittoa, koska he pelkäsivät Sobieskin pyrkivän saavuttamaan absoluuttisen vallan Ranskan avulla. Lisäksi oli käymässä selväksi, että Puolan ja Ludvigin etuja oli mahdotonta sovittaa yhteen, sillä Ludvigin tavoitteena oli käyttää Sobieskia tottelevaisena vasallina Habsburgeja vastaan. Puolalla puolestaan ei ollut erimielisyyksiä Habsburgien kanssa, ja useiden turkkilaisten hyökkäysten jälkeen se alkoi pitää Ranskan liittolaisia, ottomaaneja, pahimpina vihollisinaan. Pettynyt Sobieski alkoi suuntautua tästä lähtien Ranskan sijaan keisarikuntaa kohti.
Vuonna 1683 suurvisiiri Kara Mustafa paššan johtamat turkkilaiset lähtivät etenemään kohti Wieniä Belgradista. Keisari Leopold I pyysi Sobieskin apua ja 1. huhtikuuta 1683 solmittiin osapuolten välinen avunantosopimus. Sobieskin oli tarkoitus saada rahallista tukea keisarilta ja hän johtaisi avustusjoukkonsa Wieniin. Turkkilaiset olivat kuitenkin paikalla heitä nopeammin ja kaupungin piiritys alkoi. Turkkilaisia oli ehkä jopa 140 000. Sobieskista tuli noin 75 000 miestä käsittäneen avustusarmeijan komentaja ja Wienin taistelu seurasi 12. syyskuuta 1683. Sobieski johti puolalaisten husaarien hyökkäystä piirittävien turkkilaisten leiriin. pienoiskuva|Jan Sobieski lähettää viestin paavi Innocentius XI:lle Wienin voiton jälkeen 1683 suuressa Turkin sodassa. Jan Matejko 1880, Vatikaanin museot Taistelu päättyi turkkilaisten tappioon ja avustusarmeijan voittoon. Voitto Wienissä pysäytti osmanien Puolaakin uhanneen levittäytymisen, ja oli Euroopan historialle ratkaiseva taistelu. Paavi Innocentius XI ylisti tätä kirjeessään "Wienin ja Länsi-Euroopan sivilisaation pelastajaksi."
Sobieskin myöhemmät sotaretket turkkilaisia vastaan pyhän liigan puolella eivät olleet lainkaan yhtä onnistuneita. Unkarin sotaretkessään syksyllä 1683 Sobieski ei joukkoineen menestynyt hyvin, ja hänen suhteensa keisari Leopold I:een heikkenivät temperamentti-erojen ja ristiriitaisten poliittisten suunnitelmien vuoksi. Esimerkiksi yritykset vapauttaa Moldavia ja Valakia epäonnistuivat vuosina 1684–1691. Venäjän kanssa solmittiin Grzymułtowskin rauha, jolla venäläisten hallussa vuodesta 1667 ollut Kiova luovutettiin heille lopullisesti. pienoiskuva|Puola-Liettuan alue vuonna 1686