Museo

pienois|Saksalaisen Alte Nationalgalerie -taidemuseon näyttelyä, etualalla Auguste Rodinin viestos ja taka-alalla Édouard Manet’n maalaus. pienois|Talomuseoissa pyritään säilyttämään kohteen alkuperäinen ulkoasu, kuvassa koululuokka 1800-luvulta virolaisessa museossa. pienois|Suomen kansallismuseo pääsisäänkäynnin suunnalta. Museo on laitos, joka kerää, säilyttää, tutkii ja pitää esillä historiallista, kulttuurihistoriallista tai luonnontieteellistä aineistoa. Näyttelyt ovat museotyön näkyvin osa, sillä niissä museot kohtaavat yleisönsä. Siksi monille näyttelyt edustavat museoiden perinteistä tehtävää.

Kokoelmien perusteella museot jaetaan Suomessa taidemuseoihin, kulttuurihistoriallisiin museoihin ja luonnontieteellisiin museoihin. Taidemuseoiden keräysperiaatteet ovat yleensä esteettisiä, mutta muissa museoissa pyritään keräämään todisteita tavallisista esineistä tai ilmiöistä. Ulkomuseot ovat erikoistapauksia, sillä niissä myös museorakennukset ovat osa esineistöä.

Vaikka museoiden päätehtävä on säilyttää kulttuuriperintöä, ne ovat usein myös suosittuja matkailukohteita. Useimmat kävijät tulevat museoihin oppimaan jotain uutta ja tätä päämäärää pyritään edistämään näyttelytekniikoilla. Näyttelyesineiden yhteydessä on usein kirjoitettuja taustatietoja, ja museot voivat käyttää esineiden tukena myös video- tai äänimateriaalia, pienoismalleja tai vuorovaikutteisia elementtejä.

Museolaitos syntyi 1700-luvulla, mutta sen taustalla on ihmisen tarve kerätä. Varhaisimpia esikuvia on löytynyt Mesopotamiasta, ja ’museo’-sana tulee kreikan sanasta ’museion’. Monet kokoelmat avattiin yleisölle 1700-luvulla, jolloin museoihin liitettiin myös opetuksellinen tavoite. Louvren avaamisesta vuonna 1793 käynnistyi ajatus kansallismuseoista. Museot ovat sen jälkeen ottaneet muun muassa mallia maailmannäyttelyistä yleisön viihdyttämisessä ja Skansenin ulkomuseosta historian elävöittämisessä. Museoista on tullut 1900-luvulla myös arkkitehtuurin merkkipaaluja, joiden suunnittelusta on pidetty kansainvälisiä kilpailuja.

Määritelmä

Sana museo on kreikkalaista alkuperää, mutta sen merkitys on muuttunut. Sana juontuu kreikkalaisesta sanasta museion, joka tarkoitti yhdeksälle muusalle omistettua paikkaa. Museion oli ensisijaisesti koulu tai tutkimuslaitos, ja tällaisia ”tieteellisiä keskuksia” perustettiin erityisesti helleenisellä ja hellenistisellä kaudella.Kostet 2000, s. 13.

Nykyaikainen museokäsite syntyi 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa, kun tiede alkoi erikoistua yhä suppeammille aloille ja positivistinen tieteenfilosofia korosti kokemukseen ja havaintoihin perustuvaa tietoa. Tämän seurauksena myös museoiden esinekokoelmat nostettiin tärkeiksi tieteellisen havainnoinnin kohteiksi.Kostet 2000, s. 15.

Kansainvälinen museoneuvosto ICOM päivittää nykyaikaisia museoita ja niiden toimintaa koskevaa yleismääritelmää, jota ICOM on ylläpitänyt sen perustamisvuodesta 1946 saakka. Nykyinen määritelmä on vuodelta 2007. ICOM:n mukaan ”Museo on pysyvä, taloudellista hyötyä tavoittelematon, yhteiskuntaa ja sen kehitystä palveleva laitos, joka on avoinna yleisölle ja joka tutkimusta ja opetusta edistääkseen ja mielihyvää tuottaakseen hankkii, säilyttää, tutkii, käyttää tiedonvälitykseen ja pitää näytteillä aineellisia ja aineettomia todisteita ihmisestä ja hänen ympäristöstään.”

Museotyypit

Jako keräyskohteen perusteella

pienois|Kulttuurihistoriallisen museon ala voi olla käytännössä mikä tahansa ihmisen historian ala. Kuvassa saksalaisen sotahistoriallisen museon Wehrgeschichtliches Museum Rastattin kokoelmaa. pienois|Sinivalaan luuranko Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa. Museoita voidaan määritellä usein eri tavoin, mutta yleensä museot jaetaan niiden keräyskohteen ja kokoelmien perusteella. Suomessa museot jaetaan kolmeen kategoriaan: taidemuseoihin, kulttuurihistoriallisiin museoihin ja luonnontieteellisiin museoihin. Taidemuseot eroavat muista museoista siinä, että ne keräävät lähinnä esteettisiä, yksilöllisiä ja ainutlaatuisia taideteoksia, kun taas muiden museoiden kokoelmiin halutaan todisteita tavallisista esineistä tai luonnonilmiöistä.Heinonen & Lahti 2001, s. 73–74. Anglosaksisissa maissa jako tehdään hieman toisin ja luonnontieteellisten museoiden sijaan puhutaan tiedemuseoista, jotka tulee erottaa museoiden kaltaisista tiedekeskuksista. Suomessa tieteen ja tekniikan museot kuuluvat kulttuurihistoriallisiin museoihin.

Taidemuseot keräävät nimensä mukaan taidetta. Vaikka taidemuseotkin ovat tutkimus- ja opetusorganisaatioita, ne pyrkivät myös tarjoamaan esteettisiä kokemuksia. Suomessa taidemuseot ovat paljon rajatumpia kuin muualla maailmassa, sillä esimerkiksi kansantaide on perinteisesti kuulunut kulttuurihistoriallisiin museoihin, vaikka monissa muissa maissa sitä sijoitetaan myös taidemuseoihin. Taidemuseot ovat perinteisesti keränneet maalauksia, veistoksia ja koristetaidetta. Niiden kokoelmiin on kuitenkin alkanut 1900-luvun lopulla tulla entistä enemmän myös arkkitehtuuria, käyttögrafiikkaa, valokuvia ja taideteollisuuden tuotteita.

Kulttuurihistoriallisen museon keräyskohde voi käytännössä olla mikä tahansa ihmisen tekemä esine. Näin laaja-alaisen kohteen takia monet kulttuurihistorialliset museot erikoistuvat tiettyyn aiheeseen, aikaan tai maantieteelliseen alueeseen. Erikoistunut kulttuurihistoriallinen museo voi olla esimerkiksi tiemuseo, taiteilijakoti, myllymuseo tai urheilumuseo. Tieteeseen ja tekniikkaan keskittyneet museot lasketaan Suomessa myös kulttuurihistoriallisiksi museoiksi.

Luonnontieteelliset museot voivat olla eläintieteellisiä, kasvitieteellisiä tai geologisia. Isoimmilla luonnontieteellisillä museoilla, kuten Natural History Museumilla, National Museum of Natural Historyllä ja American Museum of Natural Historyllä, on laajat luonnontieteelliset kokoelmat. Tällaiset museot ovat myös merkittäviä taksonomisen työn ja luonnontieteellisen tutkimuksen kannalta.

Kokoelmien perusteella määritellyn kolmen museotyypin rinnalla on myös yleismuseoita, joiden kokoelmat ovat monialaisia. Tällaisia museoita ovat erityisesti jotain aluetta tai paikkaa palvelevat museot, kuten kansallismuseot. Lisäksi jollekin tietylle kohderyhmälle kohdennetut museot, kuten lastenmuseot, voivat olla yleismuseoita.

Muut jaottelut

Museot voidaan jakaa kokoelmien lisäksi myös omistajan, palvelualueen, yleisön tai näyttelytavan mukaan. Museon omistajan mukaan luokiteltuna erilaisia museoita ovat muun muassa kunnalliset museot, yliopistomuseot, asevoimien museot, itsenäiset museot ja yksityismuseot.Ambrose & Paine 2002, s. 10.

Alueellisesti museot voidaan jaotella kansallismuseoihin, alueellisiin museoihin, kaupunkien museoihin ja paikallismuseoihin. Esimerkiksi Suomen museot on luokiteltu alueellisiin vastuumuseoihin ja valtakunnallisiin vastuumuseoihin. Alueellisilla vastuumuseoilla on erilaisia tehtäviä niiden toimialueillaan, kuten edistää museotoimintaa ja toimia taiteen kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristön asiantuntijoina. Valtakunnalliset vastuumuseot toteuttavat valtakunnallista museotoimintaa niiden erikoisaloillaan, ylläpitävät kansainvälisiä yhteyksiä ja toimivat kulttuuriperinnän asiantuntijoina.

Museokokoelma on yleensä sijoitettuna museota varten rakennettuun tai korjattuun rakennukseen. Tällaisen ”perinteisen museon” lisäksi on kotimuseoita ja ulkomuseoita.

Museokokoelmat

vasen|pienois|Museot konservoivat esineitään niiden säilyttämiseksi. Museo kerää aineistoa museokokoelmaan. Sen esineet muodostavat ryhmän, jota yhdistää jokin tai jotkin yhteiset tekijät.Kostet 2007, s. 136. Museoiden tunnuspiirre on keräystoiminta, ja museokokoelman kohteet valitaan yleensä tarkasti museon tehtävän mukaan. Esineillä on oltava jonkinlainen kulttuuriperinnöllinen arvo. Merkittävin kokoelmaa rajoittava tekijä on sattuma, jonka takia osa esineistä katoaa, tuhoutuu tai kuluu loppuun.Kostet 2007, s. 153.

Museoiden tulee varmistaa hankintansa laillisuus. Lainsäädäntö vaihtelee maittain, mutta museotyön taustalla on kansainvälisiä sopimuksia, joiden pohjalla ovat vuoden 1954 yleissopimus kulttuuriomaisuuden suojelemiseksi aseellisen selkkauksen sattuessa ja vuoden 1970 yleissopimus kulttuuriomaisuuden luvattoman tuonnin, viennin ja omistusoikeuden siirron kieltämiseksi ja ehkäisemiseksi.

Museoesineitä pyritään hoitamaan ja konservoimaan niiden säilyttämiseksi. Hoito alkaa jo esineen vastaanotossa, jolloin siitä kerätään kaikki tarvittava tieto ja tutkitaan sen kunto. Museot hylkäävät usein esineitä, joista puuttuu olennaisia osia tai jotka ovat rikkinäisiä. Museokokoelmia säilytetään varastoissa, joihin ne siirretään puhdistamisen ja tarkistamisen jälkeen.Heinonen & Lahti 2001, s. 116–117. Varastotilat ovat usein tarkoin säädeltyjä, ja niiden pitää täyttää olosuhteiltaan sinne varastoitujen esineiden tarpeet.Heinonen & Lahti 2001, s. 118–120.

Museokokoelmia voivat vahingoittaa muun muassa inhimilliset, ympäristölliset, ilmastolliset ja biologiset tekijät. Konservoinnilla pyritään estämään vahinkojen sattuminen. Konservointia tehdään myös varsinkin taidemuseoissa esteettisistä syistä, koska niissä esineen ulkonäkö on tärkeää. Konservoinnin suorittaa yleensä konservaattori apunaan tutkija, joka tuntee kunnostuksen kohteena olevan esineen.

pienois|Perulaisen Larco-museon varastotilaa. Museokokoelmien kasvu on pakottanut museot miettimään poistopolitiikkaa. Kokoelmista saatetaan joutua poistamaan rikkoontuneita ja vaarallisia esineitä, käyttökelvottomia näytteitä sekä esineitä, joista ei ole omistus- tai käyttötietoja.Heinonen & Lahti 2001, s. 86–87. Museoesineitä pitää arvioida koko kokoelman kannalta, minkä takia poistettaviksi valitaan usein museoarvoltaan vähäisimmät esineet.Västi & Sarantola-Weiss 2015, s. 23. Museoesine voidaan poistaa kokoelmasta siirtämällä se opetusesineeksi tai yleiseksi koristeeksi. Se voidaan myös lahjoittaa toiseen museoon tai muuhun julkiseen tai yksityiseen käyttöön, tai palauttaa alkuperäiselle omistajalle tai alkuperäiseen sijaintiinsa.Västi & Sarantola-Weiss 2015, s. 26–27. Esine tuhotaan, jos sille ei löydy muuta poistotapaa tai se on huonokuntoinen tai vaarallinen.Västi & Sarantola-Weiss 2015, s. 28.

Museoarkkitehtuuri

pienois|Museoarkkitehtuuri on ollut pitkään monumentaalista. Esikuvana on toiminut vuonna 1830 rakennettu Altes Museum. Museoarkkitehtuurissa on kaksi vastakkaista lähtökohtaa, jotka voivat joskus olla hankalasti yhteensovitettavissa. Pitää huomioida kokoelmia ja on otettava huomioon yleisöä ja työntekijöitä koskevat turvallisuusmääräykset. Esimerkiksi jotkin esineet vaativat säilyäkseen sellaista kosteutta ja lämpöä, joka on ihmiselle haitallista, ja joitakin esineitä joudutaan säilyttämään niin hämärässä, että se aiheuttaa ongelmia näyttelyn valaistukselle. Museoita pidetäänkin usein haastellisina ja kiinnostavina arkkitehtuurisuunnittelun kohteena, koska niissä yhdistyvät julkisen rakennuksen näyttävyys- ja kestävyysvaatimukset ja monimutkaiset toiminnalliset ja tekniset kysymykset.Heinonen & Lahti 2001, s. 129.

Useat museorakennukset on sijoitettu puistoon, koska ne tarjoavat suurille näyttelyrakennuksille varsin vapaat mahdollisuudet. Lisäksi puistot ovat usein turvallisia ja saasteettomia, ja näyttelyitä voi siirtää myös ulkotiloihin.Heinonen & Lahti 2001, s. 130.

Kansainvälisen museoneuvoston selvityksen mukaan noin 80 prosenttia museoista sijaitsee johonkin muuhun käyttöön suunnitellussa rakennuksessa. Vanhojen rakennusten soveltaminen tai uudistaminen on vaikeaa, ja monet museorakennukset ovat itse suojeltuja, jolloin sisätilatkin joudutaan säilyttämään ja museon on sopeuduttava tiloihin.Heinonen & Lahti 2001, s. 132.

Tehtävät

Näyttelytoiminta

Näyttelytyypit

pienois|Tyypillistä museonäyttelyä vitriineineen, teksteineen ja karttoineen. pienois|Kävijä taidemuseon näyttelyssä.