thumb|right|300px|Lestadiolaisuuden sukupuu.Talonen 2001. s. 14, 25–30
Elämänsanalaisuus on vanhoillislestadiolaisuudesta irronnut kristillinen uskonsuunta. Nimitys on peräisin suuntauksen julkaisemasta Elämän sana -lehdestä. Ryhmää kutsutaan myös pappissuuntaukseksi. Elämänsanalaisilla oli Suomessa aikoinaan oma yhdistys nimeltä Laestadius-seura, joskin se lakkautettiin 2000-luvulla vähentyneen toiminnan takia. Ruotsin elämänsanalaisilla eli norbergilaisilla on yhdistys nimeltä Sveriges Kristna Fridsförbund (SKF), jonka perustivat vuonna 1953 ne ruotsalaiset vanhoillislestadiolaiset, jotka olivat tyytymättömiä leskisläisten haltuun joutuneeseen Laestadianska Missionsstyrelseen.Palola 2011. s. 61 Elämänsanalaisuus sai kannatusta Ruotsissa, Norjassa, Unkarissa ja Suomessa. Elämän sana -lehden painos oli parhaimmillaan noin 2 200.Kullervo Hulkko: Kukistumaton valtakunta, s. 23. SRK, 1965.
Vuonna 2012 elämänsanalaisten määräksi arvioitiin 300 henkilöä koko maailmassa, joten se oli kymmenenneksi suurin lestadiolaisryhmä maailmassa, ja määrä oli säilynyt vuoden 2001 jälkeen samana.Talonen 2012. Luento Laestadius-seminaarissa Oulussa 5. lokakuuta 2012. Virtuaalikirkko on videoinut ja arkistoinut seminaarin luennot Internettiin: http://www.virtuaalikirkko.fi/kirkot/virtuaalikirkkosali/arkisto.html Talonen 2001. s. 25 Elämänsanalaisuuteen meni myös Norjan "rauhanyhdistys" eli Norske Kristne Fredsforening Norjan vanhoillislestadiolaisuuden hajaannuksessa vuonna 1960–1961Palola 2011. s. 62 ja 70. Norjassa vain joitakin harvoja jäi hajaannuksen jälkeen samaan uskonymmärrykseen Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen eli SRK:n kanssa.Palola 2011. s. 70 Norjan elämänsanalaisten pääpaikka on ollut perinteisesti Evenesissä.Palola 2011. s. 64
Elämänsanalaisuuden perustajina ja alkuvaiheen johtajina voidaan pitää Suomessa Leonard Pietari Tapanista, ja Ruotsissa SKF:n silloista puheenjohtajaa Paul Norbergia. Ruotsissa norbergilaisuus (SKF) erkani Ruotsin vanhoillislestadiolaisuudesta oikeastaan jo 1957–1959, ja siihen kuuluneet liittyivät vuonna 1960 elämänsanalaisuuteen, joka erkani vanhoillislestadiolaisuudesta Suomessa vuonna 1960. SKF:n ja Suomen vanhoillislestadiolaisten välit katkesivat lopullisesti tammikuussa 1961.Palola 2011. s. 69–70.
Synty Vanhoillislestadiolaisuuden sisällä oli erimielisyyksiä opillisista kysymyksistä 1960-luvun vaihteessa. Oppierimielisyydet koskivat erityisesti tunnustuskirjojen oppikohtien tulkintaa, pakanalähetystä ja seurakuntaoppia. Erimielisyydet johtivat muutosta haluavien, varsinkin monien pappien, eroon vanhoillislestadiolaisuudesta. Liikkeeseen liittyi 2/3 vanhoillislestadiolaisuuden papeista, kymmenen pientä rauhanyhdistystä ja joitakin maallikkosaarnaajia.
Vuoden 1957 Kuopion suviseurojen puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksen aiheena oli kaste. Kokouksessa pidettiin kaksi alustusta ja alustajina toimivat tuomiorovasti L. P. Tapaninen ja saarnaaja Toivo Leppänen. Alustajat päätyivät vastakkaisiin opillisiin näkemyksiin. Toisen puolen mukaan lapsi saa uskon vasta kasteessa ja toisen mukaan vanhoillislestadiolaisuudessa on aina opetettu lapsen olevan autuas jo ennen kastetta. Aiheesta keskusteltiin pitkään.Ari-Pekka Palola: Suvi on läsnä – sata vuotta suuria seuroja, s. 90. Vanhoillislestadiolaiset asettivat sakramenttikomitean. Komiteassa mukana ollut Pekka Lappalainen ei yhtynyt komitean esitykseen.Jukka-Pekka Ahonen: "Totuuden rakkauteen". Omakustanne, s. 27.
SRK:n vuosikokouksessa Kuusamossa vuonna 1961 erotettiin tai jätettiin valitsematta johtokuntaan oppositiossa olleet jäsenet. Johtokuntaan valittiin uudet jäsenet pappisseuraan menneiden tilalle.Ari-Pekka Palola: Suvi on läsnä – sata vuotta suuria seuroja, s. 99.
1960- ja 1970-luvuilla elämänsanalaiset kokoontuivat kesäisin Ylitornion kristilliselle kansanopistolle, jonka rehtorina toimi pastori (myöh. rovasti) ja Kokoomuksen kansanedustaja Lauri Impiö ja jonka perustamiseen L. P. Tapaninen oli vaikuttanut toimiessaan Ylitornion kirkkoherrana. Ylitornion kristillisen opiston johtokunnan puheenjohtajana toimi Hannes Leinonen.
Elämänsanalaisuuden joukosta on tullut kolme piispaa: L. P. Tapaninen, Kaarlo Johannes Leinonen ja Yrjö Massa. Helsingissä olevan Lestadiolaisten ylioppilaskodin taustalla vaikuttaa elämänsanalaisuus. Osa Unkarin vanhoillislestadiolaisista siirtyi hajaannuksessa elämänsanalaisuuteen.
Katso myös Leonard Pietari (Pekka) Tapaninen: elämänsanalaisuuden keskeinen vaikuttaja ja piispa. Lauri Impiö: elämänsanalainen kansanedustaja. Kaarlo Johannes Leinonen: elämänsanalainen piispa. Yrjö Massa: elämänsanalainen kenttäpiispa 1969–1978 Erkki Jokela: elämänsanalainen rovasti, Oulun diakonissalaitoksen johtaja. Anna-Maija Raittila: elämänsanalaisuudessa vaikuttanut runoilija. Sveriges Kristna Fridsförbund
Lähteet
(pdf-versiossa on sivunumerot)
Viitteet
Kirjallisuutta Totuuden kuuliaisuuteen. Pieksämäki, 1962.
Aiheesta muualla Uskonnot Suomessa, Laestadius-seura
*