Olivia Mary de Havilland () oli brittiläis-yhdysvaltalainen kahdesti Oscar-palkittu näyttelijä. Hän oli viimeinen elossa ollut Hollywoodin kulta-ajan filmitähti ja yksi aikansa johtavia naistähtiä. Hänen tunnetuin elokuvansa oli Tuulen viemää (1939), jossa hän näytteli yhtä pääosista, Melanie Hamilton Wilkesiä.
De Havillandin ura kesti 53 vuotta, vuodesta 1935 vuoteen 1988. Hän esiintyi kaikkiaan 48 kokoillan elokuvassa ja kolmessa Broadway-näytelmässä. De Havilland sai urallaan viisi Oscar-ehdokkuutta, ja hän voitti kaksi parhaan naispääosan palkintoa. Ensimmäisen Oscarin hän sai vuonna 1946 elokuvasta Kuolematon rakkaus ja toisen 1949 elokuvasta Perijätär. Uransa loppupuolella hän näytteli enimmäkseen televisiossa. De Havilland on saanut elokuvaurastaan tähden Hollywood Walk of Famelle.
Lapsuus ja nuoruus
Olivia de Havilland syntyi Tokiossa brittiläisten vanhempien esikoistyttärenä. Hänen isänsä oli asianajaja Walter de Havilland ja äiti näyttelijä Lilian Fontaine (o.s. Ruse). He olivat avioituneet vuonna 1914.Fontaine 1978, s. 16. De Havillandin sisko oli häntä 15 kuukautta nuorempi Joan Fontaine, josta tuli myös kuuluisa näyttelijä. Tytöt olivat syntymäoikeutenaan Britannian kansalaisia.Fontaine 1978, s. 18. Olivian syntyessä hänen isänsä toimi englannin kielen professorina Tokion keisarillisessa yliopistossa. Vanhempien avioliitto kärsi Walterin uskottomuudesta, ja Lilian päätti palata tyttärineen takaisin Britanniaan vuonna 1919. Joanin sairastumisen vuoksi matka päättyi Kaliforniaan, jossa perhe asettui Saratogan kylään noin 80 kilometrin päähän San Franciscosta.Thomas 1983, s. 23.
Sisarusten isä jätti lopulta perheen, palasi Japaniin ja avioitui taloudenhoitajansa kanssa. Lilian jäi lapsineen Kaliforniaan. Molemmat tytöt kasvatettiin taiteellisiksi, ja heidän äitinsä opetti heille näyttämötaiteen alkeita. Olivia kävi lapsena baletti- ja pianotunneilla.Thomas 1983, s. 24. Koulunsa hän kävi Saratoga Grammar Schoolissa, josta hän jatkoi Los Gatos High Schooliin. Hän oli hyvä oppilas ja menestyi lukuaineiden lisäksi niin koulunäytelmissä kuin urheilussakin. Hän debytoi vuonna 1933 paikallisen harrastajateatterin näyttämöllä Liisa Ihmemaassa -näytelmän nimiosassa, ja kesällä 1934 hän sai Puckin roolin Shakespearen Kesäyön unelmassa. Olivia esiintyi niin ikään koulunäytelmissä Hannu ja Kerttu ja Venetsian kauppias.Thomas 1983, s. 25, 26.Fontaine 1978, s. 48.
pienois|pysty|vasen|Olivia de Havilland vuonna 1933 Liisan roolissa Liisan seikkailut ihmemaassa -näytelmässä, joka oli hänen ensimmäinen teatteriroolinsa. Siskosten äiti Lilian avioitui George Fontainen kanssa vuonna 1925. Isäpuolen ankara asenne näyttelemistä kohtaan sai Olivian lähtemään kotoa lopullisesti. Hän muutti perhetuttavan luo ja näytteli koulussaan Elizabeth Bennetin roolin Jane Austenin romaanin Ylpeys ja ennakkoluulo näyttämösovituksessa.
Olivia valmistui high schoolista 18-vuotiaana vuonna 1934. Erinäisten sattumien kautta hänelle tarjottiin Hermian roolia Kesäyön unelmassa, jonka ensi-ilta oli Hollywood Bowlissa. Kyseessä oli de Havillandin ensimmäinen rooli ammattilaisteatterissa. Näytelmän maineikas ohjaaja Max Reinhardt tarjosi Olivialle samaa roolia myös elokuvasovituksesta, jonka hän ohjaisi Warner Bros. -yhtiölle. Tuolloin opettajan uraa suunnitellut Olivia empi aluksi, sillä hänet oli hyväksytty Oaklandin Mills Collegeen, mutta suostui lopulta viisivuotiseen sopimukseen Warner Brosin kanssa.Thomas 1983, s. 27, 28.
Ura Epookkielokuvien tähti
De Havilland aloitti elokuvanäyttelijän uransa Warner Bros. -studion alaisuudessa vuonna 1935. Hänen aloituspalkkansa oli 200 dollaria viikossa, ja hänen ensimmäinen roolinsa oli jo teatterilavalta tuttu Hermia Kesäyön unelman elokuvasovituksessa. De Havilland opetteli filminäyttelemisen tekniikkaa ja sai roolisuorituksestaan kiittävää palautetta. Seuraavaksi hän näytteli miespäähenkilön ihastuksen kohdetta kahdessa komediaelokuvassa. Vaikka de Havilland tyypiteltiin usein juuri viehättäväksi sankarittareksi, hän ei itse pitänyt sen tyyppisistä rooleista.Thomas 1983, s. 28.
De Havillandilla oli seuraavaksi naispääosa historiallisessa pukudraamassa Kapteeni Blood (1935). Hänen vastanäyttelijänään oli aiemmin statistina toiminut Errol Flynn. De Havilland näytteli läpimurtoroolissaan vahvatahtoista Arabellaa ja sopi hyvin osaan elegantin ja aristokraattisen olemuksensa vuoksi. Flynnin ja de Havillandin välinen kemia valkokankaalla sekä heidän kunnioituksensa toisiaan kohtaan toimivat pohjana heidän yhteistyölleen vielä seitsemässä elokuvassa. Kapteeni Blood oli de Havillandin ensimmäinen todellinen menestyselokuva, joka sai neljä Oscar-ehdokkuutta.Thomas 1983, s. 71, 72.Kass 1976, s. 27.
Vuonna 1936 de Havillandilla oli naispääosat kahdessa epookkidraamassa: Seikkailija – Anthony Adverse vastanäyttelijänään Fredric March ja Ne 600 urhoollista, joka oli de Havillandin ja Flynnin toinen yhteiselokuva. Ensin mainittu sai kaikkiaan kuusi Oscar-ehdokkuutta, muun muassa parhaan elokuvan kategoriassa. De Havilland näytteli viatonta tyttöä, josta tarinan kuluessa tulee menestynyt oopperatähti Mademoiselle Georges. Kriitikot suhtautuivat kaksijakoisesti hänen roolisuoritukseensa.Thomas 1983, s. 77, 78. Elokuvan Ne 600 urhoollista ohjasi Kapteeni Bloodin ohjannut Michael Curtiz. Krimin sotaan ajoittuvasta elokuvasta tuli yleisömenestys.Thomas 1983, s. 85. Samana vuonna de Havilland neuvotteli itselleen palkankorotuksen ja seitsenvuotiseksi pidennetyn sopimuksen Warnerin kanssa.Matzen 2010, s. 33.
Epookkielokuvien jälkeen seurasi kolme komediaa: Kevättä ilmassa, Jälkeen puoliyön ja Suuri Garrick, jotka ilmestyivät 1937. De Havilland teki näissä elokuvissa tyypilliset kiltin ja rakastuvan tytön roolit, ja arvostelijat kehuivat hänen suorituksiaan.Kass 1976, s. 45. Seuraavana vuonna ilmestyi Curtizin ohjaama Kultakuumeen ajoilta, joka oli de Havillandin ensimmäinen Technicolor-elokuva. Tähtipari de Havillandin ja Flynnin suurin yhteinen menestyselokuva sai ensi-iltansa toukokuussa 1938. Sen kuvaukset oli aloitettu syyskuussa 1937 ja saatu päätökseen tammikuuhun mennessä. Epookkielokuvassa Robin Hoodin seikkailut de Havilland näytteli Marian-neitoa, joka on yhtä lailla kaunis kuin älykäskin. Elokuva nosti de Havillandin tähtiasemaa, mutta ei tuonut hänelle haastavampia rooleja Warner Brosilla.Thomas 1983, s. 30, 103–110. Hänen seuraavat osansa olivat pinnallisia rikkaita tyttöjä kahdessa komediassa, joiden ensi-ilta oli vuonna 1938.Thomas 1983, s. 118–122. De Havilland oli kuitenkin väsynyt esittämään persoonattomina pitämiään ingénue-rooleja ja toivoi haasteellisempia tehtäviä.Kass 1976, s. 77.
Huippuvuodet
pienois|Olivia de Havilland elokuvassa Tuulen viemää (1939). Vuosi 1939 oli de Havillandin elokuvauran käännekohta. Hän näytteli tuolloin ensimmäisessä western-elokuvassaan Lännen valloittajat, jälleen Errol Flynniä vastaan, mutta itse rooli oli hänelle pettymys. Osa oli melko rajallinen ja toisti miespäähenkilön ”ihastuksen kohde” -tyypitelmää.Thomas 1983, s. 131. Tuottaja David O. Selznick halusi lainata de Havillandia Metro-Goldwyn-Mayerin tekeillä olevaan epookkielokuvaan Tuulen viemää (1939). De Havilland oli lukenut romaanin ja kiinnostunut Melanien hahmosta. Hän halusi ottaa roolin vastaan, sillä näki siinä mahdollisuuden ”elävään tulkintaan”. Warner Brosin johtaja Jack L. Warner ei olisi halunnut lainata tähteään kilpailijalle, mutta hänen vaimonsa Anne sai hänet muuttamaan mieltään.Kass 1976, s. 49. De Havilland näytteli Victor Flemingin ohjaamassa Tuulen viemää -elokuvassa Melanie Hamiltonia, rakastavaa ja myötätuntoista naista, joka uhkui sisäistä vahvuutta. The New York Times -lehti piti de Havillandin roolisuoritusta ”luonnetulkinnan helmenä”. Roolistaan hän sai parhaan naissivuosan Oscar-ehdokkuuden. De Havillandin lisäksi elokuvan pääosissa olivat Clark Gable, Vivien Leigh ja Leslie Howard. Tuulen viemää sai aikanaan kymmenen Oscaria ja on edelleen kaikkien aikojen tuottoisimpia elokuvia.
Saatuaan Tuulen viemää -elokuvan kuvaukset päätökseen de Havilland palasi Warnerille kuvaamaan historiallista draamaelokuvaa Elisabeth ja Essex (1939), jonka pääosissa olivat Bette Davis ja Errol Flynn. De Havilland näytteli Davisin esittämän kuningatar Elisabet I:n kamarineitoa. 1940-luvun alussa de Havilland hyllytettiin Warner Brosilta, sillä hän ei enää hyväksynyt studion tarjoamia käsikirjoituksia. Kaikkiaan hän oli hyllytettynä studiostaan kaksi kertaa. De Havilland teki kuitenkin kuudennen yhteiselokuvansa Flynnin kanssa, western-seikkailun Santa Fen sankari, joka oli vuoden 1940 katsotuimpia elokuvia.Thomas 1983, s. 161. De Havilland ei päässyt elokuvan ensi-iltaan tulehtuneen umpilisäkkeen vuoksi.Kass 1976, s. 63. Vuonna 1941 hän esiintyi kolmessa menestyselokuvassa. Niistä ensimmäinen oli romanttinen komedia Kilpakosijat juhlimassa. De Havilland teki naispääosan myös elokuvassa Yö on liian lyhyt. Hänelle rooli tavallisena pikkukaupungin opettajana oli erilainen ja mieluisa. Warnerin studio lainasi hänet Paramount Picturesille elokuvaa varten. De Havillandin ja Flynnin kahdeksas ja viimeinen yhteiselokuva oli epookki He kuolivat saappaat jalassa (1941), joka oli Warner Brosin sen vuoden toiseksi suurin yleisömenestys.Thomas 1983, s. 173, 181.
Vuonna 1942 de Havilland teki kaksi elokuvaa. Romanttisessa komediassa Sydämet harhateillä hän näytteli Henry Fondan kanssa. Elokuva oli arvostelu- ja yleisömenestys. John Hustonin ohjaama Tässä meidän elämässämme kertoi sisaruksista, joiden elämä tuhoutuu toisen siskon vihan ja kateuden takia. De Havillandin siskoa näytteli Bette Davis. Kuvausten aikana de Havillandin ja Hustonin välille syntyi rakkaussuhde.Thomas 1983, s. 189–191, 195. De Havilland ja hänen siskonsa Joan Fontaine olivat kumpikin parhaan naisnäyttelijän Oscar-ehdokkaana vuonna 1942. De Havilland oli ehdolla elokuvasta Yö on liian lyhyt. Palkinto annettiin kuitenkin Fontainelle elokuvasta Vaarallisia valheita (1941). Oscar-kilpailu toi tiettävästi paljon pahaa verta sisarten välille.
Sotavuodet
Toisen maailmansodan vuosina de Havilland osallistui monenlaisiin sotaponnistuksiin. Toukokuussa 1942 hän myi valtion sotaobligaatioita Hollywood Victory Caravan -kiertueella. Vuonna 1943 hän lähti USO-järjestön kiertueelle Oseanian saarivaltioihin, joissa hän tapasi haavoittuneita sotilaita ja vieraili jopa eristettyjen saarten eturintamilla.Kass 1976, s. 76. Saarille matkustettiin huonokuntoisella lentokoneella, ja de Havilland joutui keuhkokuumeen takia viettämään muutaman päivän kenttäsairaalassa. De Havilland vieraili myös Hollywoodin sotilaskanttiinissa sekä sotasairaaloiden psykiatrisilla osastoilla ympäri Yhdysvaltoja.
Yksi de Havillandin viimeisistä rooleista Warnerilla oli romanttisessa komediassa Rakkaus piileskelee (1943). Hän esitti eurooppalaista prinsessaa, joka etsii itselleen aviomiestä Yhdysvalloista. De Havilland piti sitä yhtenä harvoista ”kunnollisista” rooleista, joita oli Warnerilta saanut. Kriitikot kehuivat hänen suoritustaan, ja elokuva oli lippukassamenestys.Thomas 1983, s. 34, 200.