Vakoilu on laitonta aktiivista tiedustelutoimintaa, jossa hankitaan sotilaallisia, poliittisia, kaupallisia tai muita salaisia tietoja käyttämällä apuna vakoojia, salaisia agentteja tai valvontalaitteita. Vakooja toimii salaisesti ja esiintyy muuna kuin on. Vakoilun tarkoitus on hyödyttää lähtömaata, ja se voi vahingoittaa kohdemaan maanpuolustusta, turvallisuutta, ulkosuhteita tai kansantaloutta. Vakoilusta onkin monessa maassa annettu kuolemantuomioita.Rislakki 2023, s. 16–17.
Kohteet ja toimijat
Vakoilua voivat harjoittaa valtiot ja tiedustelupalvelut. Vakoilussa tarkkaillaan asemamaan salaisia kohteita, tunkeudutaan luvattomille alueille, varastetaan ja ostetaan tietoja sekä värvätään asemamaan kansalaisia erikoistehtäviin. Sotilasvakoilua voidaan harjoittaa ylijohdon strategisen tiedustelun tai joukkoja hyödyttävän taktisen tiedustelun hyväksi sodan tai rauhan aikana. Yleisiä vakoilun muotoja ovat myös poliittinen ja kaupallinen vakoilu sekä teollisuusvakoilu ja yritysvakoilu. Lisäksi esimerkiksi pakolaisia, puolueita ja urheilua voidaan vakoilla. Vakoilu voi kohdistua myös poliiseihin, maanalaisiin järjestöihin ja liikemiespiireihin.Rislakki 2023, s. 20–21.
Vakoojat voivat myös tehdä rikoksia, kuten murhia, sieppauksia ja pommi-iskuja.
Vakoilu on usein ihmisten keskuudessa tapahtuvaa toimintaa. Vakoilun teknologiaan on kuulunut puhelinten, mikrofonien, radioaaltojen ja kaapelien kuuntelua, tietoverkoissa ja bittiavaruudessa toimintaa sekä vakoilusatelliittien käyttöä.Rislakki 2023, s. 12.
Vakoojat pitävät yhteyttä oman maansa tiedusteluun usein salaisten kohtaamisten tai tapaamisten, kätköpaikkoihin jätettyjen viestien tai tavaroiden, ikkunasta tai vaatteista näkyvien huomaamattomien merkkien, sekä salakirjoituksen tai salakielen avulla.Rislakki 2023, s. 31–32, 61–62.
Vakoilijoita on monen tyyppisiä. Salainen agentti on vieraan maan tiedustelupalvelun virkailijan ohjaama ja komentama värvätty avustaja, joka toimittaa vieraalle maalle tietoa. Vaikuttaja-agentti vaikuttaa ympäristössään vieraiden etujen mukaisesti tietojen, vihjeiden ja ehdotusten pohjalta, joita hän saa vieraalta tiedustelupalvelulta. Luottamuksellinen kontakti on hyvässä asemassa oleva henkilö, joka toimittaa turvallisuuspalvelulle informaatiota joko tietämättään tai tieten, mutta ei ryhdy agentiksi. Kaksoisagentti on vakooja, jonka asemamaan tiedustelu värvää riveihinsä vastapuolen tietämättä.Rislakki 2023, s. 20–21.
Illegaali elää tyypillisesti pitkään kohdemaassa väärällä henkilöllisyydellä. Hänen tehtävänsä on värvätä vakoilijoita ja tietolähteitä kohdemaasta ja valmistella olosuhteita otollisiksi uusille vakoojille, joita kohdemaahan lähetetään. Esimerkiksi venäläisiä illegaaleja on jäänyt kiinni Yhdysvalloissa ja Hollannissa myös kylmän sodan jälkeen. Tiedustelulähteet pitävät todennäköisenä, että Suomessakin on venäläisiä illegaaleja vuonna 2023.
Salaiseksi agentiksi pyritään värväämään ihmisiä, joilla on hyvä asema tai sellaiseen mahdollisuuksia, ja lisäksi motivaatio vakoojaksi ryhtymiselle. Usein värvätään henkilöitä, joilla on taloudellisia ongelmia, aviohuolia, salasuhteita, poikkeavuuksia tai heikkouksia, kuten päihdeongelma tai pelivelkoja. Joitakin houkuttaa vakoojaksi kunnianhimo, kateus tai tyytymättömyys esimerkiksi palkkaansa tai uramahdollisuuksiinsa. Jotkut värväytyvät vakoojaksi rahan vuoksi, mutta tällainen vakooja voi herkästi siirtyä vastapuolelle, jos se tekee paremman tarjouksen. Kiinan ja Israelin tiedustelupalveluita on hyödyttänyt se, että maailmalla on diasporassa runsaasti kiinalaisia ja juutalaisia, joita voi yrittää värvätä.Rislakki 2023, s. 22–24. Vakoojina käytetään erityisesti henkilöitä, jotka ovat niin tavallisen näköisiä, etteivät herätä huomiota kohdemaassa.Rislakki 2023, s. 32.
Hunaja-ansa on tavallisesti naispuolinen viettelijätär, joskus miespuolinen, joka on samalla vieteltävän vakoilija tai kiristäjä. Tiedustelumenetelmänä hunaja-ansa on arvaamaton, sillä myös syötti on siinä tunteidensa varassa ja tällaisen tehtävän antaminen on tiedustelupalvelun työnjohdolle vaikea päätös.Porvali, s. 140–143.
Tiedustelupalveluiden työntekijät käyttävät erilaisia peiterooleja. Näistä diplomaattinen peite on perinteisin ja edelleen yleisin. Se tarjoaa lain edessä koskemattomuutta tiettyyn pisteeseen asti. Diplomaattitiedustelua onkin kutsuttu ”laillistetuksi vakoiluksi”. Tiedustelua voidaan hoitaa esimerkiksi kulttuurivirkamiehen tai lähetystösihteerin peitenimikkeen turvin. Diplomaattipeitteen alla tapahtuva henkilötiedustelu on perinteisesti ollut Venäjän tiedustelun päämenetelmä. Isäntämaat ovat kyllä tietoisia siitä, että jotkut ulkomaiset diplomaatit ovat tulleet maahan vakoilutehtävissä, mutta heitä ei kuitenkaan aina karkoteta, vaan isäntämaat arvioivat saavansa enemmän hyötyä voidessaan pitää vakoojaa silmällä ja selvittää, keneen hän on yhteydessä. Toisaalta isäntämaallakin on omat "diplomaattinsa" vieraan maan lähetystössä. Diplomaattien karkotukset johtavat usein vieraan maan vastavuoroisiin toimiin.
Vastavakoilu on vakoilulta suojautumista.Rislakki 2023, s. 17.
Historia Varhaisimmat maininnat pienoiskuva|Rypäleterttua kantavat vakoilijat Neljännessä Mooseksen kirjassa. Kuva vuonna 1907 julkaistusta Raamatusta (Providence Lithograph Company). Varhaisimmat maininnat vakoilusta ovat Egyptin keskivaltakunnan ajalta olevia papyruskirjoituksia ja savitauluja. Niiden mukaan faaraoiden käyttöön on kerätty tietoja puhuttamalla Egyptiin saapuneita matkustajia. Vanhinta säännöllistä tiedustelutoimintaa ovat nykyisessä Sudanissa sijanneesta Semnan linnoituksesta faaraolle lähetetyt tiedusteluraportit vuosilta 1844–1841 eaa. Noin 600 vuotta myöhemmin käydyn Troijan sodan kuvauksessa, Homeroksen eepoksessa Ilias, kuvataan Troijaa puolustavan armeijan vakoilutoimintaa. Hyökkääjät saavat troijalaisen vakoilijan elävänä kiinni ja häntä kuulustellaan. Vanki yrittää vilpittömyydellään säilyttää henkensä. Kun häneltä on saatu tiedot, hänet surmataan, jotta hän ei pääsisi takaisin omalle puolelleen kertomaan tietojaan.Porvali, s.18.
Mooseksen vakoojat ja Assyrian tiedustelupalvelu Neljännen Mooseksen kirjan kuvaus kahdestatoista tiedustelijasta ei ehkä perustu tositapahtumiin, mutta kertomus on muodostunut vakoilun symboliksi. Mooses antoi vakoilijoilleen 40 päivää aikaa selvittää, mitä mahdollisuuksia juutalaisilla olisi valloittaa luvattu maansa ja minkälaiset viljelymahdollisuudet siellä ovat. Palattuaan he kertovat, että alue on erittäin viljava. Tämän todisteena on viinirypäleterttu, jota kantamaan tarvittiin kaksi miestä. Rypäleterttua kantavien miesten kuvasta on sittemmin muodostunut vakoilun (ja luvatun maan) tunnus. Kertomuksen mukaan useimmat tiedustelijat arvioivat, että maan valtaaminen ei tule onnistumaan. Eri mieltä olleet Kaleb ja Joosua taas arvioivat toisin: heidän mielestään muut vakoilijat yliarvioivat vastustajaa, ja alue voitaisiin valloittaa onnistuneesti. Porvali, s. 26–35.
Tarinan mukaan Israelin kansan erämaavaellus päättyi kun paluuseen Kaanaanmaalle Joosuan johtamana. Ennen Jerikon taistelua Joosua lähetti kaupunkiin kaksi ilmeisen kokenutta vakoojaa, jotka palasivat takaisin raportoidakseen näkemänsä suoraan Joosualle. Tarina on ensimmäinen ammattimaista vakoilua kuvaava kirjoitettu kertomus.Porvali, s. 35–41.
Assyrialaisten (noin 900–600 eaa.) kirjoitetusta historiasta löytyvät ensimmäiset piirteet järjestelmällisestä tiedustelupalvelusta. Assyrialaiset harjoittivat sekä avointa että salaista tietojenkeruuta. Toiminta käsitti kiinalaisen historioitsija Guo Hoggengin mukaan neljä järjestäytyneen tieustelutoiminnan peruspiirrettä: tietoja kerättiin eri lähteistä, tietojenvaihto oli järjestelmällistä, tietoa ja sen luotettavuutta analysoitiin ja arvioitiin ja käytössä oli vastavakoilun menetelmiä.Porvali, s. 43.
Sun Tzun vakoilijatyypit Kiinalainen sotateoreetikko Sun Tzu kuvasi vakoilijoiden käyttöä yli 2 000 vuotta sitten. Hän luokitteli salaiset asiamiehet viiteen tyyppiinPorvali, s. 119.: paikallinen agentti on vihollisalueen ihminen, joka otetaan palvelukseen salainen agentti on vihollisalueen viranhaltija, joka otetaan palvelukseen kaksoisagentti on vihollisen vakoilija, joka otetaan palvelukseen uhrattava agentti on oma vakoilija, jolle tahallisesti annetaan väärää tietoa vakoilija on oma asioitsija, joka palaa tietojen kanssa.
Sparta ja Rooma Antiikin Spartassa vallanpitäjät olivat huolissaan valtionsa alistetusta heloottiväestöstä ja sen mahdollisesta kapinoinnista. Heitä valvottiin ja vakoiltiin 300-luvulla eaa. Krypteia-nimisen organisaation avulla. Vakoilujärjestön viestejä kuljetettiin vyön tapaisissa nahkahihnoissa, jossa olevan kirjoituksen saattoi lukea kietomalla hihnan paksun puupalikan (krypteian, salaisen tangon) ympärille. Tästä ovat peräisin nimitykset kryptaus ja kryptologia. Porvali, s. 46–50.
Rooman valtakunnan valtava koko pakotti luomaan uusia ratkaisuja tietojenkeruuseen. Alkoi syntyä jako sotilaallisen tiedustelun ja vakoilun välille, vaikka aikakaudella näitä kahta ei vielä erotettukaan toisistaan. Exploratores oli sotilaiden erikoisryhmä, joiden tehtävä oli tiedustella lähialueita legioonien liikkuessa Rooman valtakunnassa. Näiden legioonien mukana kulkeneiden sotilastiedusteluyksiköiden lisäksi roomalaisilla oli toinenkin tapa hankkia tietoa hallitsemillaan alueilla: speculatores olivat vakoilijoita tavalla, joka lähenee sanan nykyistä merkitystä. Speculatores olivat ryhmä itsenäisiä tai muutamasta miehestä koostuvia paikallisesti toimivia soluja, jotka hankkivat salaa ja pitkäkestoisesti tietoa paikallisesta tilanteesta, yleensä peiteidentiteetin suojassa. Speculatores-joukkojen menetelmiin kuuluivat myös tiedonhankinta väkivalloin ja tarvittaessa salamurhat.Porvali, s. 62–64.
Keskiaika, kirkon valtakausi ja Richelieu Rooman valtakuntaa seuranneella pienten ruhtinaskuntien feodaalikaudella tiedustelu ja vakoilu taantuivat. Valtiollisten tahojen sijasta tiedon keruuta ja analysointia hallitsivat vuosisatojen ajan kirkonmiehet, joiden verkostot ja luostarijärjestelmä ulottuivat ruhtinaskuntien ja kaupunkivaltioiden rajojen ylitse.Porvali, s. 73–75. Merkittävää uutta järjestäytynyttä valtiollista vakoilua ja tiedustelua syntyi Keski-Eurooppaan vasta 1600-luvun Ranskassa, kehittäjänään kardinaali Armand de Richelieu. Postilaitoksen perustaminen tarjosi hänelle uuden keinon valtiolliseen tiedusteluun. Vuonna 1628 määrättiin, että Ranskassa sai lähettää postia ainoastaan virallisen postilaitoksen kautta. Richelieu käytti postia tiedonhankintaan perustamalla cabinet noir -järjestelmän, jonka keskeisenä osana oli kirjeiden tarkastaminen ja lukeminen niin sanotussa mustassa huoneessa. Toiminta pidettiin salaisena ja kirjekuorien oli näytettävä avaamattomilta. Porvali, s. 108–110.
Ensimmäinen maailmansota Ensimmäinen maailmansota toi vakoiluun niin paljon uusia toimintatapoja, että vakoilun sijasta on puhuttava tiedustelusta. Upseereille oli esimerkiksi vakoilukoulutuksessa korostettu, että vakoilijan tunnistaa lipevästä käyttäytymisestä ja että viestejä lähetetään ratsain tai savumerkeillä. Sen sijaan sotilasilmailua, radiota tai puhelimen käyttöä ei koulutuksessa mainittu. Uudet välineet mahdollistivat hyökkäävälle osapuolelle sellaiset yhtäaikaiset operaatiot, joissa ei ollut näköyhteyttä. Niinpä puolustajalle tuli välttämättömäksi saada ennakkovaroitus tulevasta operaatiosta. Sen saamiseksi oli kuunneltava vihollisen viestiliikennettä ja seurattava lentokoneilla sen sotavalmisteluja. Näin saatuja tietoja saatettiin myös käsittää väärin, joten myös tietojen tulkintaan piti saada voimavaroja. Porvali, s. 188–193.
Toinen maailmansota