Tuntematon sotilas on vuonna 1954 ilmestynyt Väinö Linnan kirjoittama sotaromaani, joka kuvaa konekiväärikomppanian kokemuksia jatkosodassa. Esikuvana on Linnan oma sodanaikainen yksikkö, joka kuului eversti Pietari A. Autin komentamaan jalkaväkirykmentti 8:aan (JR 8). Kirja on julkaistu myös alkuperäisessä lyhentämättömässä muodossaan nimellä Sotaromaani (2000).
Tuntematon sotilas on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista suomalaisista kirjoista, ja monet sen hahmoista ovat saavuttaneet aseman suomalaisessa kulttuurissa. Tuntemattoman sotilaan maineeseen ovat vaikuttaneet siitä tehdyt elokuva- ja teatterisovitukset. Kirjan pohjalta on tehty kolme elokuvaa: Edvin Laineen ohjaama Tuntematon sotilas vuodelta 1955, Rauni Mollbergin ohjaama Tuntematon sotilas vuodelta 1985 ja Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas vuodelta 2017.
Myös Martti Mykkäsen suunnittelema kirjan kansikuva, kivääriä kantavan sotilaan valkoinen siluetti, on hyvin tunnettu. Sitä on jäljitelty useiden sotaa käsittelevien suomalaisten kirjojen kansikuvissa.
Synty thumb|right|Björn Landströmin alkuperäinen kansikuva, joka hylättiin viime tingassa. Väinö Linna alkoi kirjoittaa Tuntematonta sotilasta ollessaan perheineen lomalla vaimonsa äidin Helmi Seurin kotona Maarian kunnan (nykyisin Turun kaupungin) Saramäessä kesällä 1953. Romaanin ensimmäinen lause oli ollut hänen mielessään jo useita vuosia. Ensimmäiset liuskat hän kirjoitti lehtiöön pihakivellä istuen, ja palattuaan kotiin Tampereelle hän jatkoi kirjoittamista kirjoituskoneella.
Perheen muutettua uuteen asuntoon syksyllä 1953 Linna kirjoitti päivätyönsä ohessa siten, että arkipäivisin käsikirjoitusta valmistui keskimäärin kolme liuskaa, pyhisin kuusi. Liuskat hän kirjoitti uudelleen keskimäärin 3–4 kertaa, muutamat kymmeneenkin kertaan. Asiatietoja hän tarkisti ja täydensi sodassa olleilta veljiltään ja JR 8:n asetovereilta.
Käsikirjoitustaan Linna luki silloin tällöin Mäkelän piirin jäsenille, joiden myönteiset kommentit kannustivat ja antoivat hänelle uutta puhtia. Tiivis kirjoittaminen väkevän mustan kahvin ja tupakan voimalla rasitti kuitenkin Linnan terveyttä siinä määrin, että hän joutui kesällä 1954 muutamaksi päiväksi sairaalahoitoon. Linna antoi käsikirjoitukselleen alun perin nimeksi Sotaromaani, mutta kirjailijaystävänsä Veikko Pihlajamäen ehdotuksesta hän muutti sen Tuntemattomaksi sotilaaksi.Virtaranta, Pertti: Kynällä kylmällä – kädellä lämpimällä: muistiinpanoja tapauksista ja tapaamisista, s. 316–317. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1993.
Linna lähetti käsikirjoituksen WSOY:lle 26. syyskuuta 1954 ja kirjoitti saatekirjeessään: ”Nyt on kustantajan luo matkalla parikymmentä sellaista miestä, ettei heidän veroistaan joukkoa ole koskaan kavunnut Werner Söderströmin kunnianarvoisia portaita.” Ensimmäisenä käsikirjoituksen luki kustannustoimittaja Mikko Kilpi, joka antoi siitä hyvin kielteisen lausunnon. Myös kirjallinen johtaja Eino E. Suolahti katsoi, ettei käsikirjoitusta voinut julkaista ainakaan sellaisenaan. On uskottu, ettei Suolahti lukenut käsikirjoitusta lainkaan, koska se lojui hänen työpöydällään useita päiviä koskemattoman näköisenä ja koska hän luotti täysin Kilven mielipiteisiin. Sen sijaan WSOY:n pääjohtaja Yrjö Jäntti ja hänen isänsä Jalmari Jäntti asettuivat käsikirjoitukseen tutustuttuaan varauksetta teoksen julkaisemisen kannalle. Tuntemattomasta sotilaasta otettiin varovasti vain 4 300 kappaleen ensipainos.Talvio, Pirjo (toim.): Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 68–70. Helsinki: WSOY, 1995.
Alkuperäisen kansikuvan suunnitteli Björn Landström. Yrjö Jäntin mielestä kansi muistutti kuitenkin liikaa erästä toista uutuuskirjaa, ja Martti Mykkänen suunnitteli nopeasti uuden kansikuvan. Toimittaja Ville Hännisen mukaan Mykkäsen suunnittelema kansikuva ja kirjan menestys käynnistivät modernistisen kauden suomalaisessa kirja- ja julistesuunnittelussa.Ville Hänninen: Kirjan kasvot: sata vuotta suomalaisia kirjankansia, s. 127–128. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2017.
Vielä teoksen lähtiessä markkinoille Eino E. Suolahti ei uskonut sen saavuttavan kovin suurta menekkiä, koska jo aikaisempina vuosina oli ilmestynyt suuri määrä sotakirjoja eikä mikään niistä ollut saavuttanut erityisen korkeita myyntilukuja. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 77.
Tuntemattoman sotilaan tarkaksi julkaisupäiväksi on kaksi vaihtoehtoa. Teos tuli yleisön saataville kirjakauppoihin 3. joulukuuta 1954. Toisaalta julkaisupäivänä voidaan pitää myös 26. marraskuuta 1954, sillä tuolloin valmistuivat Tuntemattoman sotilaan ensimmäiset nidotut kappaleet, jotka postitettiin lehtien kirjallisuusarvostelijoille vielä saman päivän aikana.Helen, Olli: Tunnetko Tuntemattoman?, s. 12. Tampere: Kustannus Oy Aamulehti, 2005. .
Keskeiset henkilöt
Upseeristo Vänrikki (myöh. luutnantti) Vilho Koskela: yksi konekiväärikomppanian kolmesta joukkueenjohtajasta. Hiljainen kansanmies ja erittäin pätevä, miestensä ihannoima johtaja. Tuntee kuuluvansa enemmän miehistön kuin upseerien joukkoon ja lyökin humalassa yhtä jälkimmäisistä. Kaatuu kesällä 1944 tuhotessaan panssaria kasapanoksella. Koskelan suora esikuva on Väinö Linnan oman todistuksen mukaan ollut nilsiäläinen Einari Kokkonen, joka ei kaatunut sodassa, toisin kuin KoskelaSyrjä 2004: 67-68, 316, 333-336.. Vänrikki (myöh. luutnantti ja kapteeni) Jorma Kariluoto: Konekiväärikomppanian kanssa toimivan jalkaväkiosaston joukkueenjohtaja, sittemmin komppanianpäällikkö. Idealistinen ja naiivi porvarisperheen poika, kansallisromantikko. Joutuu sodan aikana vähä vähältä luopumaan idealismistaan ja kasvaa samalla pelokkaasta nuorukaisesta urheaksi päälliköksi. Kaatuu vastahyökkäystä johtaessaan kesällä 1944. Luutnantti (myöh. kapteeni ja majuri) Lammio: yksi konekiväärikomppanian kolmesta joukkueenjohtajasta, kohoaa kapteeni Kaarnan kaaduttua komppanianpäälliköksi. Ylimielinen, pedantti ja alaistensa halveksuma mutta pätevä helsinkiläinen ammattiupseeri. Ylläpitää tiukkaa kuria ja ajautuu siksi riitoihin useiden alaistensa, varsinkin Lehdon, Rokan, Honkajoen ja Korpelan kanssa. Selviää sodasta. Kapteeni Kaarna: iäkäs ja kokenut jääkäriupseeri ja konekiväärikomppanian alkuperäinen päällikkö. Isähahmo miehilleen, ja jopa alokkaiden arvostama mies. Kaatuu komppanian ensimmäisessä taistelussa kesällä 1941. Hahmon esikuva oli jääkärikapteeni Toivo Kärnä. Majuri Sarastie: pataljoonan komentaja. Sarastie pitää itseään sivistyneenä esimerkiksi Karjulaan verrattuna. Kaatuu kesällä 1944 neuvostoliittolaisten vallatessa Sarastien komentopaikan. Everstiluutnantti Uuno Eemeli Karjula: talvisodassa kunnostautunut ammattiupseeri, jonka johtamaan osasto Karjulaan konekiväärikomppania sodan lopputaisteluiden aikana liitetään. Karkea mies, joka puhuu aina miltei huutamalla ja on taipuvainen raivokohtauksiin. Kesällä 1944 hän ampuu raivonpuuskassa sotamies Viirilän pysäyttääkseen miesten joukkopaon, mutta haavoittuu itse vakavasti hetkeä myöhemmin. Vänrikki Jalovaara: kotirintamalta palaava upseeri, joka määrätään kolmannen joukkueen joukkueenjohtajaksi aivan sodan lopussa Koskelan kaaduttua. Yrittää pitää aluksi kuria ja järjestystä, mutta kokee myöhemmin sen olevan turhaa. Kypsyy lopulta komppanian parhaimmaksi upseeriksi. Luutnantti Ville Autio: rauhallinen, luja nuori aktiiviupseeri, joka on hyvän päällikön maineessa. Hän on myös erittäin pätevä, ja hänellä on ihailtavat hermot. Kaatuu syksyllä 1941 hyökkäysvaiheen lopussa pikakiväärin luodin lävistämänä.
Teoksessa esiintyy yhden kerran ja pikaisesti myös JR 8:n komentaja eversti Pietari Autti, mutta henkilöiden fiktiotaustan idean mukaisesti nimettömänä rykmentin komentajana. Tämän kohtauksen tilanteen Autti on itse kokenut sodanaikaisessa elämässään.
Aliupseeristo
thumb|Mikko Kivinen Mäkilänä ja Ilkka Heiskanen Hietasena Pyynikin kesäteatteriin Tuntemattoman sotilaan esityksessä 1997. Alikersantti Antero Rokka: kannakselainen maanviljelijä, alati äänessä oleva pirteä vanhempi reserviläinen, joka saapuu täydennyksenä syksyllä 1941. Komppanian paras sotilas, joka muun muassa tuhoaa yksin kokonaisen neuvostoliittolaisen joukkueen ja ottaa vangiksi puna-armeijan kapteenin. Rokka on kuitenkin piittaamaton armeijan kurista, mikä johtaa jatkuviin yhteenottoihin komppanianpäällikkö Lammion kanssa – ja Lammion mukaan estää Rokkaa saamasta Mannerheim-ristiä. Haavoittuu kesällä 1944 lapaan, mutta selviää. Rokan esikuva on samassa komppaniassa Väinö Linnan kanssa palvellut alikersantti Viljam Pylkäs. Alikersantti (myöh. kersantti) Urho Hietanen: optimistinen ja maanläheinen varsinaissuomalainen aliupseeri, joka suhtautuu muihin ihmisiin, myös vihollisiin, välittömästi ja hyväntahtoisesti. Rohkea soturi, joka ylenee kersantiksi tuhottuaan panssarivaunun miinalla. Haavoittuu kesän 1944 taisteluissa vakavasti menettäen molemmat silmänsä ja kaatuu pian tämän jälkeen häntä kuljettaneen ambulanssin joutuessa vihollisen väijytykseen. Alikersantti Yrjö Lahtinen: juro ja hapan pohjoishämäläinen kommunisti, joka pitää hyökkäyssotaa pelkkänä rosvoretkenä ja ihailee ääneen Neuvostoliittoa. On silti yksi parhaista taistelijoista ja suorittaa tehtävänsä tunnollisesti. Kaatuu kevättalvella 1942 konekivääriä pelastaessaan. Alikersantti Lehto: synkkä ja äärimmäisen kova tamperelainen aliupseeri, joka osoittaa säälimätöntä vihaa kaikenlaista heikkoutta ja ”henkevyyttä” kohtaan. Joutuu ilmiriitaan kapteeni Lammion kanssa jäätyään kiinni luvattomasta poistumisesta ja muonavarkaudesta. Syyllistyy julmuuksiin, kuten antautuneen sotavangin ampumiseen, mutta ei joudu vastuuseen. Haavoittuu vaikeasti syksyllä 1941 edetessään pimeässä halki vihollisen miehitykseen ja tappaa tuskissaan itsensä omalla aseellaan. Alikersantti Mäkilä: äärimmäisen saita laihialainen talousaliupseeri, joka pihtaa varusesineitä melkein henkensä kaupalla ja on sen vuoksi epäsuosittu sotamiesten keskuudessa. Harras uskovainen ja tarpeen vaatiessa rohkeakin mies. Kaatuu kranaatti-iskussa kesällä 1944 viedessään ruokaa etulinjaan. Vääpeli Korsumäki: iäkäs kantavääpeli, joka suhtautuu asioihin maanläheisesti ja hoitaa työnsä hyvin. Kaatuu syksyllä 1941 ilmahyökkäyksessä. Ylikersantti (myöh. vääpeli) Sinkkonen: kanta-aliupseeri, joka saapuu Korsumäen kuoleman jälkeen tämän tilalle. Painottaa kuria ja ohjesääntöjä Lammion tyyliin. Järjestyneisiin kasarmioloihin tottuneena ei pysty hoitamaan huoltotoimintaa sodan kaoottisissa oloissa, vaan huolto jää Mäkilän ja Lammion osaamisen varaan. Selviää sodasta. Alikersantti Mielonen: hieman tärkeilevä taistelulähettialiupseeri. Joutuu usein tuomaan miehille ikävän tiedon määräyksestä lähteä uudelleen liikkeelle, minkä takia joutuu suureen epäsuosioon miehistön keskuudessa. Selviää sodasta.
Miehistö
Sotamies (myöh. korpraali ja alikersantti) Vanhala: alati hihittelevä, kaikkiin asioihin huumorilla suhtautuva mies, jolle erityisesti propaganda, sekä neuvostoliittolaisten että suomalaisten, on suuri ilon lähde. Tosipaikan tullen rohkea taistelija, joka ylenee aivan sodan loppuvaiheessa alikersantiksi. Selviää sodasta. Sotamies Rahikainen: hieman viheliäinen ja ilkikurinen pohjoiskarjalainen ”lunki ja pinnari” naistenmies. Taitavana kauppamiehenä toimii joukkueensa epävirallisena muonanhankkijana. Välttelee joutumista ”kuulan tielle” eli taistelun keskelle ja selviää sodasta täysin naarmuitta. Sotamies Aarne Honkajoki: omalaatuinen miekkonen, joka kuljeskelee rintamalla kaaripyssyn kanssa ja käyttää vapaa-aikansa ikiliikkujan keksimiseen. Saapuu joukkueeseen täydennysmiehenä kesällä 1942. On ottanut yleisen hauskuuttajan roolin olemalla suhtautumatta mihinkään vakavasti ja kiertelee korsuissa esittämässä esimiesten mielestä sodanjohtoa irvailevia näkemyksiä, mikä vie hänet ongelmiin kapteeni Lammion kanssa. Liittyy käpykaartiinkin kesän 1944 perääntymisvaiheessa, mutta palaa joukkueeseensa ja kunnostautuu varsinkin viimeisissä taisteluissa. Selviää sodasta.