IFK Helsingfors (lyh. HIFK, koko nimeltään Idrottsföreningen Kamraterna Helsingfors) on helsinkiläinen urheiluseura. HIFK perustettiin Helsingin Kruununhaassa lokakuussa 1897 Svenska Reallyceumin oppilaiden Georges Doubitskyn ja tämän ystävien aloitteesta. Seuralla on noin 8 000 jäsentä.Kanerva 2022, s. 9–
HIFK tunnetaan erityisesti sen jääkiekkojaostosta ja Nordenskiöldinkadun jäähallista sen kotipaikkana. Seura on myös yksi maan menestyneimmistä sekä jalkapallossa että käsipallossa. Seura on kuitenkin ollut perustamisestaan lähtien monilajiseura. Nykyisistä jaostoista yleisurheilu on kuulunut seuran lajivalikoimaan alusta lähtien. Muita alkuperäisiä lajeja olivat muun muassa hiihto, pyöräily ja tennis. Muita HIFK:n nykyisiä lajijaostoja ovat golf, jääkiekko, jääpallo, jalkapallo, keilailu, käsipallo, salibandy sekä voimistelu.
HIFK on yksi Suomen tunnetuimpia urheilubrändejä. Seuran olemassaolo ja identiteetti on läpi historian ankkuroitunut ruotsin kieleen ja ruotsalaiseen kulttuuriperintöön. Seura mielletään erityisen vahvasti Helsingin kantakaupunkiin. Seuran keskusyhdistys toimii IFK:n keskushallituksena Suomessa. Keskusyhdistys hallinnoi tavaramerkkiä sekä tukee lajiseuroja ja urheilun harrastamista. Keskusyhdistys valvoo myös IFK:n seuratunnusten käyttöä.
Historia
Ruotsissa syntyi vuonna 1895 aate Idrottsföreningen Kamraterna -järjestön perustamisesta. IFK-liike sai alkunsa Kamraten-lehden ilmoituksesta, jossa kehotettiin nuoria perustamaan tyttöjen ja poikien urheiluseuroja. Koulupoika Louis Zetterstenin aatteen mukaan IFK-liikkeen seuroissa oli tarkoitus harrastaa kaikkia talvi- ja kesäurheilulajeja. Aate levisi Suomessa ensin Viipuriin, missä perustettiin vuonna 1896 Viipurin IFK. Seuraavana vuonna ruotsinkielisen lyseon oppilaat perustivat Oulussa Oulun IFK:n. Myöhemmin samana vuonna myös Helsingissä ryhdyttiin toimeen IFK:n osaston perustamiseksi. Hanketta veivät eteenpäin Helsingin ruotsinkielisen reaalilyseon oppilaat. 15-vuotias Georges Doubitsky otti yhteyttä Ruotsiin, jossa hyväksyttiin IFK:n Helsingin osaston perustaminen.
HIFK:ssa harrastettiin seuran alkuvuosina lähinnä yleisurheilua, uintia, hiihtoa, pikaluistelua, painia, melontaa ja voimistelua. Eri lajijaostoja ei ollut, sillä kaikki harrastivat kaikkea. Vuonna 1907 aloitettiin jalkapallo ja jääpallo.
Sekä jääpallossa että jalkapallossa aloitettiin vuonna 1908 kilpailut Suomen mestaruudesta. HIFK osallistui talvella jääpallon SM-kilpailuun ja myöhemmin kesällä pelattuun jalkapallon SM-kilpailuun. Jääpallossa HIFK sijoittui ensimmäisessä SM-kilpailussa hopealle. Ensimmäisen Suomen mestaruutensa se voitti 1910, ja se saavutti saman tien neljä perättäistä mestaruutta 1910–1913. HIFK:n jalkapalloilijat saavuttivat ensimmäisen SM-mitalin, hopean, vuonna 1909. HIFK saavutti näkyvyyttä myös vuoden 1912 Tukholman olympialaisissa, jossa Suomen jalkapallomaajoukkue pelasi HIFK:n punaisissa paidoissa. HIFK:n pelaajia joukkueessa oli kuusi. Suomi sijoittui olympiaturnauksessa neljänneksi, mikä on Suomen maajoukkueen paras sijoitus arvoturnauksissa.
HIFK hankki vuonna 1914 itselleen maa-alueen Töölöstä ja perusti paikalle urheilukentän. Hankkeen taustalla oli urheiluvaikuttaja Erik von Frenckell. Nykyisin paikalla sijaitsee Töölön pallokenttä. Von Frenckell oli suunnitellut kenttää alun perin maahockeyn pelaamista varten, mihin hän oli tutustunut opiskeluaikanaan Saksassa. Maahockey ei saanut Suomessa suurta suosiota ja kentästä muodostui HIFK:n jalkapalloilijoiden ja jääpalloilijoiden kotikenttä. Von Frenckell nousi seuran varapuheenjohtajaksi vuonna 1915 ja esitti joitain hallinnollisia muutoksia. Seuraan perustettiin erillinen nuoriso-osasto ja omat lajijaostot.
Yleisurheilussa HIFK voitti Kalevan maljan ensimmäistä kertaa vuoden 1918 Kalevan kisoissa. Yleisurheilusta muodostui HIFK:n menestyslaji seuraavina vuosina, se voitti Kalevan maljan uudestaan seuraavana vuonna ja neljästi perättäin vuosina 1921–1924. Kirkkaimpana yleisurheilutähtenä HIFK:lla oli Erkka Wilén.
Aikakautta varjosti Suomen sisällissota. HIFK perusti Walter Hornin ja Bertel Pauligin johdolla suojeluskunnan joukko-osaston, joka toimi Helsingin suojeluskuntapiirin alaisuudessa. HIFK:n komppanialla oli oma joukko-osastolippu, jossa Suomen lipun keskellä oli Helsingin IFK:n vaakuna. Sisällissodassa IFK:n suojeluskunta kaappasi jäänmurtaja Volynetšin Harmajan ulkopuolella 119 venäläiseltä. Sodan jälkeen HIFK:n komppania toimi lähinnä Helsingin alueella vartiointitehtävissä. Sodassa kuoli kahdeksan HIFK:n jäsentä, heidän joukossaan Bertel Paulig.
HIFK saavutti 1920-luvulla menestystä yleisurheilun lisäksi keilailussa, joka oli kasvanut yhdeksi suurimmista seuran jaostoista. HIFK:n keilaajat Gunnar Sund ja Lauri Virtanen saavuttivat vuonna 1926 MM-kultaa parikeilailussa. Historiansa ensimmäisen jääkiekko-ottelun HIFK pelasi vuonna 1928 Helsingin Palloseuraa vastaan. Seuraavana vuonna 1929 HIFK oli mukana perustamassa Suomen Jääkiekkoliittoa. HIFK osallistui vuosina 1928 ja 1929 kahteen ensimmäiseen jääkiekon SM-kilpailuun, mutta vuoden 1929 jälkeen HIFK:n kiekkotoiminta loppui 18 vuodeksi.
Seuran jalkapalloilijat sijoittuivat vuosina 1928 ja 1929 SM-hopealle, mikä ennakoi tulevan vuosikymmenen menestystä. 1930-luvulla HIFK oli sekä jalkapallossa että jääpallossa yksi maan menestyksekkäimpiä seuroja. Vuonna 1930 seura saavutti ensimmäisen SM-kullan. Seuraavat jalkapallon Suomen mestaruudet HIFK saavutti vuosina 1931, 1936 ja 1937. Myös jääpallossa HIFK palasi mestariksi pitkän tauon jälkeen vuonna 1934 ja uudestaan vuosina 1935, 1938 ja 1939. Vuonna 1938 HIFK sai kotiareenakseen juuri valmistuneen Olympiastadionin.
Vuonna 1939 alkanut sota keskeytti urheilutoiminnan. Välirauhan aikana kilpailuja saatettiin jatkaa ja vuoden 1941 jääpallon SM-sarjassa HIFK voitti mestaruuden. Jatkosota keskeytti urheilutoiminnan jälleen kesällä 1941, mutta vuosina 1943 ja 1944 jääpallon SM-sarja saatettiin pelata sodan ollessa asemasotavaiheessa. HIFK saavutti sotasarjoissa SM-kullan ja hopean. Vuonna 1943 perustettiin HIFK:n käsipallon lajijaosto, ja Tennispalatsista muodostui käsipalloilijoiden kotikenttä. HIFK osallistui vuonna 1944 ensimmäiseen käsipallon SM-sarjaan. Jatkosota päättyi vuonna 1944. Talvi- ja jatkosodissa kaatuneita HIFK:n jäseniä olivat muun muassa käsipallon seuraan tuonut Eirik Rostén, kolme jalkapallomestaruutta voittanut Holger Salin, sekä neljä mestaruutta jalkapallossa ja kolme jääpallossa voittanut Jarl Malmgren.
HIFK saavutti käsipallossa ensimmäisen SM-kultansa 1945. Seuraavana vuonna mestaruuden voittivat käsipallossa HIFK:n naiset. Jalkapallossa ja jääpallossa HIFK alkoi ajautua vaikeuksiin 1940-luvun lopulla. Jalkapallossa HIFK saavutti mestaruuden vielä vuonna 1947, ja jääpallossa se ylsi mitaleille vielä 1946 ja 1947. Jalkapallossa HIFK putosi mestaruussarjasta 1949, ja vuonna 1953 jääpalloilijat kokivat saman kohtalon. Seuran menestyksestä 1950-luvun taitteessa huolehtivat käsipalloilijat ja yleisurheilijat. Samalla aikakaudella alkoi myös HIFK:n jääkiekkojaoston nousu. HIFK nousi jääkiekon mestaruussarjaan vuonna 1949.
Jääkiekossa HIFK:n mestaruussarjataipaleen alkuaikojen huippupelaajiin kuului Christian Rapp, joka oli vakiokasvo myös Suomen maajoukkueessa. Aikakauden kaikkien lajien erikoismiehistä mainittavin on Ossi Mildh, joka pelasi HIFK:ssä käsipalloa ja jääkiekkoa ja edusti Suomea yleisurheilussa kaksissa olympialaisissa. HIFK:n jääkiekkoilijat saavuttivat ensimmäisen mitalisijan, pronssin, vuonna 1955. Suurempaa menestystä ei vielä tullut, seuraavana vuonna 1956 jääkiekkoilijat putosivat sarjasta.
1960-luvun vaihteessa HIFK:n menestystä pitivät yllä jalkapallo- ja käsipallojaostot mestaruuksillaan. Jääpallossa HIFK palasi ylimmälle sarjatasolle 1963, mistä lähtien se on pelannut yhtäjaksoisesti korkeimmalla sarjatasolla. Jääkiekkoilijatkin nousivat SM-sarjaan 1964, mutta putosivat parin vuoden päästä takaisin. HIFK:n jääkiekon nousukausi alkoi Suomensarjasta 1967, jolloin seura nousi SM-sarjaan voitettuaan uusintaottelussa noususta Töölön Vesan. Kaudelle 1968–1969 HIFK värväsi riveihinsä kanadalaisen Carl Brewerin. Brewerilla vahvistuneella HIFK:lla oli riveissään myös useita nuoria tulevia huippupelaajia, jotka saivat Brewerin johdolla itsestään irti kaiken mahdollisen potentiaalinsa. HIFK onnistui vuonna 1969 saavuttamaan ensimmäisen jääkiekon Suomen mestaruutensa. Myös yleisö löysi otteluihin ja kotiotteluissa oli paikan päällä yli 10 000 katsojaa. Joukkueen runko pysyi hyvin kasassa seuraavina vuosina, ja HIFK uusi mestaruutensa seuraavana kautena 1970 ja se oli mitaleilla seitsemän kertaa perättäin. Myös vuonna 1974 seura voitti mestaruuden. 1970-luvun menestyksen myötä HIFK:n jääkiekkojaosto alkoi nousta HIFK:n lippulaivaksi. Vuonna 1976 jääkiekkojaosto eriytettiin omaksi organisaatiokseen.
Suomen kieli tuli mukaan seuraan 1970-luvulla, kun HIFK muuttui virallisesti kaksikieliseksi. Seurassa oli kuitenkin käytännössä ollut suomenkielisiä urheilijoita jo ennen sotia, kun se halusi riveihinsä lajiensa huippuja. Ruotsin kieli oli seurassa silti tärkeä. Vahvasti perinteisessä ja identiteetistään kiinni pitäneessä seurassa suomen kielen käyttöä yritettiin kieltää ja jarruttaa myös tämän jälkeen.
Vuonna 1977 HIFK voitti ensimmäisen mestaruutensa uudessa lajissa, kaukalopallossa. Vuonna 1977 avattiin Suomen ensimmäinen iso tekojäärata Oulunkylään. Velodromilta uudelle kotikentälle muuttaneet HIFK:n jääpalloilijoiden harjoitusolosuhteet kohenivat, ja HIFK palasi mestariksi vuonna 1978. Edellinen mestaruus oli tullut sotavuonna 1944. Vuosikymmenen traagisin tapaus oli Kalevi Pirkolan tapaturmainen kuolema hänen kaaduttuaan ennen tapaninpäivän ottelua 1971.
HIFK:n jalkapallo taas vajosi 1970-luvulla yhä syvemmälle. Vuonna 1972 HIFK putosi mestaruussarjasta, ja 1979 seura valahti jo neljänteen divisioonaan. Käsipallossa HIFK voitti 1970-luvun alussa kolme perättäistä mestaruutta, mutta sen jälkeen mestaruuksia ei ole tullut, ja seuran viimeisin miesten käsipallon SM-kulta on vuodelta 1974. 1980-luvulla kultamitaleita toivat jääurheilijat; jääkiekossa 1980 ja 1983 ja jääpallossa 1987 ja 1988, joista jälkimmäinen uudella kotikentällä Brahenkentällä.
Vuonna 1994 HIFK:n kaikki lajijaostot eriytettiin omiksi yhdistyksikseen. Uutena lajina HIFK:n lajivalikoimaan lisättiin salibandy. HIFK voitti ensimmäisen ja ainoan salibandyn Suomen mestaruutensa vuonna 2000. Seuraavana kautena HIFK voitti ensimmäisenä suomalaisseurana salibandyn Champions Cupin. Myös naisten salibandyssa HIFK voitti Suomen mestaruuden vuosina 2001 ja 2002. Vuoden 2000 kesäolympialaisissa HIFK sai myös näkyvyyttä, kun Tommi Hartonen juoksi 200 metrin juoksussa välieriin.
HIFK palasi kultakantaan vuonna 1998 jääkiekossa ja jääpallossa. Jäälajien tuplamestaruus oli HIFK:lle ensimmäinen laatuaan. Sama uusiutui vuonna 2011. Vuosituhannen alussa HIFK:n menestynein joukkue oli naisten käsipallojoukkue viidellä perättäisellä mestaruudellaan. Jääpallossa HIFK voitti vuonna 2013 kautta aikain 17. mestaruutensa, mikä nosti HIFK:n eniten jääpallon Suomen mestaruuksia voittaneeksi seuraksi.