pienoiskuva|Kaarihitsausta pienoiskuva|MIG-hitsausta Hitsaus on ”osien liittämistä toisiinsa käyttämällä hyväksi lämpöä ja/tai puristusta siten, että osat muodostavat jatkuvan yhteyden.” Lämmönlähteenä voidaan hitsauksessa käyttää sähkövirtaa, kitkalämpöä, liekkiä, lasersädettä tai elektronisuihkua. Hitsauksessa voidaan käyttää lisäainetta, jonka sulamislämpötila on likimain sama kuin perusaineella. Tärkein ero hitsaamisen ja juottamisen välillä on se, että juotettaessa vain juotos- eli liitosaine sulaa, mutta liitettävät kappaleet eivät.
Hitsausta käytetään uusien tuotteiden valmistamisessa ja erilaisten vaurioiden korjauksissa. Hitsaamalla voidaan myös päällystää kappaleita paksuilla ainekerroksilla. Tyypillisiä korjaushitsaussovelluksia ovat erilaisten repeämien ja halkeamien hitsaaminen ja valuvikojen korjaaminen. Uusia tuotteita valmistettaessa yleisiä sovelluskohteita ovat erilaisten levyjen, putkien, palkkien liitokset ja valmistus.
Erilaisia metalliseoksia, kuten alumiineja, teräksiä, sekä termoplastisia muoveja voidaan hitsata. Materiaalien, kuten terästen hitsattavuus, vaihtelee eri syistä johtuen. Jotkin materiaalit kuten titaani hapettuvat hyvin helposti ja vaativat erityisen hyvän suojan ilman sisältämältä hapelta. Toisiin materiaaleihin kuten valurautaan taas syntyy vaikeasti hallittavia sisäisiä muutoksia. Materiaalin voimakas lämpölaajeneminen vaikeuttaa hitsausta useimmilla menetelmillä.
Hitsaus synnyttää hitsin läheisyydessä muutoksia kappaleen materiaalin ainerakenteessa, esimerkiksi jännitystiloja ja muodonmuutoksia. Hitseihin itseensä voi jäädä haitallisia virheitä, kuten puutteita tunkeumassa tai muodossa, tai erilaisia epäpuhtauksien synnyttämiä huokosia ja sulkeumia.
Hitsauksen historiaa Jo muinaisten egyptiläisten haudoista on löydetty esineitä ja astioita, joiden osia on liitetty toisiinsa hopeajuotoksella. Nämä juotokset ovat ensimmäisiä tunnettuja metallien yhteenliitoksia. Myös hitsaus on vanha liitosmenetelmä. On muun muassa löydetty miekkoja, joiden kovempi teräosa on liitetty ahjohitsauksella pehmeämpään runko-osaan. 1800-luvulla kehitettiin muunkinlaista liittämistä; venäläinen Nikolai Bernados kehitti vuonna 1882 niin kutsutun hiilikaarihitsauksen, jossa kahden elektrodin välille synnytetyn valokaaren avulla saatiin metalli sulamaan liitosta varten. Menetelmää käytettiin kappaleiden liittämiseen niittaamisen ohella.Tieteen kuvalehti Historia 14/2013 1900-luvulla on kehitetty menetelmät, jotka ovat johtaneet nykyaikaisen hitsauksen kehittymiseen.
Sulahitsaus Sulahitsausmenetelmissä lisä- ja perusaine sulavat ja liittyvät toisiinsa sulana ja jähmettyvät jäähtyessään lopulliseen muotoonsa. Hitsisulan synnyttämiseen tarvittava lämpö tuotetaan valokaaren, kaasuliekin tai kemiallisen reaktion avulla. Sulahitsausprosesseissa hitsataan lähes aina käyttäen lisäainetta, joka täyttää hitsausrailon yhdessä railon reunoilta sulaneen perusaineen kanssa.
Kaarihitsaus
Kaarihitsausmenetelmiä ovat MIG/MAG-, TIG-, puikko-, plasma-, jauhekaari- ja kaasukaarimuottihitsaus. Kaarihitsauksen etuja ovat menetelmästä riippuen laitteiston edullisuus, saatavuus ja siirrettävyys. Kaarihitsauksella voidaan hitsata kaikkia tärkeimpiä metalleja. Kaarihitsauksella saavutetaan suhteellisen pieni lämmöntuonti ja kapea hitsi.
Sädehitsaus
Sädehitsaus tarkoittaa suurienergiaisen säteen synnyttämän lämmön avulla tehtävää hitsausta. Hitsauksessa käytetään elektronisuihkua tai lasersäteitä. Näiden hitsausmenetelmien etuina on pieni lämmöntuonti ja siten vähäiset hitsausjännitykset ja muodonmuutokset. Toisaalta kapeaksi muodostuva hitsi vaatii tarkkaa railonvalmistusta ja säteen suuntausta ja lisäksi sädehitsaukseen tarvittavat laitteet ovat kalliita. Tavanomaisen ainoastaan sulattavan hitsauksen lisäksi hitsausta voidaan tehdä lävistävänä hitsauksena, säteen avulla saavutettavan suuren energiatiheyden ansiosta. Lävistävän hitsauksen avulla voidaan hitsata suuria ainevahvuuksia railon kuitenkin pysyessä kapeana. Erityisesti elektronisuihkuhitsauksella päästään suureen tunkeumaan. Sädehitsaus tapahtuu käytännössä aina tietokoneohjatuilla laitteilla ja hitsaustilan ympärillä on suojukset, jotka estävät säteiden pääsyn työympäristöön.
Kaasuhitsaus pienoiskuva|Polttoleikkausta. Samalla laitteella myös kaasuhitsataan, vain suutin vaihdetaan polttoleikkaussuuttimesta hitsaussuuttimeen. Kaasuhitsauksessa hitsattavan aineen sulattamiseen tarvittava lämpö saadaan aikaan kaasuliekillä. Kaasuliekin toinen tehtävä on suojata hitsiä ilman hapettavalta vaikutukselta. Useimmiten palavana kaasuna käytetään asetyleenia, johon hitsauspolttimessa sekoitetaan happea palamisen tehostamiseksi. Kaasuliekistä tulee kuumempi, kun palamista tehostetaan puhtaan hapen avulla.
Kaasuhitsauksessa tarvitaan kaasupulloja, paineensäätimet, takaisku- ja takatulisuojat, letkut, hitsauspilli ja lisäainelankaa sekä asian mukaiset suojavarusteet.
pienoiskuva|Termiittihitsausta
Termiittihitsaus Termiittihitsausta käytetään vielä nykyisinkin ratakiskoja toisiinsa liitettäessä. Termiittihitsaus kuuluu valusulahitsausmenetelmiin, jossa liitettävät osat valetaan kiinni toisiinsa. Menetelmässä sekoitetaan rautaoksidia (hematiittia) ja alumiinijauhetta toisiinsa ja seos sytytetään. Reaktio kestää 15–25 sekuntia, jonka jälkeen tuloksena on sulaa terästä, jota suojaa sula alumiinikuona. Reaktio tapahtuu hitsausrailossa, jonka kyljet sulavat osaksi hitsiä. Jotta varmistutaan sulan ja perusaineen (tässä kiskojen päät) yhtenäisestä liitoksesta, esilämmitetään perusaine hitsin läheltä n. 1 000 °C:een.
Puristushitsaus Vastushitsaus
Vastushitsauksessa sähkövirta johdetaan kahden elektrodin avulla liitettävän kohdan läpi. Liitettävät kappaleet kuumenevat ja ne puristetaan voimakkaasti toisiaan vasten liitoskohdasta. Liittyminen tapahtuu liitoskohtien ollessa tahdasmaisessa tilassa. Vastushitsausta käytetään useimmiten ohutlevyjen hitsauksessa. Vastushitsauksen avulla on nopeaa ja vaivatonta liittää esim. auton korin tai sähkölaitteiden runkojen ohutlevyosia yhteen. Vastushitsausmenetelmiä ovat piste-, käsnä-, kiekko-, leimu- ja tyssähitsaus.
Ahjohitsaus Ahjohitsaus tunnetaan myös nimellä pajahitsaus. Se on vanhin tunnettu hitsausmenetelmä. Ahjohitsauksessa metallikappaleet kuumennetaan ahjossa ja taotaan yhteen. Hitsauslämpötila on kuitenkin tavallista taontalämpötilaa huomattavasti korkeampi, tyypillisesti 50–90 prosenttia kappaleiden sulamislämpötilasta.
Kitkahitsaus Kitkahitsausta käytetään perinteisesti esim. akselien ja tankojen liittämiseen. Tarvittava lämpö saadaan aikaan puristamalla liitospintoja vastakkain ja pyörittämällä niitä toisiinsa nähden. Pehmeäksi kuumenneet liitospinnat hitsautuvat yhteen, kun ne puristetaan voimakkaasti vastakkain. Kitkahitsaus on kiinteän tilan hitsausta, eli liitettävät materiaalit eivät sula hitsauksen aikana.
Vuonna 1994 patentoitiin uusi kitkahitsausprosessi, kitkahitsaus pyörivällä työkalulla tai kitkatappihitsaus. Muut nimet ovat FS-hitsaus tai FSW-hitsaus, ) .
thumb|FS-hitsauksen periaate. Hitsattavan materiaalin kuumenemista ja paineistumista työkalun ja vastimen välissä kuvattu väreillä.
Tässä hitsauksessa pyörivä työkalu, jossa on profiloitu kärkiosa, pyörii ja tunkeutuu hitaasti kahden liitettävän kappaleen väliseen railoon. Liitettävien kappaleiden on oltava tiukasti toisiaan vasten, sillä railon paikka ei saa muuttua hitsauksen aikana. Hitsauslämpö syntyy kulutusta kestävän työkalun ja hitsattavien kappaleiden välisestä kitkalämmöstä sekä erityisesti hitsattavien kappaleiden voimakkaassa plastisessa muokkauksessa syntyvästä muodonmuutoslämmöstä. Kappaleet pehmenevät, mutta eivät sula. Liittyminen tapahtuu kiinteän tilan diffuusion vaikutuksesta työkalun ja vastimen välisessä, paineen ja lämpötilan alaisessa materiaalissa (kuva). Liitos jäähtyy työkalun takana ja muodostaa hitsin.
Etuina mainitaan muun muassa seuraavia asioita: ei lisäainetta eikä suojakaasua, helppo railonvalmistus, monipuoliset liitosten toteutusmahdollisuudet, olemattomat vetelyt (hitsausmuodonmuutokset), erinomaiset liitosten ominaisuudet, hyvä mittatarkkuus, työympäristöystävällisyys, toistettavuus ja soveltuvuus sarjatuotantoon.
Kitkahitsaus soveltuu erityisesti pehmeiden materiaalien kuten alumiinin ja kuparin hitsaukseen. Eniten sitä sovelletaan alumiinin hitsaukseen, esimerkiksi pursotteiden liittämiseen toisiinsa suurempien paneelien valmistuksessa. Muita hitsattuja alumiinituotteita ovat kotelot, vanteet, säiliöt ja rungot.
Tyypillinen yhdellä palolla hitsattava aineenpaksuus on noin 2–20 millimetriä. Paksumpia levyjä voidaan hitsata kahdella palolla, palko kummallekin puolelle. Ohuimmat menetelmällä hitsatut aineenpaksuudet ovat olleet 0,3 mm ja paksuimmat yhdellä palolla hitsatut aineenpaksuudet 50 mm.
Räjähdyshitsaus Räjähdyshitsauksessa liitetään levyjä toisiinsa räjähdyksen aiheuttaman paineen avulla. Räjähdyshitsauksen avulla voidaan valmistaa myös eripariliitoksia, kuten teräs-alumiini.
Muut erilliset hitsausprosessit Ultraäänihitsaus Ultraäänihitsauksessa hyödynnetään pituussuuntaisia, ultraäänialueella värähteleviä aaltoja, joiden avulla energia siirretään hitsiin. Ultraääni tuotetaan pietsosähköilmiöön perustuvalla PZT-värähtelijällä, johon johdetaan korkeataajuista sähköä taajuusmuuttajasta. Syntynyt mekaaninen värähtely aiheuttaa hitsauspintojen nopean kuumenemisen. Sen ja kappaleisiin kohdistetun puristusvoiman johdosta kappaleiden liitospintojen materiaali sulaa ja saavutetaan yhtenäinen hitsi, jolla on usein sama lujuus kuin perusmateriaalilla. Ultraäänihitsausta voidaan käyttää muovien, keraamien ja metallien hitsaukseen. Menetelmä soveltuu myös eri sulamislämpötilan omaavien metallien liittämiseen. Tyypilliset sovellukset ovat sähkö- ja elektroniikkateollisuuden komponentit.
Muovien ultraäänihitsaus soveltuu parhaiten termoplastisille muovilaaduille. Tyypillisimpiä ultraäänihitsauksen käyttäjiä ovat elektroniikka-, auto- ja pakkausteollisuus sekä leikkikaluvalmistajat.
Muovihitsaus Tyypillisimpiä hitsattavia muoveja ovat polyeteeni (PE), polypropeeni (PP). Muovia hitsattaessa kappaleet (ja mahdollinen täyteaine) lämmitetään ensin tiettyyn, muovityypille ominaiseen hitsauslämpöön. Hitsautuminen tapahtuu materiaalin jäähtyessä hitsauspaineen alaisena.
Puskuhitsaus Puskuhitsauksessa kaksi muovikappaletta (tyypillisesti putkea) hitsataan yhteen kuumentamalla ensin puhdistettuja putken päitä kuumaa levyä vasten ja painamalla ne välittömästi yhteen. Hitsauspaine pidetään yllä tavallisesti hydraulisesti. Puskuhitsausta käytetään esim. pitkien vesijohtoputkien liittämiseen osista työmaalla. Puskuhitsattavat putket voivat olla melko paksujakin (esim. 800 mm), jolloin hitsaukseen käytettävät paineet ja puristusajat ovat vastaavasti pitkiä.
Kuumailmahitsaus Kuumailmahitsauksessa muovikappaleita kiinnitetään yhteen kuumentamalla niitä kuumalla ilmalla ja syöttämällä kuumennettuun kohtaan täyteainelankaa. Kuumailmahitsausta käytetään esim. kaukolämpöputkien ulkokuorien (tyypillisesti polyeteeniä) korjaus- ja liitostöissä.
Ekstruuderihitsaus Ekstruuderihitsauksessa muovikappaleita kiinnitetään yhteen kuten kuumailmahitsauksessa, mutta hitsauslangan sijaan täyteaine on ekstruuderilaitteen muodostamaa täyteainemassaa. Ekstruuderit tekevät täyteainemassan tavallisesti hitsauslangasta, joskus myös muovigranulaatista. Ekstruuderilla saadaan aikaan paksumpaa hitsaussaumaa kuin kuumailmahitsauksella.
Hybridihitsaus Hybridihitsauksella ymmärretään kahden tai useamman hitsausprosessin yhdistämistä samaan prosessiin.
MIG-Laser-hybridihitsaus Tässä yhdistyvät syvä tunkeuma ja tehokas lisäaineen tuotto. MIG-laser-hybridihitsausta on VTT:llä tutkittu useita vuosia ja sitä käytetään esim. telakoiden levylinjoilla ja autoteollisuudessa. Se soveltuu keskipaksujen materiaalien konepajahitsaukseen.
TIG-Plasma-hybridihitsaus