Hella Maria Wuolijoki (vuoteen 1908 Ella Marie Murrik, Taageperan kunta, Helmen pitäjä – 2. helmikuuta 1954 Helsinki) oli suomenvirolainen poliitikko, näytelmäkirjailija, Yleisradion pääjohtaja ja liikenainen. Hän oli SKDL:n kansanedustaja Hämeen pohjoisesta vaalipiiristä vuosina 1946–1947. Yleisradion pääjohtajana Wuolijoki toimi huhtikuusta 1945 kesäkuuhun 1949, jolloin hänet erotettiin tehtävästään. Virossa syntynyt Wuolijoki teki elämäntyönsä Suomessa. Poliittisesti vasemmistolainen Wuolijoki toimi talvisodan aikana rauhanneuvottelijana, mutta jatkosodan aikana hänet tuomittiin vankeuteen maanpetoksesta. Wuolijoki käytti myös kirjailijanimiä Juhani Tervapää ja Felix Tuli.
Elämä Perhetausta ja koulutus Ella Maria Murrik syntyi Valgamaan maakunnassa Liivinmaan kuvernementissa, joka oli virolaiskansallisen liikkeen ydinaluetta. Hänen vanhempansa olivat asianajaja Ernst Murrik ja Katarina Kokamägi. Ella oli perheen viidestä lapsesta vanhin.Lounela 1979, s.7. Murrik muutti perheensä mukana Valgan kaupunkiin, jossa hän aloitti koulunkäynnin vuonna 1897. Hän valmistui ylioppilaaksi Tarton tyttökimnaasista vuonna 1904. Samana vuonna Murrik siirtyi Suomeen opiskellakseen Aleksanterin (nyk. Helsingin) yliopistossa kansanrunoutta, historiaa ja venäjän kieltä, ja valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1908. Myöhemmin hän aloitti myös oikeustieteen opinnot, mutta ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen vuonna 1914 keskeytti opiskelun.
Poliittinen herääminen Vuoden 1905 suurlakko sai Murrikun näkemään työväestön joukkovoiman, ja hän rakensi yhteyttä sosialismin oppeihin. Murrik liittyi Ylioppilaiden Sosialidemokraattiseen Yhdistykseen samana vuonna. Samoihin aikoihin hän tapasi tulevan aviomiehensä, ylioppilassosialisti (myöh. kansanedustaja) Sulo Wuolijoen, joka oli Leninin ja Otto Wille Kuusisen henkilökohtainen ystävä. Pariskunta solmi avioliiton vuonna 1908, minkä jälkeen Murrik käytti nimeä Hella Wuolijoki. Liitto päättyi eroon vuonna 1923.
Wuolijoki oli marxilainen, mutta hän ei koskaan liittynyt kommunistiseen puolueeseen eikä hänellä ollut yhteyksiä Suomen maanalaiseen kommunistiseen liikkeeseen. Historiantutkija Jukka Seppisen mukaan tämä johtui siitä, että Wuolijoen vakoilutoiminnan kannalta esiintyminen ”yhteiskuntakelpoisempana” oli hedelmällisempää. Erkki Tuomioja kuvaa isoäitinsä Hella Wuolijoen vasemmistolaisuutta abstraktilla tasolla olevaksi ja yleishumanistiseksi, osin romanttissävytteiseksi ajatusmaailmaksi.
Liike-elämässä Wuolijoki työskenteli vuosina 1912–1914 kirjeenvaihtajana asianajotoimistossa ja 1914–1918 edustajana eri yrityksille. Hän loi liiketoimillaan vuosina 1914–1918 mittavan omaisuuden, jonka sijoitti Marlebäckin kartanoon Iitissä ja sahatoimintaan. Myöhemmin hän myi Marlebäckin ja siirtyi maanviljelyyn ostamalla tilalle Jokelan kartanon Mäntsälän kunnan Ohkolan kylästä.Irmeli Haapanen: "Hella tuppautuu kaikkialle", Turun Sanomat 4.1.2001. https://www.arola-jokelanseutu.fi/historia-uusi-sivu/jokelan-kartano/
Wuolijoki oli idänkaupan pioneereja Suomessa. Hänellä oli laajoja liiketoimia 1920- ja 1930-luvuilla Neuvostoliitossa. Wuolijoki toimi 1923–1931 Aunuksen Puuliikkeen johtajana ja yhtiön kaaduttua konkurssiin laman aikana 1931–1938 neuvosto-omisteisen Suomen Naftan hallituksen kokopäiväisenä puheenjohtajana. Wuolijoen liiketoimien tuotto perustui kuitenkin länsikauppaan.
Hella Wuolijoki loukkaantui vakavasti auto-onnettomuudessa 1. lokakuuta 1934 litin pitäjän Sääskjärven kylässä. Auton kuljettaja ja matkustajana mukana ollut kirjailija Olavi Paavolainen selviytyivät lievin vammoin.Vakava autoonnettomuus. Rva Hella Vuolijoki loukkautui hengenvaarallisesti Kausalassa, Helsingin Sanomat, 02.10.1934, nro 265, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 02.10.2024
Kirjallinen tuotanto Wuolijoki kirjoitti teoksia muun muassa taiteilijanimillä Juhani Tervapää ja Felix Tuli. Hänen teoksiinsa lukeutuu Niskavuori-näytelmäsarja. Hän teki myös yhteistyötä Bertolt Brechtin kanssa. Wuolijoki ja Brecht kirjoittivat yhdessä näytelmän Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti. Näytelmän päähenkilön Herra Puntilan on useissa tutkimuksissa katsottu saaneen vaikutteita hauholaisesta maanviljelijästä Robert (Roope) Juntulasta, jonka Hella Wuolijoki tunsi. Tutkimuksen mukaan Wuolijoki kertoi Juntulasta Bertolt Brechtille tämän työskennellessä Marlebäckin kartanossa, mutta Brecht muokkasi aineiston itsenäiseksi näytelmähahmoksi.Erkki Wuolijoki: Niskavuoren henki – Viljapelloilta valkokankaalle. Karisto, 2015.Jan Knopf: Brecht-Handbuch.
Wuolijoen tuotannossa erityisen merkillepantavaa ovat vahvat naishahmot.Lounela Perinteistä maalaismiljöötä kuvaavan Niskavuori-sarjan esikuvana on ollut Sulo Wuolijoen kotitalo, Hauholla sijaitseva Vuolijoen kartano.
Wuolijoki palkittiin Pro Finlandia -kunniamerkillä vuonna 1952.
Poliitiikassa Wuolijoki oli vasemmistolainen ja toimi aktiivisesti politiikan kulisseissa. Hän piti vuosina 1918–1920 ”poliittista salonkia” Helsingin Eirassa Neitsytpolulla sijainneessa asunnossaan. Wuolijoen luona vieraili suuri määrä ulkomaiden diplomaatteja ja kansalaisia, englantilaisia upseereita sekä suomalaisia toisinajattelijoita kuten Eino Leino, Elli Tompuri, Väinö Tanner ja Hannes Ryömä. Lisäksi hän laati Neuvostoliiton lähetystölle Helsingissä säännöllisiä poliittisia tilannekatsauksia.
Wuolijoki ylläpiti etappia, jonka tunnetuin käyttäjä oli John Reed. ”Kun John Reed vuonna 1919 eräänä yönä ilmestyi luokseni..., otin hänet vastaan kuin vanhemman veljeni.”
Wuolijoki piti aktiivista yhteyttä NKVD:n tiedusteluverkostoihin koko maailmansotien välisen ajan. Hän pyrki NKVD:n toimeksiannosta säilyttämään kaiken yhteiskuntakelpoisuuden Suomessa eikä siksi liittynyt Suomen salaiseen kommunistiseen puolueeseen. Kirjailijan kaapu oli eräs tapa hankkia yhteiskunnallista hyväksyntää porvarillisessa maassa. Liiketoiminta puolestaan palveli suoraan Neuvostoliiton taloudellisia valtapyrkimyksiä Suomessa. Etsivä keskuspoliisi/Valpo seurasi Wuolijokea vuosia ja epäili häntä sekä Britannian että Neuvostoliiton agentiksi.Rislakki 1985, s. 65–78 Myös Neuvostoliitossa häntä epäiltiin vielä 1930-luvun loppupuolella Britannian asiamieheksi. Jukka Seppisen mukaan Wuolijoen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja NKVD:n organisaatiossa kuvaa ”illegaalin residentin” eli korkean asemapaikan omaavan laiton toimintamalli, jota NKVD käytti kautta Euroopan ennen toista maailmansotaa.Christopher Andrew, KGB, 1990
Liiketoimiensa vuoksi Wuolijoki matkusteli 1920- ja 1930-luvuilla ahkerasti Neuvostoliitossa. Tuolloin hän loi hyvät suhteensa myös maan poliittisiin päättäjiin, liiketoimet Neuvostoliitossa olivat aina yhteydessä myös politiikkaan. Toisaalta Wuolijoki käytti poliittisia suhteitaan myös omien liiketoimiensa edistämiseksi.
Talvisodan rauhanneuvottelija Talvisodan alussa, joulukuussa 1939, Wuolijoki lähetti ulkoministeri Väinö Tannerille kirjeen, jossa tarjoutui osallistumaan rauhanneuvotteluihin tuntemansa neuvostolähettiläs Aleksandra Kollontain kanssa Tukholmassa. Wuolijoen NKVD-kytköksistä tietämätön Tanner suostui epäröiden, ja lopulta rauhaan johtaneet neuvottelukosketukset maiden välillä alkoivat. Rauhan edistämisessä Wuolijoen panos oli ymmärrettävästi pieni. Jukka Seppisen mukaan Wuolijoelle ja Alexandra Kollontaille olisi sopinut Neuvostoliiton valtaama Suomi.
Wuolijoella oli runsaasti kytköksiä Neuvostoliiton poliittiseen johtoon. Hän kuului NKVD:n asiamieskortistoon peitenimellä ”Runoilija”. Wuolijoen lisäksi kortistoon kuuluivat tosin myös kokoomuslainen puolustusministeri Arvi Oksala ja valtiovarainministeri Mauno Pekkala.
Ennen jatkosotaa Wuolijoki järjesti kartanollaan salaisen neuvottelun Väinö Tannerin ja neuvostodiplomaatti Terentjevin kanssa. Neuvotteluja piti olla toinenkin, juuri ennen sodan puhkeamista, mutta ensimmäisessä tapaamisessa Wuolijoen mukaan ylimielisesti käyttäytynyt Tanner perui tulonsa. Terentjev nousi sodan aikana NKVD:n Skandinavian osaston päälliköksi. Jatkosodan syttymispäivänä Wuolijoki tapasi Tukholmassa Terentjevin ja toisen neuvostodiplomaatin, Jelisovin.
Jatkosodan maanpetostuomio Jatkosodan aikana Wuolijoki vangittiin hänen autettuaan neuvostoliittolaista desanttia Kerttu Nuortevaa. Wuolijoki oli yksi Nuortevan yhteyshenkilöistä Suomessa. Hän antoi Nuortevalle ruokatarvikkeita, majoitti tätä yhden yön ja tapasi kaksi kertaa Helsingissä. Wuolijoki oli toisaalta närkästynyt joutuessaan ottamaan vastaan desantin, sillä hän oli odottanut poliittisesti korkea-arvoisempaa rauhantunnustelijaa. Nuortevan Suomeen saapumisen syy oli kuitenkin puhtaasti sotilastiedusteluun liittyvä, minkä myös Wuolijoki tiesi. Wuolijoen tunteman ja avustaman NKVD:n tiedusteluverkoston avulla Neuvostoliitto sai tietoja Suomen sotilaallisista, yhteiskunnallisista ja taloudellisista oloista.
Wuolijoki ei pitänyt tekoaan rikoksena, vaan puolustautui kertomalla Nuortevan olleen mielestään rauhan asialla. Hella Wuolijoki: Enkä ollut vanki Oikeudessa esitettiin poikkeuksellinen todistusaineisto: todistajanlausunnot antoivat muun muassa Bertolt Brecht ja kolme entistä Suomen ulkoministeriä. Viimeksi mainitut todistivat Wuolijoen toimineen talvisodan ajan neuvottelukontakteissa rauhanneuvottelijana, ei vakoilijana. Wuolijoki todettiin syylliseksi jatkettuun maanpetokseen. Valpo pyrki saamaan Wuolijoelle kuolemantuomion, mitä esimerkiksi EK:n entinen päällikkö Esko Riekki ei pitänyt viisaana. Kenttäoikeudessa Wuolijoki tuomittiin elinkaudeksi kuritushuoneeseen ja hän menetti pysyvästi kansalaisluottamuksensa. Sotaylioikeus päätyi tiukan äänestyksen jälkeen samaan ratkaisuun kuolemanrangaistuksen sijasta. Asiaan vaikutti oikeudenkäynnin saama julkisuus; tapaus herätti runsaasti kiinnostusta ulkomailla. Britannian BBC kertoi asiasta lähes päivittäin, ja Yhdysvaltain ulkoministeriö sai runsaasti pyyntöjä toimia Wuolijoen puolesta.Rislakki 1985, s. 116–117.
Suuri paino asiassa oli ministeri Väinö Tannerin ja hänen puolisonsa vaikutusvallalla; he asettuivat puolustamaan Wuolijokea ylemmissä oikeusasteissa. Tanner 1946 Wuolijoki vapautui, kun Moskovan välirauha oli solmittu vuonna 1944. Hän kirjoitti vankeusajastaan muistelmat Enkä ollut vanki (1944), joissa korosti, että kuulusteluissa uhka joutumisesta pelättyyn Hämeenlinnan naisvankilaan sai vangitut kertomaan kaiken, mitä tiesivät. Uranuurtajan tie : otteita Ida Aalle-Teljon elämästä; Sos.-dem. naisliitto, Turku 1955, s. 9. Wuolijoki ei myöhemminkään kiittänyt Tannereita siitä, että nämä vastustuksellaan vaikuttivat hänen saamaansa lievempään rangaistukseen kuolemantuomion sijaan. Sen sijaan vuonna 1945, kun Väinö Tanner itse oli vangittuna, hän uhkaili rouva Linda Tanneria miehen teloituksella ja avioparin omaisuuden takavarikoinnilla.Lounela – Kassila: Kahden naisen sota – vuosisadan vakoilutarina, s. 260.
Eduskuntaan ja Yleisradioon Wuolijoki nousi varapaikalta SKDL:n kansanedustajaksi heinäkuussa 1946 K. H. Wiikin tilalle tämän kuoltua kesäkuussa 1946. Hän toimi kansanedustajana vuosina 1946–1947.Sulkanen et al. 2006, s. 136. Naisten osallistuminen poliittisiin keskusteluihin yhdessä miesten kanssa tasavertaisina oli tuolloin uutta Suomessa.Sulkanen et al. 2006, s. 244.
pienoiskuva|pysty|Pienoisparlamentin ensimmäinen lähetys vuonna 1945. Vasemmalta ministeri Urho Kekkonen, professori Alvar Wilska, kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilpi, pääjohtaja Hella Wuolijoki, kansanedustajat Hertta Kuusinen, Nils Meinander ja Lassi Hiekkala.