Tienhaaran taistelu oli Viipurin luoteispuolella Tienhaarassa jatkosodan loppuvaiheessa käyty taistelu. 22.–25. kesäkuuta 1944 käydyssä taistelussa Neuvostoliitto yritti murtaa Suomen puolustuksen ja avata tien Helsinkiin siinä kuitenkaan onnistumatta. Everstiluutnantti Alpo Marttisen johtama Jalkaväkirykmentti 61 saavutti keskitetyn tykistötuen avulla torjuntavoiton neuvostojoukoista.
Viipurin menetyksen jälkeen Viipurin menettämisen jälkeen 20. kesäkuuta 1944 suomalaiset olivat vetäytyneet seitsemän kilometrin päähän keskustasta Kivisillansalmen länsirannalla. Ensimmäisiin puolustusjärjestelyihin ryhtyivät jo Viipurista poistuneet suomalaiskomentajat. Aktiivisimpana toimi 20. prikaatin tykistökomentaja everstiluutnantti Pentti Arra, jonka johdolla salmen rantaan järjestettiin ensipuolustus. Prikaatin esikuntapäällikkö majuri Tauno Viiri oli myös järjestelemässä puolustusta. Viipurin menetyspäivän iltana Kivisillansalmen länsirannalla oli toista sataa miestä ja yksi 75 mm panssarintorjuntatykki, yksi kanuuna 75 K/02 ja yksi Christie-rynnäkkötykki.Ahto 1994: s. 33–34.
Tieto Viipurin menetyksestä saapui noin klo 17 IV armeijakunnan komentajan kenraaliluutnantti Laatikaisen esikuntaan, joka hälýtti taempana olleen eversti Kai Savonjousin 10. divisioonan välittömästi Kivisillansalmen puolustukseen. Divisioonan komentaja hälytti majuri Eino Penttilän Juustilasta Erillinen pataljoona 20:n Kivisillansalmen puolustukseen.Ahto 1994: s. 34–35.
Puna-armeijan tunnustelijat saapuivat samana iltana salmen vastarannalle. Alueelle saapui pikamarssilla vielä 1. jalkaväkirykmentin (JR 1) I pataljooona. II ja III/JR 1:stä olivat hieman taaempana. Tykistöä saatiin hälytettyä neljä patteristoa, jotka aloittivat ammunnan Torkkelin ja Monreposin puistoihin.Ahto 1994: s. 35.
Uusia joukkoja Aunuksesta Tappion kokeneiden pataljoonien tilalle saatiin Itä-Karjalasta joukkoja. Viipurin suuntaan saapuivat junakuljetuksella heti seuraavana yönä kenraalimajuri Antero Svenssonin V Armeijakunnan esikunta, kenraalimajuri Alonzo Sundmanin 17. divisoona sekäAhto 1994: s. 34–35. siihen kuulunut everstiluutnantti Alpo Marttisen 61. jalkaväkirykmentti (JR 61).
Lopullisesti Tienhaaran seutua koskevat puolustussuunnitelmat selkiytyivät kesäkuun 22. vastaisena yönä, jolloin vastuu siirtyi Svenssonin armeijakunnalle, jossa käytännön puolustuksen toteutuksesta vastasi JR 61. Venäläiset olivat tässä vaiheessa ehtineet salmen vastarannalle Sorvalin, Linnasaareen ja Samposaareen. Lisäksi venäläistykistö ampui tarkistuslaukauksia Tienhaaran alueelle. JR 61 asettui puolustukseen niin, että rantaviivan oikealla puolella oli kapteeni Bruno Lagerbohmin III pataljoona, majuri Edvin Holmbergin I pataljoona vasemmalla niiden rajan ollessa rautatien kohdalla. Kapteeni Rudolf Renvallin II pataljoona oli reservissä. Rykmentin komentajan komentopaikka oli aluksi yhden suuren kiven suojassa ennen siirtymistä alueella olevaan kellaritilaan.Ahto 1994: s. 36.
Puna-armeijan hyökkäykset yli Kivisillansalmen
Venäläiset aloittivat ankaran tykistötulituksen 22. kesäkuuta kello 23.15 eli juuri ennen juhannusaattoa 1944. Huolimatta suomalaisten puhelinyhteyksien katkeamisesta valmiit maaliluettelokoordinaattien mukaiset sulut osuivat toivotusti hajottaen puna-armeijan hyökkäyskokoonpanot. Kapteeni Renvall antoi radiollaan silloin tunnetut sanat: ”Minun käskystä ja minun vastuullani: tulta, tulta, tulta!”Jäntti 1985: s. 272.
Suomalaisilla tykistöstä vastasi 17. divisioonan tykistökomentajana ja samalla KTR 8:n komentajana eversti Kaarlo Rauramo. Ryhmä Rauramoon kuuluivat paitsi KTR 8:n patteristojen komentajina majurit Huttunen ja Kallio ja kapteeni Mäkinen myös Raskas patteristo 14, Raskas patteristo 16 ja Raskas patteristo 40. Näiden kuuden patteriston lisäksi oli ryhmän komentajan käytössä kolmen patteriston tuli Juustilan suunnasta ja kahden Suur-Merijoen suunnasta. Tulta syöksi siis kaikkiaan 11 patteristoa.
Juhannusaaton aamuna kello 7.00 alkoi varsinainen hyökkäys ankaralla tykistö- ja suora-ammunta-aseiden tulella. 160 venäläispommikonetta tyhjensi pommikuormansa puolustajien alueelle. Puna-armeijan iskuporras aloitti ylimenon kello 8.30, jolloin puolustajien tykistö ja saksalaisten Lento-osasto Kuhlmey kohdistivat tulensa hyökkääjien niskaan. Lisäksi venäläisten ampumatarvikevarasto alueella räjähti taivaan tuuliin. Suomalaishävittäjät ampuivat samalla alas venäläislentokoneita lähes 20.Ahto 1994: s. 36–37
Venäläiset eivät päättäneet hyökkäystä tähän, vaan yrittivät puolen päivään aikaan uudelleen. Tulos oli jälleen sama eli salmen ylitys ei onnistunut. Iltapäivälle venäläisjoukot yrittivät vielä kolmannen kerran, mutta tällä kertaa vähäisiä ryhmiä pääsi salmen yli. Suomalaiset tuhosivat ne kuitenkin rantaviivalle.Ahto 1994: s. 37.
Taistelujen äänet kuuluivat aina päämajakaupunki Mikkeliin asti, jossa ylipäällikkö, marsalkka C. G. E. Mannerheim kuunteli ääniä huolestuneena. Tilanne päämajassa helpottui, kun Alpo Marttinen ilmoitti sinne, että venäläisten hyökkäys oli torjuttu. Marsalkka ylensi hänet samantien everstiksi. Myöhemmin hänelle myönnettiin vielä Mannerheim-risti.
Juhannusaaton taistelu oli ratkaiseva, vaikka puna-armeija yritti vielä kahtena seuraavana päivänä ylimenoa. Ryhmityksiin osuneet tehokkaat tykistökeskitykset lannistivat hyökkääjät. Puolustuksen onnistuminen ei ollut kuitenkaan ilmainen, sillä JR 61:n tappiot kaatuneina ja haavottuneina oli noin 500 miestä.
Puna-armeija siirsi tämän jälkeen painopisteen idemmäs eli pian alkoivat taistelut Tali-Ihantalassa.
Katso myös Etulinjan edessä, Åke Lindmanin ohjaama elokuva JR 61:stä ja Tienhaaran taistelusta
Lähteet
Viitteet
Luokka:Jatkosodan taistelut Luokka:Vuoden 1944 sotahistoria Luokka:Luovutettujen alueiden historia