Arabien–Israelin konflikti (, ) alkoi Israelin valtion perustamisesta vuonna 1947. Konfliktiin on kuulunut sekä poliittista jännitystä että avoimia vihamielisyyksiä. Tapahtumiin liittyy myös useiden arabivaltioiden perustaminen ja itsenäistyminen samaan aikaan Israelin kanssa.
Historia Juutalaisten muuttoliike ”kansalliseen kotiin” Arabien konflikti Israelin valtion kanssa juontaa alkunsa siitä, että muslimien asuttamaan ja islamilaisen Osmanien valtakunnan hallitsemaan Palestiinaan alkoi 1800-luvun lopulla muuttaa Euroopasta juutalaisia siirtolaisia. Muuttoliike oli saanut alkunsa ensin Euroopan kristittyjen ja sitten myös juutalaisten omaksumasta haaveesta palauttaa Palestiinan asema juutalaisten Luvattuna maana.Spencer 2019, s. 11, 16
Ensimmäisen suuren sysäyksen muutolle antoi tsaari Aleksanteri II:n murhaa 1881 seurannut juutalaisten joukkovaino Venäjällä.Juusola, 2014, 37 Vuosien 1882–1903 välillä noin 35 000 pääasiassa Itä-Euroopan juutalaista muutti Palestiinaan.Spencer, 2019, 21 Vuosisadan lopulla syntynyt sionistinen liike asetti tavoitteekseen juutalaisen valtion perustamisen Palestiinaan.Juusola 2014, s. 30-32
Juutalaisia oli vuonna 1881 ollut Palestiinassa noin 25 000, mutta heidän lukumääränsä vuoteen 1947 mennessä oli noussut jo 630 000:een.Spencer, 2019, 27 Euroopasta tulleet juutalaiset toivat mukanaan vaurautta ja uusia työpaikkoja, jolloin siihen asti harvaan asuttu Palestiinan alue alkoi vetää puoleensa myös arabeja koko Lähi-idän alueelta. 1900-luvun alun vajaasta 140 000:sta heidän lukumääränsä kasvoi lähes puoleen miljoonaan vuonna 1922Spencer, 2019, s. 19. ja 1,3 miljoonaan vuonna 1947.Spencer 2019, s. 28.
Varhaiset väkivaltaisuudet Alueen arabiväestö vastusti juutalaisten asettumista Palestiinaan. Kesällä 1919 Syyrian arabien kongressi vastusti sionistien vaatimuksia ja vaati itsenäistä Suur-Syyriaa, johon myös Palestiina kuuluisi.Juusola 2014, s. 44-46 Keväällä 1920 arabit hyökkäsivät juutalaisten kimppuun Jerusalemissa, tappoivat kuusi ja tuhosivat useita synagogia. Hyökkäys toistui keväällä 1921 Jaffassa, missä kuolleita oli useita kymmeniä.
Aluksi vain pienet arabiryhmät hyökkäsivät juutalaisia vastaan, mutta pian väkivallasta tuli järjestelmällisempää. Aluetta hallinneet britit eivät onnistuneet lopettamaan sitä ja joskus kieltäytyivät suojelemasta juutalaisia. Juutalaisten enemmistö kannatti matalaa profiilia hyökkäyksiin, mutta maanalaiset juutalaisryhmät alkoivat vastata väkivaltaan kostoiskuilla.
Juutalaisten ja arabien välille syntyi 1929 laajoja levottomuuksia, jotka liittyivät Jerusalemin Temppelivuoren käyttöön. Elokuun 16. päivänä 1929 arabit hyökkäsivät useisiin kohteisiin koko maassa, jolloin toista sataa juutalaista ja kymmeniä arabeja sai surmansa. Hebronin juutalainen yhteisö tuhottiin, ja juutalaiset palasivat sinne vasta vuoden 1967 jälkeen. Juutalaiset tekivät kostoiskuja. Britannian nimeämä Shawn komissio totesi, että väkivaltaisuudet olivat arabien aloittamia ja suositteli, että juutalaisten maahanmuutto estettäisiin.Spencer, 2019, 29–30
Vuonna 1936 puhkesi laaja arabikapina, joka kohdistui sekä juutalaisia että brittejä vastaan. Juutalaisia oli tuolloin jo 400 000, kun natsien valtaannousu Saksassa 1933 oli lisännyt juutalaisten pakoa Euroopasta. Arabikapinan syynä oli pelko juutalaisvaltion synnystä. Samaan aikaan Osmanivaltakunnan jäämistön pohjalta oli muualla jo perustettu itsenäisiä muslimivaltioita. Palestiinassa työttömyyden kasvu lisäsi tyytymättömyyttä. Alueen suurmaanomistajat olivat vuokranneet maitaan vuokraviljelijöille, mutta nyt he myivät maitaan juutalaisille, jotka maksoivat niistä hyvän hinnan. Näin vuokraviljelijät menettivät toimeentulonsa.Juusola, 2014, 52 Vuosina 1936–1947 väkivaltaisuudet edelleen raaistuivat ja laajenivat.
Ratkaisuyritykset Britannia oli etsinyt ensimmäisen maailmansodan aikana poliittista tukea sekä juutalaisilta että arabeilta ja pyrki sen takia miellyttämään molempia, mikä oli johtanut ristiriitaiseen politiikkaan. Osmanien valtakunnan hajotessa Britannia valtasi arabikapinallisten tukemana suuren osan nykyistä Lähi-itää mukaan lukien Palestiinan.Juusola 2014, s. 44-46 Vuonna 1917 Britannian hallitus sitoutui tukemaan juutalaisten ”kansallisen kodin” (national home) perustamista Palestiinaan (Balfourin julistus 1917).
Kansainliitto vahvisti Balfour-julistuksen periaatteen San Remossa vuonna 1922. Mandaattihallinnon tuli varmistaa kansallisen kodin perustaminen itsehallintoelimineen. Hepreasta tehtiin alueen virallinen kieli arabian ja englannin ohella.Juusola 2014, s. 45
Toisen maailmansodan jälkeen perustettu YK haki ratkaisua Palestiinan tilanteeseen kahden valtion mallista. Arabit uhkasivat jihadilla, jos juutalaisvaltion luominen hyväksytään. Vasta perustetun Arabiliiton neuvosto kehotti jäsenvaltioitaan lähettämään asejoukkoja Palestiinan rajoille.Spencer 2019, s. 74–75. Tästä huolimatta YK:n yleiskokous hyväksyi 29.11.1947 julkilausuman nro 181, joka sisälsi esityksen Palestiinan jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin.Spencer 2019, s. 62 Juutalaiset hyväksyivät esityksen, mutta ympäröivät arabivaltiot torjuivat kahden valtion mallin.Spencer 2019, s. 74.
Sisällissota 1947–1948
Heti yleiskokouksen päätöslauselmaa seuraavana aamuna väkivaltaisuudet juutalaisia vastaan kiihtyivät sekä Palestiinassa että ympäröivissä arabimaissa, ja yltyivät mandaattialueella sisällissodaksi. Arabit julistivat yleislakon ja iskivät brittijoukkoja ja juutalaisia vastaan. Juutalaiset ryhmittyivät puolustautumaan, mutta siirtyivät keväällä 1948 myös hyökkäämään.
Heidän tärkein asevoimansa oli puolisotilaallinen Hagana -järjestö, josta myöhemmin tuli Israelin armeijan ydin. Palestiinalaisten puolella tärkein voima oli Pyhän sodan armeija sekä Arabiliiton perustama vapaaehtoisista koostunut vapautusarmeija. Kaikki osapuolet syyllistyivät siviileihin kohdistuvaan terroriin.Juusola, 2014, 63 Sota päättyi juutalaisten selvään voittoon. Arabit olivat kärsineet epäyhtenäisyydestä ja sotataitojen puutteesta. Arabinationalismi oli myös rajoittunut lähinnä eliitin piiriin, eikä taistelutahto kokonaisuudessaan ollut korkealla.Juusola, 2014, 64
Israelin itsenäisyyssota 1948
Brittien poistuttua Israel perustettiin itsenäisyysjulistuksella 14. toukokuuta 1948. Britannian mandaatti umpeutui päivän päättyessä keskiyöllä. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto tunnustivat heti juutalaisvaltion.Juusola, 2014, 65 Käynnissä ollut sisällissota laajeni Israelin itsenäisyyssodaksi, kun Egyptin, Syyrian, Transjordanian, Libanonin ja Irakin armeijat hyökkäsivät Israeliin itsenäisyysjulistusta seuranneena päivänä.Juusola, 2014, 68 Ennen hyökkäystä arabijohtajat kehottivat muslimeita pakenemaan Palestiinasta naapurimaihin, sillä juutalaiset murskattaisiin ja pakolaiset pääsisivät nopeasti palaamaan takaisin.Spencer, 2019, 81–83 Sota päättyi arabimaiden katastrofaaliseen tappioon ja lopputulos tulikin tunnetuksi nimellä katastrofi (nakba, النكبة). Seurauksena oli myös Palestiinan arabien pakolaisuus.
Arabimaat hyökkäsivät Israeliin jokaiselta rajalta vuonna 1947. Egypti hyökkäsi Siinailta, ja Transjordania, Syyria, Libanon ja Irak hyökkäsivät etelästä, idästä ja pohjoisesta. Tavoite oli nopeasti tuhota vastarinta ja miehittää Israel sekä liittää sen alueet arabimaihin. Arabimailla oli raskailla aseilla, tykistöllä, ilmavoimilla sekä panssariajoneuvoilla varustetut järjestäytyneet armeijat, joten kapeimmillaan vain noin kymmenen kilometriä leveän maan paloittelu ja sen heikosti varustettujen joukkojen kukistaminen vaikutti helpolta. Israelilaiset onnistuivat kuitenkin muutaman tappion jälkeen saavuttamaan taktisia voittoja.
Maahan hankittiin hätäisesti lisää ja tehokkaampia aseita. Pian Israelilla oli myös sotasaaliista, salakuljetuksesta ja asekaupoista kootut ilma- ja panssarivoimat. Arabimaat olivat keskenään erimielisiä. Vaikka Jordanian kuningas oli kaikkien joukkojen ylipäällikkö, eri maiden toimia ei koordinoitu. Jokaisella hyökkääjällä oli kiire vallata mahdollisimman paljon alueita, eikä halua yhteistoimintaan ollut. Israelin sodan kuluessa kasvanut armeija otti aloitteen ja saavutti vastoin odotuksia voittoja jokaista vihollista vastaan. Vuoden 1949 alkaessa Israelilla oli yliote kaikista vastustajistaan, ja jokaisen maan kanssa solmittiin tulitauko.
Suezin kriisi 1956
Egypti sulki Suezin kanavan 1949 Israelin laivoilta ja 1956 presidentti Nasser aikoi kansallistaa sen kokonaan. Israelin, Ison-Britannian ja Ranskan joukot hyökkäsivät Siinain niemimaalle. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto pakottivat osapuolet solmimaan tulitauon.
Kuuden päivän sota 1967
Syyrian ja Egyptin johtajat ilmoittivat tavoitteekseen Israelin täydellisen tuhoamisen. 23. toukokuuta 1967 Egypti sulki Tiraninsalmen Israelin laivaliikenteeltä, mitä Israel piti sodanjulistuksena. Israel tuhosi yllätyshyökkäyksessä Egyptin ilmavoimat suurimmaksi osaksi. Myös Syyrian ja Jordanian ilmavoimat tehtiin nopeasti toimintakyvyttömiksi. Siinain niemimaa, Golan ja Länsiranta joutuivat Israelin haltuun parissa päivässä.
Jom kippur -sota 1973
Libanonin sota 1982
Kuningas Husseinin karkotettua PLOn Jordaniasta järjestö asettui Libanoniin, josta se suoritti hyökkäyksiä Israeliin. Vuonna 1982 Israel miehitti Etelä-Libanonin, ja maahan Israelin vastaiselle rajalle luotiin turvavyöhyke, joka lakkautettiin 2000.
Myöhemmät konfliktit
Ensimmäinen intifada
Toinen intifada
Operaatio kesäsade
Israelin–Libanonin konflikti 2006
Hizbollahin ammuttua Katjuša-raketteja Israeliin ja kaapattua kaksi israelilaissotilasta Israel aloitti sotatoimet terroristijärjestöä vastaan. Hizbollahilla on edelleen vankka kannatus Libanonissa.
Gazan hyökkäys 2009
Israel teki ilmahyökkäyksen vuoden 2008 lopussa Gazan kaistaleelle lopettaakseen Hamasin tekemät raketti-iskut ja tuhotakseen Egyptin rajalla olevat salakuljetustunnelit. Hyökkäys jatkui tammikuun 2009 alussa maahyökkäyksenä. Operaatio loppui 22. tammikuuta Israelin vetääntymiseen. Koko selkkauksen lasketaan yleensä kestäneen 22 vuorokautta, jolloin se alkoi ensimmäisestä ilmahyökkäyksestä 27. joulukuuta 2008 ja päättyi Israelin yksipuoliseen tulitaukoilmoitukseen 17. tammikuuta.
Hyökkäyksessä kuoli yli 1300 palestiinalaistahttp://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/01/israel_vetaytyy_gazasta_-_hamas_julisti_voittoa_487976.html. Kuolleista ainakin puolet, mahdollisesti jopa kolme neljäsosaa oli siviilejä mukaan lukien 437 alle 16-vuotiasta lasta, 110 naista ja 123 miespuolista vanhusta. Kuolleissa oli lisäksi 14 lääkäriä sekä 4 toimittajaahttp://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Israelin+hyökkäyksessä+kuollut+yli+400+alle+16-vuotiasta+lasta/1135242941354?ref=rss. 90 000 palestiinalaista joutui kodittomiksi, joista yli 50 000 oli lapsia. Neljä YK:n avustussaattuetta joutui hyökkäyksen kohteeksi.http://news.xinhuanet.com/english/2009-01/25/content_10715665.htm
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoi 22. tammikuuta, että Yhdysvallat tukee Israelia kaikissa puolustussodissa. Hän kuitenkin poikkeuksellisen selvästi sanoi olevansa hyvin huolestunut hyökkäyksen uhreista, Gazan humanitaarisesta tilanteesta ja alueen ”tukahduttavasta köyhyydestä, joka on kestänyt aivan liian kauan”.
Operaatio Puolustuksen tukipylväs 2012
Operaatio Puolustuksen tukipylväs (Gazan sota 2012, engl. ”Operation Pillar of Cloud” tai ”Operation Pillar of Defense”) on Israelin 14. marraskuuta 2012 aloittama sotilasoperaatio Gazan kaistalla, joka aloitettiin Hamasin raketti-iskujen vastaiskuna. 21. marraskuuta osapuolet solmivat aselevon. Siihen mennessä molemminpuolisissa iskuissa oli kuollut 160 palestiinalaista ja kuusi israelilaista.
Gazan sota 2023– (meneillään)