Paul Charles Morphy (22. kesäkuuta 1837 – 10. heinäkuuta 1884) oli yhdysvaltalainen shakinpelaaja. Häntä pidetään aikansa vahvimpana pelaajana ja epävirallisena maailmanmestarina. Vaikka hänen aktiiviuransa kesti vain noin kolme vuotta, hän jätti silti jälkensä shakin historiaan.Konsala, s. 74 Hänen shakkiuransa oli hyvin värikäs. Uransa loputtua Morphy sairastui vakavaan masennukseen, ja hänen mielenterveytensä kärsi. Tästä hän sai nimen "shakkipelin ylpeys ja suru". Hän kuoli aivoverenvuotoon vain 47 vuoden ikäisenä.
Elämä Perhe ja lapsuus Paul Charles Morphy syntyi New Orleansissa, Louisianassa 22. kesäkuuta vuonna 1837.Konsala, s. 19 Hänen perheensä oli arvostettu ja varakas. Paulin isä, Alonzo Morphy, oli syntyjään espanjalainen ja ammatiltaan lakimies. Hän työskenteli sekä yleisenä syyttäjänä että osavaltion korkeimman oikeuden tuomarina. Paulin äiti, Thelcide Carpentier, taas oli merkittävän ranskalaisen perheen tytär. Paulilla oli kaksi sisarta, Malvina Morphy Sybrandt ja Helena Morphy sekä veli, Edward Stephen Morphy.Konsala, s. 20 Paulin isoisoisä, Michael Murphy, oli irlantilainen. Paul olikin osa hyvin monikulttuurista perhettä. Hän kasvoi sivistyneessä ilmapiirissä, ja perheen sunnuntain viettoon kuului muun muassa musiikki ja shakki.
Morphyn suvussa oli useita shakinpelaajia. Niin Paulin vanhempi veli Edward, kuin hänen isänsäkin Alonzo Morphy olivat aktiivisia amatööripelaajia. Merkittävin shakinpelaaja Morphyjen perheessä oli kuitenkin Paulin setä Ernest, joka oli niin vahva, että häntä kutsuttiin New Orleansin shakkikuninkaaksi. Paul oppi shakin säännöt jo kahdeksanvuotiaana. Samanikäisenä Paulin isä vei hänet katsomaan ensimmäisiä shakin yhdysvaltainmestaruuskilpailuja. Kisat pidettiin New Orleansissa, ja mestaruuden voitti newyorkilainen Charles Stanley. Paulin sedän mukaan kukaan ei virallisesti opettanut poikaa pelaamaan shakkia, vaan Paul oppi seuraamalla toisten pelejä. Katseltuaan erään kerran isänsä ja setänsä välistä shakkipeliä useita tunteja Paul kertoi myöhemmin sedälleen, että hänen olisi kuulunut voittaa peli. Ernest hämmästyi, sillä ei tiennyt Paulin edes osaavan pelata. Vielä suuremmaksi hämmästykseksi Paul laittoi nappulat laudalle pelin asemaan ja näytti siirtosarjan, jolla setä olisi voittanut pelin.
Paul Morphyn shakkitaidot kasvoivat nopeasti. Suurin osa kunniasta kuuluu Ernestille, joka pelasi Paulin kanssa usein. Vuonna 1846 kenraali Winfield Scott sattui käymään New Orleansissa. Hän oli ylpeä shakkitaidoistaan ja yksi aikansa johtavista amatööripelaajista. Scott tiedusteli, voisiko pelata paikallisia vahvoja pelaajia vastaan muutaman pelin.Konsala, s. 21 Hänelle vastattiin myöntävästi, mutta yllätyksekseen hän sai vastaansa 9-vuotiaan Paul Morphyn. Scott piti koko juttua huonona pilana, mutta suostui lopulta pelaamaan. Paul voitti kuitenkin molemmat pelit, joista ensimmäinen päättyi vain kymmenessä siirrossa.
Vuonna 1849 Paul pelasi kymmeniä pelejä ranskalaista mestaria, Eugène Rousseauta, vastaan. Pelien pöytäkirjat ovat suurelta osin tuhoutuneet, mutta Morphyn tiedetään voittaneen noin yhdeksänkymmentä prosenttia peleistä.
Vuonna 1850 unkarilainen mestari Johann Löwenthal, yksi maailman parhaista pelaajista pistäytyi käymään New Orleansissa.Konsala, s. 22 Hän oli kierrellyt ympäri Yhdysvaltoja antamassa simultaaninäytöksiä ja pelannut paikallisten mestarien kanssa. New Orleansissa häntä vastaan asettui nuori, vain kaksitoistavuotias, Paul Morphy. He pelasivat kolmen pelin ottelun, ja Morphy voitti jokaisen pelin. Löwenthal suuttui tappiostaan siinä määrin, että väärensi yhden pelin loppusiirrot tehden siitä tasapelin. Huijaus onnistui melko hyvin, ja useissa shakkihistoriaa käsittelevissä kirjoissa mainitaan vieläkin ottelun tulokseksi kaksi voittoa Morphylle ja yksi tasapeli. Kahdentoista vuoden ikäisenä Paulista oli tullut jo niin vahva pelaaja, että pystyi voittamaan setänsä pelaamalla itse sokkona.
Opiskelut ja Amerikan mestaruus
Lapsuudessaan Morphy kävi koulua Jeffersonin akatemiassa, josta hän siirtyi Pyhän Joosefin jesuiittakouluun, Alabamaan vuonna 1850.Konsala, s. 23 Hän menestyi erityisen hyvin matematiikassa sekä lakitieteessä, ja vapaa-ajallaan kaatoi kaikki oppilaat ja opettajat shakissa. Muuten hän ei harrastanut shakinpeluuta aktiivisesti pelaten pääasiassa vain itseään selvästi heikompia pelaajia vastaan Morphy valmistui jesuiittakoulusta 1854, mutta jäi vielä yhdeksi vuodeksi opiskelemaan matematiikkaa ja lakia.
Jatko-opintoja varten Morphy siirtyi Lousianan yliopistoon, josta hän valmistui asianajajaksi. Valmistuessaan Morphy oli vain 19-vuotias, joten hän oli liian nuori lakimiehen ammattiin. Hän käytti aikansa matkusteluun ja shakinpeluuseen.
Morphylle oli hyvästä muististaan hyötyä niin opinnoissa kuin shakissakin. Hänen ei tarvinnut toisten pelaajien tavoin jatkuvasti tutkia shakkikirjoja. Hän vain luki kirjan kerran ja antoi sen sen jälkeen jollekin ystävistään. On myös sanottu, että hän olisi opetellut koko Louisanan lainsäädännön ulkoa.
Vuoden 1857 lokakuussa pidettiin Amerikan ensimmäinen shakin mestaruusturnaus.Konsala, s. 24 New Yorkin shakkikerho lähetti kutsun myös nuorelle Paul Morphylle. Hän ei olisi ensin halunnut ollenkaan osallistua kisoihin, mutta setänsä painostuksesta lopulta matkusti New Yorkiin kilpailemaan. Turnaus ei ollut nykyisten kaltainen, jossa kaikki pelaavat kaikkia vastaan. Kisoihin osallistui vain 16 mantereen parasta pelaajaa ja voittaja ratkaistiin cup-muotoisena. Kierroksien parit arvottiin aluksi. Jatkoon pääsyyn riitti kolme voittoa vastustajasta, ja tasapelejä ei laskettu mukaan. Ensimmäisellä kierroksella Morphya vastaan asettui Englannista kotoisin ollut James Thompson. Morphy voitti hänet suoraan kolmessa pelissä. Samoin kävi toisella kierroksella tuomari Alexander Beaufort Meekille. Kolmannella kierroksella Morphya vastaan asettui Theodore Lichtenhein, joka oli New Yorkin shakkikerhon johtaja.Morphy voitti hänetkin antaen vastustajalleen vain yhden tasapelin.
Finaalissa Morphya vastaan pelasi Saksasta kisoihin saapunut Louis Paulsen. Morphy aloitti ottelun hyvin voittaen ensimmäisen pelin valkeilla vain viidessä ja puolessa tunnissa.Konsala, s. 25 Toisessa pelissä Morphy uhrasi torninsa saadakseen ratkaisevan hyökkäyksen, mutta erehtyi parhaasta jatkosta. Paulsen saavutti paremman aseman, muttei pystynyt voittoon. Peli sovittiin tasapeliksi 15 tunnin pelin jälkeen. Paulsen voitti kolmannen pelin Morphyn tehtyä virhesiirron, joka maksoi upseerin.Konsala, s. 26 Neljäs peli päättyi tasan Paulsenin hyvän loppupeliosaamisen ansiosta, vaikka hän oli tappiolla kahden sotilaan verran. Viidennessä pelissä syntyi torniloppupeli, jossa Morphylla oli selvä etu. Paulsen luovutti 10 tunnin pelin jälkeen. Kuudennessa pelissä Morphy saavutti hienon voiton kuningattaren uhrauksen jälkeen. Peli mursi Paulsenin henkisesti. Tämän jälkeen Morphy voitti myös kaksi seuraavaa peliä ja hänestä tuli Amerikan mestari. Morphy kieltäytyi yllättäen palkintorahoista, mutta otti vastaan hopeisen pöytäkaluston.Konsala, s. 27 Voiton jälkeen Morphy palasi takaisin kotiinsa New Orleansiin.
Vuoden 1857 joulukuussa Morphyn kirjoittama artikkeli ilmestyi Chess Monthly -lehdessä. Morphy tarjoutui siinä pelaamaan ketä tahansa amerikkalaista shakkimestaria vastaan sotilaan ja aloitussiirron tasoituksella. Yksikään pelaaja ei suostunut ottelemaan Morphya vastaan edes tällä tasoituksella.Konsala, s. 28 Yksi syy tähän oli Charles Stanleyn, Yhdysvaltojen toiseksi parhaana pidetyn shakinpelaajan, kohtalo Morphya vastaan. Hän oli pelannut Morphya vastaan samanlaisella tasoituksella mestaruusturnauksen aikoihin ja joutunut luovuttamaan, kun Morphy johti ottelua 4½-½. Tässä vaiheessa ei ollut epäilystäkään siitä, kuka oli Amerikan mantereen paras pelaaja.
Euroopan valloitus thumb|right|200px|Paul Morphy pienoiskuva|oikea|Morphy ja Löwenthal pelaamassa Amerikkalaiset shakkipelaajat povasivat Morphysta haastajaa Euroopan parhaille pelaajille.Konsala, s. 29 Helmikuussa 1858 New Orleansin shakkikerho pyysi kirjeitse englantilaista mestaria, Howard Stauntonia, jota pidettiin maailman parhaana pelaajana, matkustamaan New Orleansiin Morphyn vastustajaksi. Shakkikerho lupasi korvata kaikki Stauntonin matkan mahdolliset kulut ja tarjosi palkintorahoiksi 5 000 dollaria, joista tuhat olisi mennyt Stauntonille joka tapauksessa. Staunton vastasi kirjeellä, jossa hän kohteliaasti kieltäytyi kutsusta vedoten työkiireisiin. Staunton kirjoitti kuitenkin englantilaiseen Illustrated London News -lehteen kolumnin, jossa hän sanoi, että jos Morphy haluaa todella näyttää taitonsa maailmalle, hänen täytyy tehdä se ensi vuodeksi suunnitellulla matkallaan Eurooppaan. Morphy otti Stauntonin kolumnin haasteena ja alkoi heti suunnitella matkaa Eurooppaan. Aluksi Morphyn perhe piti Paulia liian nuorena matkalle, mutta New Orleansin shakkiväki sai taivuteltua perheen tahtoonsa.Konsala, s. 30 He tarjoutuivat myös maksamaan Morphyn kustannukset matkasta ja Englannista pidettävästä Birminghamin turnauksesta, johon Morphyn oli tarkoitus osallistua. Morphy kuitenkin kieltäytyi rahoista, koska ei halunnut itseään pidettävän ammattilaisena, joka pelaa shakkia rahan takia.
Englannin-matka Morphy lähti New Yorkista 8. kesäkuuta ja saapui Liverpooliin 21. päivä. Hänen oli tarkoitus pelata kesäkuun lopussa Birminghamin turnauksessa, matkustaa Lontooseen ja kohdata Staunton siellä, jatkaa matkaa Pariisiin ja mahdollisesti Berliiniin kohdatakseen Euroopan mestarit ja palata marraskuussa kotiin. Englannin shakkiliitto oli kuitenkin, Morphyn lähdettyä jo matkalle, siirtänyt Birminghamin turnauksen elokuuhun, joten Morphy matkusti Lontooseen vieraillakseen shakkikerhoissa ja haastaakseen Stauntonin otteluun. Staunton kuitenkin hylkäsi Morphyn haasteen vedoten myöhäiseen ajankohtaan, eikä suostunut muihin kuin neuvottelupeleihin. Lontoolaisista pelaajista Morphyn kanssa suostui pelaamaan muun muassa Thomas Barnes.Konsala, s. 31 Morphy saavutti hänestä 19 voittoa häviten 8 peliä.
Morphy aloitti vähitellen uudet neuvottelut Stauntonin kanssa ottelun ajankohdasta. Staunton antoi ymmärtää, että hän ottelisi Morphyn kanssa, mutta vaati kuukauden lykkäystä hioakseen avauksiaan ja loppupelitaitojaan. Sillä aikaa Morphy pelasi ottelun vanhan ystävänsä, Löwenthalin, kanssa. Morphy voitti yhdeksän peliä, pelasi kaksi tasan ja hävisi kolme. Hän kuitenkin lahjoitti ottelun voittorahat ja hieman ylimääräistä Löwenthalille.Konsala, s. 32 Elokuussa Morphy tiedusteli Stauntonilta kirjeitse, milloin he voisivat kohdata ottelussa. Staunton pyysi muutaman viikon viivytystä.Konsala, s. 33 Morphy jätti kuitenkin osallistumatta Birminghamin turnaukseen, koska oli luvannut perheelleen, ettei pelaisi rahasta turnauksissa. Morphy lähti kuitenkin kisapaikalle, mutta pelasi tätä ennen englantilaista kirkonmiestä, Owenia, vastaan. Morphy antoi taas sotilaan ja aloitussiirron tasoitusta, mutta voitti ottelun 6-1. Kuultuaan Morphyn vetäytymisestä Staunton osallistui turnaukseen,, mutta putosi jo toisella kierroksella.Konsala, s. 34 Morphy jatkoi ottelun järjestämistä Stauntonia vastaan, ja lopulta Staunton lupasi pelata hänen kanssaan marraskuussa.
Ranskan-matka pienoiskuva|oikea|Morphy shakkilaudan ääressä Morphy oli saanut tarpeekseen Englannista ja matkusti Pariisiin otellakseen paikallisten ja muiden mestareiden kanssa. Hän saapui sinne 2. syyskuuta ja oli heti innokas pelaamaan ranskalaisia mestareita vastaan.Konsala, s. 40 Hän antoi otteluidensa lomassa silloin tällöin simultaaninäytöksiä.
Pariisin shakkipelien keskus oli kahvila nimeltä Café de la Régence.Konsala, s. 39 Ensimmäisenä Morphy otteli Daniel Harrwitzia vastaan, joka oli paikan ehdottomasti paras pelaaja. Voittoon vaadittiin seitsemän voitettua peliä. Kun Morphy johti ottelua 5½-2½, Harrwitz keskeytti pelaamisen.Konsala, s. 78 Harrwitz ei kuitenkaan koskaan myöntänyt tappiotaan.Konsala, s. 41 Tässä vaiheessa Staunton perui hänen ja Morphyn välisen ottelun kokonaan vedoten työesteisiinsä.Konsala, s. 43