upright|pienoiskuva|Urho Kekkonen toimi Suomen tasavallan presidenttinä koko 1970-luvun. Kuva vuodelta 1975. upright|pienoiskuva|Nesteen torni valmistui Espoon Keilaniemeen vuonna 1976 ja oli pitkään Suomen korkein tornitalo. Se on nykyään Fortumin pääkonttori. Suomi oli 1970-luvulla voimakkaasti kehittyvä runsaan neljän ja puolen miljoonan asukkaan yhteiskunta. 1970-luvulla Suomessa vallitsi niin sanottu Kekkosen aika ja YYA-sopimus eli ”sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta” Neuvostoliiton kanssa. Merkittäviä tapahtumia politiikassa olivat Helsingissä järjestetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (ETYK) sekä Suomen EEC-vapaakauppasopimus ja sen vastustaminen. Muun muassa lainsäädäntö ja koulutusjärjestelmä kehittyivät monella tavalla nykyaikaisemmiksi. Merkittävä ilmiö oli myös runsas muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin ja suurten kaupunkien lähiöiden kasvu. Kulttuurissa uutta olivat suomirock-musiikki ja rock-festivaalit, etelänmatkailun yleistyminen, vuosikymmenen lopulla uuden aallon rockmusiikin myötä ”elävän musiikin yhdistykset”, vihreä liike sekä suomalaisen vaihtoehtoisen kulttuurin leviäminen.
Politiikka pienoiskuva|Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (ETYK) Helsingissä kesällä 1975, eturivissä vas. SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa, ulkoministeri Olavi J. Mattila, pääministeri Keijo Liinamaa, presidentti Urho Kekkonen. upright|pienoiskuva|Pääministeri Kalevi Sorsa vuonna 1975.
Puolueet ja eduskunta Suomessa vallitsi koko 1970-luvun ajan niin sanottu Kekkosen aika sekä suomettumisen aika. Suomen ja Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen voimassaoloa jatkettiin 20 vuodella vuonna 1970.
Presidentti Urho Kekkonen valittiin poikkeusmenettelyllä neljännelle virkakaudelleen vuonna 1974 – laki presidentin toimikauden pidentämiseksi neljällä vuodella syntyi värikkäiden vaiheiden jälkeen tammikuussa 1973 – ja normaalissa valitsijamiesvaalissa laajan poliittisen rintaman tuella viidennelle kaudelleen vuonna 1978. Vuoden 1978 vaalissa Kekkosta vastassa oli neljä pienpuolueiden ehdokasta.Suomen virallinen tilasto 29 A 34, s. 8–9.
Vaalit Suomessa järjestettiin neljät eduskuntavaalit vuosina 1970, 1972, 1975 ja 1979. Presidentti Urho Kekkonen hajotti eduskunnan kahdesti, ensin syksyllä 1971 ja toisen kerran kesällä 1975. Jaakko Nousiainen: Suomen poliittinen järjestelmä (10. painos), s. 207–209. WSOY, 1998. . Suomen Maaseudun Puolue saavutti suurvoiton vuoden 1970 vaaleissa, mutta hajosi kahtia sisäisten kiistojensa vuoksi jo pari vuotta myöhemmin.Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1974, s. 192. Tällöin puolueen oppositio muodosti uuden Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolueen, joka kuitenkin putosi pian eduskunnasta. Lisäksi Kokoomuksessa ja Ruotsalaisessa kansanpuolueessa puhjenneet linjariidat johtivat Perustuslaillisen Kansanpuolueen syntyyn.Eero Ojanen: Koivisto Need Not Be Criticized in Finland (Helsingin Sanomat 20.10.1983) teoksessa JPRS West Europe Report 21.11.1983 West Europe Report 2236. U.S. Foreign Broadcast Information Service. PDF. Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto (TPSL) katosi puoluekartalta, Peltoniemi – Rajala, 1981, s. 232. kun taas Suomen Kristillinen Liitto nousi uutena puolueena eduskuntaan. TPSL:n lakkauttamista vastustaneet puolueen jäsenet perustivat Sosialistisen Työväenpuolueen, mutta se ei saanut kansanedustajia yksissäkään eduskuntavaaleissa. Puolue poistettiin rekisteristä vuonna 1979.Partier som införts och avförts ur partiregister (Justitieministeriet 22.8.2005)
Puoluepolitiikka Poliittiset hallitukset rakentuivat pääsääntöisesti niin sanotulle kansanrintamapohjalle (SDP, SKDL ja Keskustapuolue), pienpuolueista hallitukseen päätyivät usein myös LKP sekä RKP. Kokoomus sekä SMP olivat ulkopoliittisista syistä koko vuosikymmenen ajan oppositiossa. Kokoomus yritti sitkeästi remonttimiesten avulla päästä hallituskelpoiseksi. Vuosikymmenen aikana Suomessa toimi kolme niin sanottua virkamieshallitusta, joista kahta johti ylipormestari Teuvo Aura ja yhtä varatuomari Keijo Liinamaa, joka tuli tunnetuksi myös pitkäaikaisena valtakunnansovittelijana. Kalevi Sorsan ensimmäinen hallitus istui lähes kolme vuotta ja nousi Suomen siihen saakka toiseksi pitkäikäisimmäksi hallitukseksi. Kun uuden poliittisen hallituksen muodostaminen osoittautui syksyllä 1975 vaikeaksi, presidentti Urho Kekkonen "runnoi" kokoon "hätätilahallituksen", jonka pääministeriksi tuli jo eläkkeelle siirtynyt maaherra Martti Miettunen.
Keskustapuolueen sisällä voimistui vuosikymmenen mittaan kahtiajako Ahti Karjalaista tukeneen niin kutsutun K-linjan ja istuvan puheenjohtajan Johannes Virolaisen kannattajien kesken. Vuoden 1972 eduskuntavaalien jälkeen Virolaisen kannattajilla oli vielä niukka enemmistö Keskustan eduskuntaryhmässä, mutta vuoden 1975 vaaleissa K-linja nousi ryhmän enemmistöksi. Yrityksistään huolimatta K-linja ei onnistunut syrjäyttämään Virolaista puoluejohtajan paikalta.Antti Blåfield ja Pekka Vuoristo: Kun valta vaihtui: mitä todella tapahtui presidentinvaaleissa 1982, s. 142–143. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982.
Tunnettuja oppositiopoliitikkoja olivat Tuure Junnila, Eero Lattula, Pentti Mäki-Hakola ja Kullervo Rainio (Kok.), Veikko Vennamo ja J. Juhani Kortesalmi (SMP) sekä Georg C. Ehrnrooth (RKP). Rainio ja Ehrnrooth siirtyivät Perustuslailliseen Kansanpuolueeseen. Kokoomuksessa vaikutti niin sanottu remonttimiesten ryhmä, jonka näkyvimpiä hahmoja olivat Juha Vikatmaa, Ilkka Kanerva ja Ilkka Suominen. Ryhmä pyrki tekemään Kokoomuksesta hallituskelpoisen lähentämällä puoluetta myötämielisemmälle linjalle Urho Kekkosta ja Neuvostoliittoa kohtaan.
1970-luvulla eli vahvasti poliittinen termi taistolaisuus, jolla viitataan Taisto Sinisalon johtamaan Suomen kommunistisen puolueen sisäiseen oppositioon ja sen ympärillä toimineeseen liikkeeseen. Taistolaisilla oli tavoitteena lisätä sosialismia Suomen yhteiskunnassa, mitä monet liikkeeseen kuulumattomat paheksuivat.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi 1975 Suomi nousi hetkeksi maailman huomion keskipisteeseen, kun Helsingin Finlandia-talossa järjestettiin kesällä 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (ETYK). Kokoukseen osallistuivat kaikki Euroopan valtiot − Albaniaa lukuun ottamatta − sekä Yhdysvallat ja Kanada. Monet valtionpäämiehet käyttivät ETYKin tarjoamaa tilaisuutta hyväkseen myös kahden- ja monenkeskisiin keskusteluihin.
Liikehdintää ja skandaaleja thumb|360px|Koijärven kuivatushankkeen estäminen oli osa Suomen 1970-luvun lopun poliittista ilmapiiriä. Kuvassa Vihreän liiton kansanedustajat Ville Komsi ja Irina Krohn (toinen ja kolmas oikealta) saapuvat Koijärven padonrakentajien leirille huhtikuussa 1979. Vuosikymmenen puhutuimpia poliittisia muistelmateoksia oli syksyllä 1970 ilmestynyt jatkosodan aikaisen pääministerin Edwin Linkomiehen Vaikea aika, jonka tekijä oli määrännyt julkaistavaksi vasta kuolemansa jälkeen. Keskustelua synnyttivät kirjan kuvaaman ajanjakson tapahtumien ohella myös Linkomiehen arviot muista saman ajan poliitikoista. Huomiota herätti myös presidentti Urho Kekkosen vuonna 1976 julkaisema kaksiosainen kirjekokoelma Kirjeitä myllystäni, joka toi poliittiseen kielenkäyttöön termin myllykirje.
SDP:n taloudenhoitaja Pentti Ketola ja kaksi hänen apulaistaan jäivät kiinni Arlandan lentoasemalla syyskuussa 1975 heidän yrittäessään salakuljettaa Ruotsin metalliliitolta ja Länsi-Saksan ammattiyhdistysliikkeeltä saatua valuuttaa Suomeen. Rahat oli tarkoitettu SDP:n vaalitueksi Metalliliiton vaaleihin. Julkisuudessa liikkui huhuja Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n osuudesta varojen hankintaan, minkä SDP kiisti.Mitä missä milloin 1977, s. 16.
Suomen ja EEC:n vapaakauppasopimuksen valmisteluun liittyi syksyllä 1972 Zavidovo-vuoto, jossa presidentti Urho Kekkosen ja Neuvostoliiton johdon salaisista keskusteluista tehty muistio vuoti julkisuuteen. Vuodon taustalla oli poliittisen äärivasemmiston vastustus sopimuksen solmimiselle. Vuosikymmenen lopulla Suomen poliittista elämää alkoivat ravistella Salora- ja Valco-skandaalit.
Vuonna 1979 ympäristöaktivismi tuli julkisuuteen Koijärvi-liikkeen estäessä Forssassa sijaitsevan, merkittävänä lintualueena pidetyn Koijärven kuivatushankkeen. Osittain punk-musiikin ja uuden aallon musiikin aatteiden vaikutuksesta aseistakieltäytyminen ja siviilipalvelus alkoivat huomattavasti yleistyä verrattuna aiempaan. Siviilipalvelukseen pääseminen ei ollut helppoa, vaan vaati vakaumuksen todistamista virallisesti.
Politiikka tuli myös kouluihin teiniliittojen myötä, jotka pyrkivät vaikuttamaan opiskelijoiden ja koululaisten asemaan. Teiniliittojen poliittisessa kielenkäytössä tunnettiin esimerkiksi käsite opiskelijoiden lakko.
Laki pienoiskuva|Vappu Helsingissä vuonna 1975 1970-luvulla Suomessa toteutettiin lukuisia merkittäviä lain säädöksiä: 1970: Rotusyrjinnästä tuli rangaistava teko. 1970: Yrittäjien eläkelaki (YEL) ja maatalousyrittäjien eläkelaki (MYEL) säädettiin.Mitä missä milloin 1971, s. 220. 1971: Homoseksuaalinen kanssakäyminen laillistettiin. 1971: Laki työttömyyspäivärahasta ja työttömyyskassoista säädettiin. 1972: Sodanaikainen kuolemanrangaistus poistettiin laista.Laki kuolemanrangaistuksen poistamisesta rangaistusjärjestelmästä 5.5.1972/343. 1972: Äänioikeusikäraja laskettiin 18 vuoteen. 1973: Laki lasten päivähoidosta säädettiin. 1974: Rikokset ihmisyyttä vastaan lisättiin rikoslakiin.Kullervo Kemppinen: lakitiedon Pikkujättiläinen, s. 650. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1985. 1975: Kuritushuonerangaistus poistettiin laista. 1976: Täysi-ikäisyyden raja laskettiin 18 vuoteen. 1976: Vaalikelpoisuusikäraja laskettiin 18 vuoteen.Tarkka & Tiitta, 1987, s. 266. 1977: Tupakkalaki astui voimaan. 1978: Kuluttajansuojalaki säädettiin.
Merkittäviä poliitikkoja
Urho Kekkonen, tasavallan presidentti Mauno Koivisto, pää- ja valtiovarainministeri Teuvo Aura, pääministeri, ylipormestari Ahti Karjalainen, pää- ja ulkoministeri Rafael Paasio, pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa, pää- ja ulkoministeri, SDP:n puoluesihteeri ja puheenjohtaja Keijo Liinamaa, valtakunnansovittelija ja pääministeri Martti Miettunen, pääministeri ja maaherra Arvo Aalto, työministeri Georg C. Ehrnrooth, kansanedustaja, Suomen Perustuslaillisen Kansanpuolueen ensimmäinen puheenjohtaja Eino Haikala, Suomen kansan yhtenäisyyden puolueen puheenjohtaja ja presidenttiehdokas 1978 Harri Holkeri, Kokoomuksen puheenjohtaja Keijo Korhonen, ulkoministeri Väinö Leskinen, ulkoministeri Eino Poutiainen, Suomen maaseudun puolueen kansanedustaja ja puoluesihteeri Juha Rihtniemi, Kokoomuksen puheenjohtaja
Aarne Saarinen, Suomen Kansan Demokraattisen Liiton kansanedustaja ja puheenjohtaja Ahti M. Salonen, Perustuslaillisen Kansanpuolueen presidenttiehdokas 1978 Aarre Simonen, oikeusministeri, Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattisen Liiton puheenjohtaja Taisto Sinisalo, SKDL:n vähemmistön, "taistolaisten" johtohahmo Veikko Vennamo, Suomen maaseudun puolueen kansanedustaja, puheenjohtaja ja presidenttiehdokas 1978 Juha Vikatmaa, Kokoomuksen kansanedustaja, ns. remonttimiesten johtohahmo Johannes Virolainen, opetus- ja valtiovarainministeri sekä maa- ja metsätalousministeri, Keskustapuolueen puheenjohtaja Paavo Väyrynen, ulkoministeri Raino Westerholm, Suomen Kristillisen Liiton kansanedustaja, puheenjohtaja ja presidenttiehdokas 1978
Hallinnollinen jako
1970-luvulla Manner-Suomessa oli 12 lääniä: Turun ja Porin lääni, Uudenmaan lääni, Kymen lääni, Hämeen lääni, Mikkelin lääni, Vaasan lääni, Keski-Suomen lääni, Kuopion lääni, Pohjois-Karjalan lääni, Oulun lääni ja Lapin lääni. Itsehallinnollinen Ahvenanmaa muodosti oman lääninsä.