Jääpallo (vanh. bandyPieni tietosanakirja, s. 1481; runeberg.org) on jäällä pelattava joukkuepeli. Suosituinta laji on Pohjoismaissa ja entisen Neuvostoliiton alueella.
Laji muistuttaa monilta osin maahockeya ja hurlingia. Jääpalloa pelataan luistimilla jalkapallokentän kokoisella alueella. Säännöt ja periaatteet, esimerkiksi paitsiosääntö ja peliaika 2 × 45 minuuttia, ovat monilta osin samanlaiset jalkapallon kanssa.
Toisin kuin jääkiekossa, ovat jääpallossa tönimiset ja taklaukset, kuten hartia- ja lonkkaestot, kiellettyjä. Palloa ei saa myöskään esimerkiksi pelata kädellä tai lyödä olkapään yläpuolella olevalla mailalla. Rikkeistä tuomari määrää vapaalyönnin rikkomuspaikasta tai mikäli rike tapahtuu puolustavan joukkueen rangaistusalueella, lyönnin puoliympyrän muotoisen rangaistusalueen rajalla, 17 metrin päässä maalilta sijaitsevalta vapaalyöntipisteeltä. Vakavista rikkomuksista tuomitaan rangaistuslyönti rangaistuspisteeltä, joka sijaitsee 12 metrin etäisyydellä maalista.
Historiaa Esihistoriaa Jääpallon kaltaisia pelejä on pelattu tuhansien vuosien ajan. Ensimmäiset merkit vastaavanlaisesta muinaisesta mailapelistä ovat egyptiläisissä hautapiirroksissa Beni Hasanissa, Minian lähistöllä. On epäselvää, onko peliväline ollut pallo vai ympyrän muotoinen, mutta esimerkiksi mailojen muoto on samanlainen kuin nykyäänkin jääpallossa. Muita eri puolilla maailmaa pelattuja samankaltaisia pelejä ovat eteläisessä Keski-Aasiassa pelattu ”poolo”, jota tiettävästi pelattiin ilman hevosia, Japanissa ”kachi” eli ”dakyu” ja asteekkien ”cheuca”, jossa puista palloa lyötiin hirvenluilla.
Myös Kreikassa tiedetään harrastetun Maratonin taistelun aikoihin samanlaista peliä, jossa nahkaista höyhenillä täytettyä palloa pelattiin käyrillä mailoilla. Pelin uskotaan levinneen myöhemmin Roomaan nimellä paganica ja Rooman laajenemisen myötä eri puolille Eurooppaa ja Välimeren ympäristöä.
Keskiajalla Euroopan pohjoisissa osissa pelattiin lukuisia pallopelejä. Islantilaisissa legendoissa ja kansantaruissa esiintyy knattleikr-niminen peli, jonka uskotaan levinneen islantilaisten uudisasukkaiden mukana Britteinsaarille. Knattleikrillä on monia yhtäläisyyksiä perinteisiin, myöhemmin saarilla pelattuihin peleihin kuten irlantilaisten hurlingiin, skottien shintyyn ja walesiläisten bandyyn eli jääpalloon, joiden uskotaan polveutuneen samasta esi-isästä, luultavasti paganicasta. Irlantilaisissa taruissa esiintyy useita sankareita, jotka esittelevät taitojaan hurlingissa. Skotlannissa kuningas Aleksanteri I:n (1078–1124) kerrotaan pelanneen shintyä.
Vanhimmat todisteet jääpallosta jääpallona ovat 1200-luvulta peräisin olevissa Canterburyn katedraalin ikkunamaalauksissa, joissa kuvataan toisessa kädessään käyrää mailaa ja toisessa palloa pitelevä poika.
Myös kymrien tiedetään pelanneen lajia nimellä bando, joka tulee germaanisesta käyrää mailaa tai keppiä merkitsevästä sanasta bandja. Walesissa on museossa näytteillä joitakin muinaisia bando-mailoja, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin nykyiset jääpallomailat. Niin hurlingia, shintyä kuin bandyakin pelattiin sekä ruoholla että jäällä, mutta ilmastollisten seikkojen vuoksi nurmikolla pelattu versio oli suosituin.
Yksi Euroopan historiallisia mailoilla pelattuja jääpallon kaltaisia pallopelejä oli Alankomaitten jäällä pelattava kolv 1500- ja 1600-luvuilla. Kolv ei kuitenkaan ollut joukkuepeli, vaan muistutti enemmänkin golfia. Venäjällä pelattuja pelejä olivat muun muassa julas, kotol ja kubar.
Aiemmin termit ”bandy” ja ”hockey” merkitsivät samaa asiaa, mutta nykypäivään tultaessa jää- ja ruohoversiot ovat eriytyneet toisistaan. Bandya eli jääpalloa pelataan jäällä ja hockeya eli maahockeya ruohokentällä. Myöhemmin pohjoisamerikkalaiset kehittivät lajin pohjalta oman versionsa, jossa pelaajien määrä puolitettiin ja kenttää sekä maaleja pienennettiin. Tämän pohjalta syntyi jääkiekko.
Nykymuotoisen jääpallon synty
Nykyiseen muotoonsa jääpallo kehittyi 1700-luvun puolella Englannissa. Englannissa oli pelattu mailalla ja pallolla pelattavaa hockey -nimistä peliä jo satojen vuosien ajan. Siitä kehitettiin myös jäällä ja luistimilla pelattava versio, jota saatettiin pelata talvisin. Tämä tapahtui the Fens -nimisellä alueella Englannin itäosassa, missä alava soinen maa sai talvisin jääpeitteen. Pelin keskuksena toimi Bury-on-Fenin kylä, jossa jäällä pelattavaa hockeyta harrastettiin ainakin jo talvella 1813–1814, mutta todennäköisesti peli oli kehittynyt jo aiemmin.
1800-luvun puolivälissä lajin harrastus levisi myös kaupunkeihin. Yksi ensimmäisistä seuroista oli vuonna 1865 perustettu Nottingham Forest Football anf Bandy Club, joka myöhemmin keskittyi vain jalkapalloon. Toinen yksi edelleen toimivista varhaisista jääpalloseuroista on 1889 perustettu Sheffield United. Fens-seudulla laadittiin pelille yhteiset säännöt vuonna 1882 ja lajiliitto perustettiin vuonna 1891. Brittiläisten mukana laji levisi Euroopan mannermaalle 1890-luvulta lähtien. Ensimmäinen kansainvälinen ottelu pelattiin vuonna 1891, kun Bury Fenin joukkue matkusti Hollantiin. Parhaimman jalansijan laji sai Ruotsista, jonne kreivi Clarence von Rosen toi lajin talvella 1895–1896. Tukholmassa pelattiin seurajoukkueiden kesken ensimmäistä kertaa vuoden 1901 Pohjoismaisissa kisoissa. Ruotsin mestaruudesta pelattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1907.
Laji levisi myös Venäjän keisarikuntaan ja Pietarista tuli toinen tärkeä lajin tukikohta. Venäjällä ylhäisö oli jo pelannut vastaavaa peliä 1700-luvulla Neva-joen jäällä. Nykymuotoisen jääpallon pelaamisen on katsottu alkaneen Pietarissa vuonna 1898. 1890-luvulla lajin harrastus levisi myös Keski-Eurooppaan.
Kilpailutoiminnan alku pienoiskuva|Jääpalloilijat juhlivat maalia Kansainvälinen jääpallotoiminta alkoi vuonna 1913, jolloin pelattiin ensimmäinen kansainvälinen jääpalloturnaus, kun Sveitsin Davosissa järjestettiin Euroopan mestaruuskilpailut. Turnaukseen osallistuivat Alankomaat, Belgia, Englanti, Italia, Itävalta-Unkari, Ranska, Saksa ja Sveitsi. Mestaruuden voitti Englannin joukkue. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin katkaisi lajin kansainvälisen toiminnan kehityksen.
Pohjoismaissa maajoukkuetoiminta alkoi sotavuosien jälkeen, kun vuonna 1919, Ruotsi ja Suomi kohtasivat Helsingissä, kyseessä oli molempien maiden ensimmäinen jääpallomaaottelu. Vuodesta 1919 Suomi ja Ruotsi kohtasivat maaottelussa vuosittain. Ruotsi aloitti vuotuiset ottelut Norjaa vastaan vuonna 1927. Suomi ja Norja kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa vuonna 1940. 1920–1930-luvulla Suomi kohtasi ystävyysotteluissa myös Viron.
Kansallisista mestaruuksista alettiin pelata Ruotsissa 1907, Suomessa 1908 ja Norjassa 1912. Myös Virossa alettiin pelata kansallisesta mestaruudesta ja ensimmäinen kilpailu pidettiin vuonna 1921. Virossa toiminta kuitenkin kuihtui 1930-luvulla. Neuvostoliitossa kansallisesta mestaruudesta pelattiin ensimmäistä kertaa vasta 1936.
1900-luvun alussa Eurooppaan levisi myös kanadalainen jääkiekko, joka tukahdutti jääpallon orastavan kehityksen Keski-Euroopassa, mutta Pohjoismaissa ja Venäjällä säilyi jääpallon suosio. Muualla peliä alettiin pelata kanadalaisin säännöin. Ratkaisevaa kehitykselle oli jääkiekon pääsy olympialaisten ohjelmaan vuonna 1920, mikä tukahdutti bandy-pelin Keski-Euroopasta 1920-luvun loppuun mennessä.
Venäjän jääpallohistoria Jääpallon nykyaikaiset säännöt on kirjoitettu Englannissa, mutta tavallaan laji on kehittynyt osaksi myös Venäjällä, sillä Pietarissa pelattiin jääpallon tapaista peliä jo ennen britteinsaarilta tulleen pelin leviämistä. Huomattava vaikutus pelin leviämiselle Venäjän keisarikunnassa oli Pietarissa työskenneillä briteillä. Pietarissa kehitettiin lajille yhteiset säännöt vuonna 1898, mitä pidetään Venäjän jääpallon syntymävuotena. Pietarista muodostui lajin tukikohta ja siellä aloitettiin jääpallon pelaaminen toden teolla jo 1800–1900-luvun vaihteessa ja lajin hiipuessa muualla se säilytti Venäjällä suosionsa.
Vuonna 1900 Pietarissa toimi kahdeksan jääpalloseuraa, jotka pelasivat otteluita keskenään ja tekivät myös vieraspelimatkoja. Ensimmäinen pelimatka suuntautui Suomen suuriruhtinaskuntaan, kun Pietarin Sport kävi pelaamassa ottelun Viipurissa. Vuonna 1905 Pietarissa alettiin pelata paikallisesta mestaruudesta ja Moskovaan perustettiin ensimmäiset seurat vuonna 1902. Moskovasta kehittyi toinen keskus Venäjän jääpallolle. Muita kaupunkeja joissa pidettiin 1900-luvun alussa varhaisia jääpallokilpailuja olivat Blagoveštšensk, Vladivostok, Riika, Tver, Arkangeli, Harkova ja Novgorod.
1900-luvun alussa Moskovan ja Pietarin joukkueet pelasivat vuosittain ottelut molemmissa kaupungeissa ja ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui Ruotsiin vuonna 1907. Vuonna 1914 maassa oli yli 30 seuraa, mutta sota esti mestaruudesta pelaamisen.
Venäjän vallankumous ja sisällissota hidastivat jääpallon kehitystä maassa. Sodan jälkeen Venäjän keisarikunnasta muodostui Neuvostoliitto ja lajin kehitys maassa jatkui. Laji otettiin mukaan myös kansalliseen opetusohjelmaan ja kilpailuja järjestettiin lapsille ja nuorille, kuin myös naisille ja miehillekin. 1920-luvulla pelattiin kaupunkien välisiä otteluita, mutta Neuvostoliiton mestaruudesta ei vielä pelattu.
Vuonna 1928 perustettiin Neuvostoliiton jääpallo- ja maahockeyliitto. Samana vuonna syntyi myös Neuvostoliiton maajoukkue ja joukkue osallistui helmikuussa Oslossa pidettyihin työläisten kansainvälisiin talviurheilukilpailuihin. Tämän jälkeen kansainväliset kontaktit Neuvostoliiton ja muun jääpallomaailman välillä katkesivat neljännesvuosisadaksi ja kansainvälisiä otteluita jatkettiin 1950-luvun puolivälissä.
Neuvostoliiton mestaruudesta pelattiin ensimmäistä kertaa turnausmuotoisesti Moskovassa vuonna 1936. 12 joukkueen turnauksen voitti Moskovan Dynamo. Seuraavan kerran maan mestaruudesta pelattiin vasta vuonna 1950. Välivuosina pelattiin cup-muotoista kilpailua, lukuun ottamatta sotavuosia jolloin kilpailutoiminta keskeytyi. Cup-kilpailun voitto jaettiin aina joko Moskovan Dynamolle tai Neuvostoliiton armeijan keskusurheiluseura TsSKA:n jääpallojoukkueelle. Myös naisille järjestettiin kansallisia cup-kilpailuita ja turnauksia maailmansotien väliseltä ajalta lähtien. Suhteellisen suuresta suosiosta huolimatta naisten kilpailutoiminta hiipui 1950-luvulla kolmeksi vuosikymmeneksi.
Vuodesta 1950 Neuvostoliiton jääpallomestaruudesta pelattiin vuosittain. Moskovan TsSKA voitti mestaruuden kolme kertaa 1950-luvulla, muina vuosina aina 1970-luvulle asti maan mestaruuden voitti aina joko Moskovan Dynamo tai Sverdlovskin SKA. Vasta vuonna 1977 mestaruuden onnistui voittamaan joku muu seura, kun Alma-Atan Dynamo voitti Neuvostoliiton mestaruussarjan. 1980-luvulla maan sarjaa hallitsi Krasnojarskin Jenisei, joka voitti ennätykselliset kymmenen perättäistä mestaruutta vuosina 1980–1989. Yhdennentoista mestaruutensa se voitti vuonna 1991. Lisäksi Neuvostoliiton mestaruuteen kykeni Krasnogorskin Zorki kahdesti. Jälkimmäinen Zorkin mestaruuksista tuli vuonna 1992, jolloin kyseessä oli IVY:n mestaruussarja Neuvostoliiton muututtua Itsenäisten Valtioiden Yhteisöksi.
Vuonna 1992 perustettiin Venäjän jääpalloliitto, joka jatkoi Neuvostoliiton jääpalloliiton toimintaa. Venäjän mestaruudesta pelattiin ensimmäistä kertaa kaudella 1992–1993. Mestaruuden saavutti Krasnogorskin Zorki. Sarjan alkuvuosina mestaruuteen ylsivät myös Jekaterinburgin SKA-Zenit ja Novosibirskin Sibselmash, ennen kuin Arkangelin Vodnik voitti kymmenen mestaruutta vuosina 1996–2005. Ainoastaan vuonna 2001 Krasnojarskin Jenisei saavutti mestaruuden katkaisten Vodnikin mestaruusputken. Vuoden 2005 jälkeen sarjaa on hallinnut jälleen Moskovan Dynamo. 2010-luvulla mestaruuteen ovat yltäneet myös Dynamo-Kazan ja Jenisei.
Ruotsin jääpallohistoria pienoiskuva|Jääpalloa Ruotsissa vuonna 1901.