Joulu

Joulu on juhla, jota vietetään joulukuun lopulla, lähellä talvipäivänseisausta. Kristityt viettävät joulua Jeesuksen syntymän muistoksi. Läntisessä perinteessä ajankohta on joulukuun 25. päivä. Sana joulu on peräisin germaanisesta keskitalven juhlasta, joka tunnetaan nimellä yule. Nykyään joulu on muun muassa Suomessa erityisesti perhejuhla ja merkittävimpiä vuotuisjuhlia.

Kristillinen kirkko valitsi joulun ajankohdaksi joulukuun 25. päivän, joka vastasi talvipäivänseisausta juliaanisessa kalenterissa. Kristillinen joulu korvasi 300-luvulta alkaen roomalaisen saturnalia-juhlan ja voittamattoman auringon päivän. Pohjoisessa Euroopassa jouluun yhdistyivät esikristilliset talvijuhlat. Muun muassa ikivihreiden kasvien käyttö koristeina, tulet ja juhla-ateriat liittyvät talvikauteen ja valon lisääntymisen odotukseen.

Joulun keskeisiä piirteitä monissa kulttuureissa ovat joululahjat, joulumusiikki, joulukoristeet, jouluruoat ja ihmisten yhdessäolo. Suomalaiseen joulunviettoon kuuluvat muun muassa joulutontut, joulukuusi, joulusauna ja haudoilla käynti. Joulupukki, lahjoja jakava valkopartainen hahmo, pohjautuu kansanperinteeseen ja 1800-luvun kuvastoon. Joulukirkko on jouluna järjestettävä jumalanpalvelus.

Suomessa joulunvietto painottuu jouluaattoon. Joulupäivä ja toinen joulupäivä eli tapaninpäivä ovat virallisia vapaapäiviä, samoin Suomessa joulunajan päättävä loppiainen 6. tammikuuta. Myös jouluaatto on monilla aloilla vapaapäivä tai lyhennetty työpäivä. Nykyaikainen kaupallinen joulu syntyi 1800-luvun loppupuolella. Jouluun liittyvää ylikulutusta on arvosteltu ympäristövaikutusten vuoksi.

Nimen alkuperä

Suomen kielen sana joulu on lainasana muinaisskandinaavisesta kielestä. Se juontuu pakanallisen eli esikristillisen keskitalven juhlan muinaisgermaanisesta nimestä. Sana on lainautunut rautakaudella, arviolta 500–650-luvulla. Myös viron kielessä joulu on jõulud. Se on samaa perua kuin norjan, tanskan ja ruotsin kielten jul. Muinaispohjoismainen joulua tarkoittava sana oli jól, mikä on käytössä vielä islannissa. Jotkut tutkijat olettavat sanan viittaavan vuodenkiertoon.

Muinaisenglannissa keskitalven juhla tunnettiin nimellä ġēol, myöhemmin yule. Yulen ajankohta vaihteli osin kuunkierron mukaan joulukuun lopusta tammikuun alkuun. Sana viittasi yleisesti keskitalven ajanjaksoon. Englannin kielessä sana yule on yhä käytössä joulun harvinaisena nimityksenä. Sana esiintyy joissakin jouluperinteissä, kuten yule log (jouluhalko) tai yule goat (pohjoismainen olkipukki).

Englannin kielessä tavallisin joulua tarkoittava sana on nykyisin Christmas, joka tulee muinaisenglannin sanoista Cristes Maesse eli ”Kristuksen messu”. Sana esiintyy ensi kerran 1000-luvun lähteissä. Saksaksi joulu on Weihnachten, joka viittaa ”pyhiin öihin”. Katolinen kirkko käyttää joulusta latinalaista nimitystä Dies Natalis Domini, joka tarkoittaa Herran syntymäpäivää. Latinan sanasta, joka tarkoittaa syntymää, ovat peräisin italian sana Natale, portugalin Natal ja espanjan Navidad ja mahdollisesti myös ranskan Noël.

Historia

Sadonkorjuujuhlat ja keskitalven juhlat

pienois|Serbialainen jouluateria. Monet kansat ovat viettäneet vuotuista juhlaa talvipäivänseisauksen aikoihin. Vuoden kulkua ovat rytmittäneet valon vaihtelu sekä maatalouden kylvö- ja sadonkorjuuajat. Pimein keskitalvi oli tyypillisesti juhlan vieton aikaa. Muun muassa kuusenoksat, tulet ja runsaat ateriat liittyvät talvikauteen ja valon lisääntymisen odotukseen. Muinaisten germaanien talvijuhla tunnetaan nykyisin englanninkielisellä nimellä yule. Kristinuskon levitessä yule-juhla ja kristillinen joulu sulautuivat yhteen.

Joulun ajankohta perustuu muinaisen roomalaisen kalenterin talvipäivänseisauksen ajankohtaan. Osa suomalaisista jouluperinteistä, kuten juhlarauha, lahjojen antaminen ja köyhille jakaminen, ovat samankaltaisia kuin antiikin Rooman saturnalia-juhlassa. Lahjoja annettiin myös uutenavuotena. Saturnaliaa vietettiin 17.–23. joulukuuta. 200-luvulla joulukuussa vietettiin myös auringonjumala Sol Invictuksen, Voittamattoman auringon, syntymäpäivää. Saturnalia hiipui vähitellen 300–500-luvuilla. Osa juhlan piirteistä siirtyi eurooppalaiseen jouluun.

Ennen nykyaikaisia kalentereita vuoden vaihtuminen saatettiin ajoittaa sadonkorjuun ajankohtaan. Suomessa vanhaan vuodenvaihteeseen sijoittuva syysjuhla oli kekri. Itäisessä Suomessa kekri oli vuoden pääjuhla vielä 1900-luvun alussa. Joulu syrjäytti kekrin viimeistään 1920-luvulla, kun yleinen oppivelvollisuus astui voimaan, sillä joulua vietettiin kouluissa, mutta kekriä ei.

Jeesuksen syntymäjuhla

pienois|Bramantino, Paimenten kunnioitus, noin 1500–1510. Kristinuskossa joulua vietetään Jeesuksen syntymän muistoksi. Juhlan viettäminen 25. joulukuuta ei perustu Raamattuun, vaan Roomassa 300-luvulla aloitettuun käytäntöön. Varhaisin maininta joulun viettämisestä 25. joulukuuta on vuoden 354 roomalaisessa kalenterissa, vuoden 336 kohdalle merkittynä.

Raamatussa Jeesuksen syntymästä kerrotaan Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. Kertomuksille on yhteistä se, että enkelin ilmoituksen mukaisesti neitsyelle Marialle syntyy Betlehemissä poika. Marian kihlattu on Joosef, joka on Daavidin sukua. Muilta osin Luukkaan ja Matteuksen kertomukset eroavat toisistaan. Luukas kertoo matkasta Betlehemiin väestönlaskennan vuoksi. Kun Joosef ja Maria saapuvat kaupunkiin, majatalossa ei ole tilaa. Jeesus syntyy ja hänet laitetaan seimeen. Enkelit julistavat yöllä uutisen Vapahtajan syntymästä paimenille, jotka menevät kunnioittamaan Jeesusta. Matteuksen evankeliumissa itämaan tietäjät seuraavat Betlehemin tähteä ja tuovat Jeesukselle lahjoja.

Evankeliumeissa ei sanota, mihin vuodenaikaan Jeesuksen syntymä tapahtui. 200-luvulla Hippolytos Roomalainen ajoitti Jeesuksen syntymän joulukuuhun. Hän oletti, että enkelin ilmestys Marialle oli tapahtunut kevätpäiväntasauksena, joka tuolloin oli 25. maaliskuuta, ja että Jeesus olisi syntynyt yhdeksän kuukautta myöhemmin.

Yksinkertaisin selitys Jeesuksen syntymän ajoitukselle on, että 25. joulukuuta on roomalaisen juliaanisen kalenterin talvipäivänseisauksen alkuperäinen ajankohta. On myös esitetty, että juhlapäivä olisi sijoitettu kyseiseen ajankohtaan sen vuoksi, että samana päivänä olisi ennestään vietetty Sol Invictuksen päivää. Toisen teorian mukaan asia olisi ollut päinvastoin: kristityt olisivat viettäneet kyseisenä päivänä Jeesuksen syntymäjuhlaa jo ennen kuin keisari Aurelianus (k. 275), mahdollisesti vastavetona kristityille, määräsi saman päivän Voittamattoman auringon päiväksi.

Jeesuksen syntymäjuhla sijoitettiin erilaisiin ajankohtiin eri puolilla valtakuntaa – jotkut viettivät sitä keväällä ja toiset syksyllä. Jo varhain kristityt olivat viettäneet 6. tammikuuta epifania-juhlaa eli nykyistä loppiaista. Epifania oli Jeesuksen kasteen muistopäivä, ja kasteen uskottiin tapahtuneen hänen 30-vuotispäivänään. Kristittyjen tärkein vuotuinen juhla oli keväällä vietettävä pääsiäinen. Monet kirkkoisät eli varhaiset teologit katsoivat, että pyhimysten syntymäjuhlia ei tarvittu, mutta heidän kärsimyksensä muistopäivät olivat tärkeitä. Tämä mahdollisesti viivästytti Jeesuksen syntymäjuhlan muodostumista. Merkittävä kristillinen juhla joulusta tuli Länsi-Euroopassa 800-luvulla.

Protestanttisen reformaation jälkeen puritaanien kaltaiset ryhmät vastustivat joulun viettoa. 1600-luvulla joulun vietto oli ajoittain kiellettyä Englannissa ja Bostonin siirtokunnassa Pohjois-Amerikassa. Jehovan todistajat eivät vietä joulua, koska heidän mukaansa juhlan alkuperä on pakanallinen.

Ajankohta

pienois|Joulukatu Tanskassa. Vuonna 1582 paavi Gregorius XIII otti käyttöön gregoriaanisen kalenterin, joka korvasi juliaanisen kalenterin. Uudistuksessa hypättiin suoraan lokakuun 4. päivästä 1582 lokakuun 15. päivään. Aluksi kalenteri tuli käyttöön vain katolisissa maissa, mutta myöhemmin myös muualla. Monissa ortodoksisissa kirkoissa juhlapäivien ajankohta määräytyy yhä juliaanisen kalenterin mukaan. Ero on nykyään 13 päivää. Tästä syystä esimerkiksi Venäjällä joulu on 7. tammikuuta, mikä vastaa juliaanisen kalenterin 25. joulukuuta. Suomen ortodoksinen kirkko viettää kuitenkin joulua samaan aikaan kuin läntiset kirkkokunnat. Egyptin koptilainen kirkko käyttää omaa koptilaista kalenteriaan, jossa joulu sijoittuu koiak-kuun 29. päivälle. Tämä vastaa juliaanisen kalenterin 25. joulukuuta eli gregoriaanisen kalenterin mukaan tammikuun 7. päivää. Ukraina siirtyi vuonna 2023 virallisesti viettämään joulua läntiseen tapaan 25. joulukuuta.

Varsinainen joulupäivä eli ensimmäinen joulupäivä on 25. joulukuuta. Sitä seuraa 26. joulukuuta vietettävä tapaninpäivä eli toinen joulupäivä, joka on pyhän Stefanoksen päivä. Nämä molemmat ovat useimmissa Euroopan maissa virallisia vapaapäiviä. Joulupäivää edeltävä jouluaatto, 24. joulukuuta, ei virallisesti ole vapaapäivä. Suomessa jouluaatto ja erityisesti sen ilta on käytännössä muodostunut jouluajan tärkeimmäksi juhlapäiväksi. Nykyään jouluaatto on useimmilla työpaikoilla palkallinen vapaapäivä tai lyhennetty työpäivä.

Laajemmassa mielessä jouluajan katsotaan jatkuvan loppiaiseen asti. Suomalaisessa kansanperinteessä jouluajan on usein katsottu alkavan Tuomaan päivästä 21. joulukuuta ja jatkuvan Nuutin päivään saakka 13. tammikuuta. Tästä muistuttavat monet lorut, kuten ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi”.

Joulun vietto keskiajalta uudelle ajalle

pienois|Jouluseimi on etenkin katolisessa kulttuurissa yksi suosituimmista joulukoristeista. Kristillisessä kalenterissa joulua edeltää adventtiaika, joka on joulun viettoon valmistautumisen aikaa. Valmistautumiseen kuului monin paikoin paasto, jonka aikana pidättäydyttiin esimerkiksi eläinperäisistä ruoista. Jouluaatto huipentui keskiyön messuun eli ehtoollisjumalanpalvelukseen. Läntisessä kristikunnassa joulu kesti kaksitoista päivää, alkaen joulupäivästä ja päättyen 6. tammikuuta loppiaiseen.

Varsinainen joulunvietto alkoi joulupäivänä, ja siihen kuului runsas syöminen, juominen sekä riehakkaat leikit ja tanssit. Läntisessä Euroopassa joulunvietto oli monella tavoin karnevaalimaista, kuten saturnaliassa aiemmin. Juhlinnan tavat alkoivat vakiintua koko Euroopassa 1200-luvulla. Kansankieliset joululaulut yleistyivät, ja italialainen Franciscus Assisilainen järjesti ensimmäisen seiminäytelmän vuonna 1223.

Aikuiset saattoivat antaa toisilleen lahjoja joulupäivänä, mutta pääasiassa lahjoja annettiin Pyhän Nikolauksen päivänä (6. joulukuuta) tai loppiaisena, itämaan tietäjien päivänä. Pyhä Nikolaus oli lasten suojeluspyhimys, ja hänen legendansa mukaan lapsille annettiin pieniä lahjoja ja köyhille ruokaa. Varakkaat saattoivat myös uutenavuotena palkita palvelijoitaan. Reformaation jälkeen lahjojen antaminen siirtyi Pohjois-Euroopassa jouluun, koska protestanttinen oppi ei tunnustanut pyhimyksiä.

Nykyaikaisen joulun synty

pienois|Joulupukki mainoksessa vuodelta 1928. 1800-luvulla joulusta kehittyi nykyisen kaltainen perhejuhla. Britanniassa Charles Dickensin vuonna 1843 julkaistu Joulukertomus elvytti ihmisten kiinnostuksen jouluun. Juhla alettiin yhdistää perheeseen ja lapsiin. Teollisuuden kehittyminen lisäsi tavaroiden määrää, ja niitä alettiin mainostaa joululahjoina. Lahjojen antaminen siirtyi uudestavuodesta jouluun, ja joululauluista tuli suosittu ajanviete.

Joulukuusiperinteen arvellaan alkaneen 1500-luvun Saksassa. Tavasta tuli yleinen 1800-luvulla, ja se levisi myös Pohjoismaihin, Alankomaihin ja Britanniaan. Vuonna 1848 Ison-Britannian kuningatar Viktoria ja hänen saksalainen puolisonsa prinssi Albert esiintyivät lehtikuvassa joulukuusen kanssa. Keskiluokka halusi jäljitellä kuningasperhettä ja alkoi ostaa joulukuusia.