pienoiskuva|Kiuruvedeltä Pohjois-Savosta löytynyt kivikautinen reikäkirves, johon on työstetty ihmisen kasvot. Suomen esihistoria on Suomen historiallista aikaa edeltänyt aika, jolta ei ole kirjoitettuja lähteitä. Se käsittää nykyisen Suomen alueen menneisyyden noin 1300-lukuun asti. Suomen esihistoriallinen aika alkoi, kun ensimmäiset asukkaat tulivat Suomeen viime jääkauden jälkeen noin vuonna 8850 eaa. Jääkausi tuhosi merkit mahdollisesta senaikaisesta ja sitä edeltäneestä asutuksesta Suomessa. Suomen esihistoria jaetaan kivikauteen (–1500 eaa.),Kivikausi Museovirasto pronssikauteen (1500 eaa. – 500 eaa.) ja rautakauteen (500 eaa. – 1200/1300 jaa.). On mahdollista, joskaan ei varmaa, että Suomen alueen lounaisrannikolla puhuttiin kivikauden lopulla melko pitkän aikaa kantaindoeuroopan kieltä. On myös mahdollista, että Suomen alueelle on pronssikaudella päätynyt monien sittemmin kadonneiden suomen sukukielten puhujia. Kuitenkaan itämerensuomalaiset tai saamelaiset eivät vielä tuolloin Suomen alueelle saapuneet. Tutkijat eivät tiedä varmaksi, mitä kieltä Suomen alueen asukkaat puhuivat ennen ajanlaskun alkua.
Suomen esihistorian jaksottelu
Kivikausi (8850–1900/1700 eaa.) Paleoliittinen kausi (ennen jääkautta ja jääkauden aikana) Mesoliittinen kausi (esikeraaminen kausi) Suomen asuttamisen jakso (noin 9000 – 7500 eaa.) Suomusjärven kulttuuri eli esikeraaminen kausi (noin 7500 − 5100 eaa.) Neoliittinen eli keraaminen kausi Varhaisneoliittinen kausi (5100 – 3200 eaa.) Keskineoliittinen kausi (3200 – 2500 eaa.) Myöhäisneoliittinen kausi (2500 – 1500 eaa.)
Pronssikausi (1700–500 eaa.) Varhaispronssikausi (1300 – 1000 eaa.) Myöhäispronssikausi (1000 – 500 eaa.)
Rautakausi (500 eaa. – 1200/1300 jaa.) Varhaisrautakausi (500 eaa. – 400 jaa.), joka sisältää esiroomalaisen rautakauden (n. 500 eaa. − 50 jaa.), vanhemman- (50 – 200 jaa.) ja nuoremman roomalaisen rautakauden (200 − 400 jaa.) Keskirautakausi (400 – 800 jaa.), joka sisältää kansainvaellusajan (400 − 550 jaa.) ja merovingiajan (550 − 800 jaa.) Myöhäisrautakausi (800 – 1250/1300 jaa.), joka sisältää viikinkiajan (800 − 1050 jaa.) ja ristiretkiajan (1050 − 1300 jaa.)
Käsite varhainen metallikausi sisältää pronssikauden ja rautakauden alkuvaiheet 1500 eaa.–200 jaa., jolloin metallit olivat vielä suhteellisen harvinaisia. Länsi-Suomessa varhaismetallikausi voidaan katsoa alkavan vasta 1300 eaa., kun taas Itä-Suomessa sen voi katsoa alkaneen paikoin jo 1600 eaa.
Kivikausi
Paleoliittinen kivikausi (ennen jääkautta ja sen aikana)
pienoiskuva|Kristiinankaupungissa sijaitseva Susiluola kuvattuna sisältäpäin. Luolasta on löydetty kiviä, joita on esitetty ihmisen 120 000 vuotta sitten muokkaamiksi. Löytöjen tulkinta on kuitenkin kiistanalainen.Viimeisen jääkauden jälkeen jäämassojen vetäytyessä nykyisen Suomen alueelta maa peittyi nopeasti pintakasvillisuudella, jota seurasivat varpukasvillisuus ja lehtipuut. Näiden jälkeen alueelle levisi mänty, joka levisi koko maahan aina Jäämerelle asti.Haggrén ym. 2015, s. 19–23. Jääkausien väkivaltainen maisemanmuokkaus on kuitenkin piilottanut moreenikerrosten alle myös mahdolliset todisteet Suomen paleoliittisista kohteista. Esihistorian tutkimus ei olekaan onnistunut suomalaisten kohteiden löytämisessä kovinkaan hyvin. Kristiinankaupungin Susiluolaa pidettiin etenkin 1990-luvun lopussa ja 2000-luvulla mahdollisena paleoliittisena kohteena. Luolan sorakerroksista väitettiin löytyneen iskoksia ja kiviä, jotka olisivat saattaneet olla kaapimia. Löydön ajoitus (120000 vuotta eaa.) olisi tarkoittanut, että kyseeseen olisivat tulleet lähinnä neandertalinihmiset. Nykyään arkeologit ja geologit pitävät löytöjen tulkintaa ihmisperäiseksi kiistanalaisena.
Ennen jääkauden maksimia (LGM) nykyihminen levisi Eurooppaan noin vuonna 35 000 eaa. mammutteja ja muuta suurriistaa metsästäen. Suomen alueelta on löydetty useita mammutinluulöytöjä ajalta 34 000–22 000 eaa. Siksi voidaan olettaa, että lämpimän interstadiaalikauden aikana ennen jääkauden maksimia 22 000 eaa. olisi nykyihminen voinut metsästää myös Suomen alueen tundra-aroilla. Mitään todisteita ihmisen toiminnasta tuolta ajalta ei kuitenkaan ole. pienoiskuva|Fennoskandian suurimpiin kuuluva Astuvansalmen kalliomaalaus Etelä-Savossa. Kallion 65 maalauksissa on kuvattu muun muassa hirviä, koiria, ihmisiä ja veneitä.
Mesoliittinen kivikausi (8850–5200 eaa.)
Jääkauden jälkeen, kun kasvillisuus ja eläimistö palasi takaisin Suomeen, seurasivat ihmisetkin perässä. Suomen mesoliittisen kauden katsotaankin alkavan Suomen asuttamisesta. Mesoliittinen kausi jaetaan asutusvaiheeseen ja Suomusjärven eli esikeraamiseen kulttuuriin. Kun väestö otti keraamiset astiat käyttöönsä, alkoi Suomessa vaihe, jota kutsutaan subneoliittiseksi vaiheeksi. Se jaotellaan karkeasti varhais-, keski- ja myöhäisneoliittiseen kauteen. Maanviljelyn tulo Suomeen on vasta selvitystyön alla, mutta tiedetään jo, että sitä harjoitettiin neoliittisella kivikaudella. pienoiskuva|upright|Noin vuodelta 8300 eaa. oleva Antrean verkko, joka löytyi syksyllä 1913 Karjalankannakselta Antreasta.
Jääkausi päättyi Suomessa noin 11 000 vuotta sitten, minkä jälkeen ensimmäiset asukkaat saapuivat Etelä-Suomeen koillisesta tai etelästä, luultavimmin Kundan kulttuuriin piiristä nykyisen Viron alueelta. Ensimmäiset ihmiset toivat todennäköisesti mukanaan myös koiran. Varhaisimpaan asutukseen liittyviä löytöpaikkoja on muun muassa Lahden Ristolassa, Orimattilassa ja Suomussalmen Kalmosärkällä. Tämän vaiheen ehkä kuuluisin Suomen alueeseen liittyvä muinaisjäännös löydettiin 1914 Karjalankannakselta Antreasta. Kyseessä on pajun niinestä 8400–8100 eaa. valmistettu tunnettu kalastusväline Antrean verkko.
Pohjois-Suomen varhaisin asuinpaikka Utsjoen Vetsijärvellä on ajoitettu hieman yli 10 000 vuotta vanhaksi. Kohteen löytöaineisto viittaa sekin kaakon suunnalle, mahdollisesti Moskovan ympäristössä vaikuttaneeseen Butovon kulttuuriin, joka kuuluu Kundan kulttuurin kanssa samaan ns. jälkisvidryläiseen kompleksiin. Joitakin Pohjois-Lapin löytöjä on myös yhdistetty Norjan Ruijan rannikon vanhimpaan ns. Komsan kulttuuriin.
Suomen mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa.), tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinot olivat kasvien keräily, metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Liuskekärkinen keihäs oli yleinen metsästysase. Suomusjärven kulttuuri on levinnyt koko maahan, tosin tiheintä se on ollut silloisilla rannikoilla, jotka maannousun johdosta ovat nykyisin syvällä sisämaassa. Kulttuurilla on yhteyksiä Viron Kundan kulttuuriin ja Itä-Karjalaan. Tänä aikana ei osattu vielä valmistaa saviastioita, joten aikaa kutsutaan esikeraamiseksi. Kuuluisa kiviveistos, Huittisten hirvenpää, ajoittuu mesoliittiseen aikaan.
Tuolloiset Suomen asukkaat saattoivat puhua useita eri kieliä. Levittäytyessään kohti pohjoista he kohtasivat pian Lapissa Jäämeren rannikon asukkaita, jotka olivat kulkeneet Länsi-Euroopasta pohjoiseen sulaa Norjan rannikkoa seuraten. Ensimmäisten asuttajien kielistä tutkijat eivät tiedä mitään. Niiden lukumäärää tai keskinäisiä sukulaisuussuhteitakaan ei osata näin ollen arvioida. Lännestä saapuneiden kieli ei oletettavasti ollut mitään sukua etelästä saapuneiden kielelle; ja vaikka kielet samaa juurta olisivat olleetkin, ei niiden sukulaisuus enää vuosituhansien erilliskehityksen jälkeen olisi varmaankaan ollut niiden puhujien tunnistettavissa.
Neoliittinen kivikausi (5200–1900/1700 eaa.)
Neoliittisen kivikauden varhaisvaihe (5200–3900 eaa.)
pienoiskuva|upright|Sandlidenin savi-idoli (löydetty 1990) on eräs Vantaan Jokiniemen kaupunginosasta löydetyistä savi-idoleista. Kansallismuseon tunnusnumero KM 30464:8163. pienoiskuva|left|upright|Paltamosta Kainuusta löytynyt kivikautinen karhunpäänuija. Karhunpääesineet ovat mahdollisesti kuvanneet klaanien toteemieläimiä.Haggrén ym. 2015, s. 109. Noin vuonna 5300 eaa. Suomeen leviää saviastioiden valmistustaito. Tätä aikaa nimitetään neoliittiseksi eli nuorimmaksi kivikaudeksi. Myös vanhin suomalainen maanviljelys, itäistä perua oleva tattarin viljelys ajoittuu uusimpien löytöjen mukaan samaan ajankohtaan. Suomi kuului tällöin laajaan koilliseurooppalaiseen kulttuuripiiriin, joka ulottui Pohjanlahdelta Veikselin suulle ja Uralille. Väestön on arveltu olleen suomalais-ugrilaista, joskin monet kielitieteilijät ovat kyseenalaistaneet tämän.
Kampakeraamisia kulttuureja yhdistävät suuret saviastiat, joihin on painettu kamman muotoisella esineellä kuvioita. Kulttuuri levisi ympäri Suomen aluetta. Varhaiskampakeramiikan aikana (5300–4200 eaa.) keskilämpötila on ollut noin kaksi astetta nykyistä korkeampi, mikä on houkutellut ihmisiä Suomenniemelle. Lämpimän vaiheen aikana Suomen alueelle saapui myös jalojen lehtipuiden lajeja, joita kasvoi aina Oulun korkeudella asti.Haggrén ym. 2015, s. 19–23.
Kampakeraaminen kulttuuri jaetaan pyöreäpohjaisten saviastiatyylien perusteella edelleen varhaiskampakeramiikkaan (5300–4200 eaa.), tyypilliseen kampakeramiikkaan (4200–3600 eaa.) ja myöhäiskampakeramiikkaan (3600–2800 eaa.). Näistä jokainen on edelleen jaettu vanhempaan ja nuorempaan alaryhmään. Lisäksi tunnetaan alueellisia ryhmiä, kuten Jäkärlän ryhmä Lounais-Suomessa ja Säräisniemen keramiikka Pohjois-Suomessa.
Niin sanotut asumuspainanteet yleistyvät varhaisneoliittisella kaudella. Ne osoittavat että asuntoina toimivat entistä vankemmat yhden perheen rakennukset. Ihmiset elivät ehkä 5–10 perheen paikallisyhteisöissä. Jokaisella paikallisyhteisöllä oli todennäköisesti yhteinen laaja pyyntireviiri, vuotuiskierto ja pääasuinpaikka. Pyyntireviirin alueella oli useampia tukikohtia joita käytettiin pyynnissä vuotuiskierron mukaan. Talous perustui ainakin rannikkoseuduilla vahvasti hylkeenpyyntiin.
Kampakeraaminen kulttuuri hautasi vainajansa punamultahautoihin. Vainajan mukaan annettiin käyttöesineitä ja koruja. Kalliomaalauksia alettiin tehdä viimeistään varhaisneoliittisella kaudella. Maalatut eläimenkuvat ja kivestä tehdyt eläimenpääveistokset liittyvät todennäköisesti käsityksiin toteemieläimistä. Astioiden ohella savesta tehtiin myös todennäköisesti šamanismiin liittyviä niin sanottuja savi-idoleita. Pohjois-Euroopan vanhin ihmistä esittävä figuuri on löydetty Vantaan Jokiniemestä.
Tyypillisen kampakeramiikan aikana Suomeen tuotiin etelästä ja kaakosta suuria määriä piikiveä, josta tehtiin teriä ja kärkiä. Kampakeraamisen ajan ihmiset tunsivat jousen ja nuolet aseena.
Neoliittisen kivikauden keskivaihe (3200–1900/1700 eaa.)
Nuorakeraaminen kulttuuri (2800–2300 eaa.)
pienoiskuva|Helsingistä ja Vantaalta löytyneitä nuorakeraamisen eli vasarakirveskulttuurin käyttämiä kivikirveitä. Nuorakeraaminen kulttuuri, eli toiselta nimeltään vasarakirveskulttuuri, vaikutti aluksi Venäjällä ja levisi asukkaiden siirtymisen johdosta Itämeren ympäristöön Baltiaan. Noin 3200 eaa. tulivat ensimmäiset siirtolaiset Lounais- ja Etelä-Suomeen ja asettuivat vanhan pyyntikulttuurin sekaan, mutta erilaisille asuinpaikoille. On arvioitu, että tulokkaita oli vähän, mutta siitä huolimatta he ottivat haltuunsa alueen, jonka raja sisämaata vasten oli Viipurinlahti–Lahti–Kangasala–Teisko–Kauhava–Kokkola. Tämän alueen pohjoispuolelle he eivät pystyneet enää siirtymään, koska lauhempi ilmasto takasi paremmat olosuhteet kotieläimien pitoon ja toisaalta viljavat savikot ja niiden lehtimetsät loppuivat tuolle linjalle.
Vasarakirveskulttuurin alun perin keskieurooppalaiset symbolit ja rituaalit eroavat huomattavasti pohjoisen kampakeraamisen kulttuurin perinteistä. Kulttuurin tärkeitä sota-aseita tai seremoniallista esineitä, vasarakirveitä, on löydetty Suomesta noin 900 kappaletta. Suomeen kehittyivät omat vasarakirvestyyppinsä. Keramiikka oli erilaista: astiat olivat pienempiä, tasapohjaisia ja vain yläosastaan koristeltuja. Koristeena on päällekkäisiä nuoranpainaumia. pienoiskuva|Kauniaisista löytyneitä nuorakeraamisen eli vasarakirveskulttuurin saviastioita.