Tongan kuningaskunta (, ) eli Tonga on saaristovaltio eteläisellä Tyynellämerellä. Se sijaitsee Samoan eteläpuolella ja Fidžin itäpuolella. Valtioon kuuluu 176 saarta, joista 40 on pysyvästi asutettuja. Valtiolla on maapinta-alaa yhteensä 748 km², rantaviivaa 419 kilometriä ja asukkaita 103 252 (2011). Tonga on Tyynenmeren ainoa monarkia ja maailmanlaajuisesti poikkeava nykymonarkia, sillä kuninkaallisilla on konkreettista päätäntävaltaa. Kuningas George Tupou V ilmoitti vuonna 2008 siirtävänsä kuninkaan valtaoikeuksia pääministerille. Tonga on myös ainoa Tyynen valtameren valtio, joka on onnistunut välttämään muodollisen kolonisaation, sillä se ei missään vaiheessa menettänyt alkuperäistä hallintoaan. Inhimillisen kehityksen indeksissä (HDI) Tonga sijoittuu keskitasolle.
Etnisesti Tonga on hyvin homogeeninen eli koko väestö on käytännössä tongalaisia. Vain alle kaksi prosenttia väestöstä on eurooppalaisia, kiinalaisia tai muita Tyynen valtameren alueen etnisiä ryhmiä.Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 840
Etymologia Tonga tarkoittaa tongan kielellä etelää tai eteläistä, mikä kuvastaa saarien sijaintia suhteessa Samoaan. Tongasta on käytetty myös nimeä Ystävyydensaaret (, ). Nimi on peräisin löytöretkeilijä James Cookilta, joka kolmannella retkellään vuonna 1777 vietti huhti–heinäkuun Tongassa ja ystävystyi Haʻapain päällikkö Finaun kanssa. Cookiin vetosi myös saarelaisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus, minkä vuoksi hän halusi ystävyyden näkyvän saaren nimessäkin.Tonga, s. 156 Oikeammin Cook tarkoitti termillä lähinnä Tongaan kuuluvan Ha’apain saariryhmän Lifuka-saarta.Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 841 Vaikka saarelaiset hankkivatkin Cookin ja miehistön tarvitsemia tarvikkeita, ystävällisyys ei ole koko totuus, sillä heimopäälliköt olivat suunnitelleet Cookin ja hänen miehistönsä surmaamista. Cook ennätti kuitenkin lähteä ennen suunnitelman täytäntöönpanoa.
Maantiede pienoiskuva|vasen|Tongan kartta
Saaristo Tongaan kuuluu noin 170 saarta, joista 36 on asutettuja. Saaret ovat levittäytyneet eteläisellä Tyynellämerellä 360 000 neliökilometrin laajuiselle alueelle, ja saarten yhteenlaskettu pinta-ala on 747 neliökilometriä. Tongan saaret voi jakaa kahteen pohjois–eteläsuuntaiseen ketjuun. Läntiset ovat alkuperältään vulkaanisia ja itäiset korallisaaria. Läntisellä Kaon saarella on valtion korkein kohta, 1 033 metriä.
Läntisistä saarista monet ovat nousseet selvästi merenpinnan yläpuolelle vulkaanisen toiminnan seurauksena. Neljä saarista on myös edelleen toimivia tulivuoria, ja Fonuafo‘ou on syntynyt ja hävinnyt useasti tulivuorenpurkausten ja eroosion seurauksena. Itäisillä saarilla on muun muassa Tongan suurin saari 260 neliökilometrin laajuinen Tongatapu, joka on myös tiheimmin asuttu saari. Maantieteellisesti Tonga on jaettu viiteen alueeseen, jotka ovat etelästä pohjoiseen lueteltuna ʻEua, Tongatapu, Haʻapai, Vavaʻu ja Niua. Lähteissä saatetaan käyttää erilaista jaotusta, sillä Niuan saaria ei välttämättä tulkita saariryhmäksi ja ʻEua jätetään myös mainitsematta. Niua sijaitsee muista saariryhmistä erillään, ja siihen kuuluva Niuafoʻou on sijainniltaan Tongan syrjäisin saari. Niua sijaitsee itse asiassa lähempänä Samoaa kuin Tongan pääsaarta Tongatapua. Tongan eteläisin alue on Teleki Tonga (ennen Minervan koralliriutta).Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 839Tonga, s.169
Tonga sijaitsee Indo-Australian ja Tyynenmeren mannerlaatan reunakohdassa Tyynenmeren tulirenkaassa. Tyynenmeren laatta alityöntyy siellä Indo-Austrian laatan alle, minkä seurauksena on syntynyt Tongan hauta ja alueella on paljon vulkaanista toimintaa. Tongan hauta on Mariaanien haudan jälkeen toiseksi syvin syvänmeren hauta. Sen syvin kohta 10 823 metriä merenpinnan alapuolella. Hunga Tongan tulivuorenpurkaus 2022 oli alueen voimakkain purkaus yli 30 vuoteen.
Luonto pienoiskuva|vasen|Vavaʻun saariryhmään kuuluva saari Nuku. Tonga tunnetaan hyvin saarilla elävistä lepakoista, kuten tyynenmerenlenkoista (Pteropus tonganus). Lepakot ovat pyhiä tongalaisille, ja lain mukaan kaikki Tongan lepakot ovat maan kuninkaan henkilökohtaista omaisuutta, eivätkä kuningasperheen ulkopuoliset henkilät saa esim. metsästää näitä. Saarella elää myös vihreä fidžinleguaanilaji. Värikkäiden papukaijojen, kuten samoanlurikin, lisäksi Tongassa elää tonganviheltäjä, niuafounisojalka ja turkoosikalastaja. Uhanalaisen niuafounisojalan populaatiokoko on onnistuttu kaksinkertaistamaan onnistuneen suojelun ansiosta. Tongan vesissä elää noin 150 trooppisia kalalajia. Ryhävalaat saapuvat Tongan aluevesille kesä–marraskuun väliselle ajalle lisääntymään.Tonga, s. 171
Tongan kansalliskukka on punainen, mangostaneihin kuuluva Garcinia pseudoguttifera. Tongalla kasvaa kolmea eri kookospalmupuulajia ja paperimulperipuuta. Koskematonta metsää on vielä Vavaʻu- ja Haʻapaisaarilla.
Suurimpia ympäristöongelmia ovat eroosio, koralliriuttojen tuhoutuminen ja maan, ilman ja vesien saastuminen toimivan jätteidenkäsittelyjärjestelmän puutteen vuoksi. Metsien kaskeaminen maatalouden käyttöön on kasvattanut selvästi eroosiota. Paikalliset ovat aiemmin tottuneet polttamaan syntyneen jätteen, mutta länsimaisten tarvikkeiden ja kulutuskulttuurin myötä roskaamisesta ja saasteista on tullut merkittävä ongelma.Tonga, s. 172
Ilmasto Tongassa vallitsee subtrooppinen ilmasto, lämmin kausi kestää joulukuusta toukokuuhun, jolloin on myös syklonikausi. Voimakkaita sykloneja syntyy muutaman vuoden välein ja ne voivat aiheuttaa mittavia tuhoja. Eri saarten ilmasto poikkeaa toisistaan hyvinkin paljon. Esimerkiksi ʻEuan saarilla lämpötila on muuhun Tongaan verrattuna selvästi alhaisempi ja Haʻapaisaariin kuuluvassa Niuafoʻoussa sataa vuoden aikana keskimäärin noin metrin verran enemmän vettä. Ilmankosteus on noin 77 prosenttia (vuoden keskiarvo), mutta etelämmäs mentäessä kosteus pienenee.
Historia
Ennen eurooppalaisia pienoiskuva|Haʻamonga ʻa Maui Tongaan kuuluville saarille asettui pysyvää asutusta noin 1000-luvulla eaa. Ensimmäiset asuttajat olivat Kaakkois-Aasiasta liikkeelle lähtenyt Lapita-kulttuurina tunnettu kansa. Tonga on vanhin polynesialainen lapita-keramiikan löytöalue. Vanhimmat löydöt ovat 2750–2800 vuoden ikäisiä (800–750 eaa.). Lapita-kulttuuri asutti Tongan lisäksi Fidžin ja Samoan yli 1000 vuotta ennen kuin jatkoi itään löytäen Marquesassaaret, Tahitin ja sittemmin muut polynesialaiset saaret.
Tongasta tuli kuningaskunta viimeistään 900-luvulla. Perinteen mukaan ensimmäinen kuningas eli tuʻi tonga oli ʻAhoʻeitu, joka oli auringonjumala Tangaloa ʻEitumātupuʻan ja ʻIlaheva Vaʻepopua -nimisen kauniin kuolevaisen naisen lapsi. Tongaan muodostui maaorjuuteen perustuva yhteiskunta. Kuningas ja päälliköt käyttivät maallista ja uskonnollista valtaa. Päällikköjen ja vapaan väestön välistä suhdetta kuvastaa moimoi-niminen rituaali, jossa vapaat uhrasivat kummastakin kädestä (tai vain toisesta) sormen, jos päällikkö sattui sairastumaan.Tonga, s. 155 Vapaata väestöä ala-arvoisempina olivat vielä orjat, popula, jotka olivat useimmiten sotavankeja. Kuninkuus perityi isältä vanhimmalle pojalle tai poikkeustapauksissa veljeltä veljelle.
Tonga oli voimakas sotilasmahti Tyynen valtameren alueella, ja laajimmillaan sen vaikutusalue ulottui Fidžiin, Samoaan, Tokelauhun ja Niueen. Tongan yhdennentoista kuninkaan Tuʻitatuin rakennuttama 12 tonnia painava kolmikivinen Haʻamonga ʻa Maui -kivitemppeli on muistona muinaisen Tongan kuningaskunnan laajenemisen huippukaudesta.
Kahden kuninkaan salamurhat sävyttivät sisällissodan kanssa Tongan 1400-lukua. Kauʻulufonua I aloitti veljensä kanssa uuden dynastian, jonka hallintopaikka sijaitsi aluksi Samoalla. Sisällissotaa käytiin 1600-luvullakin, jolloin Tongan kuningas (arvonimi tuʻi tonga) jakoi valtansa tuʻi Haʻatakalauan ja tuʻi Kanokupolun kanssa, mitä on verrattu myös eurooppalaiseen vallanjakoon. Kauʻulufonua III oli ensimmäinen hallitsija, joka tapasi eurooppalaisia alueillaan.
Eurooppalaisvaikutuksen aika pienoiskuva|Isaack Gilsemansin piirros, joka kuvaa Abel Tasmanin saapumista Tongalle. pienoiskuva|Tongan parlamentin avajaisseremonia vuonna 1900. Etualalla kuningas George Tupou II. pienoiskuva|Marraskuussa 2006 Nuku'alofassa syttyi levottomuuksia, kun Tongan parlamentti epäonnistui demokratian edistämisessä. Ensimmäisinä eurooppalaisena Tongan edustalla kävivät 1616 hollantilaiset Willem Schouten ja Jacob Le Maire. Eurooppalaiset lähteet kertovat heidän löytäneen Niuatoputapun saaren, jonne britti Samuel Wallis ankkuroitui vuonna 1767. Seuraava eurooppalainen purjehti Tongalle vuonna 1643. Hän oli hollantilainen Abel Tasman, joka löysi nykyisen Tongan pääsaaren Tongatapun.
Tonga sai vahvat eurooppalaiset yhteydet, kun James Cook kävi saarilla ensin vuonna 1773 ja toistamiseen vuonna 1777. Hän kutsui saaria Ystävällisyydensaariksi, koska oli saanut asukkailta lämpimän vastaanoton ja saanut heiltä tarvikkeita. Mainetta saanut Bountyn kapina sattui Haʻapain saarten edustalla vuonna 1789. Myös ranskalaiset ja espanjalaiset kävivät Tongalla, mutta heidän vaikutuksensa jäi mitättömiksi. Espanjalainen Don Francisco Antonio Mourelle väitti Vavaʻun saariryhmän kuuluvan Espanjalle, ja Alessandro Malaspina lähetettiin tutkimaan espanjalaisten mahdollisuutta perustaa Tyynelle valtamerelle siirtomaita, mutta tämä epäonnistui. Näin Tongasta tuli ainoa eteläisen Tyynen valtameren valtio, joka piti alkuperäisen hallintorakenteen, eikä joutunut siirtomaaksi. Ensimmäiset Tongaan pysyvästi muuttaneet eurooppalaiset olivat kuusi vuonna 1796 Otter-laivasta karannutta sotilaskarkuria. Tongan historia kirjoitettiin ylös vasta eurooppalaisten saavuttua 1800-luvulla. Sitä ennen historia oli siirtynyt sukupolvelta toiselle suullisesti.
Ensimmäiset lähetyssaarnaajat (London Missionary Society) saapuivat vuonna 1797, mutta heistä kolme tuli pian tapetuksi ja kuusi eli kolme vuotta piilossa, kunnes heidät pelastettiin Australiaan. Kymmenhenkisestä ryhmästä ainoastaan George Vason jäi Tongaan ja omaksui kulttuurin perinteitä.
Englantilaisten ja tongalaisten yhteydenpito kävi yhä vaarallisemmaksi, kun saapuneiden eurooppalaisten laivoja alettiin tuhota ja miehistöä surmata. Näin kävi kun Port-au-Princen miehistö nousi maihin Lifukassa 29. marraskuuta 1806. Miehistöstä säästettiin vain hyttipoika William Mariner, joka pääsi päällikkö Finaun hoteisiin ja kirjoitti kokemuksistaan paljon luetun kirjan An Account of the Natives of the Tonga Islands.
Metodistisaarnaajat aloittivat Tongan käännyttämisen vuonna 1826. Papit vastustivat kristinuskoa, mutta päälliköt sen sijaan kiinnostuivat uudesta uskonnosta. Vaikutusvaltaisimpiin päälliköihin kuului Taufa’ahau, josta oli tuleva uuden Tupou-dynastian ensimmäinen hallitsija. Hänet kastettiin vuonna 1831 kuningas Yrjö IV:n (englanniksi George IV) mukaan Georgeksi (tongaksi Siaosi). Kääntymisen myötä muutkin päälliköt ja heidän hallitsemansa alueet kääntyivät kristinuskoon, joko suoraan tai lailla pakotettuina, ja Georgen sedän kuoltua hän yhdisti Tongan ja teki itsestään valtion kuninkaan.Tonga, s. 157
Tongan lakien laatimisessa George Tupou haki apua Australiasta ja uudet lait tulivat säädetyiksi vuonna 1862. Taustalla hääräsivät myös lähetyssaarnaajat, joista vaikutusvaltaisin lienee ollut kuninkaan avustaja, metodistisaarnaaja Shirley Baker. Baker vaikutti Tongan maalakeihin, jotka mahdollistivat ulkomaalaisten maanhankinnan edullisin ehdoin, ja yhdessä kuninkaan kanssa he suunnittelivat maan symbolit (lippu, vaakuna ja kansallislaulu) ja perustuslain, joka hyväksyttiin 4. marraskuuta 1875. Bakeristä tuli maan pääministeri vuonna 1880.
Tupou I:n kuoleman jälkeen vuonna 1893 kuninkaaksi nousi tämän lapsenlapsenlapsi, joka otti hallitsijanimekseen George Tupou II. Hänen aikanaan Tongasta tuli vuonna 1900 Britannian protektoraatti, minkä oli tarkoitus estää Saksan leviäminen Tyynellämerellä. Britannian kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Tongan oli hoidettava ulkomaanasiansa brittiläisen konsulin kautta, jolla oli veto-oikeus.