Wilhelmine (Preussin prinsessa)

pienoiskuva|Wilhelmine, Bayreuthin rajakreivitär. Antoine Pesnen maalaus 1740-luvulta

Friederike Sophie Wilhelmine von Preußen, Wilhelmine von Bayreuth (3. heinäkuuta 1709 Berliini – 14. lokakuuta 1758 Bayreuth) oli Preussin kuningas Fredrik Vilhelm I:n tytär ja Brandenburg-Bayreuthin rajakreivitär, mesenaatti ja taiteenharrastaja, säveltäjä, oopperanjohtaja, filosofianharrastaja ja kulttuurivaikuttaja, jonka on sanottu tehneen Bayreuthin kaupungista ”rokokoon paratiisin”. Hänen muistelmansa ja säilynyt kirjeenvaihtonsa tarjoavat tärkeää tietoa aikansa historiasta ja kulttuurista.

Elämä Prinsessa Wilhelmine oli ”sotilaskuningas” Fredrik Vilhelm I:n kymmenestä eloon jääneestä lapsesta vanhin. Hänen kerrotaan jo syntyessään tuottaneen pettymyksen vanhemmilleen, jotka vuonna 1707 syntyneen esikoispojan kuoltua jo pienenä kiihkeästi odottivat poikaperillistä. Wilhelmine sai hyvän koulutuksen, joka painottui erityisesti kieliin, historiaan ja musiikkiin, mutta sen tarkoituksena oli erityisesti varmistaa hyvä naimakauppa, ja tätä Wilhelmine on muistelmissaan kuvannut painostavaksi ja tuskalliseksi.

Wilhelminen äiti, kuningatar Sophia Dorothea, oli Braunschweig-Lüneburgin vaaliruhtinaan Georg Ludwigin, sittemmin Englannin kuninkaan Yrjö I:n tytär. Sophia Dorothea suunnitteli jo varhain tyttärelleen serkusavioliittoa myöhemmän kuninkaan Yrjö II:n pojan Fredrikin kanssa. Wilhelminen ja Fredrikin nuoren iän vuoksi liitto ei kuitenkaan voinut toteutua, ennen kuin Yrjö I:n kuolema ja poliittisten suhdanteiden muutokset kaatoivat hankkeen. Isänsä vaatimuksesta Wilhelmine meni 1731 naimisiin Brandenburg-Bayreuthin rajakreivin Georg Friedrich Karlin pojan Friedrichin kanssa. Isänsä kuoltua 1735 Friedrich puolisoineen nousi Brandenburg-Bayreuthin hallitsijaksi. vasen|pienoiskuva|Wilhelmine ja hänen lapsenmekkoon puettu veljensä Fredrik 1715. Antoine Pesnen maalaus Wilhelminen muistelmista hahmottuu kuva hänestä lahjakkaana, tiedonjanoisena lapsena, joka kärsi opettajansa ja vanhempiensa ankaruudesta. Hänellä oli erityisen läheinen suhde veljeensä, myöhempään kuningas Fredrik II:een, jonka kanssa hän lapsena harrasti yhteismusisointia: sisarukset nimittivät keskenään Fredrikin huilua ”prinsessaksi” (la principessa), Wilhelminen luuttua ”Prinssi Paksumahaksi” (Prinz Dickbauch). Muuttoa Bayreuthiin, joka oli Berliinin rinnalla hiljainen ja takapajuinen, Wilhelmine kuvaa kulttuurišokiksi. Wilhelmine ja hänen puolisonsa ryhtyivätkin vuodesta 1735 kehittämään hallintokaupunkiaan ja sen kulttuurielämää. pienoiskuva|Wilhelmine (cembalon ääressä) ja hänen orkesterinsa 1739 Vuonna 1737 Wilhelmine sai vastuulleen koko hovin musiikkitoimintojen johtamisen. Hän oli itsekin musiikillisesti lahjakas, soitti cembaloa ja luuttua ja opiskeli sävellystä Johann Pfeifferin johdolla. Hän pyrki kehittämään Bayreuthiin hovioopperan, joka kilpailisi valtakunnan muiden hovien kanssa, palkkasi muusikkoja Italiasta ja sävelsi itse oopperan Argenore, jonka on arveltu sisältävän omaelämäkerrallisia aineksia. Myöhempinäkin vuosina hän kirjoitti oopperalibrettoja ja sävelsi, mutta hänen elinaikanaan Bayreuthissa esitettyjen oopperoiden tekijät ovat usein jääneet tuntemattomiksi, joten Wilhelminen osuutta niihin ei tunneta tarkemmin.

Wilhelminen ja Brandenburgin Friedrichin aluksi onnellinen avioliitto ajautui vuoden 1740 tienoilla kriisiin. Liitosta oli syntynyt vuonna 1732 tytär Elisabeth Friederike (1732–1780), mutta kaivattua poikaperillistä ei ilmestynyt, ja Friedrich alkoi pettää vaimoaan erään hovinaisen kanssa. Näihin aikoihin Wilhelmine alkoi kirjoittaa muistelmiaan. Muistelmat päättyvät vuoteen 1742, joten niistä ei selviä, oliko Wilhelminellä osuutta Erlangenin yliopiston perustamiseen vuonna 1743, mutta ottaen huomioon hänen kulttuuriharrastuksensa tämä on todennäköistä. Yliopiston perustajaisjuhliin tilatuissa taideteoksissa hänet mainitaan yhtenä yliopiston taustavoimista. pienoiskuva|Bayreuthin oopperatalon ”ruhtinaanaitio” (Fürstenloge) Vuonna 1744 tytär Friederike kihlattiin Württembergin herttuan Karl Eugenin kanssa, ja Wilhelmine halusi luoda häille komeat kulttuuripuitteet, mikä johti Bayreuthin rajakreivillisen oopperatalon rakentamiseen. Rakennus vihittiin käyttöön Friederiken ja Karl Eugenin häiden yhteydessä syyskuussa 1748, jolloin siellä esitettiin uudet laitokset Metastasion librettoihin syntyneistä oopperoista Ezio ja Artaserse. Friederiken ja Karl Eugenin avioliitto kariutui myöhemmin, ja Friederike palasi 1756 vanhempiensa hoviin Bayreuthiin.

Wilhelmine kehitti Bayreuthin kulttuuri- ja hovielämää Berliinin esikuvan mukaan ja kävi tiivistä kirjeenvaihtoa veljensä Fredrikin kanssa. Molemmat myös vierailivat usein toistensa luona. Berliinissä 1740 Wilhelmine tutustui Voltaireen, joka nimitti häntä ”filosofiprinsessaksi”, ja aloitti tämän kanssa kirjeenvaihdon. Voltaire vieraili vuonna 1743 Bayreuthissa useiden viikkojen ajan, ja vuosina 1752–53 Wilhelmine muokkasi Voltairen tragedian Sémiramis oopperaksi.

Poliittisesti Bayreuthin ja Berliinin suhde ei ollut ongelmaton. Veljensä Fredrik II:n harmiksi Wilhelmine piti yhteyttä tämän arkkiviholliseen Maria Teresiaan, ja Bayreuth solmi myös Ranskan kanssa sopimuksen, joka koitui Preussille hankalaksi sen jälkeen, kun Ranska oli siirtynyt Preussin puolelta Itävallan liittolaiseksi. Taitavalla taktikoinnilla Wilhelmine ja Friedrich onnistuivat pitämään rajakreivikuntansa sotilaallisten selkkausten ulkopuolella ja parantamaan valtakunnan taloutta, jota myös kalliit kulttuuri-investoinnit rasittivat.

Wilhelmine oli nuoresta pitäen sairastellut ja hoitanut terveyttään useilla kylpylämatkoilla. Vuosina 1754–55 Wilhelmine ja Friedrich tekivät matkan Ranskaan ja Italiaan, ja myös tätä selitettiin terveydellisillä syillä. Matkalla oli kuitenkin luultavasti sekä poliittisia että kulttuuritavoitteita. Vaikka pariskunta matkusti incognito, Wilhelmine sai Roomassa Preussin kuninkaan sisarena korkeita kunnianosoituksia osakseen. Matkalla Wilhelmine tapasi jälleen Voltairen ja hankki Italiassa Bayreuthin hovin kokoelmiin runsaasti taideteoksia. Anton Raffael Mengsiltä ja Pompeo Batonilta hän tilasi antiikin hallitsijattaria esittävät taideteokset ”Kuningatar Semiramis saa tiedon kapinasta Babylonissa” ja ”Kleopatra näyttää Augustukselle Caesarin rintakuvaa”.

Vahvat naiset olivat Wilhelminelle tärkeä teema. Hänen itse tekemistään pastellimaalauksista on säilynyt vain muutamia, mutta ne esittävät kahta klassista naishahmoa, Lucretiaa ja Kleopatraa, sekä Cimonin ja Peron tarinaa, jossa tytär pelastaa nälkäkuolemaan tuomitun isänsä hengen imettämällä tätä salaa. Myös Wilhelminen oopperalibretoissa vahvat naiset ovat usein keskiössä.

Ranskan- ja Italian-matkan seurausta oli myös Bayreuthin taideakatemian perustaminen 1756; akatemia toi Bayreuthiin ulkomaisia taiteilijoita ja lähetti myös nuoria taiteilijoita oppiin ulkomaille. Se oli lajissaan vanhan Saksan keisarikunnan ensimmäisiä, ja sen on nähty edustavan myös Wilhelminen haavetta taiteiden rajat ylittävästä laitoksesta, joka yhdistäisi kuvataiteen, arkkitehtuurin, kirjallisuuden, filosofian ja musiikin. pienoiskuva|Wilhelminen hauta Bayreuthin linnankirkossa Wilhelmine kuoli vain 49-vuotiaana, mutta ehti antaa olennaisen panoksen Bayreuthin kulttuurielämälle, ja häntä pidetään yhtenä tärkeimmistä Saksan varhaisen valistusajan naishahmoista.

Lähteet

Aiheesta muualla

Wilhelminen teoksia ja häntä esittäviä teoksia Saksan digitaalikirjastossa (Deutsche Digitale Bibliothek)

Luokka:Vuonna 1709 syntyneet Luokka:Vuonna 1758 kuolleet Luokka:Saksalaiset hallitsijat Luokka:Saksalaiset säveltäjät Luokka:Mesenaatit