Lotta Svärd oli vuosina 1920–1944 toiminut suomalainen naisten vapaaehtoisuuteen pohjautuva maanpuolustustyön tukijärjestö. Järjestö perustettiin tukemaan suojeluskuntia. Sotavuosien 1939–1944 aikana lotat toimivat lukuisissa erityyppisissä maanpuolustusta tukevissa toimissa ja vapauttivat noin 25 000 miestä sotilaallisiin tehtäviin. Järjestö lakkautettiin Moskovan välirauhan ehtojen perusteella Liittoutuneiden valvontakomission vaatimuksesta vuonna 1944.
Suomen Naisten Huoltosäätiö vaihtoi 29. kesäkuuta 2004 nimensä Lotta Svärd Säätiöksi.Lotta Svärd. Käytännön isänmaallisuutta, s. 408 Lotta Svärd Säätiö on toiminut siitä asti aktiivisesti.
Järjestön perustaminen ja toiminta pysty|pienoiskuva|Järjestön pitkäaikainen johtaja Fanni Luukkonen.
Lotta Svärd -järjestön toiminta pohjautui sisällissodan valkoisten joukkojen suojeluskuntien piiriin muodostuneeseen naisten vapaaehtoiseen toimintaan.Selen & Pylkkänen 2004, s. 105–113 Aluksi toiminta oli pienimuotoista, ensimmäiset suojeluskuntia avustaneet naisryhmät keskittyivät lähinnä kokoontumisten kahvittamiseen ja muonittamiseen, mutta sodan päätyttyä toiminta sai järjestelmällisempiä muotoja. Suojeluskuntien ylipäällikkö määräsi 29. elokuuta 1919 perustettavaksi suojeluskuntien yhteyteen Lotta-Svärd-naisyhdistyksiä. Yhdistykset olivat paikallisia, ja ne kuuluivat paikallisen suojeluskunnan esikuntaan. Tehtävänä oli auttaa suojeluskuntien varusteiden ja esimerkiksi lääkintätarpeiden valmistuksessa, kerätä varoja avustustoimintaan, ja toimia liikekannallepanon aikana lääkintä- ja huoltoapuna.
Suojeluskuntien yliesikunta pyrki määrätietoisesti eriyttämään naistoiminnan omaksi organisaatiokseen. Tammikuussa 1921 ylipäällikkö määräsi Lotta-Svärd -yhdistysten keskusjohtokunnalle väliaikaisen puheenjohtajan, ja annetussa päiväkäskyssä todettiin Lotta-Svärd-paikallisyhdistysten toimivan oman keskusjohtonsa alaisena, eivätkä paikallisten suojeluskuntien osana. Lotta Svärd toimi itsenäisenä järjestönä, hallinnon puolesta suojeluskunnista erillään.Koskimies 1964, s. 53–54 Toisin kuin suojeluskuntajärjestö, se ei ollut erityiseen lakiin perustunut julkisoikeudellinen järjestö, vaan juridisesti se oli tavallinen rekisteröity yhdistys. Järjestö pysyi kuitenkin Suojeluskuntain ylipäällikön valvonnan alaisena, ja niin sanotut toimivat jäsenet tekivät kirjallisen sopimuksen seurata suojeluskuntaa liikekannallepanotilanteessa.Lukkarinen 1981, s. 46 Hallinnon eriyttämisestä huolimatta uudistus tiivisti entisestään Lotta Svärdin ja suojeluskuntain yhteistyötä.
Järjestön hallinto Järjestöön kuului vain naisia, ja lottatyö oli vapaaehtoista. Vuonna 1920 alkoi näyttää siltä, että Lotta Svärd -yhdistykset tarvitsivat oman ja itsenäisen keskusjohdon. Rekisteriin valtakunnallinen Lotta Svärd -yhdistys merkittiin 9. syyskuuta 1920. Nimen järjestö sai J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden runosta ”Lotta Svärd”. Riihimäen Lotta Svärd käytti nimeä ensimmäisenä 19. marraskuuta 1918.Suomen historia, Anna-Maija Kataja, osa 7, s. 220Lukkarinen 1981, s. 29 Runossa Lotta Svärd -niminen kuvitteellinen nainen myy Suomen sodan aikana Ruotsin armeijan sotilaille viinaa, mikä järjestöä nimettäessä seliteltiin vanhentuneeksi lääkintämuodoksi.Anu Lahtinen: ”Maanpuolustuksen äidit”: Väitöskirja Lotta Svärd -liikkeen alkuvaiheista Ennen ja nyt 2/2004. Viitattu 30.4.2026.
Lotta Svärdin keskusjohtokunnan ensimmäinen puheenjohtaja oli vuonna 1920 Mathilda Blomqvist.Lukkarinen 1981, s. 310 Suojeluskuntajärjestön ylipäällikkö Didrik von Essen määräsi Väliaikaisen Keskusjohtokunnan puheenjohtajaksi Greta Krohnin 20. tammikuuta 1921. Hänen tehtävänään oli keskusjohtokunnan perustaminen sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Väliaikaisen keskusjohtokunnan jäseniksi valittiin Hellin von Essen, Ruth Serlachius, Maja Ahlberg.Lukkarinen 1981, s. 31, 33, 38
Vastanimetyn väliaikaisen keskusjohtokunnan ja suojeluskuntain ylipäälliköiden 22.–23. maaliskuussa 1921 hyväksymät säännöt vaativat Greta Krohnin havaintojen mukaan korjauksia, jonka vuoksi sääntöjä lähetettiin vasta heinäkuussa 1921 suojeluskuntien kanslioille ja sieltä edelleen paikallisille Lotta Svärd -yhdistyksille.Koskimies 1964, s. 54
Greta Krohn jäi pois tehtävästään 7.7.1921, puheenjohtajuutta toimitti väliajan varapuheenjohtajaksi nimetty Greta Silvenius, kunnes uudeksi puheenjohtajaksi nimitettiin 10. lokakuuta 1921 maisteri Helmi Arneberg-Pentti.Lukkarinen 1981, s. 42 pysty|pienoiskuva|Varsinaisen keskusjohtokunnan jäsen Lolan Wasström. pysty|pienoiskuva|Varsinaisen keskusjohtokunnan jäsen Dagmar von Essen. pysty|pienoiskuva|Varsinaisen keskusjohtokunnan varajäsen Karin Herlitz. Ensimmäiseen varsinaisen keskusjohtokunnan jäseniksi valittiin Dagmar von Essen, Ruth Serlachius ja Siiri Bäckström, Maja Ahlberg, Suoma af Hällström ja Lolan Vasström, varajäseniksi Greta Silvenius ja Karin Herlitz.Koskimies 1964, s. 55
Helmi Arneberg-Pentti toimi Lotta Svärdin puheenjohtajana vuoden 1922 lokakuusta joulukuuhun sekä vuosina 1925–1929. Dagmar von Essen oli puheenjohtajana maaliskuusta 1923 maaliskuuhun 1924. Tyyne Södersröm toimi muutaman kuukauden puheenjohtajana vuosina 1923–1925. Viimeiseksi johtajaksi tuli Fanni Luukkonen 1929.Koskimies 1964, s. 71 Koska lottajärjestön keskusjohtokunnan puheenjohtajat olivat vaihtuneet varsin tiuhaan, päätettiin virka vuonna 1931 vakinaistaa. Tällöin puheenjohtajaksi nimitettiin Sortavalan seminaarin yliopettaja Fanni Luukkonen, joka oli hoitanut yhdistyksen puheenjohtajuutta jo vuodesta 1929. Hän toimi tehtävässään järjestön lakkauttamiseen asti eli vuoteen 1944.Sulamaa 1997 Järjestön pitkäaikaisena varapuheenjohtajana ja samalla lääkintäjaoston päällikön apulaisena toimi vuosina 1929–1944 Märta Björkenheim.Pohls & Latva-Äijö 2009, s. 197.
Järjestön operatiivisesta toiminnasta vastasi kansliapäälikkö. Ensimmäisenä tähän tehtävän valittiin Hilma Pohjanpalo, joka toimi aluksi keskusjohtokunnassa varapuheenjohtajana vuonna 1925. Sen jälkeen hän toimi järjestön kansliapäällikkönä sekä sihteerinä vuodet 1926–1937. Hänen seuraajansa vuodesta 1938 oli Irma Turunen järjestön lakkauttamiseen eli vuoteen 1944 asti. Vuonna 1943 Turunen sai organisaation kasvaessa pääsihteeri-nimikkeen. Sotavuosina hän toimi puheenjohtaja Fanni Luukkosen lähimpänä työtoverina. Sihteerin roolin lisäksi Turusen tehtäviin kuuluivat myös monet erilaiset vierailut ja viralliset vastaanotot Fanni Luukkosen kanssa. Näin hän vieraili Luukkosen kanssa sotavuosina mm. Unkarissa. Vuonna 1944 Turunen siirtyi Päämajaan hoitamaan lottien komennusasioita sijoituspaikkanaan Mikkeli.Pohls & Latva-Äijö 2009, s. 197.
Sääntöuudistus yhdistyksessä toteutettiin vuoden 1941 vuosikokouksessa. Tällöin poistettiin yhdysmerkki yhdistyksen nimestä, ja järjestön nimeksi tuli Lotta Svärd ry.Pohls & Latva-Äijö 2009, s. 408.Koskimies 1964, s. 302
Lottatoiminta ja jako jaostoihin pienoiskuva|Ilmavalvontalottia jatkosodan ajalta
Lotta Svärdin tehtävät oli ryhmitelty jaostoittain: lääkintäjaosto, muonitusjaosto, varusjaosto, toimisto- ja viestijaosto, keräys- ja kansliajaosto sekä kenttälotat. Jokainen lotta kuului vähintään yhteen jaostoon. Vuoden 1941 vuosikokouksessa eri jaostojen tehtävät määriteltiin yksityiskohtaisesti.Kataja, Suomen lotat, s. 70–73Koskimies 1964, s. 302–303Lukkarinen 1981, s. 191–193
Lääkintäjaosto Lääkintäjaoston lotat kuuluivat niin sota- kuin kenttäsairaaloidenkin henkilöstöön. Lääkintälotat saivat kuuden kuukauden peruskoulutuksen ja tähän liittyvän jatkokoulutuksen. Tähän jaostoon kuuluivat myös valmiit lääkärit ja sairaanhoitajat. Sairaaloissa lotat toimivat sairaanhoitajien apuna.Lukkarinen 1981, s. 47, 181
Lääkintälotat auttoivat myös haavoittuneiden kuljetuksissa. Kaatuneiden Evakuoimiskeskuksissa (KEK) työskennelleet lotat hoitivat sankarivainajat arkkuihin ja lähettivät heidät kotikyliin omaisten haudattavaksi. Lotat ompelivat myös arkkuvaatteet.Koskimies 1964, s. 234–236
Ihmisten lisäksi rintamalla oli eläimiä sotilaiden apuna. Hevoset tekivät rintamalla tärkeää työtä, jotka tietysti tarvitsivat myös auttajaansa. Eläinlääkintälottia koulutettiinkin huolehtimaan hevosten hoidosta.Koskimies 1964, s. 273–274
Järjestön lääkintäjaoston keskeinen toimija järjestön alkuvuosista lähtien oli lääk.lis. Suoma Loimaranta-Airila, joka hoiti jaoston päälikkyyttä vuoden 1921–1924 ja edelleen 1927–1942. Vuosina 1924–1926 tehtävästä vastasi jääkärilikkeen aktiivi, vapaaherratar Ruth Munck. Loimaranta-Airila laati yhdessä Greta Silveniuksen kanssa lääkintäjaoston toimintaohjeet heti lottajärjestön toiminnan alussa vuonna 1921. Loimarannan johdolla ideoitiin 1930-luvulla kenttäsairaalat ja ryhdyttiin varustamaan niitä. Se oli 1930-luvulla järjestön merkittävin hanke. Loimaranta-Airilan seuraaja jaoston johtajaksi tuli vuonna 1943 lääk.lis. Eva Tulenheimo avustajanaan sairaanhoitaja Märta Björkenheim, joka vastasi erityisesti sairaanhoitoapulaisten ja lääkintälottien sijoitelusta sodan aikana eri yksiköihin.Pohls & Latva-Äijö 2009, s. 288.
Muonitusjaosto Muonitusjaoston työ oli alusta alkaen laajinta ja näkyvintä lottatyössä. Lisäksi se oli suurin lottajaosto. Lotat laittoivat ruokaa esimerkiksi kertausharjoituksissa, Karjalankannaksen linnoitustöissä, esikunnissa ja sairaaloissa sekä pitivät kanttiineja rintaman läheisyydessä.Lukkarinen 1981, s. 47, 181, 202–203Koskimies 1964, s. 65–66, 127–130
Kotirintaman lotat osallistuivat ruoan valmistukseen talvisodan aikana leipomalla yli 100 000 kilogrammaa leipää päivässä. Lotat huolehtivat sotavuosina kenttäsairaaloiden, sairasjunien ja sotatoimialueelle sijoitettujen sotasairaaloiden muonituksesta. Lotta Svärd -järjestölle kuului myös linnoitustyömaiden muonitukset.Lukkarinen 1981, s. 47, 181–183, 253–255, 259–261
Muonitusjaoston toiminnassa ei syntynyt vielä 1920-luvulla jatkuvuutta johtajien vaihtuessa joka toinen vuosi. Keskusjohtokunta palkkasi vuonna 1924 järjestön muonitusneuvojaksi talousopettaja Elli Malmgrenin, joka toimi tehtävässä lyhyttä 1920-luvun lopun keskeytystä lukunottamatta vuoteen 1937, jolloin hänestä tuli Syvärannan lottaopiston johtaja. Muonitusjaosto sai aikaisempaa järjestäytyneemmän toiminnan 1930-luvulla, kun jaosto sai pitempiaikaisia päälliköitä; vuosina 1931–1938 Kaisu Elomaa ja Elomaan jälkeen tehtävää hoiti järjestön lakkautukseen asti apulaisjohtaja Maja Genetz.Pohls & Latva-Äijö 2009, s. 171–172.
Muonitustoiminnasta saadun kokemuksen pohjalta lottajärjestön työn jatkaja Suomen Naisten Huoltosäätiö perusti 1945 valtakunnalliseksi työpaikkaruokailuyritykseksi kasvaneen Työmaahuolto Oy:n, joka myytiin Fazerille 1978.
Varusjaosto Varusjaosto oli jaostoista pienin ja sen jäsenet vanhimpia. Varuslottien tehtävänä oli perinteinen varusteiden valmistus ja huolto sekä avunantaminen. Järjestötoiminnan alkuvaiheessa hankittiin varusteet oman kylän suojeluskunnalle, ja talvisodan alkaessa lotat vaatettivat armeijaa, jonka varustetaso oli heikko. He hankkivat myös komennuksella oleville lotille puvut ja varusteet, joita lottatarpeen kasvaessa tarvittiin yhä enemmän. Materiaalipula vaikeutti työtä.Koskimies 1964, s. 69, 142–143, 280–282
Varuslotat muuttivat keräyksin saatuja vaatteita sotilaskäyttöön sopiviksi sekä kunnostivat kuluneita ja vahingoittuneita vaatteita kodeissa, keskusvarastoissa ja sotasairaaloissa. Kotiseudullaan varuslotat olivat asiantuntijoita vaatehuollossa, johon muut lotat ja järjestöön kuulumattomatkin naiset osallistuivat. Tuhansia suomalaisia miehiä rintamalla ilahdutti lottien lähettämät paketit ”tuntemattomalle sotilaalle”. Asemien läheisyydessä he myös ylläpitivät vastaanottokoteja, joissa lomille matkaavat sotilaat voivat levätä.Lukkarinen 1981, s. 47