Urho Kaleva Kekkonen (3. syyskuuta 1900 Pielavesi – 31. elokuuta 1986 Helsinki) oli suomalainen poliitikko ja kahdeksas Suomen tasavallan presidentti. Hän oli tasavallan presidentti yhtäjaksoisesti vuodesta 1956 alkuvuoteen 1982, yli 25 vuoden ajan. Viimeinen presidenttikausi jäi kesken sairauden takia. Kekkosen presidenttikauden ja kylmän sodan aikana Suomi säilyi Euroopan länsiryhmässä Neuvostoliiton painostuksesta huolimatta.
Kekkonen on Suomen historian pitkäaikaisin presidentti. Hän on ensimmäinen, joka toimi tasavallan presidenttinä kaksi kokonaista kautta ja ainoa, joka on valittu toimeensa useammaksi kuin kahdeksi kaudeksi. Ennen presidenttiyttään Kekkonen toimi muun muassa oikeusministerinä, eduskunnan puhemiehenä sekä viiden hallituksen pääministerinä,Haataja & Friman 2001, s. 150. ja ennen poliittista uraansa hän oli poliisi, juristi ja yleisurheilija.
Kekkonen hyväksyi valtakaudellaan kansanrintamahallituksia, joihin kuuluivat edustamansa puolue Maalaisliitto sekä SDP ja SKDL.https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/kekkosen-ajan-parlamentarismi Kekkonen piti Kokoomusta hallituspaitsiossa vedoten sen ulkopoliittiseen epäluotettavuuteen.https://www.verkkouutiset.fi/a/kanerva-kekkonen-yritti-saada-kokoomuksen-hallitukseen/#2a808111 Poliittisena johtajana Kekkonen oli kiinnostunut teollisuuspolitiikasta ja Pohjois-Suomen olojen kohentamisesta.https://www.hs.fi/ura/art-2000003910374.html
Sukutausta
Kekkoset ovat vanha savolainen suku. Urho Kekkosen varhaisimmat tunnetut esi-isät asettuivat Savon seudulle mahdollisesti jo ennen 1500-lukua. Lähtöisin Kekkoset ovat mahdollisesti Karjalasta. Urho Kekkonen itse piti mahdollisena myös sitä, että suku saattaa olla lähtöisin läntisestä Suomesta, esimerkiksi Hämeestä, missä on jo 1400-luvulta lähtien ollut Kekkosten nimeen liittyviä paikannimiä.Kekkonen, Urho: Kekkoset, itäsuomalainen suku.
Urho Kekkosen isä oli Juho Kekkonen, Koivujärven Vainikan talon mäkitupalaisen poika. Hän teki metsätöitä ja yleni myöhemmin metsätyönjohtajaksi ja tukkiasioitsijaksi. Hän avioitui Emilia Pylvänäisen kanssa vuonna 1899.Nuori Urho, s. 7. Pariskunta muutti Pielavedelle, mistä Juho Kekkonen vuokrasi savutuvan ja kamarin käsittävän torpan, jota hän laajensi suuremmaksi taloksi. Juho Kekkonen oli torppari eli ei omistanut rakennustaKuopion läänin henkikirja 1901 ja 1905, Kansallisarkisto.. Talon takana olevan lepikon takia taloa alettiin kutsua Lepikon torpaksi. Pihapiirissä sijaitsi savusauna, jossa Urho Kekkonen syntyi 3. syyskuuta 1900. Lepikon torpassa perhe asui kuusi vuotta, ja Siiri-tytär syntyi vuonna 1904. Juho Kekkosen savotoiden mukana perhe muutti vuonna 1906 Kuopioon ja 1908 Lapinlahdelle. Perheen kuopus Jussi syntyi vuonna 1910.
Lapsuus ja nuoruus
Koulunsa Urho Kekkonen aloitti Lapinlahdella. Käytyään kolme vuotta kansakoulua hän sai pyrkiä Iisalmen yhteiskouluun. Iisalmesta muutettiin jo seuraavana vuonna Kajaaniin. Isä Juho pääsi Kajaanin Puutavara Osakeyhtiön tukkiasioitsijaksi, ja syksyllä 1911 Urho siirtyi Kajaanin Yhteiskoulun toiselle luokalle. Yläluokilla hän oli koulun toverikunnan johdossa ja toimitti sen lehteä Mielikkiä ja sai vuosijuhlissa harjoitella puheiden pitämistä. Hän luki innokkaasti historian ja kaunokirjallisuuden teoksia. Hän sai myös 12-vuotiaasta alkaen olla mukana isänsä uittotyömailla.Nuori Urho, s. 8–13.
Jo nuoresta pitäen Urho Kekkonen oli innokas kirjoittaja. Ensimmäiset tekstit ilmestyivät vuonna 1914 Kaikuja Kajaanista -sanomalehdessä. Seuraavana vuonna hän alkoi kirjoittaa Kajaanin Lehteen. Kekkonen alkoi käyttää koulutovereidensa keksimiä nimiä Känä ja Urho Sorsimo.
Vanhemmilla oli varaa kouluttaa poikansa ylioppilaaksi.Haataja & Friman 2001, s. 152. Kekkosella oli kaksi nuorempaa sisarusta: vakuutusvirkailijana myöhemmin toiminut Siiri Kekkonen (1904–1969) ja majuri, toimitusjohtaja Uuno Johannes (Jussi) Kekkonen (1910–1962).Oliko Kekkosella veljiä ja siskoja? Turun Sanomat 5.3.2005.
Lukiolaisena Kekkonen liittyi Kajaanin suojeluskuntaan ja osallistui Suomen sisällissotaan Kajaanin sissirykmentin mukana valkoisten joukoissa. Hän osallistui Kuopion ja Varkauden valtauksiin, Mäntyharjun rintaman ja Viipurin taisteluihin sekä johti sodan loppuvaiheessa Haminassa yhdeksän punaisen teloittamista.
Kekkonen kaljuuntui suhteellisen nuorella iällä.
Urheilu-ura
Kekkonen oli nuorena miehenä kansallisen huipputason yleisurheilija. Vuonna 1924 hän voitti vauhdittomien hyppyjen SM-kisoissa korkeushypyn ja kolmiloikan. Saman vuoden Kalevan kisoissa hän voitti korkeushypyn ja sijoittui toiseksi sivulajissaan 100 metrin juoksussa. Korkeushypyssä Kekkonen saavutti lisäksi kolme pronssia Kalevan kisoissa vuosina 1923, 1927 ja 1928. Hänen hallussaan oli vauhdittoman kolmiloikan Suomen ennätys (972 cm).
Urheilijanuransa jälkeen Kekkonen toimi Suomen Olympiakomitean ja Suomen Urheiluliiton (SUL) johdossa. Vuoden 1932 olympiakisoissa Los Angelesissa Kekkonen toimi Suomen olympiajoukkueen johtajana. Kansainvälinen yleisurheiluliitto puheenjohtajanaan ruotsalainen Sigfrid Edström sulki näiden kisojen aikana Paavo Nurmen kisoista ammattilaissyytösten vuoksi. Kekkonen taisteli Nurmen osallistumisen puolesta, ja Suomen ja Ruotsin yleisurheilumaaottelut keskeytyivät useaksi vuodeksi. Ansioistaan Suomen urheilun hyväksi Urho Kekkoselle myönnettiin Suomen urheilun suuri ansioristi vuonna 1950.Haataja & Friman 2001, s. 157.
Opiskeluaika ja poliittisen uran alku
pienois|Nuori lakimies Urho Kekkonen kävelyllä Ateneumin kulmalla 1930-luvun alussa. Ylioppilaaksi Kekkonen kirjoitti Kajaanin lyseosta vuonna 1919. Asevelvollisuutensa hän suoritti Helsingin autopataljoonassa ja kotiutui kersanttina. Hän muutti Helsinkiin vuonna 1921 ja valmistui lakitieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1926. Hän oli aktiivinen Pohjois-Pohjalaisessa Osakunnassa sekä lainlukijoiden riennoissa ja toimi Ylioppilaslehden päätoimittajana vuosina 1927–1928. Varatuomarin arvonimen hän sai vuonna 1928.
Lakitieteen ylioppilaana ja varatuomarina Kekkonen työskenteli Etsivässä keskuspoliisissa. Hän perehtyi kommunisminvastaiseen toimintaan. Etsivästä keskuspoliisista Urho Kekkonen myös löysi puolisokseen konekirjoittajana toimineen Sylvi Uinon.Haataja & Friman 2001, s. 156. Vuonna 1928 heille syntyivät kaksospojat Taneli ja Matti.
Poliisivuosista puhuessa Kekkosella on toisinaan ollut ankaran, väkivaltaisen kommunistien kuulustelijan maine. Hän itse antoi ymmärtää ottaneensa humaanin ”hyvän poliisin” roolin vanhempien ja väkivaltaisempien kollegoidensa vastapainoksi. Jotkut hänen kuulustelemansa kommunistit ovat puoltaneet jälkimmäistä kuvausta, toiset taas syyttivät Kekkosta erityisen kovakätiseksi. Kirjailija Timo J. Tuikka selittää näiden lausuntojen ristiriitaisuutta Kekkosen kuulustelumenetelmien ja sosiaalisten taitojen kehityksellä: ”Hän oppi sen strategisen tavan, että nyrkki ei ole välttämättä se kaikista tehokkain väline, vaan viina, sauna ja jutustelu ovat paljon parempia tiedonhankintavälineitä.” Nämä paljastavat kokemukset olisivat vaikuttaneet hänen myöhempään uraansa ja lähestymistapaansa.
Kekkonen joutui eroamaan Etsivästä keskuspoliisista ehdotettuaan julkisesti, että se pitäisi lakkauttaa ja yhdistää rikospoliisiin. Vuonna 1927 Kekkonen siirtyi Maalaiskuntien liiton lakimieheksi, mutta hänen julkinen esiintymisensä johti siihen, että työsuhde purettiin vuonna 1932. Lakitieteen tohtoriksi Kekkonen väitteli 1936. Väitöskirja käsitteli kunnallista vaalioikeutta Suomen lain mukaan.Haataja & Friman 2001, s. 159.
Urho Kekkosen aatteelliset juuret olivat kansallismielisessä ylioppilaspolitiikassa, ja sille oli luontevaa jatkoa myös toimiminen Akateemisessa Karjala-Seurassa (AKS). Kansan eheyttäminen, ryssäviha, aitosuomalainen kielitaistelu ja Itä-Karjalan kysymys olivat hänelle tärkeitä. Kekkonen kirjoitti pakinoita AKS:n lehteen Suomen Heimoon, ja vuonna 1930 hänestä tuli AKS:n kolme vuotta aiemmin valtaaman Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja. Vuonna 1932 Kekkonen kuitenkin erosi AKS:stä yhdessä monien muiden keskustaan suuntautuneiden jäsenten kanssa, koska AKS:n enemmistö ei suostunut tuomitsemaan Mäntsälän kapinaa. Hän jatkoi pakinointia Suomalaisuuden Liiton lehdessä Suomalaisessa Suomessa, jossa hän keskittyi ajamaan etenkin yliopiston suomalaistamista.Haataja & Friman 2001, s. 154.
Siirtyminen puoluepolitiikkaan
Kekkonen vieraili Saksassa vuonna 1932 ja todisti Adolf Hitlerin valtaannousua. Ilmeisesti nämä kokemukset vaikuttivat siihen, että hän liittyi seuraavana vuonna Maalaisliittoon ja julkaisi poliittisen pamflettinsa Demokratian itsepuolustus, jossa varoitti äärioikeiston noususta.Haataja & Friman 2001, s. 151.
Työelämässä Kekkonen siirtyi maatalousministeriön nuoremmaksi hallitussihteeriksi vuonna 1933 ja yritti samana vuonna ensimmäisen kerran eduskuntaan tulematta valituksi. Maalaisliitossa Kekkonen nousi nopeasti merkittävään asemaan ja toimi puolueen keskushallituksen jäsenenä vuodesta 1935 alkaen presidentiksi valintaansa asti. Vuonna 1936 hän yritti toisen kerran eduskuntaan ja tuli valituksi Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä. Hänet nimitettiin heti Kyösti Kallion hallitukseen oikeusministeriksi (1936–1937) ja sen jälkeen A. K. Cajanderin punamultahallitukseen sisäasiainministeriksi (1937–1939). Vuonna 1938 hän yritti lakkauttaa äärioikeistolaisen Isänmaallisen Kansanliikkeen, ja tässä epäonnistuneessa operaatiossa tuli tunnetuksi käsite Kekkosen konstit.
22. elokuuta vuonna 1938 Kekkosen toimiessa sisäministerinä Suomi kieltäytyi päästämästä noin 60:tä itävaltalaista juutalaispakolaista kuljettanutta m/s Ariadne -alusta Suomeen. Nämä Suomesta käännytetyt juutalaispakolaiset on opittu tuntemaan ”Kekkosen juutalaisina”, sillä Kekkonen kantoi viime kädessä vastuun tapahtuneesta.
Vuonna 1938 Sylvi ja Urho Kekkonen ostivat Vahvialasta Etelä-Karjalasta Paarmakallio-nimisen maatilan. Urho Kekkosen oli näin osaltaan tarkoitus luoda yhteyksiä vaalipiirinsä äänestäjäkuntaan. Talvisodan päättäneen Moskovan rauhan mukaisen alueluovutuksen nojalla uusi raja jakoi tilan siten, että rakennukset ja suurin osa viljelyksistä jäivät Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle.Virolainen, Johannes: Yöpakkasista juhannuspommiin, s. 13–14. Helsinki: Otava, 1982.
Talvisodan hallituksessa Kekkonen ei ollut. Eduskunnassa hän vastusti Moskovan rauhantekoa maaliskuussa 1940 ja kannatti sodan jatkamista. Vuosina 1940–1943 hän oli Siirtoväen Huollon Keskuksen johtaja ja vuosina 1943–1945 valtiovarainministeriön virastovaltuutettu. Tällöin hänen toimenaan oli valtionhallinnon järkeistäminen.
Vuoden 1942 alussa Kekkonen ryhtyi kirjoittamaan Suomen Kuvalehteen nimimerkillä Pekka Peitsi katsauksia ulkopolitiikkaan ja maailmansodan tapahtumiin.
Toimiessaan syksyllä 1942 Siirtoväen huollon keskuksen johtajana Kekkonen ehdotti että mustalaisia eli romaneja varten tulee perustaa työleiri. Tammikuussa 1943 aloitti toimintansa Suomen ensimmäinen romanimiehille tarkoitettu työleiri. Myös romaninaiset joutuivat vastaavanlaiselle leirille. Moni määrättiin sinne vuoden 1936 irtolaislain perusteella. Pakkotyötä tekeville maksettiin pientä palkkaa, josta vähennettiin majoitus-, ruoka- ja vaatetuskulut. Metsätyöleireillä oli tehtävä vähintään 75 mottia, ennen kuin pois pääsyä saatettiin harkita. Kumpikaan leiri ei toiminut pitkään.
Presidentin valitsijamiehenä, kansanedustajana ja ministerinä Kekkonen oli valitsemassa Kyösti Kalliota vuonna 1937, Risto Rytiä vuosina 1940 ja 1943, Carl Gustaf Emil Mannerheimia vuonna 1944 sekä J. K. Paasikiveä vuonna 1946.
Uusi nousu, pääministeristä presidentiksi
pienois|pysty|Juho Kusti Paasikivi, Urho Kekkonen ja K. A. Fagerholm.