Turkki (), virallisesti Turkin tasavalta (), on euraasialainen valtio, joka ulottuu Anatolian niemimaalta Lounais-Aasiasta Balkanin alueelle Kaakkois-Eurooppaan. Turkilla on kahdeksan naapurimaata: Bulgaria luoteessa, Kreikka lännessä, Georgia koillisessa, Armenia, Iran sekä Azerbaidžanin Nahitševanin eksklaavi idässä ja Irak sekä Syyria kaakossa. Lisäksi Turkki rajautuu Mustaanmereen pohjoisessa, Aigeianmereen lännessä ja Välimereen etelässä. Turkin alueella sijaitsee myös Marmaranmeri, jonka kautta kulkee Euroopan ja Aasian välinen raja, joten valtiolla on aluetta kahdella maanosalla.
Turkin alueella on syntynyt useita merkittäviä sivilisaatioita, kuten Bysantti ja Osmanien valtakunta. Maan kulttuuri on sekoitus itäistä ja läntistä perinnettä, sillä Turkki sijaitsee kahden maanosan risteyskohdassa. Kulttuuria onkin usein kuvattu sillaksi kahden maailman välillä. Voimakkaan alueellisen läsnäolonsa vuoksi Turkki on alkanut muodostua strategisesti yhä merkittävämmäksi valtioksi.
Turkki on virallisesti demokraattinen, sekulaarinen ja perustuslaillinen tasavalta. Sen poliittinen järjestelmä perustettiin vuonna 1923 Mustafa Kemal Atatürkin johdossa ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyjen aikana, kun Osmanien valtakunta oli kaatunut. Tämän jälkeen Turkki integroitui enenevässä määrin länteen, mutta on pitänyt samanaikaisesti yllä suhteitaan itäiseen maailmaan. Turkin johtajana ensin pääministerinä vuodesta 2003 ja nyt presidenttinä vuodesta 2014 toimineen Recep Tayyip Erdoğanin kaudella Turkin hallinto on kuitenkin muuttunut autoritäärisemmäksi, sananvapauden tila on heikentynyt, sekulaarisia perinteitä on purettu islamistisempaan suuntaan, opposition toimintaa on tukahdutettu ja vaaleja on syytetty vilpillisiksi.
Maa on Yhdistyneiden kansakuntien, Islamilaisen konferenssin, OECD:n ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön perustajajäsen, Euroopan neuvoston jäsen vuodesta 1949 ja Naton jäsen vuodesta 1952. Turkki on käynyt jäsenyysneuvotteluja Euroopan unionin kanssa vuodesta 2005 lähtien, liitännäisjäsen maa on ollut vuodesta 1963. Turkki on jäsen myös G20:ssä, joka tuo yhteen maailman 20 suurinta taloutta.
Nimi
Valtion nimi turkin kielellä, Türkiye, voidaan jakaa kahteen sanaan, joista alkuosa türk tarkoittaa osmanin kielellä ”vahvaa” ja viittaa yleensä joko Turkin asukkaisiin, turkkilaisiin tai turkkilaisten kansojen jäseniin,. Jälkimmäinen osa -iye on omistukseen tai sukulaisuuteen viittaava abstrakti suffiksi. Türk on myöhäisempi muoto sanasta ”tu-kin”, joka on kiinalaisten jo vuonna 177 eaa. antama nimitys Keski-Aasian Altaivuoriston eteläpuolella asuville kansoille. Termiä ”Türk” tai ”Türük” käytettiin ensimmäisen kerran kansan omana nimenä gökturkkilaisten Orkhon-kirjoituksissa Keski-Aasiassa. Suomen kieleen sana Turkki on lainautunut saksasta ruotsin kielen kautta, ja sitä on käytetty ensimmäisen kerran jo 1500-luvulla Mikael Agricolan rukouskirjassa. – s. 1361
Osmanikauden aikana Turkin turkkilaiset eivät vielä kutsuneet itseään "turkkilaisiksi" eikä valtiotaan "Turkiksi". Alkujaan 1100-luvulta alkaen eurooppalaiset olivat alkaneet käyttää osmanien valtaamista alueista nimitystä Turkki (italialaisesta "Turchia"). He kuitenkin näkivät itsensä ensisijaisesti "muslimeina" ja vielä itsenäisyyssodankin aikaan asiakirjat ja julistukset puhuvat muslimeista.Alaranta, Toni: Turkin historia - Atatürkistä Erdoğaniin. Gaudeamus Oy, 2019. . (prologi, s. 31)
Ennen Turkin tasavaltaa, esimekiksi Kasaarien kaanikunta (650–969) tunnettiin bysanttilaisissa lähteissä "Turkkina" (Τουρκία, Tourkia). Arabialaisissa teksteissä Mamelukkien valtakuntaan (1250–1517) viitataan muun muassa nimellä "Turkin valtio" (al-Dawla al-Turkiyya).
Historia
Antiikki thumb|right|Lyykialaisia hautoja Dalyanissa
Turkki sijaitsee Aasian ja Euroopan rajakohdassa. Suurimman osan nyky-Turkista muodostaa Anatolian niemimaa eli Vähä-Aasia, joka on maailman vanhimpia jatkuvasti asuttuja alueita. Kaakkois- ja Etelä-Turkissa oli kivikaudella varhaiseen maanviljelyn ja karjanhoidon keksimiseen ja leviämiseen liittyviä niin sanottuja neoliittisia kyliä, joista Çatal Hüyük (keraaminen neoliittinen) oli huomattavan suuri. Muita arkeologien löytämiä varhaisia maanviljelykyliä olivat Çayönü (esikeraaminen neoliittinen A–keraaminen neoliittinen), Nevali Cori (esikeraaminen neoliittinen B), Hacilar (keraaminen neoliittinen), Göbekli Tepe (esikeraaminen neoliittinen A) ja Mersin, jotka kuulunevat maailman vanhimpien ihmisasutuskeskusten joukkoon. Asutus Troijassa alkoi neoliittikaudella ja jatkui rautakaudelle. Kirjoitetun historian aikana anatolialaiset ovat puhuneet indoeurooppalaisia, seemiläisiä, eteläkaukasialaisia ja turkkilaisia kieliä sekä lisäksi useita alkuperältään tuntemattomia kieliä. Indoeurooppalaisten heetin ja luuvin kielten vanhuuden perusteella jotkut tutkijat ovat esittäneet Anatoliaa indoeurooppalaisen kielikunnan hypoteettiseksi alkukodiksi. thumb|left|Celsuksen kirjasto Efesoksessa, vuodelta 135.
Alueen ensimmäisen merkittävän valtakunnan muodostivat heettiläiset, 1700–1200-luvuilla ennen ajanlaskun alkua. Myöhemmin hallitsivat fryygialaiset, indoeurooppalainen kansa, kunnes kimmerialaiset tuhosivat heidän valtakuntansa 600-luvulla eaa. Fryygiaa seuraavista valtiosta voimakkaimpia olivat Lyydia, Kaaria ja Lyykia. Lyydialaiset ja lyykialaiset puhuivat indoeurooppalaisia kieliä, mutta molempiin kieliin oli sulautunut ei-indoeurooppalaisia elementtejä ennen heettiläis- ja helleenikausia.
Anatolian rannikolle asettui asumaan samoihin aikoihin joonialaisia. Rannikkoalue nimettiin myöhemmin Jooniaksi. Persialainen akemenidien valtakunta valloitti koko alueen 500- ja 400-luvuilla eaa. ja se joutui myöhemmin Aleksanteri Suuren haltuun vuonna 334 eaa. Anatolia jaettiin tämän jälkeen useisiin pieniin hellenistisiin kuningaskuntiin, joihin kuuluivat Bithynia, Kappadokia, Pergamon ja Pontos. Kuningaskunnat joutuivat Rooman haltuun vuoteen 50 eaa. mennessä. Vuonna 330 Rooman keisari Konstantinus Suuri valitsi Byzantionin Rooman valtakunnan uudeksi pääkaupungiksi ja nimesi sen uudelleen Konstantinopoliksi (nykyisin İstanbul). Länsi-Rooman sortumisen jälkeen kaupungista tuli Itä-Rooman eli Bysantin valtakunnan keskus.
Turkkilaiset ja osmanien valtakunta Pääartikkeli: Osmanien valtakunta thumb|left|200px|Osmanien valtakunta valtansa huipulla (noin vuonna 1680)
Seldžukkien dynastia oli Oğuz-turkkilaisten Kınık-heimon haara, joka 800-luvulla eli islamilaisen maailman reunalla, Kaspianmeren ja Araljärven pohjoispuolella Oğuz-liiton Yabghun suurkaanikunnassa. 900-luvulta alkaen seldžukit muuttivat kotialueeltaan Anatolian itäosiin.
pienoiskuva|oikea|Sulttaani Ahmedin moskeija on yksi merkittävimmistä osmanien valtakunnan jälkeensä jättämistä arkkitehtuurin mestariteoksista.
Kun turkkilaiset olivat voittaneet Bysantin armeijan Manzikertin taistelussa vuonna 1071 he alkoivat hylätä paimentolaisjuuriaan, saivat pysyvämmän roolin Anatoliassa ja synnyttivät Seldžukkien valtakunnan. Valtakunta ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä vuoteen 1243 mennessä mongolit olivat voittaneet seldžukkiarmeijat, ja hiljalleen valtakunnan mahti hiipui. Seldžukkien vanavedessä Osman I:n hallitsema pieni turkkilainen ruhtinaskunta kehittyi osmanien valtakunnaksi ja täytti romahtaneiden seldžukkien ja bysanttilaisten jättämän tyhjiön. Jo 1300-luvulla osmanien valtakuntaan kuului suurin osa sekä Anatoliasta että Balkanin niemimaasta. Bysantti pysyi kuitenkin itsenäisenä pienvaltiona vuoteen 1453 saakka, jolloin osmanit valloittivat loputkin siitä ja tekivät sen pääkaupungista, Konstantinopolista, oman pääkaupunkinsa, jonka nimeksi tuli İstanbul.
Osmanien valtakunta oli 623-vuotisen historiansa aikana vuorovaikutuksessa niin itäiseen kuin läntiseenkin maailmaan. 1500- ja 1600-luvuilla se kuului maailman voimakkaampiin poliittisiin entiteetteihin, ja joutui usein törmäyskurssille Itä-Euroopan valtioiden kanssa hankkiessaan tasaisesti lisää alueita Balkanilta ja Puola-Liettuan eteläosista.
Valtakunta kuitenkin heikkeni 1800-luvulla, ja sen alue pieneni. Ensin siitä itsenäistyi Kreikka, myöhemmin Romania, Bulgaria ja Serbia, ja lisäksi se menetti Pohjois-Afrikassa sijainneet alueensa eurooppalaisille siirtomaavalloille. Myös Venäjä kävi monta sotaa Turkkia vastaan ja tavoitteli Konstantinopolinkin valloitusta. Turkkia nimitettiinkin Euroopan sairaaksi mieheksi. Vuosina 1912-1913 käydyissä Balkanin sodissa Turkki menetti suurimman osan jäljellä olleistakin Euroopan-puoleisista alueista Kreikalle, Bulgarialle ja Serbialle, ja samalla myös Albania itsenäistyi. Vuosia kestäneen taantumisen jälkeen osmanien valtakunta liittyi ensimmäiseen maailmansotaan osmanien-Saksan liiton kautta vuonna 1914 – sotaan, jonka se lopulta hävisi. Sodan jälkeen voitokkaat ympärysvallat alkoivat jakaa osmanien valtakuntaa Sèvresin sopimuksen kautta. Vuosina 1915–1917 Osmanien valtakunnan hallitus tappoi ja pakkosiirsi sadoista tuhansista yli miljoonaan armenialaista armenialaisten kansanmurhassa sekä lukuisia assyrialaisia assyrialaisten kansanmurhassa.
Tasavallan aika Ympärysvaltojen miehitykset İstanbulissa ja İzmirissä ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyjen aikana vaikuttivat Turkin kansallisliikkeen syntyyn. Mustafa Kemal Paššan, Gallipolin taistelussa kunnostautuneen sotilaskomentajan, johdolla käytiin Turkin itsenäisyyssota, jonka tarkoituksena oli Sèvresin sopimuksen ehtojen kumoaminen. 18. syyskuuta 1922 mennessä miehitysarmeijat oli karkotettu, ja maahan syntyi uusi turkkilainen valtio. 1. marraskuuta 1922 vastaperustettu parlamentti lakkautti muodollisesti sultanaatin ja lopetti samalla osmanien valtakunnan 623 vuoden mittaisen valtakauden. Lausannen sopimus vuonna 1923 johti vastamuodostetun Turkin tasavallan suvereenisuuden tunnustamiseen osmanien valtakunnan seuraajavaltiona. Tasavalta julistettiin virallisesti syntyneeksi 29. lokakuuta 1923 uudessa pääkaupungissa Ankarassa.
Lausannen rauhansopimus palautti Turkille Smyrnan (nyk. Izmirin) seudun sekä Itä-Traakian, jotka Sèvresin rauhassa olivat joutuneet Kreikalle. Näillä seuduilla vanhastaan asunut kreikkalaisväestö joutui suurimmaksi osaksi poistumaan maasta.
thumb|230px|Mustafa Kemal Atatürk, Turkin tasavallan perustaja ja ensimmäinen presidentti.
Kun Kemal Pašša oli noussut tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi, hän aloitti useita radikaaleja uudistuksia perustaakseen uuden maallisen Turkin sen osmanimenneisyyden jäänteistä. Sukunimilain mukaisesti Turkin parlamentti antoi Mustafa Kemalille vuonna 1934 kunnianimen ”Atatürk” (Turkkilaisten isä). Atatürkin jäädessä lapsettomaksi ei nimellä ole täten ollut toista kantajaa.
Turkki liittyi toiseen maailmansotaan liittoutuneiden puolelle sodan loppuvaiheissa seremoniallisena eleenä. Maasta tuli Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuonna 1945. Vuonna 1947 Yhdysvallat julisti ottavansa käyttöönsä Trumanin opin, kun Neuvostoliitto oli vaatinut sotilastukikohtia Turkin salmista ja kreikkalaiset olivat joutuneet vaikeuksiin yrittäessään kukistaa kommunisteja sisällissodassa. Opissa tuotiin julki Yhdysvaltojen aikeet taata Turkin ja Kreikan turvallisuus, ja tuloksena oli suurimittainen sotilaallinen ja taloudellinen tuki.
Kun Turkki oli osallistunut Yhdistyneiden kansakuntien joukkojen kanssa Korean sotaan, maa liittyi vuonna 1952 Natoon. Maasta tuli Välimerellä suojamuuri Neuvostoliittoa vastaan. Kyproksen saaren vuosikymmenen kestäneiden väkivaltaisuuksien ja niitä seuranneen Kreikan tukeman vallankaappauksen jälkeen Turkki aloitti vuonna 1974 sotilasoperaation, jonka seurauksena saarelle syntyi vuonna 1975 itsenäisen hallinnon luonut separatistinen, vain Turkin tunnustama Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta, joka julistautui vuonna 1983 itsenäiseksi valtioksi.